Isä

Isäni kuoli eilen. Asia tuli minulle aivan yllätyksenä koska hän oli hyvässä kunnossa. Kävimme katsomassa isää sairaalan kappelissa. Se oli todella suuri järkytys, en ole edes ennen nähnyt kuollutta ihmistä. Kaikki tuntuu aivan epätodelliselta, en pysty nukkumaan tai ajattelemaan mitään muuta. Miten sitä, että onneksi välimme ovat nyt olleet hyvät eikä jäänyt mikään asia vaivaamaan. Nyt ymmärrän etten koskaan riitele kenenkään kanssa niin että eroaisimme suuttuneena. Koskaan ei tiedä milloin näkee toisen viimeistä kertaa tässä elämässä. Kaikille muille sureville jaksamista ja toivoa, täältä lähteneet ihmiset tietävät kyllä miten paljon rakastatte heitä ja myös he rakastavat teitä varmasti.
81132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Otan osaa suureen suruusi.Minun isäni kuoli 1v2kk sitten.Vain aika auttaa, ei mikään muu.Pitkään vielä olet sen kivivuoren alla jyrättävänä mutta kun aikaa kuluu, alkaa olla helpompaa.Surun kanssa oppii lopulta elämään ja sitä oppii sietämään, vaikka siitä ei toivu kokonaan enää koskaan.

Äänestä

Osanottoni. Teillä on nyt paljon käytännön järjestelyjä, mutta ottakaa aikaa myös yhdessäololle ja asiasta puhumiselle. Surutyö monissa tapauksissa etenee samantyyppisesti, kieltämistä/shokkivaihetta seuraa kummallisisa tuntemuksia, joskus jopa helpotusta siitä, että itse on elossa.

Vainajan muisteleminen ja asian käsitteleminen kaikella tavalla helpottaa surua. Usein sanotaan, että ensimmäinen vuosi on vaikein, sitten asiaan alkaa saada etäisyyttä. Ja joskus se tulee asettumaan omaan tilaansa menneisyydessä. Ihminen alkaa jossain iässä, kuka nuorempana, kuka vanhempana, tajuta tätä elämänä kiertokulkua. Koskaan mikään ei pysy ennallaan. Ihmisiä lähtee ja uusia syntyy.

Kaikkea hyvää Sinulle ja läheisillesi.

Äänestä

Minunkin isäni kuoli täysin yllättäen 3 viikkoa sitten. En myöskään ollut nähnyt koskaan aiemmin kuollutta ihmistä.

Epätodellinen olo on edelleen, vaikka luulin, että hautajaisissa viimeistään tajuaisi, että isä on poissa. Minulle on sen sijaan tullut tyhjyyden tunne, mutta vieläkään en ihan käsitä tapahtunutta.

itkeminen on varmaan ainut joka auttaa, ja sureminen ylipäätään. Vaikken ole ollut mitenkään uskonnollinen, niin nyt on tulleet myös uskonasiat läheisimmiksi.

menetin myös isoisäni kuukautta aiemmin kuin isän. Pelottaa vaan, että vielä jotain pahaa tapahtuisi jollekin läheiselle, en varmaan kestäisi enään.

Äänestä

teille kaikille kun vastasitte, tämän asian jakaminen auttaa tosi paljon. Olin kyllä ihan shokissa mutta tänään tuli sellainen tunne, että tänään on taas uusi päivä. Ja huomenna taas toinen. Maailma ei pysähtynytkään vaikka siltä tuntui. Toivon että pystyisin viimeinkin vähän nukkumaan, väsymys alkaa painaa mutta uni ei tule. Tässä vaiheessa minua auttaa todella paljon tekeminen, etten ole vain paikoillani ja itke koko päivää. En halua olla yksin kotona. Yöt ovat vaikeimpia kun ei saa unta eikä voi tehdä muuta kuin odottaa aamua. Nyt toivon että saisimme pian tietää isän kuolinsyyn ja edes suurpiirteisen kellonajan.

Äänestä
  • ...olen joutunut välillä turvautumaan nukahtamislääkkeeseen, koska muuten ei uni tule silmään...monta yötä mennyt valvoessa.

    Itsellä on alkanut pahin tyhjyyden tunne nyt,kun kolme viikkoa on mennyt, ja hautajaiset sekä uurnan lasku (perättäisinä viikonloppuina) ovat ohi.

    Tunteiden vuoristorata on aika hurja...toisinaan on melkein kokonaan hyvä päivä, ei ahdista tai itketä...sitten taas saattaa tunteet heittää yhden tunnin aikanakin kokoajan.

    En pysty vielä esim kuuntelemaan isän lempikappaleita, se olisi liian rankkaa henkisesti.

    Välillä voin melkein kuulla korvissani isän äänen, että hän kommentoi jotain tekemääni tai ajatuksiani (lähinnä todella surullisena ollessani, tai ajatessani jotain kauheaa tai ikävää...)

    Äänestä

Hän tulee sinulle kertomaan unessasi sen,että hän rakasti sinua.Ei vielä,mutta tulee kyllä.

Äänestä
  • Olisi rauhoittavaa saada joku merkki tai uni, että isällä on kaikki hyvin ja mitä hän ajattelee.

    Olen aina luullut olevani herkkä kaikelle yliluonnolliselle, mutta nyt en ole havainnut oikeastaan mitään, en edes nähnyt unia.

    Äänestä

Itsekkin olen isän menettänyt ja tiedän millast se on. Voimia sulle ja anna itselles aikaa surra!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sureva... kirjoitti:

Isäni kuoli eilen. Asia tuli minulle aivan yllätyksenä koska hän oli hyvässä kunnossa. Kävimme katsomassa isää sairaalan kappelissa. Se oli todella suuri järkytys, en ole edes ennen nähnyt kuollutta ihmistä. Kaikki tuntuu aivan epätodelliselta, en pysty nukkumaan tai ajattelemaan mitään muuta. Miten sitä, että onneksi välimme ovat nyt olleet hyvät eikä jäänyt mikään asia vaivaamaan. Nyt ymmärrän etten koskaan riitele kenenkään kanssa niin että eroaisimme suuttuneena. Koskaan ei tiedä milloin näkee toisen viimeistä kertaa tässä elämässä. Kaikille muille sureville jaksamista ja toivoa, täältä lähteneet ihmiset tietävät kyllä miten paljon rakastatte heitä ja myös he rakastavat teitä varmasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu