Onko kellään ollut sellasta sormenpään kokoista kovaa ja vähän lumpsuavaa pattia leuassa. Huomasin sen tossa viikko sitten, enkä oo vielä lääkäriin ennättänyt... Mikähän vois olla kyseessä, joku imusolmuke tai millanenhan sellainen kysta mahtaa olla?
patti leuassa
39
62947
Vastaukset
- maccah78
Hei, Minulla on kuvailemasi kyhmy/ patti leuassa! Varasin ajan lääkärille hetki sitten. Nyt googletan hermostuneena kaikkia mahdollisia kamalia diagnooseja. Pelottaa...
Minulla tuo patti on n. herneen kokoinen ja kova, ihon/ kudoksen alla jonkin verran liikkuva. Se sijaitsee leukaluun päällä (?), muutama sentti oikeanpuoleisesta leukanivelestä alaspäin.
En tiedä, kuinka kauan se on minulla ollut. Muistan tehneeni ensihavainnot patista n. vuosi sitten. Tuolloin se aristi, minkä vuoksi kiinnitin siihen huomioni. Parin päivän kuluttua patti kuitenkin katosi (tai ainakin kuvittelin niin). Se ei enää aristanut enkä enää löytänyt sitä sormin tunnustelemalla. Nyt patti oli taas pari päivää arkana. Aristus meni taas ohi, ja patti "katosi". Mutta kun painelin ja etsin tarkemmin, siellähän se oli edelleen. Sitä on vaikea huomata silloin kun se ei arista, ja koska se ikään kuin "pakoilee kosketusta". Hermostuin totaalisesti. Se on sittenkin varmaan ollut minulla koko ajan - kuvittelin vain sen kadonneen. Googlettamalla esiin tulee heti viitteitä syöpään... Ahdistaa!
Huomenna pääsen lääkäriin. Mitään kumminkaan tuskin vielä selviää, sillä oletettavasti tutkimukset ovat edessä.- jueroppa
Oli sellainen siinä, mutta kun tuli kokeiltua 2vko sitten taas niin lähtenyt pois.Siinähän on sylkirauhanen siinä leuan alla joka saattaa joskus ärsyyntyä jostain syystä ja muljuta leuan alla kun heiluttelee.Meikäläisellä se lähti sitten itsestään pois =)
- maccah78
Kävin lääkärissä ja sain lähetteen verikokeisiin ja ultraäänitutkimukseen. Odotetusti lääkäri ei halunnut sanoa mitään arvailuja patin laadusta. Tutki suun limakalvot (etsi merkkejä suusyövästä?)ja kyseli muita yleisoireita: laihtumisia, sairasteluja tms. (minulla ei ole ollut). Ultraäänessä sitten kuulemma näkee, onko kasvain, jokin tukkeutunut tiehye, tulehtunut sylkirauhanen, kysta vai mikä. Ultralääkäri voi ottaa patista myös jonkin neulanäytteen, mikäli katsoo sen tarpeelliseksi.
Aloittaja, joko olet hakeutunut lääkäriin? Jos olet, niin mitä sinulle sanottiin?- ???
Mulla on ihan samanlainen kun kuvailit ja se on kans niin kun siinä leukaluun päällä... No en ole vielä käynyt lääkärissä, mulla on akupunktio taas tiistaina päänsäryn takia niin täytynee näyttää sille lääkärille samalla. Mukava vaan kun juurikin tulin pohkeen ultrasta viikko sitten kun sieläkin oli joku patti muttei mitään poikkeavaa näkynyt ja samaiselta lääkäriltä sain lähetteen. Että sitä ollaan kohta luulotautisten kirjoissa. Vähän stressaavaa, kun tulee väkisinkin aina kaikista pahin joku syöpä tai vastaava mieleen...Koska pääset ultraan?
- Hanna ja patti
??? kirjoitti:

Onpa huvittavaa, että juuri nyt samaan aikaan kun itselleni ilmestyi näin kipeä patti niin moni ihminen on huolestunut samasta asiasta. Mietin juuri onko tässä lääkäriin mentävä kun oikea puoli on niin kipeä. Kertokaa lääkärissä käyneet mitä se täti tai setä siellä sanoi.
- ....
