Olemme eroamassa pitkästä liitosta melkein 30v yhteistä taivalta...
Mieheni haluaa eron, itse haluisin vielä yrittää..
Miten olette selvinneet erosta,jossa itse olisitte vielä halunneet jatkaa ja pitkä taival takana ?
Itse olen ihan rikki ollut, itku tulee aika ajoin..
Lapset on jo maailmalla...
Miten selvisitte erosta pitkän liiton jälkeen ??
Silmissä kyyneleitä...
18
7273
Vastaukset
- Eron tuskassa
Meillä takana 20v liittoa ja 4 lasta.Minä lähdin henkisen väkivallan vuoksi.Silti välillä mieletön ikävä ja suru erosta.Olisin halunnut yrittää vielä,mutta hän löysi uuden ja jatkaa uutta elämää uuden kumppaninsa kanssa.
Tiedän,että ero oli paras ratkaisu kuitenkin.Silti tuska sydämessä on välillä niin suuri,että pakahtuu.
Nyt vuosi erosta ja pikkuhiljaa alkaa helpottamaan.Olen todennut,etten ollut se oikea hänelle.Koska hän mieluummin valitsi uuden elämän kuin että olisi minun kanssa jatkanut,minun on mentävä eteenpäin.Olen jo valmistellut itseäni yksiäisyyteeen ennen eroa.Tein selväksi,että todennäköisesti en uutta miestä tule löytämään,niin araksi olen tullut.
Elämä jatkuu siitäkin huolimatta.Sinunkaan elämäsi ei ole sinun ex:stä kiinni.Anna hänen mennä.Ala elämään omaa elämääsi.Ala harrastamaan sellaista,mikä sua on aina kiinnostanut. Ajattele,sulla ei ole velvotteita lapsiakaan kohtaan,kun ovat jo aikuisia.Ei tarvitse ex;n kanssa sopia tapaamisia eikä kuunnella,kuinka ihanaa lapsilla on isänsä luona uuden naisen kanssa.Sulla on oma vapaus ja oma elämäsi eikä sinua kukaan määrää tai kyttää.Nauti siitä!Siitä tunteesta minäkin saan voimaa:)Ihana vapaus! - Ilona50
Moi!
Surullista kyllä, mutta elämä on joskus hyvin raadollista. Itse erosin 30 avioliittovuoden jälkeen, siitä on nyt 1 1/2 vuotta. Mieheni rakastui työkaveriinsa ja niinpä minä poistuin kuvioista. Alkuun tuntui etten ikinä selviä tästä hengissä, mutta vaihtoehtojahan ei ole! Ensimmäiset 6kk itkin itseni uneen, laihduin kun ruoka ei maistunut, elättelin turhia toiveita. Raahauduin töihin ja sieltä kotiin, elämä ei maistunut. Ihana terveydenhoitaja työterveyshuollossa jaksoi kuunnella ja kannustaa minua, valaa uskoa tulevaan. Kaikki ensimmäiset yksin vietetyt juhla/merkkipäivät olivat kidutusta. Kun olin ensimmäisen puoli vuotta "riutunut" pakotin itseni ulkomaailmaan, etsin itselleni mieluisia harrastuksia, kuten mm.vesijuoksu (niihinhän ei ollut ennen aikaa). Nyt olen 16kg hoikempi ja kiinteämpi, katson itseäni ylpeä peilistä(vaikken mikään prinsessa olekaan), SELVISIN SITTENKIN!!!! Vieläkin tulee aika ajoittain niitä p.... päiviä, mutta tiedän selviäni niistäkin. Usko pois kyllä sinäkin selviät vaikkei nyt siltä tunnukaan. Ennen pitkää huomaat katsovasi eteenpäin ja suunnittelevasi tulevaisuutta. Jos olet luku ihmisiä niin suosittelen Matti J. Kurosen Erokirjaa ja Jälleenrakennus (en muista kuka/ketkä olivat kirjoittajia). Hakeudu työterveyshuoltoon tms. paikkaan jossa sinua kuunneltaisiin, älä haudo yksin asioita! Tunneskaala menee kyllä laidasta laitaan, mutta niin sen kuuluukin mennä, älä tuomitse itseäsi niistä.
Jaksamista ja voimia sinulle toivoo Ilona- Silmissä k...
Kiitos *
Miten sinä jaksoit/selvisit, kun kuulit että miehelläsi on toinen ?
Sen on oltava rankkaa, varsinkin jos vielä itse haluisi jatkaa liittoa...
Pelkkä ajatuskin sattuu*
Tunteet menevät kuin vuoristorataa, tänään iloinen, huomenna surullinen ja itkettää*
Viha ja rakkaus tulee myös... - Ilona50
Silmissä k... kirjoitti:
Kiitos *
Miten sinä jaksoit/selvisit, kun kuulit että miehelläsi on toinen ?
