JOS jää "koukkuun", näihin riippuvuutta aiheuttaviin lääkkeisiin.
Mitä se pahimmillaan tarkoittaa?
Ennenaikaista kuolemaa?
Rahanmenon ymmärrän minäkin.
Mutta jos elämä on sen arvoisesti helpompaa ja kevyempää ilman jännityksiä, ahdistuksia jne.
Mitä se pahimmillaan tarkoittaa?
Ennenaikaista kuolemaa?
Rahanmenon ymmärrän minäkin.
Mutta jos elämä on sen arvoisesti helpompaa ja kevyempää ilman jännityksiä, ahdistuksia jne.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tarkoittaa? No, tarkoitat nyt sitten mitä tahansa niin aina on mahdollisuus vierottautua näistä lääkkeistä, ovat ne sitten bentzoja, opioideja tms.
Jännitykseen ja ahdistukseen on olemassa ei-riippuvuutta aiheuttaviakin lääkkeitä, psykiatri kyllä on ajan tasalla, eli kysy häneltä vaihtoehtoa riip.aiheuttavaan lääkitykseen (siis jos asia sinua koskee)
Tiedätkö miten vaikeaa on saada niitä lääkkeitä sitten, kun riippuvuus on muuttunut pahaksi? No joo, joillain on ehkä varaa kiertää kaikki yksityiset lääkäritkin, mutta minulla ei siihen varaa ollut ja jouduin siksi hankkimaan lääkkeeni terveyskeskuksesta omalta lääkäriltäni. Siinä vaiheessa kun annokseni alkoi nousta kohtuuttomuuksiin, minun oli pakko myöntää riippuvuuteni, jotta sain tarvittavan määrän lääkkeitä. Oli myös aloitettava säännölliset A-klinikalla käynnit ja vierotus, jotta saamani lääkkeet riittivät seuraavaan reseptin uusimiseen asti.
Ulkopuolisen tahon oli siis säännösteltävä lääkkeitteni ottoa, koska minä en siihen enää pystynyt. Tiedätkö kuinka vaikea on saada reseptille aivan totaalisen ylisuuri annostusohje? Oletko edes koskaan nähnyt sellaista reseptiä, jossa annosohje on 2-3 kertaa suurempi, kuin tuoteselosteen maksimi päivä annos? Minä olen. Minun reseptini oli sellaisia. Sen lisäksi, että sadan purkki teloja (2mg xanor) kesti minulla neljästä viiteen päivää ja panacodejakin meni 30kpl päivässä ni oli enää kauhean vaikeaa tehdä mitään, kun joka päivä piti jännittää, että uusiiko lääkärini reseptejäni.
Jatkuva pelossa eläminen, kun sitä tosissaan pelkää, et mitä sitten tehdään jos lääkäri sanookin ei. Riippuvaisen elämä on todella stressaavaa. Ja jaksaako puoliso sitten katsella montaa vuotta riippuvaista kumppaniaan? Ei jaksa. Minä melkein menetin mieheni ja lapseni, koska aloin elämään lääkkeilleni. Lääkkeet oli elämäni tärkein asia ja sitten vasta oma perhe. Myös seksi halut katovat kokonaan kodeiinin ja myös alpratsolaamin vaikutuksesta. Eli elämän nautinnot on kiinni lääkkeistä sen jälkeen. Mistään muusta ei enää saa mitään hyvää oloa.
Lopulta sitä katoaa vaan sinne omaan pikku lääkemaailmaansa ja kaikki sen ulkopuolella on toisarvoista. Sitten alkaa itsetuhoisuus. Voimat on aivan lopussa sen jatkuvan "mistä saan huomisen lääkkeet"-stressin vuoksi. Ei enää jaksa elää. Sit yritetään epätoivosesti ottaa lääkkeitten yliannostusta, et kuolis nukkuessaan ilman kärsimystä. Mutta ei. Joka perkeleen aamu sitä vaan herää sängystään ja vieläkin hengissä. Tuntuu, että mikään määrä lääkkeitä ei tapa. Ei anakaan mua.
Sit eräänä päivänä tajuaa, et ei vittu mä en jaksa enää. En jaksa olla polvillani lääkkeitten edessä. Ne ei enää saa orjuuttaa mua. Ja sit alkaa elämän rajuin vierotus. Kaikki edelliset vierotukset on epäonnistunu, kun motivaatioo ei oo ollu tarpeeksi, mutta nyt kun mitta on tuulu täyteen se onnistuu. Sinä päivänä vaan jättää uusimatta reseptin, vaikka lääkkeet on loppu ja päättää selvitä tuli mitä tuli. Kaks viikkoo helvettiä ja lopulta päämäärä on saavutettu. Vihdoin elämä voi alkaa. Ja tähän ei tarvita mitään uskoon tulemisia, eikä mitään muuta vastaavaa vaan pelkkää sisua ja vihaa riippuvuutta kohtaan.
Että rankan tien siinä joutuu läpi käymään, ennenkö uskoo ja tajuaa, et ei näin voikkaan elää loppuelämäänsä, mutta kun sen tajuaa niin kaikki helpottuu. Iteltäni on kadonnu ahdistus ja paniikkioireet melkein kokonaan. Sosiaalisia tilanteita ja niitten kohtaamisia mä kammoon vieläkin ja tää on nyt harjottelua kaikki, mut jonain päivänä mäkin oon taas "normaali ihminen". Ainakin mä uskon niin. Multa meni yheksän vuotta lääkkeille ja oon vasta kohta vuoden ollu ilman, et kyllä mulla on aikaa parantua kokonaan vielä, kun oon vasta "kuivan tieni" alussa.
Mainitsemasi pv.annokset todellisia, ja miksi ihmeessä annoit niiden paisua moisiksi???
