Täällä oli vielä viikonvaihteessa erittäin mielenkiintoinen keskustelu luterilaisuuden pappeudesta ja sen oikeasta olemuksesta kristinopin mukaiseen pappeuteen verrattuna, mutta ilmeisesti se toi esille niin paljon tavalliselta kirkkokansalta salattua tietoa, että se oli aivan pakko poistattaa.
luterilaisuuden
pappeudesta
13287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tulen ensikertaa keskustelufoorumillenne. Pappeus, valtion kirkko, seurakunta.
Pienelle paikkakunnalle tulleena koin masentavan yllätyksen. Seurakunta on koostunut rimansa - vai pitäisikö sanoa - piikkilanka-aitansa- korkealle rakentaneesta pienestä, mutta hallitsevasta ydinjoukkosta. Se hallitsee varsinkin talouden, mutta myös mitä seurakunnassa tehdään. Vaikutelma on, että riviseurakuntalainen saa osallistua hautausmaan haravointiin ja kirkossa käyntiin edellyttäen, että tiedostaa paikkansa kirkon penkkirivissä. On kirkollisvero-vertailussa Suomen kolmen parhaan joukossa.
Vaaleilla seurakuntalaiset ovat voineet vaikuttaa joskus 1990 luvulla. Sopuvaaliseurakunnaksi sanotaan.
Pienessä seurakunnassa pitäisi ehdottomasti vaikuttaa nainen pappina! Hän uskoakseni haluaisi luoda aidon kristillisen ja myös toimivan seurakuntailmapiirin. Sellaista kipeästi kaivataan.
Kymmeniä vuosia vaikuttanut "KIRKKOHERRA" sopuvaaliseurakunnassa: Omia tarkoitusperiä vaalivan sisäpiiri-ukkovallan nielaisema ja käskytetty! Ja alistettu.
Seurakunnalla on valtavasti mahdollisuuksia! On vain tahdosta ja toimeenpanosta kysymys.
Pienen seurakunnan itseoikeutettu paikallisvalta ruokkii aivan liika omahyväistä, tekopyhää "arvosuku-palvontaa" ja sen ylläpitoa "suvun omien" luottamushenkilöiden toimesta.
Mädännäisyys pitää kitkeä pois.
Kirkosta eroaminen on jo liiankin itsestään selvien syiden seuraus.
Kirkon ylin johto: Tehkää remontti ränsistyneessä seurakuntalaitoksessamme. Me ihmiset tarvitsemme kirkkoa.
Ei ole kristillisyyttä se, jos nainen esittää pappia.
Ei ole Lutherilaisuutta myöskään.
Mitä se on?
Jotakin ihan naisten omaa uskontoa.
Sillä ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa koska Raamattu sanoo, että nainen vaietkoon ja että mies on pappi.
luterilaisuus on vuosisatojen saatossa luisunut niin kauas kristinuskosta, että voidaan hyvin todeta naisten sopivan aivan samalla tavalla luterilaisen saarnaajan virkaan kuin miehetkin. Sekä luterilaiset naissaarnaajat ja miessaarnaajat ovat yhtä vähän pappeja, joten myös pappi-nimikkeen käytöstä pitäisi luopua kokonaan.
Missä kohden luterilaisuus on ajautunut pois?
eikä sitä ilmeisesti pystytä edes ymmärtämään luterilaisuudesta käsin. Lutherus kuitenkin hylkäsi suurimman osan kristillisyyden opillisesta perinteestä, eikä hänen luomassa oppijärjestelmässä ole enää pappeutta samassa mielessä kuin kristinopissa opetetaan. Luterilaisuudessa pappeus nähdään vain ammattina ja aivan oikeasti se onkin vain saarnaajan virka.
Uskon, että ette tyydy tähän selostukseen, mutta ennen kuin närkästytte, kehotan teitä tekemään kokeen -- viekää luterilainen naispappi tai miespappi (tai luterilainen miespiispa tai naispiispa) katoliseen kirkkoon, joko ortodoksiseen tai roomalais-katoliseen, ja pyytäkää hänelle pääsyä alttariin. Sittenhän sen näette, miten maallikkoina heitä pidetään.
Mikä perinteestä on hylätty?
Onko kaikki perinne oikeaa?
Perinteenkö varassa sinä uskot?
Miksi perinne on ristiriitaista?
Koetas viedä roomalaskatolilainen pappi ortodoksiseen kirkkoon ehtoolliselle, katotaan kuinka maallikkona häntä pidetään.
Ilman perinnettä pitää monen luterilaisen piää Moskovan patriarkkaa Aleksiakin aikamoisena maallikkona: meni ihailemaan kahta miestä, jotka tekivät murhan. Toinen tappoi häirikön, toinen sveitsiläisen lennonjohtajan. Patriarkalle he ovat tosisankareita ja esikuvia nuorisolle.
