Tähän alkuun sanottakoon, etten ole varsinaisesti kiinnostunut mistään uskonnosta. Haluan vain kertoa ystävästäni, joka on aika huonossa jamassa.
Tutuistuin tähän ystävääni työn kautta. Hän on ponteva bussikuski. Reipas vaikkakin hieman ujo.
Olemme olleet vuosia samassa työpaikassa ja aina välillä puhuneet uskonasioistakin koska hän on jt.
Tai ainakin oli jt, kunnes 4v sitten tapahtui jotain. Ilmeisestikin hänet erotettiin tms uskonnostaan silloin. Siitä lähtien miehen tie on ollut yhtä alamäkeä. Olen ymmärtänyt ettei hänellä mennyt kovin hyvin aikaisemminkaan, mutta nyt ei oikein mikään enää onnistu.
Tapasin tämän kaverin viimeviikolla baarissa ja pyysin häntä vieläpä jatkoille. Juttelimme sitten aamuun asti ja sain aika hurjan kuvan uskonnosta johon hän kuului ja johon pyrkii takaisin.
Kaverin ongelma on se, ettei kukaan uskovainen nainen huoli häntä, koska hän on omien sanojensa mukaan niin paska. Minusta hän on vain hieman ujo, mutta muuten ok. No joka tapauksessa mies odotteli 38v saakka sitä oikeaa naista, joka hänet huolisi ja tulisi vaimoksi. Samalla kuitenkin panetus on ollut melkoinen koska jehovantodistajathan eivät harrasta seksiä kuin oman puolison kanssa. Hän kertoi turvautuneensa joitakin kertoja käteensä ja tunnontarkkana miehenä kertoneensa siitä kirkkonsa vanhemmille, mikä minusta tuntuu todella oudolta. Lopulta hän oli käynyt humalapäissään maksullisella naisella, jotta pääsisi edes poikuudestaan ennen eläkeikää. Senkin hän sitten kertoi uskonpomoilleen ja sai potkut.
Silloin kävi niin, että ne harvatkin ystävät joita hänellä oli jättivät hänet. Ainut paikka missä hän saa yleensä jutella ihmisten kanssa nykyään on työ. Sukulaiset eivät moikkaa tai pyydä kylään jne. Mies syö mielialalääkkeitä ja ryyppää kuin sieni. Uskonnostaan hän ei ole kuitenkaan irti, vaan käy kokouksissa vaikka kukaan ei edes puhu hänelle. Hän on valtavan katkera koska on pilannut elämänsä uskontonsa kanssa, mutta ainut mahdollisuus saada joitain rippeitä elämästä takaisin on mennä takaisin jehovantodistajiin. Hän kertoi ettei oikeastaan edes haluaisi olla jehovantodistaja, mutta hänen on pakko olla jos tahtoo suvun ja ystävät takaisin. Sanoin että saahan niitä ystäviä muualtakin, mutta se ei ole kuulemma sama asia.
No kaveri varmaan jatkaa samaa rataa. Minusta koko asetelma tuntuu vain niin valtavan surulliselta. Hän on jotenkin jäänyt kiinni todella katalaan ansaan. Jos hän joskus pääsee takaisn jehovantodistajaksi, niin en usko että hänen elämänsä muuttuu alkutilanteesta mihinkään. Hän on silti ilman sitä kaipaamaansa naista, mutta silloin ei sitten saa taaskaan edes kätellä itseään. Minusta oikea hoito olisi pitkä terapia ja koko elämänperustan muuttaminen. Pitäisi oppia hyväksymään itsensä ja elämän ainutkertaisuus. Taitaa kuitenkin olla poissuljettu vaihtoehto koska kaikki ajatukset joita häneltä tulee nojautuvat jotenkin jehovantodistajien opetuksiin käsittääkseni.
Onko edellä mainitun kaltaisia ihmisiä paljonkin jehovantodistajien piireissä? Miksi poispotkittua ihmistä ei lasketa viettämään normaalia elämää, vaan rankaisutoimenpiteistä tehdään elinikäisiä? Vähän niin kuin helvettiin laitettaisiin jo maan päällä. Eiväthän jehovantodistajat käsittääkseni edes usko helvettiin. Vai onko tämä maanpäällinen ikuinen rankaisu jehovantodistajien tapa käyttää kidutusta? Luterilaiset jättävät sen homman kuoleman jälkeiseen aikaan eivätkä itse osallistu siihen.