Maksasikin pitäisi olla kaput moisten parasetamoli annosten jälkeen. Ja toi alpratsolami annoskin kuulostaa aivan järjettömältä, rinnastaen ne diapamiksi se vastaisi noin 1000mg/pv.
Kallista puuhaa moisilla annoksilla.
Itse syön rauhoittavia ahdistukseen päivittäin, mutta pidättäydyn lääkärin määräämässä annoksessa.
Tiedän kyllä vastaavia tapauksia, kuin sinulla, eli annokset nousevat pilviin alta aikayksikön ja käytössä ei ole mitään holttia.
Mutta, hienoa että olet nyt ilman lääkkeitä.
Tsemppiä! :)
Olen käyttänyt Xanoria kymmenisen vuotta päivittäin. Joudun käyttämään lopun ikääni.
Annostukseni on ollut koko ajan korkeintaan 2mg/vrk. Harvoin joudun ottamaan 2mg. Yleensä pärjään 0.75mg-1mg/vrk.
Näin on siis ollut kymmenen vuoden ajan ja avun saan edelleen sairauteeni samalla annostuksella.
Aikoinaan kun jouduin Xanorit aloittamaan tiesin mitä alan/joudun käyttämään. En pelännyt toleranssin nousua tms.
Tänään viimeksi lääkärini kanssa keskustelin Xanoreista. Hän ei pitänyt ollenkaan "kauheana" 2mg/vrk Xanoreita.
Hän sanoi ettei jatkuvalla käytöllä tuolla annostuksella ole mitään haittaa. Kaikki riippuvuus lähtee ihmisen omasta päästä.....
Jokainen ihminen on oma yksilönsä. Jollakin vain on taipumusta toleranssin nousuun tai pakonomainen tarve nostaa lääkemäärää.
Jollekin tulee pakonomainen tarve esim. käsikauppa särkylääkkeisiin.
Jos jollekin annettaisiin plaseboa hän jäisi "koukkuun" siihenkin jos olisi siihen taipuvainen.
Pääasia, että yleensä aloittaessaan rauhoittavien/kovien kipulääkkeiden käytön tekee "pelisäännöt" itselleen selväksi.
lääkkeisiinkin on siellä pään sisällä. Mutta jos hoidetaan esim. vaikeita kipuja ja annostus ei nouse annetun ohjeen yli, voidaanko puhua riippuvuudesta, vai siitä, että lääkkeen avulla elämänlaatu on parempi?
Sinulta Tipi kysyisin, mihin vaivaan aloit käyttää panacodia, oliko sinulla sitten kipuja? Hienoa, että olet päässyt eroon tuollasesta lääkekierteestä ja vielä kerrot sen täällä keskustelupalstalla, siitä on varmasti apua jollekin samassa tilanteessa olevalle, että siitäkin voi selvitä.
korvienKIN välissä, mutta jos lopettaisit nyt äkisti tuon alpratsolamin, niin 100%:lla varmuudella saisit fyysisiä VIEROITUSOIREITA, se on ihan fakta!
Poinntini oli kuitenkin se, että kaikki riippuvuus ja lääkeannostusten nostaminen lähtee KORVIEN välistä.
Kuten sanoin minä käytän ja tulen käyttämään lopun ikääni lääkettä, tässä tapauksessa Xanoria.
Ei ole tarvetta annosta nostaa. Sairauteeni Xanor on vain ainoa oikea toimiva lääke.
Kaikkihan tietää, että useimmat mielialalääkkeet, pamit saati alpratsolaami lopetetaan pikkuhiljaa =)
En leikkisi terveydelläni niin, että seinään lopettaisin. Siinähän henki saattaisi mennä.
Myös riippuvuus toleranssin kasvuun lähtee korvien välistä. Minulla ei sitä ongelmaa ole, eikä tule olemaan!!! Piste.
Se oli päivittäistä ja maxaltit ja almogran tuli kalliiksi. Näin siis alkuun. Sittenhän tuli coditkin kalliiks, kun annos oli tota suuruusluokkaa. No joo. Aina kaikki luulee, et kaikille tulee maksavaurio noista mun annoksista, mutta koska annokseni oli tarkkailun alla koko käytön ajan ni myös mun maksa-arvoja tarkkailtiin koko ajan.
Mä ehkä omaan "super mksan" ja siks selvisin hengissä näistä riippuvuuksista ja siitä voin olla helvetin onnellinen. Sitä en koskaan saa tietää, et miten maksa kesti ton ilman vaurioita, mut hengis oon ja ilman lääkkeitä. Se on pääasia:)
Ja ei se riippuvuus pelkästään päänsisällä oo siinä vaiheessa, kun lopettaminen tuo mielettömät viekkarit. Sitä kipua ja tuskaa ei vaan kestä, ellei oo täysillä mukana siinä vierotuksessa ja ellei ole hieman jopa epäinhimillinen kivun sietokyky. Se on oikeesti tosi vaikeeta. Ja annokset nousi, kun sain paniikkikohtauksia ja ahdistusta isoillakin annoksilla. Toisin sanoen piti olla sekasin, ettei niitä kohtauksia tullu ja se ei ollu kovin kivaa.
Mutta joo. Kerron mielelläni tästä riippuvuudesta, koska olisin ite kaivannu tukea joltain saman kokeneelta sillon, kun alotin vierotuksen, mutta koska kukaan ei haluu kertoo "näin nolosta" ongelmasta ni mulla ei ollu ketään keneltä kysellä aiheesta. Kaikki viekkarit ym. tuli yllärinä ja kukaan edes A:lla ei osannu kertoo mulle mitä olis odotettavissa. Nyt mä sit kerron netissä kaikille, jotka sitä tietoo haluu, ettei kukaan koe samaa tietämättömyyttä kun mitä minä koin.