Hanna ja patti kirjoitti:
Onpa huvittavaa, että juuri nyt samaan aikaan kun itselleni ilmestyi näin kipeä patti niin moni ihminen on huolestunut samasta asiasta. Mietin juuri onko tässä lääkäriin mentävä kun oikea puoli on niin kipeä. Kertokaa lääkärissä käyneet mitä se täti tai setä siellä sanoi.
Teillä kuulostaa patit aivan samlta kuin minunkin..ihan kuin olisi omasta lean patista kuvailua lukenut. Minullakin n. herneen kokoinen patti oikean leukaluun päällä. Pakoilee tunnustelua. Kovin on aristanut jo muutaman päivän. Muistelen että joskun noin vuosi sitten olisi ollut samalla tavoin kipeä ja sitten häipynyt?
- maccah78
.... kirjoitti:

Mielenkiintoista huomata, että muillakin on samanlaisia patteja! Minulla on aika ultraan nyt lauantaina, siellä varmaan selviää jotain.
Ehdin jo tehdä itselleni "netti-diagnoosin" sylkirauhasen syövästä (jossain leuan alla on yksi sylkirauhanen). Koko viikon olen pattia painellut ja tunnustellut, ja sitten tein mielenkiintoisen havainnon: kun oikein irvistän, patti ikään kuin "naksahtaa" ja häviää (?!?!). Siitä aloin epäillä - ja toivoa - että kyseessä olisi jänne tai jokin muu "juttu" leukanivelessä? Minulla kun on leukaluussa selvää väljyyttä: se naksuu, kun esim. haukottelen. Lisäksi minulla on paha tapa narskuttaa hampaita nukkuessani. Nyt olen yrittänyt uskotella itselleni, että kyseessä on em. seikoista johtuva leukanivelen toimintahäiriö tai vastaava.
Ultraan lähetteen tehnyt lääkäri tunnusteli leukaani, mutta epäilen, ettei hän saanut siihen tuntumaa (hän ei kommentoinut sitä mitenkään). Minulta hän tiedusteli, onko patti mielestäni sylkirauhasessa. En osannut vastata, koska en tiedä tarkalleen, missä sylkirauhanen on... Lääkäri suhtautui asiaan vakavasti (eikä esim. epäillyt mielenterveyttäni) - ja niin tietysti kuuluukin tehdä. Esim. Syöpäjärjestön sivuilla ohjeistetaan menemään lääkäriin aina kun jotain patteja löytyy - olivatpa ne sitten missä tahansa. (Kuten huomaatte, läksyt on luettu..)
Jostain toisesta nettilähteestä luin, että nivelen seudulta löydetyt patit ja kyhmyt ovat usein harmittomia. Toivotaan, että meillä kaikilla kyse on tällaisesta harmittomasta vaivasta! Omalta osaltani toivon, että asia selviäisi heti ultrassa, jotta voin lopettaa ahdistavien syöpä-juttujen lukemisen.. - maccah78
maccah78 kirjoitti:
Mielenkiintoista huomata, että muillakin on samanlaisia patteja! Minulla on aika ultraan nyt lauantaina, siellä varmaan selviää jotain.
Ehdin jo tehdä itselleni "netti-diagnoosin" sylkirauhasen syövästä (jossain leuan alla on yksi sylkirauhanen). Koko viikon olen pattia painellut ja tunnustellut, ja sitten tein mielenkiintoisen havainnon: kun oikein irvistän, patti ikään kuin "naksahtaa" ja häviää (?!?!). Siitä aloin epäillä - ja toivoa - että kyseessä olisi jänne tai jokin muu "juttu" leukanivelessä? Minulla kun on leukaluussa selvää väljyyttä: se naksuu, kun esim. haukottelen. Lisäksi minulla on paha tapa narskuttaa hampaita nukkuessani. Nyt olen yrittänyt uskotella itselleni, että kyseessä on em. seikoista johtuva leukanivelen toimintahäiriö tai vastaava.
Ultraan lähetteen tehnyt lääkäri tunnusteli leukaani, mutta epäilen, ettei hän saanut siihen tuntumaa (hän ei kommentoinut sitä mitenkään). Minulta hän tiedusteli, onko patti mielestäni sylkirauhasessa. En osannut vastata, koska en tiedä tarkalleen, missä sylkirauhanen on... Lääkäri suhtautui asiaan vakavasti (eikä esim. epäillyt mielenterveyttäni) - ja niin tietysti kuuluukin tehdä. Esim. Syöpäjärjestön sivuilla ohjeistetaan menemään lääkäriin aina kun jotain patteja löytyy - olivatpa ne sitten missä tahansa. (Kuten huomaatte, läksyt on luettu..)