Sen on oltava rankkaa, varsinkin jos vielä itse haluisi jatkaa liittoa...
Pelkkä ajatuskin sattuu*
Tunteet menevät kuin vuoristorataa, tänään iloinen, huomenna surullinen ja itkettää*
Viha ja rakkaus tulee myös...Moi!
Itse asiassa en tiennyt pois muuttaessani, että miehelläni on toinen. Lähdin avioliitostamme koska minulla oli äärettömän paha olo,pahaa oloa oli jo jatkunut vuoden verran. Siihen liittyi myös nimettömät saamani tekstiviestit(vihjailut toisesta naisesta)sekä vaisto että miehelläni on toinen. Jostain vain sain voimia ratkaisuuni, ja niin raskas kuin ensimmäinen vuosi yksin olikin, en kadu lähtöäni, sillä nyt minulla on aika hyvä olo. Vasta pari kuukautta muuttoni jälkeen paljastui totuus, yhteisten ystävien ja aikuisten lastemme kautta,että suhde oli jatkunut jo pidempään (n.2v). Asiasta kyllä keskusteltiin avioliiton loppu aikoina, mutta mieheni kielsi kaiken. Se mikä minua kaivertaa näin jälkeen päin on se kun hän (siis exäni) ei ole suostunut puhumaan kanssani siitä missä mentiin vikaan, anteeksi pyynnöistä puhumattakaan. Mutta jostain kummasta niitä vaan voimavaroja löytyy, tärkeintä on ettei jää yksin ajatustensa kanssa.Minulla oli tukenani muutama pitkäaikainen ystävä ja "ulkopuolisena" terapeuttina työterveyshuollon terveydenhoitaja, yksin en olisi selvinnyt näin hyvin.Luotan tulevaisuuteen vaikka luottamus vastakkaiseen sukupuoleen on "hukassa". Välillä katkeruus ja viha ovat voimakkaana, mutta uskon vanhaan sananlaskuun "sen edestään löytää minkä taakseen jättää". Varmaan tämänkin kolmiodraaman kahdella osapuolella tulee arki ja totuus jossain vaiheessa eteen. En usko että hyppy suhteesta toiseen käy kivuttomasti, jossain vaiheessa ne eroon liittyvät asiat on käytävä kaikkien läpi, mutta sehän ei ole minun murheeni miten he ne käyvät. Minä olen oman "kouluni" käynyt ja yritän suunnata energiani tulevaisuuteen. Toivon sinulle edelleen jaksamista, itke kun itkettää, naurunkin aika koittaa joskus!
Ilona - Surun kyyneleet...
Ilona50 kirjoitti:
Moi!
Itse asiassa en tiennyt pois muuttaessani, että miehelläni on toinen. Lähdin avioliitostamme koska minulla oli äärettömän paha olo,pahaa oloa oli jo jatkunut vuoden verran. Siihen liittyi myös nimettömät saamani tekstiviestit(vihjailut toisesta naisesta)sekä vaisto että miehelläni on toinen. Jostain vain sain voimia ratkaisuuni, ja niin raskas kuin ensimmäinen vuosi yksin olikin, en kadu lähtöäni, sillä nyt minulla on aika hyvä olo. Vasta pari kuukautta muuttoni jälkeen paljastui totuus, yhteisten ystävien ja aikuisten lastemme kautta,että suhde oli jatkunut jo pidempään (n.2v). Asiasta kyllä keskusteltiin avioliiton loppu aikoina, mutta mieheni kielsi kaiken. Se mikä minua kaivertaa näin jälkeen päin on se kun hän (siis exäni) ei ole suostunut puhumaan kanssani siitä missä mentiin vikaan, anteeksi pyynnöistä puhumattakaan. Mutta jostain kummasta niitä vaan voimavaroja löytyy, tärkeintä on ettei jää yksin ajatustensa kanssa.Minulla oli tukenani muutama pitkäaikainen ystävä ja "ulkopuolisena" terapeuttina työterveyshuollon terveydenhoitaja, yksin en olisi selvinnyt näin hyvin.Luotan tulevaisuuteen vaikka luottamus vastakkaiseen sukupuoleen on "hukassa". Välillä katkeruus ja viha ovat voimakkaana, mutta uskon vanhaan sananlaskuun "sen edestään löytää minkä taakseen jättää". Varmaan tämänkin kolmiodraaman kahdella osapuolella tulee arki ja totuus jossain vaiheessa eteen. En usko että hyppy suhteesta toiseen käy kivuttomasti, jossain vaiheessa ne eroon liittyvät asiat on käytävä kaikkien läpi, mutta sehän ei ole minun murheeni miten he ne käyvät. Minä olen oman "kouluni" käynyt ja yritän suunnata energiani tulevaisuuteen. Toivon sinulle edelleen jaksamista, itke kun itkettää, naurunkin aika koittaa joskus!