Roomalaiskatolisen papin pappeus tunnustetaan ortodoksisessa kirkossa, siinä ei ole mitään ongelmaa. Kirkkojen välillä ei ole ehtoollisyhteyttä, ja se ymmärretään molemmilla puolilla. Kuitenkin suhtautuminen olisi kunnioittavaa ja sydämellistä, toinen toistaan arvostavaa, ovathan molemmat kirkot niin lähellä toisiaan.
Me emme kaipaa seuraan. Olemme kuninkaallinen pappeus, meillä on apostolinen usko ja opetus, heillä harhansa ja oma oppinsa. Sopivat yhteen.
Siellä sitten huutavat avuksi mariaa.
Tässä keskustelu-"rimpsussa" ei seurakunnalla taida ole mitään vastuuta eikä roolia.
Onko aika sellainen, että maallinen valta ja "virallinen kirkko" palvovat samaa epäjumalaa?
Toinen asia.
Jos valtionkirkkomme/ev.lut on hyväksynyt naispappeuden ja muutenkin sivistysvaltiossa elämme tasa-arvo-inhimillisyyden tunnustaen, niin miten näin mieletöntä kynttilän liekkiä saa pitää seurakunnan alttarilla. Ja vielä sen pienen seurakunnan 300 vuotiaan kirkon suojissa.
Eihän tämän blogin naisvihainen miespappi voi (ja saa) vihkiä avioliittoon- siis miehen ja naisen- jos asenteillaan kyseenalaistaa naisen jopa itsensä synnyttäjän?
Heti alkuun on todettasva että erillinen pappissääty on raamatun, siis uudentestamentin vastainen. Epistolakirjoitukset toki tuntevat apostolin viran lisäksi erilaisia muita sanan julistuksen tehtäviä ja seurakunnan palvelutehtäviä. Seurakunnan johtotehtävät kuuluvat vanhemistolle ja/tai kaitsijoille.
Luontevaa on, että seurakunnan palvelutehtävien päätoimisilla hoitajilla on seurakuntaan palvelussuhdevirka. Seurakunnan palvelusvirasta erillinen pappisvirka on eräänlainen kiertävän julistustyön ja sakramentien toimeenpanijan tehtävä.
Lienee paikallaan pohtia kenelle kuuluu kirstilisen sanan julistuksen ja hengelisen kasvatuksen tehtävät. Luonnolisesti heille, jollle on annettu siihen kyky ta taito. Niin miehille kuin naisillekin.
Erikseen on syytä pohtia herran itsensä asettamia sakramenteja. Kaste ja ehtoolinen. Miten ja missä kohdin evankeliumia ne asetetiin ja kenelle ne kohdistetiin.
Kasteeseen viitataan Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa. Molemat evankelistat liitävät kasteen kirtuksen sanan julistukseen ja opetuslapseksi tuloon. Matt. 28:19-20 ja Mark. 16:15-16. Pietari viittaa kasteen olevan pelastus uudessa liitossa jonka perustana on Kristuksen ylösnousemus Piet. 3:21. Vaikkei epistolat sen enepää kuin evankeliumitkaan määritele tuon tarkemmin kastetoimituksen suorittajaa, voidaan olettaa tarkotetun, että kasteen Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimessä toimitaa sanan julistaja ja kristilisen opin kasvattaja joka myös ottaa vastaan tunnustuksen kristiliseen uskoon tulosta. Perhekuntaa tai jo aiemin kastetun perhekunnan uutta jäsentä kastettaessa hän jonka vastuulla on sanan julistus ja kristilinen kasvatus kyseiselle perhekunnalle.
Ehtoolisen asettamisesta kirjoittavat evaklekistat Matteus, Markus ja Luukas Matt. 26:26-28 Mark. 14:22-24 Luuk. 22:17-20
Vaikka evankelitekstistä ei suoraan selviä ehtoolisen toistuvuutta ja sitä kenelle se kuuluu, löytyy asiaan valaistusta epistoloiden puolelta. Heti alusta asti siihen on osalistunut koko seurakunta Apt. 2:42 Apt2:46-47 Gal 2:12. Paavali viittaa ehtooliseen asettamiseen ja oikeaan viettoon ensimmäisessä korinttolaiskirjeessään 1. Kor. 11:17-34.
Paavali viittaa myös Pyhän Hengen lahjoihin 1. kor. 12:1-11. niitä on monenlaisia, mutta henki on sama. Ehtoollisen jakamiseen hen ei erillisenä tai muuhun palvelutehtävään liittyvänä viittaa.
Koska ehtoolisen vieton taustalla on seurakunnan yhteinen ateria, joimme päätellä sen jakamisen kuuluvan niille, joilla on seurakunnan palvelutehtävä. Apt. 6:2-6
Sakramentien toimitaminen ei siis ole raamatun kaanonin mukaan vain seurakunnan katsijan ja vanhemiston tehtävä, vaan kuuluu kaikille seurakunnan palvelutehtävän hoitajille. Epistolatekstit eivät yhdistä yhteiselle ehtoolliselle kutsua kaitsijan virkaan.