Jostain toisesta nettilähteestä luin, että nivelen seudulta löydetyt patit ja kyhmyt ovat usein harmittomia. Toivotaan, että meillä kaikilla kyse on tällaisesta harmittomasta vaivasta! Omalta osaltani toivon, että asia selviäisi heti ultrassa, jotta voin lopettaa ahdistavien syöpä-juttujen lukemisen..No niin, ultrassa on käyty. Mitään ylimääräistä UÄ-tutkimuksessa ei löytynyt: ei kystaa, ei kasvainta eikä mitään muutakaan. Ultralääkärin mukaan leuassa muljuileva patti on imurauhanen, joka on siellä jossain sylkirauhasen, leukaluun ym. välissä. Imurauhanen todettiin suurentuneeksi ja siitä otettiin ohutneulanäyte. Tämäkään lääkäri ei suostunut sanomaan asiasta oikeastaan yhtään mitään muuta! "Odotellaan nyt vain rauhassa näytteen tulokset". Näytteen tuloksia saa odotellakin 2-3 vkoa...
- asfsdfawef
maccah78 kirjoitti:
No niin, ultrassa on käyty. Mitään ylimääräistä UÄ-tutkimuksessa ei löytynyt: ei kystaa, ei kasvainta eikä mitään muutakaan. Ultralääkärin mukaan leuassa muljuileva patti on imurauhanen, joka on siellä jossain sylkirauhasen, leukaluun ym. välissä. Imurauhanen todettiin suurentuneeksi ja siitä otettiin ohutneulanäyte. Tämäkään lääkäri ei suostunut sanomaan asiasta oikeastaan yhtään mitään muuta! "Odotellaan nyt vain rauhassa näytteen tulokset". Näytteen tuloksia saa odotellakin 2-3 vkoa...
Mullakin on patti :(
taitaa olla tulehtunut finni tai jotain. Mut on jo kuukauden ollu :( - Aihetta paniikkiin?
asfsdfawef kirjoitti:
Mullakin on patti :(
taitaa olla tulehtunut finni tai jotain. Mut on jo kuukauden ollu :(Minäkin löysin samanlaisen patin leuastani. Huomasin sen jonkun aikaa sitten ja nyt se on turvonnut ja kipeä. Mitä teille, jotka kävitte lääkärissä sanottiin?
- tytteli 17v
Moikka :)
Olen tuon saman vaivan saaanut kokea jo pariin kertaan ja nyt leuassa on kolmas patti tulossa. :/ patit on olleet reilu puolen vuoden välein. Ensimmäinen kasvoi valtavaksi, se oli kunnon PAUKAMA leuassa joka näkyi aivan selvästi ylimääräisenä leuanjatkeena varsinkin kun hymyilin. Lääkäreitä en sitten viitsinyt vaivata kun kaikki nämä lähtivät reilu viikon sisässä, sen ison maximaalinen koko kesti pari päivää ja lähti heti pienenemään. Olen vaan arvellut että tulehtunut imusolmuke tms.
Kuollut en ainakaan ole vielä :D
Olisi kuitenkin kiva saada tietää, että mitä oikeat lääkärit ovat pateista diagnosoineet. Eli kertokaa nyt ihmeessä lääkärissä käyneet :)- tytteli 17v
Niin, itselläni kyseessä voi kans olla aknekysta koska aknea on himpun verran.
Stressihän ainakin tällaista aiheuttaa (täsmäisi siis aika hyvin). - tietoa
tytteli 17v kirjoitti:
Niin, itselläni kyseessä voi kans olla aknekysta koska aknea on himpun verran.
Stressihän ainakin tällaista aiheuttaa (täsmäisi siis aika hyvin).Mitä maccah78 sulle patista sanottiin? Sattuiko neulanäytteen otto? Toivottavasti kaikki on hyvin. Tuttavapiirissä samanlainen - huolestuttaa.