Tutuistuin tähän ystävääni työn kautta. Hän on ponteva bussikuski. Reipas vaikkakin hieman ujo.
Olemme olleet vuosia samassa työpaikassa ja aina välillä puhuneet uskonasioistakin koska hän on jt.
Tai ainakin oli jt, kunnes 4v sitten tapahtui jotain. Ilmeisestikin hänet erotettiin tms uskonnostaan silloin. Siitä lähtien miehen tie on ollut yhtä alamäkeä. Olen ymmärtänyt ettei hänellä mennyt kovin hyvin aikaisemminkaan, mutta nyt ei oikein mikään enää onnistu.
Tapasin tämän kaverin viimeviikolla baarissa ja pyysin häntä vieläpä jatkoille. Juttelimme sitten aamuun asti ja sain aika hurjan kuvan uskonnosta johon hän kuului ja johon pyrkii takaisin.
Kaverin ongelma on se, ettei kukaan uskovainen nainen huoli häntä, koska hän on omien sanojensa mukaan niin paska. Minusta hän on vain hieman ujo, mutta muuten ok. No joka tapauksessa mies odotteli 38v saakka sitä oikeaa naista, joka hänet huolisi ja tulisi vaimoksi. Samalla kuitenkin panetus on ollut melkoinen koska jehovantodistajathan eivät harrasta seksiä kuin oman puolison kanssa. Hän kertoi turvautuneensa joitakin kertoja käteensä ja tunnontarkkana miehenä kertoneensa siitä kirkkonsa vanhemmille, mikä minusta tuntuu todella oudolta. Lopulta hän oli käynyt humalapäissään maksullisella naisella, jotta pääsisi edes poikuudestaan ennen eläkeikää. Senkin hän sitten kertoi uskonpomoilleen ja sai potkut.
Silloin kävi niin, että ne harvatkin ystävät joita hänellä oli jättivät hänet. Ainut paikka missä hän saa yleensä jutella ihmisten kanssa nykyään on työ. Sukulaiset eivät moikkaa tai pyydä kylään jne. Mies syö mielialalääkkeitä ja ryyppää kuin sieni. Uskonnostaan hän ei ole kuitenkaan irti, vaan käy kokouksissa vaikka kukaan ei edes puhu hänelle. Hän on valtavan katkera koska on pilannut elämänsä uskontonsa kanssa, mutta ainut mahdollisuus saada joitain rippeitä elämästä takaisin on mennä takaisin jehovantodistajiin. Hän kertoi ettei oikeastaan edes haluaisi olla jehovantodistaja, mutta hänen on pakko olla jos tahtoo suvun ja ystävät takaisin. Sanoin että saahan niitä ystäviä muualtakin, mutta se ei ole kuulemma sama asia.
No kaveri varmaan jatkaa samaa rataa. Minusta koko asetelma tuntuu vain niin valtavan surulliselta. Hän on jotenkin jäänyt kiinni todella katalaan ansaan. Jos hän joskus pääsee takaisn jehovantodistajaksi, niin en usko että hänen elämänsä muuttuu alkutilanteesta mihinkään. Hän on silti ilman sitä kaipaamaansa naista, mutta silloin ei sitten saa taaskaan edes kätellä itseään. Minusta oikea hoito olisi pitkä terapia ja koko elämänperustan muuttaminen. Pitäisi oppia hyväksymään itsensä ja elämän ainutkertaisuus. Taitaa kuitenkin olla poissuljettu vaihtoehto koska kaikki ajatukset joita häneltä tulee nojautuvat jotenkin jehovantodistajien opetuksiin käsittääkseni.
Onko edellä mainitun kaltaisia ihmisiä paljonkin jehovantodistajien piireissä? Miksi poispotkittua ihmistä ei lasketa viettämään normaalia elämää, vaan rankaisutoimenpiteistä tehdään elinikäisiä? Vähän niin kuin helvettiin laitettaisiin jo maan päällä. Eiväthän jehovantodistajat käsittääkseni edes usko helvettiin. Vai onko tämä maanpäällinen ikuinen rankaisu jehovantodistajien tapa käyttää kidutusta? Luterilaiset jättävät sen homman kuoleman jälkeiseen aikaan eivätkä itse osallistu siihen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostat hyvältä ja fiksulta ystävältä.Tämä erottamis asia on monelle kompastuskivi.Se on inhimillistä niin ajatella, mutta kaikkihan lähtee Jumalan ohjeista ja päätöksistä, ei meidän ihmisten.Paljon on asioita mitä me ei ymmärretä aina tai heti, mutta ikinä ei Jehova tee mitään meidän vahingonksi.Puhun kokemuksesta, koska olen ite erotettu ja hyväksyn sen täysin, koska se sanotaan suoraan Raamatussa. Mutta ei oo uskonnon vika jos joku ei löydä puolisoa, eihän ole nytkään vaikka ei kuulu seurakuntaan.Paljon on maailmas ihmisiä, jotka etsii toista, mut ei tuu kohalle.