Evankeliumitekstit sen enepmää kuin epistolatkaan eivät määritele messua erillisenä seurakunnan kokoontumisen lajina. Paavali viittaa seurakunnan yhteenkokoontumiseen yleisesti 1. Kor. 14:26 1. Tim. 2:1-12.
Jaakob viittaa kirjeessään sanan oikeaan kuulemiseen ja oikeaan jumalanpalvelukseen Jaak. 1.19-27. Kelaista kokoontumisen lajia jota seurakunnan kaitsija johtaisi aina henkilökohtaisesti ei epistolateksteissä mainita.
Ketkä siten nykyisessä virkapappijärjestelmässämme edustavat tuota epistolatekseissä mainitua kaitsijan tehtävää? Ilmeisestikin piispat ja kirkkoherrat sekä mahdollisesti myös kappalaiset. Heille kuuluu seurakunnan johtaminen. Sitävastoin saarnaanimen, julistaminen, diakonia ja katekeetinen tehtävä kuuluvat kaikille joilla on seurakunnassa palvelutehtävä.
Jku voisi ehkä nyt viitata Paavaliin ja teodeta, ettei naispuolisen palvelutehtävän hoitajan pidä opettaa aikuisia miehiä, mutta Paavalin kirjoituksiin enemmän tutustuneet tietävät ettei Paavali aivan tätäkään tarkoittanut. Lausuihan nän kiitosta Priscalle joka opetti Efesoksessa Apollosta.
Voinemme siis todeta että raamatun mukainen sanan julistus, sakramentien toimittaminen, diakonia ja katekeettinen työ kuuluu kaikille seurakunnan palvelijoille, jotka voivat olla miehiä tai naisia.
Kaitsijan tehtävän, eli seurakunnan johtamisen epistolatekstit varaavat vain miehille. Vastakkainen tulkinta, jonka mukaan myös kokoontumisa tulisi johtaa aina miespuolisen henkilön, johtaisi siihen että myös pyhäkoulussa, kotiseuroissa ja raamattutunneille pitäisi olla aina miesjohtaja.
Jos nainen sopii johtamaan raamattutuntia, sopii hän sukupuolensa perusteella johtamaan myös messua. Teologiset taidothan ovat armolahjoja, jotka eivät riipu sukupuolesta.
Kirkon nykyiseen virkajärjestelmään viitaten voisi siten todeta raamatun tukevan käytäntöä, jossa miespuolisen kirkkoherran apuna on sekä mies että naispuolista avustavaa papistoa toimittamassa kirkollisia toimituksia.
Miksi kaikki tietoviisaat luterilaiset kirjoittavat Raamatun pienellä alkukirjaimella? Onko se teillä oikeasti jokin opillinen asia?
Osaat kirjoittaa Matteus, Markus ja Luukas ja ilmeisesti muutkin erisnimet isolla alkukirjaimella mutta Raamatun vain pienellä, vaikka kaikki kirjojen nimet ovat oikeinkirjoitussääntöjen mukaan erisnimiä, esimerkkeinä Seitsemän veljestä, Tulitikkuja lainaamassa tai Juhannustanssit.
Raamattu tuntuu enemän käsitteeltä kuin teokselta. Itse asiassa se on luonteeltan kirjoituskokoelma. Raamattuun kuuluvan kirjakokoelman kirjoituksia käytetään jossain määrin myös erillisinä tai suppampina kokoelmina, kuten ortodoksi kristittyjen evankeliumikirja, mikä ei muuta kunkin erillisen kirjoituksen käyttöarvoa.
Raamatussa olennaista on sen kaanon, ei niinkään itse kokoelma. Aito kristitty ei palvo sitä esiineenä ja se on käyttökelpoinen vaikkapa cd-levyltä luettuna. Raamatuun ei voi vedota sitä avaamatta ellei tarkasti muista kirjoituksen sisältöön, sillä kaanonia ja traditiota ei pidä sotkea.
Olisitte vastannut vain luterilaisten puolesta, sillä muista ette varmasti mitään tiedä.
Joka tapauksessa ilmeisesti te luterilaisina ette palvo ettekä kunnioita Raamattua, siksi kirjoitatte nimenkin pienellä alkukirjaimella. Sitten taas jossakin toisessa yhteydessä tulette tänne vakuuttamaan, että mitään muuta auktoriteettiä ei ole kuin Raamattu ja sen tektit yksin, ja taas mitään mistään tietämättä julistatte koko kristillisen opin perinteen taikauskoksi tai jotain sinnepäin.
Kiitos vastauksestanne.