- dggfgfg
Mulla oli muutama vuosi sitten kanssa tommonen patti se johtu siitä että oli hamaaseen kasvanu liian isot juuret patti oli jonkun 3 viikkoa kävin lääkärissä melkein joka päivä ne vaan puhkas sen aina, sitte menin yhtenä päivänänä lekurille ja se sano että ei ois saanu koskee siihe yhtää että se vaan pahenee, nii huomas heti mikä oli vialla ja jouduin sitte leikkauksee missä se leikattii pois ja hammas revittii
- 665
Mulla on ollut itsellä moneen kertaan. Itsestään ovat kuitenkin häipyneet ajan kanssa. Lääkärissä kävin ensimmäisellä kerralla, diagnosoi turvonneeksi imusolmukkeeksi. Aivan vaaraton juttu siis oli mun tapauksessa kyseessä. Tietenkin ne patit ja pahkurat kannattaa käydä näyttämässä, mutta turhaan ei kannata hermoilla eikä sitä mielikuvitusta päästää sinne syöpäynnämuu -osastolle.
- kysta
665 kirjoitti:

minullla alkoi niin että vasemmalle leuan alle tosiaan aika ajoin ilmestyi puolikkaan kananmunan kokoinen patti joka aluksi oli suuri mutta muutamassa viikossa pieneni ja lopulta hävisi. Tätä oireilua tapahtui n. 10 vuoden ajan enkä siitä viitsinyt lääkäriä vaivata. Vasta sitten kun patti kasvoi kerran tosi suureksi ja muistutin jo sikotautista menin lääkäriin-polille-ultraääneen-hiusneulanäyte ja diagnoosina sylkirauhaseen liittyvä kysta, joka leikkauksessa poistettiin sylkirauhasen kanssa. Sen jälkeen ei ole patteja ilmaantunut. n. 80% sylkirauhasiin liittyvistä syövistä on ns. hyvänlaatuisia eli ei syytä huoleen. Lääkäriin kyllä kannattaa aina mennä ;-)
- Anonyymi
kysta kirjoitti:

Samanlaiset kokemukset 90 -luvulla.. ja leikkaukset
..
- sdfdvvvdsss
mullakin on samantyyppinen patti ja se on leuvan kokoinen.leukaan ja hampaisiin särkee.mikä köhän se voisi olla?
- Asiasta tietoinen
kyseessähän voi toki olla rasvapatit,ne uusii aika herkästi,itelle tulee niitä jatkuvasti,kävin tossa kans lääkärissä viime keväänä ku itsekkin sikähin et mikäs tuolal kaulassa on,mut yleisiä ovat kuulemma ja ne lähtee jsut ajan kanssa niiku useimmilla teistäki :)
- don't worry
Ihmiskehossa on siellä täällä pieniä möykkyjä, patteja ym kohoumia, jotka lähes poikkeuksetta ovat sinun iässäsi harmittomia ja ennenkaikkea tarpeellisia (esim. imusolmukkeet). Älä suotta hermostu siitä, mutta jos asia sinua edelleen vaivaa, kun tapaat lääkärin seuraavan kerran (esim. terveyskeskus/työterveyshuolto) näytä hänelle pattiasi.
- Nuhanenä
Olen 14 vuotias ja minullakin on tuollainen patti leuassa. Sanoin asiasta äidilleni ja tämä sanoi sen johtuvan nuhasta. Kun on kova nuha nii jotkut rauhaset(en muista mitkä) turpoavat/ärtyvät hiukan. Ei ole vaarallista.
- Flunssaiski
Mul on flunssa ja yön aikana tuli patti...ehkä se on semmone
- Anonyymi
joo mulla on sama juttu. Mutta minulla ei mitenkään särje se. Onko jollain muullakin sillä tavalla että se ei yhtään satu/särje? Mulla se on aika pieni patti leukaluun kohdalla joka ei liiku oikeastaan yhtään. Huomasin sen noin viikko sitten eikä ole särkenyt yhtään. Tietääkö joku onko se vaarallista jos on aika pieni kova patti leukaluun kohdalla?
- Kurkatkaapa sinne
Leikkaus -osiossa oli eräs ketju, jossa joku kertoi tuollaisen patin poistosta.. siinä oli keskustelua potilasvahingoista ja hoitovirheistä.
- SATTUU
mulla on patti leuassa
- mitä mä teen??
mulla on sormenpään kokonen patti leukaluun päällä vasemmalla puolella kun sitä vähän "puristaa" niin tuntuu aika aralta :/ mitä mun pitäs tehä??