Uskon ,et hän vain väsy oottamaan eikä jaksanu enää. Mut ikinä ei hätäsesti eroteta seurakunnasta, aina keskustellaan monet kerrat ja annetaan mahdollisuus jos vilpittömästi katuu eikä jatka väärintekoa
Niin,yhdyn Neidon kansa samaa mieltä tähän asiaan josta herrasta puhuit.On loppupelissä se ettemme ole noudattanut Jumalan ohjeita,vaan lähteneet tielle,joka on Jehovaa vastaan.
Kysymys sinulle Neito? Haluaisitko kertoa miksi olet erotettu? Toki ei tietenkään tarvitse kertoa sitä,ymmärränm hyvin!
Hieno asia että olet tukena ystävällesi ja työtoverillesi.
Jehovantodistajien käyttämä erottamis- ja erotettujen karttamiskäytäntö alkaa jo nykyään olla tuttua suurelle yleisöllekin. Monien ulkopuolisten mielestä se on kovasti rankka käytäntö. Kuitenkin ihmisyhteisöstä erottamista ja erotetun yksilön yhteisöstä pois ajamista on käytetty iät ja ajat ja käytetään tänäkin päivänä primitiivisenä rankaisukeinona kaikissa ihmisyhteisöissä. Tietäähän meistä jokainen sisimmässään, että semmoinen sattuu, ja kovin.
Olet oikeilla jäljillä kun pohdiskelet mikä on se perimmäinen syy ystäväsi ongelmiin. Jos hän pyrkii takaisin jt-seurakuntaan, ei hän koskaan voi elää täysipainoista elämää. Ehkä hän ei voi sitä elää seurakunnan ulkopuolellakaan. Ratkaisu on kuitenkin hänen itsensä tehtävä. Tukena voi olla myötäeläjä ja ystävänä, mutta jokaisen on löydettävä oma tiensä.
Viinaksien kanssa läträäminen ei ole koskaan auttanut ketään. Ehkä työpaikalta löytyy siihen ongelmaan ammattiapua, varsinkin jos hän on vieläkin töissä autokuskina?
Perhesuhteiden ja sukulaisien ja ystävien menetys on tosi kova paikka. Jotkut jt-t eivät sitä kestä itsekkään, vaan toimivat sääntöjen vastaisesti ja ovat yhteydessä erotettuihin perheenjäseniinsä ja sukulaisiinsa.
Monet "tavalliset ihmiset" joutuvat samankaltaisiin elämänvaikeuksiin esimerkiksi rankan avioeron yhteydessä. Ottaa aikaa löytää taas uusi suunta elämälle.
Jehovantodistajien erottamis- ja karttamiskäytäntö on julmaa ja epäinhimmillistä. Siitä ei päästä yli eikä ympäri vaikka kuinka viitattaisiin raamatunjakeisiin.
Raamatusta löytyy pilvin pimein julmia käyttäytymismalleja, jotka eivät enää sovellu nykypäivään. Eihän kenenkään tulisi edes mieleenkään täällä länsimaissa esimerkiksi "viedä poikaansa kaupungin portille kivitettäväksi koska tämä on ollut uppiniskainen". Kuitenkin Raamattu selvästi neuvoo niin tekemään.
Kirjoitat että koko homma tuntuu sinusta surulliselta. Juuri sitä se on. Kuitenkaan eivät jt-t oikeastaan tee mitään erityistä, vaan juuri sitä samaa mitä koulukiusaajat, työpaikkakiusaajat ja mobbaajat tekevät joka ikinen päivä. Isävainaani sanoi aikoinaan että "paskaämpäri haisee aina, vaikka sen peittäisi kuinka hienolla silkkiliinalla". Raamatun avulla on tehty, - ja tehdään -, paljon pahaa. Jt-n erottamis- ja varsinkin erotettujen karttamiskäytäntö on juuri sitä pahaa. Sitä ei raamatunjakeet miksikään muuta.
Vielä kerran, hienoa että autat ja tuet ystävääsi.