IlonaOletko kaivannut vielä entistä elämääsi, miestäsi yms ?
Oliko sinulla vaikea luopua siittä kaikesta ?
Miten koit tuon, kun sait kuulla, että miehelläsi oli toinen ollut jo kauan ?
Varmaan todella rankkaa sulle...
Itselläni on ollut aika ajoin vuosien mittaan, myös tuota pahaa oloa, mutta siittä huolimatta olen tässä edelleen..
Kunnes sitten toinen teki tämän... Tuntuu että vika ois minussa, vaikka tiedän et tähän tarvitaan kaksi..
Eikä mieheni oikeestaan koskaan ole helpottanut sitä pahaa oloani ja nyt kun hänellä ilmeisesti on ollut samanlaista, haki eroa...
Itken kyllä kun itkettää... se tulee sitä ei pidätä mikään *
On vain rankkaa yrittää jaksaa tässä, vaikka vielä haluisin yrittää jatkaa liittoa ja tavallaan miehenikin*
Pitäisi olla *onnellinen* ulos päin, mutta sisälle sattuu*
Mistä sinä vaistosit, että miehelläsi olisi toinen ?
Onneksi kevät tulee, vaikkei se paljoa lohduta nyt* - ja erosta selvinnyt nainen
Surun kyyneleet... kirjoitti:
Oletko kaivannut vielä entistä elämääsi, miestäsi yms ?
Oliko sinulla vaikea luopua siittä kaikesta ?
Miten koit tuon, kun sait kuulla, että miehelläsi oli toinen ollut jo kauan ?
Varmaan todella rankkaa sulle...
Itselläni on ollut aika ajoin vuosien mittaan, myös tuota pahaa oloa, mutta siittä huolimatta olen tässä edelleen..
Kunnes sitten toinen teki tämän... Tuntuu että vika ois minussa, vaikka tiedän et tähän tarvitaan kaksi..
Eikä mieheni oikeestaan koskaan ole helpottanut sitä pahaa oloani ja nyt kun hänellä ilmeisesti on ollut samanlaista, haki eroa...
Itken kyllä kun itkettää... se tulee sitä ei pidätä mikään *
On vain rankkaa yrittää jaksaa tässä, vaikka vielä haluisin yrittää jatkaa liittoa ja tavallaan miehenikin*
Pitäisi olla *onnellinen* ulos päin, mutta sisälle sattuu*
Mistä sinä vaistosit, että miehelläsi olisi toinen ?
Onneksi kevät tulee, vaikkei se paljoa lohduta nyt*Olen myös eronnut pitkästä liitosta ja samoista syistä! Itke, jos itkettää ja jos sinulla on vihaa, niin huuda vaikka yksiksesi tai vaikka revi lehtiä eli anna tunteiden tulla vapaasti. Tee sitä, mikä tuntuu hyvälle ja mistä pidät.Puhu jonkun kanssa.Itselläni oli pahimman ahdistuksen aikana kova tarve puhua ja taisin puhua välillä myös yksin ollessani.Puhu ystävien kanssa tai soita johonkin auttamisnumeroon. Puhumalla monta kertaa asoita läpi, selvität itsellesi eroasiaa.Alussa minulla oli ero kuin isoilla kirjaimilla edessäni , nyt puolen vuoden jälkeen nuo kirjaimet ovat muuttuneet pienemmiksi ja siedettäviksi.
Olen kaivannut entistä miestäni tai muistan nyt myös hyviä menneitä aikoja.Ajattelen, että on hyvä, kun olen kuitenkin pystynyt joskus rakastamaan ja pitämään jostakin ja ehkäpä vielä joskus pystyn rakastamaan jotakin toista miestä. - Ilona50
Surun kyyneleet... kirjoitti:
Oletko kaivannut vielä entistä elämääsi, miestäsi yms ?
Oliko sinulla vaikea luopua siittä kaikesta ?
Miten koit tuon, kun sait kuulla, että miehelläsi oli toinen ollut jo kauan ?
Varmaan todella rankkaa sulle...
Itselläni on ollut aika ajoin vuosien mittaan, myös tuota pahaa oloa, mutta siittä huolimatta olen tässä edelleen..
Kunnes sitten toinen teki tämän... Tuntuu että vika ois minussa, vaikka tiedän et tähän tarvitaan kaksi..
Eikä mieheni oikeestaan koskaan ole helpottanut sitä pahaa oloani ja nyt kun hänellä ilmeisesti on ollut samanlaista, haki eroa...
Itken kyllä kun itkettää... se tulee sitä ei pidätä mikään *
On vain rankkaa yrittää jaksaa tässä, vaikka vielä haluisin yrittää jatkaa liittoa ja tavallaan miehenikin*
Pitäisi olla *onnellinen* ulos päin, mutta sisälle sattuu*
Mistä sinä vaistosit, että miehelläsi olisi toinen ?