- helpottunut
Itselläni oli kova muljuava patti suoraan leuan alla keskellä, juuri tulin ultraäänestä ja totesivat että aivan normaali imusolmuke, mikä vaan on lähempänä ihoa, siksi tuntuu.
- Samatäällä
Puolisen tuntia sitten itsekkin havaitsin tän. Aiemmin ei oo IKINÄ ollu ja äkti sano et jos son viikkoa enempää kipeenä nii sit lääkärii :(pelottaa
- Samatäällä
Ja sori et heräti tän henkii ku vanha keskustelu xd
- Paiseva
Patti samoin ja sen äläkä oli aikaisemmn2vk nestettä erittävä iso rakkula/finni. Alaikenet kipeät 3 päivää ja nyt lievä tulehdus ylä-ikenissä. Onneksi Buranaa reagoi noi ikenet. Ja kyse ei ole huonosti hoidetuista hampaista käytän joka päivä hammastikkuja ham.väleissäkin. Purkautunut punaisella nesteellä nyt kahdesti päivässä. Ruskealla bacibackt nesteellä hoitanut nyt 4 päivää rakkulaa joka ajoittain erittää verensokerista nestettä. Kaverin pojalla märkärupi et olisko voinut tarttua, mutta aikuisiin ei pitäisi heposti tarttua....mulla tosin herpes bakteeri ollut aina .
- Nelsu71
Täällä kans ja 3 lääkäriä kävi ihmettelemässä 😱
- Jtlo
Kukaan ei ole viittinyt tulla tutkimuksen jälkeen kertomaan mistä oli kyse, hienoa!
- Rip
Kaikki kuolleet siihen
- Anonyymi
Itellä hampaat aiheuttaneet noita patteja ihan pienikin tulehdus voi tehdä kaulalle
- Arttuarttu
Minulla on ollut patti leuan alla pari viikkoa kai tässä pitää lääkäriin lähteä mahdollisimman nopeasti. Minulla se on taas 1cm kokoinen suunnilleen että...
- Kokemusta-on
Mulla noita ollut muutamia. Aina kyse hampaan juuren tulehduksesta, jolloin paikallinen imusolmuke laajenee. Kun hammas poistettu tai hoidettu, patti on hävinnyt itsekseen. Tässä minun kokemukseni.
- Anonyymi
Tosi vanha keskustelu, mut ajattelin jakaa oman pattikertomuksen jos se rauhottais näitä jotka lukee myöhemmin näit keskusteluita.
Mulla oli (ja on) vasemman leukaluun alla noin pavun kokoinen muljuava patti. Sen pysty just "vetämään" posken puolelle. Flunssaa tms ei ollut ollut kuukausiin. Seurasin tilannetta noin 3 viikkoa ja sitten menin lääkäriin. Kolmen viikon aikana ehti jo googlailla kaikenlaista, joten olin päätellyt että minulla olisi hodkins tai joku muu imusolmukkeisiin liittyvä...
Lääkäri tunnusteli pattiani ja kertoi että ihan normaalin tuntunen imusolmuke ikäiselleni (lukiolainen). Kyseessä oli mobiili imusolmuke (liikkuuva imusolmuke). Jos patti olisi pahanlaatuinen se olisi kova ja liikkumaton. Otettiin verikokeet jotta saisin mielenrauhan ja veriarvot olivat myös ihan normaalit.
Jos teillä on samantapainen jellybeanin kokoinen patti niin älkää stressatko liikaa. Aina voi lääkärille käydä näyttämässä, mut jos olis pahanlaatuisesta kasvaimesta kyse niin se patti myös kasvais aika nopeesti.
Jos imusolmuke on jellybeanin kokoinen se on vielä normaalin kokoinen. Suurentunut imusolmuke on halkaisijaltaan vähintään 1,5cm. - Anonyymi
Joo. Minulla ihan sama homma. Pari päivää olen tarkkaillut kun kipeä ollut ja nyt huomasin että joku patti leuassa. Pitää varata aika lääkäriin ku ahdistaa.
- Anonyymi
Patit ja syöpä lisääntyy
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72498- 1171709
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill381448Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1201286Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641272- 1451236
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1491201- 521175
- 571101
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46989