Sattumalta näin eräänä päivänä varttuneemman miehen alastomana, selkeästi ylipainoinen, mahaa oli reilusti ja jotenkin velton oloinen, näki että liikunta oli jäänyt vähäiseksi. Kaiken kruunasi ajeltu alapää jota koristi pienen pieni ohut pippeli ( nakin kokoinen) näky oli jotenkin säälittävä. Mikäli mies ajelee kaikki karvansa niin kalun on syytä olla keskimääräistä komeampi, tulee silloin hyvin esille ja näyttää hyvältä, niin vatsalihaksia miesten myös syytä treenata.
Lihavalla miehellä poslari yök !
HUH.
104995
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
sattumalta?
Yleensä ei ketään näe alastomana sattumalta.
Esimerkiksi uimahallin siivoojat näkevät.
Oliko mies täysin karvaton vaiko vain häpykarvoitus ajeltu? Jos oli täysin karvaton, voi siihen olla syynä vakavakin sairaus, esimerkiksi syöpähoito. Se voi myös tehdä uhristaan joko ylilihavan tai sitten anoreksisen laihan.
Lihavuuteen tai laihuuteen voi olla koko joukko muitakin syitä. Fyysistä syistä lihavuuden syynä voisi olla esimerkiksi diabetes. Insuliini laskee verisokerin nopeasti ja etenkin alkuun taitaa tehdä hirmuisen nälän unteen, koska keho pyrkii saamaan ravintoa korjatakseen laskun.
Otitko tuon selville? Vai kuulutko niihin, jotka halveksivat sairaita ja haluavat lausua heistä ilkeitä mielipiteitään?
Mutta muuten kannattaa muistaa, että yleispätevää ihmisen kauneuden ihannetta ei ole olemassa. Tuo ihanne kuuluu yhteiskunnassa vallitseviin arvoihin, joiden lanseerauksen ovat muutamat arvojohtajat tehneet ja joita sitten muu rahvas kilvan ihailee ja nuoleskelee. Joissain paikoissa selvä lihavuus on kauneutta, joissain hoikkuus (etenkin vauraissa maissa). Eli tuosta suluissa olevasta voidaan päätellä myös yksi syy siihen, miksi joissain paikoissa ihannoidaan lihavuuta.
Kauneus on katsojan silmissä. Ei muualla.
what ever, kumpi on kiihottsvampaa, läski mies munaläskeineen karvattomana pienen pippelin kans vai vastaava lihaksikkaana? Sama pätee naisiin. Ja suomalaisten ylipainoisuuteen suurimpana syynä on kyllä ihan yletön/epäterveellinen syöminen ja liikunnan puute.
Ja jos jonkun mielstä ensimmäinen vaihtoehto on seksikkäämpi kuin toinen. mikäs siinä kait läskipossustakin saa kiihottua, kukas sitä kieltää? Ällöä silti.
Kulleja kurkisteleva siivooja-akka? Josta olin aikonut tehdä valituksen. Kuule siivoileppa vain. Jätä tirkistelyhommat pois, eikö niin?
harvinaisen hyvä ja ymmärtävä mielipide.
Tuskinpa se mies on sinne uimahalliin tullut esitelläkseen siivoojille vehkeitään? Ja eiköhän se ole jokaisen oma asia viihtyykö karvaisena vai karvattomana.
Kannattaiskohan sun keskittyä enemmän palkkatyöhösi (siivoamiseen) eikä toisten sukuelinten tirkistelyyn?
Sitä paitsi, toi sun fledas on aika "rekkakuskin" oloinen.
Joo kyllä läskit ja pienipippeliset miehet on tosi paljon paremman näköisiä ja kuumottavia kunnon karvoituksen kanssa.
Musta sellaset anorektikon näköset on kaameita olioita. Luut näkyy ku jollaikin keskitysleirivangilla. YYYÖÖÖÖÖÖÖKKSS!!!!!!!!
Minusta kaikki sellaiset, joilla painoindeksi on alle 20, pitäisi toimittaa pakkohoitoon!
Jo siksikin, että alipainoisuudesta on selvästi enemmän terveyshaittoja kuin ylipainoisuudesta.
Olen aivan samaa mieltä!Mikään ei ole niin oksettavaa!