itsensäpaljastelijoita Kaupissa

Tähän keväiseen ilmiöön jouduin jälleen törmäämään tahtomattani lenkkipolulla.Luulis että vehkeet jäätyy kun on vielä pakkastakin!Siellä metsän laidalla nuorehko mies oli housut kintuissa vemputtamassa, minusta noin 40 metrin päässä.Mitään uhkaavaa siinä ei ollut, lähinnä nauratti.Tuntuu siltä että olen ainoa paljastelun uhri, ainakaan kaverini eivät ole törmänneet, eivät kai käy lenkillä.Onko muilla kokemuksia näistä vempuloista?
8977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ja oikeesti nauratti ihan hemmetisti kavereiden kanssa. Me vaan osotettiin sormella sen vehjettä ja naurettiin se suohon. Sille tuli vissiin joku alemmuuskompleksi kun se lähti niin vauhilla. Ei siinä mitään, mutta kun ihan kaikki naispuoliset nauro sille siellä, jopa myyjä! hehehee

En käsitä miten tuosta voisi järkyttyä oikeastaan. Mietittiin siinä, että jo voi jollaki olla pokkaa vetästä vehkeet esille julkisella paikalla.

Mutta tosiasia on se, että se ei enää naurata jos tuommonen alkaa lapsille paljastelee itteesä niin sitten munat jäähän ja valtiolle ne.

Hyi hemmetti.

Äänestä

ja laita nettiin niin paljastelija saa ansionsa mukaan.

Äänestä
  • mutta siinä tilanteessa kun kaveri vetelee vehjettään edestakas ei tuu kuvaaminen mieleen.Se on niin yllättävä tilanne, kun näkee jonkun housut kintuissa kalu juhlakunnossa!Sitäpaitsi kännykuvista ei välttämättä saa mitään selkoa.

    Äänestä

  • milla63 kirjoitti:

    mutta siinä tilanteessa kun kaveri vetelee vehjettään edestakas ei tuu kuvaaminen mieleen.Se on niin yllättävä tilanne, kun näkee jonkun housut kintuissa kalu juhlakunnossa!Sitäpaitsi kännykuvista ei välttämättä saa mitään selkoa.

    ja vaikka olis ollu oikee kamerakin mukana ei todellakaan tullut mieleen ekaks, että ottais kuvan.

    Oli vielä alaikäinen tyttönen meillä ohikulkijoilla mukana, josta syystä hämmennys oli entistäkin suurempi. Tapahtuma sattui keskellä päivää, parhaaseen turistiaikaan. Olen hävennyt suunnattomasti, vaikka minulle on vakuutettu ettei tälläistä voi ennakolta arvata.

    Mielestäni kuitenkin Tampereen terveys- ja sosiaalitoimi ja -järjestyksenvalvoja tahot ovat pahanlaisesti epäonnistuneent, kun eivät ole saanneet ohjattua moista sairasta oikeanlaiseen hoitoon ja ohjaukseen.

    Siksikin on noloa sekin, että Tamperelaisena tunnettu julkisuuden henkilö, hakee taas huomiota itselleen niin epäkohteliain ja sovistinistisin tavoin, kuin nyt tämä eräs ex-kansanedustajakin.

    Onhan se noloo, että juuri Tampere tunnetaan maailmalla itsensäpaljastajista ja sovinistisista tujjottelijoista, vaikka se julkisuuden haku hinnalla millä hyvänsä olisikin niiin #*¤}*$%& tärkeetä.

    Äänestä

  • pyynikintorinkupeessa kirjoitti:

    kun keskellä kaupunkia ja keskellä päivää askartelee vielä alaikäisen nähden.Itseäni ei häiritse lenkkipolkujen varrella vemputtajat kunhan ei päälle käy!Kestän kyllä vilkasta,mutta ei se minulle mitään säväreitä anna.Keskellä kaupunkia päiväsaikaan on jo kuitenkin pahempi juttu, apua sekin ukko tarvitsis.

    Äänestä

oliskin joskus nainen niin olis miehillekin silmäniloa..

Äänestä

naiset kauppiin kuntoilemaan.näkymät ovat usko
mattomia.ei saa mies enää kustakaan rauhassa,
sekin on seksuaalista häirintää.

Äänestä

Itse näin paljastelijan pari päivää sitten Kaupissa. Housut kintuissa mäen päällä masturboimassa. Näky oli jollain tavoin kyllä koominen, ei pelottava. Siinä herra touhusi kaikessa komeudessaan. Eipä mulle kuitenkaan traumoja nähnyt kun välimatkaa kuitenkin oli eikä mitään uhkaavaa tapahtunut. Poliisille noita taita olla turha ilmoitella, niillä varmasti on muutakin tekemistä kuin paljastelijoita jahdata.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Milla63 kirjoitti:

Tähän keväiseen ilmiöön jouduin jälleen törmäämään tahtomattani lenkkipolulla.Luulis että vehkeet jäätyy kun on vielä pakkastakin!Siellä metsän laidalla nuorehko mies oli housut kintuissa vemputtamassa, minusta noin 40 metrin päässä.Mitään uhkaavaa siinä ei ollut, lähinnä nauratti.Tuntuu siltä että olen ainoa paljastelun uhri, ainakaan kaverini eivät ole törmänneet, eivät kai käy lenkillä.Onko muilla kokemuksia näistä vempuloista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu