yli kahdeksankymppinen äitini on tk:n vuodeosastolla ollut kuukausia, sairastaa mm keuhkosyöpää ja nyt veljeni reilu viisikymppinen sai jonkinlaisen sydärin lauantai-iltana ja taisteleee elämästään sairaalassa hengityskoneessa. Äiti suree mielettömästi tätä veljen kohtaloa , toki me sisaruksetkin mutta sen päälle on huoli äidistämme kuinka hän kaiken kestää.
veljemme on asunut äidin kanssa koko ikänsä ja siksi on äidille läheisin meistä.
jotenkin tuntuu kauhealta ja on kuin maailma olisi pysähtynyt ja mihinkään ei jaksa tarttua, mutta pitäisi kuitenkin jaksaa rauhoitella ja tukea äitiä samalla kun itse pelkää mihin tämä päättyy, lähtevätkö molemmat.
veljemme on asunut äidin kanssa koko ikänsä ja siksi on äidille läheisin meistä.
jotenkin tuntuu kauhealta ja on kuin maailma olisi pysähtynyt ja mihinkään ei jaksa tarttua, mutta pitäisi kuitenkin jaksaa rauhoitella ja tukea äitiä samalla kun itse pelkää mihin tämä päättyy, lähtevätkö molemmat.
Vastaukset 2
Vanhimmat
toivoa teille voimia.
mutta yritä ajatella, että jos he lähtevät molemmat, niin ei kuolemassa ole mitään pelättävää. He saavat rauhan. Suru ja eron ikävä kestää aikansa, mutta kuolleilla ei ole mitään hätää. He pääsevät Taivaaseen. Voimia sinulle. Elämässä täytyy tottua siihen, että siihen kuuluu kuolemakin. Ikävä kyllä. Mutta aika aikaa kutakin.