Otan yasmin pillerin yleensä 23-00 aikaan illalla ja nyt unohdin, otin vasta aamulla klo10, siis noin 11h myöhemmin. Unohdettu pilleri oli viimeinen levystä ennen taukoa. Onko mitään haittaa, olen kuitenkin syönyt kahdeksan levyä? Olen joskus ottanut pillerin epäsäännöllisiin aikoihin mutta koskaan ei näin monen tunnin muutosta ole tullut. Siksi päätin kysäistä jos joku täällä tietäisi vaikuttaako mitenkään.
11h unohdus
Minea
7692
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
että olet syönyt kahdeksan levyä???????
Tarkoitin vaan sitä selvittää että olen tähän ajankohtaan syönyt pillereitä kahdeksan kuukautta eli kahdeksan levyllistä. Mulle on nimittäin sanottu et mitä pitempään syö pillereitä niin sitä vähemmän muutamista tunneista kyse olevasta unohduksesta vaikuttaa elimistöön.
Tuskinpa mitään on tapahtunut. ole huoleti vaan.
pilleireissä on yleensä se 12tunnin "takuuaika". eli jos sulla ois jääny pilleri ottamatta sanotaanko vaikka noin 13tuntiin, niin sitten sillä ei enää ois mitään vaikutusta.
Mun lääkärini ainakin sano että 12 tunnin uhduksen jälkeen sillä pillerillä ei oo enää mitään vaikutusta,roskiin vaan.
Itse en ole kyllä ikinä unohtanut ettei oo tarttenu roskiin pillereitä viskellä.
noitten pillereiden teho ei perustu mitenkään siihen kauanko niitä on syönyt, vaan jokainen pilleri sisältää tietyn määrän hormoneja, jotka imeytyvät nopeasti ( hormonitaso hyppää korkealle ), ja sitten se laskee siitä hitaasti, ja ellei seuraavaa pilleriä ole otettu 36 tunnin sisään, kaikki hormonit ovat hävinneet kehosta, ja ehkäisyteho on puhdas 0.
siksi onkin parempi käyttää esim. rengasta tai laastaria, koska se hormotasojen äkillinen nousu aiheuttaa naiselle kaikkia ongelmia, eli on parempi, että niitä hormoneja vapautuu jatkuvasti tasaisesti, eikä kerran päivässä hurjaa määrää..!
hyvää kesää!
ei se 12h ihan sillä kellonlyömällä tarkoita että nyt on hormooni aivan lopussa. Jos unohtaa niin kannattaa keskustella lääkärin kanssa. Unohtelen yhtä mittaa mutta ohjeita seuraamalla olen niistä kaikista selvinnyt ilman jälkikasvua. Se eka viikko on kriittisin levyssä!!!