Onneksi kevät tulee, vaikkei se paljoa lohduta nyt*Hei!
Laitoit niin monta kysymystä,että pitää oikein "kelata" ja miettiä mitä vastaisin.
Pitkän aikaa kaipasin miestäni ja entistä elämääni, nyt vähemmän. Enää siinä kaipauksessa ei ole ikävää ja tuskaa, haikeutta vain. Eron alkuvaiheessa se kaipaus ja ikävä oli järkyttävää,
välillä tuntui ettei henki kulje.Teki pahaa ajatella ja kuvitella toinen nainen tilallani, tekemässä niitä kaikkia ihania juttuja mitä me olimme yhdessä tehneet, mutta tämäkin puoli on pikkuhiljaa alkanut helpottaa. Totuus on edelleen se ettemme ole enää yhdessä, meillä on omat elämämme. Senjälkeen kun minulle selvisi tämän toisen naisen olemassa olo, en edes ajatellut takaisin paluuta, minua oli loukattu todella verisesti. En pystyisi ikinä enää luottamaan häneen ja sellaiselle pohjalle on turha kuvitella mitään rakennettavan, edes uudelleen. Valehtelisin jos sanoisin että kaikesta oli helppo luopua, ei todellakaan. Mutta nyt ajattelen niin, että minulla on 33v yhteiset muistot (mitä heillä ei ole), niitä ei kukaan voi minulta viedä. Lisäksi minulla on 4 ihanaa aikuista lasta, joita minulla ei olisi ellei yhteistä menneisyyttä ja rakkautta olisi ollut. Minulla on lämpimät ja läheiset välit lapsiimme (kaikki asuvat jo omillaan), vietämme usein yhteisiä muistelu iltoja. Tästä kaikesta jää exäni paitsi, lapset eivät vielä ole oikein sopeutuneet toiseen naiseen.
Silloin kun sain kuulla toisesta naisesta, tuli viha ja toisaalta helpotus. Olin koko eron alkuajan syytellyt itseäni ja heikkouttani kun en jaksanut yrittää enemmän, mutta tieto toisesta naisesta tavallaan helpotti, löytyi joku "järjellinen" syy pahaan olooni ja vahvisti sen mitä olin aavistellutkin.Tietty exäni suhde on seurausta jostain, mutta mistä, sitä en saa varmaan koskaan tietää. Exäni kieltäytyi totaalisesti puhumasta kanssani eroomme liittyvistä asioista sen jälkeen kun ilmoitin muuttavani.
Kysyit mistä vaistosin toisen naisen olemassa olon. En oikein osaa sanoa, se oli vain joku tunne ja vaisto. Näin jälkeenpäin kun olen ajatellut asioita, niin meillähän oli kaikki "klassiset" uskottomuuden merkit. Exäni työt rupesivat kummasti lisääntymään, sähköposteihin piti vastata iltaisinkin. Kännykkä oli aina hänellä mukana, wc:ssä näpyteltiin tekstiviestejä, harrastukset lisääntyivät.Exän uni vaikeudet alkoivat, piti turvautua unitabletteihin etc. Minä vain olin niin sinisilmäinen ja luotin exääni kuin vuoreen etten huomannut tai lopulta kai halunnut huomata em asioita. Niinpä kasasin hiljalleen sisälleni sitä tuskaa ja pahaa oloa, kunnes eräänä päivänä oli "kuppini" täysi. En ikinä ole ollut mitään dramaattisen mustasukkaista tyyppiä, perheessämme kunnioitettiin jokaisen yksilöllisyyttä, ei tutkittu toisen sähköposteja, kännyjä tai taskuja,onneksi.Raskas jakso on takana, mutta aina vaan parempaan suuntaan olen menossa. Varmasti tulee niitä p.... päiviä tulevaisuudessakin,mutta niistäkin pääsen yli, ei ole muita vaihtoehtoja!Minähän elän vieläkin, kaikesta huolimatta, nyt uskallan jopa ajatella vähän jäljellä olevaa elämäänikin, tehdä pieniä "lähi" suunnitelmia.
Kirjoittelemisiin
Ilona
Ps Miksi sinun pitäisi näyttää onnelliselta jos et sitä ole?Älä ajattele muita ihmisiä, keskity vain oman hyvänolon luomiseen. Olet varmaan vuosien mittaan peittänyt todelliset tunteesi (niinkuin minäkin), älä suostu siihen enää, elä tunteesi täysillä ,muista välittämättä, kumminkaan ketään loukkaamatta. Ole kerrankin itsekäs! - Surun kyynel....
Ilona50 kirjoitti:
Hei!
Laitoit niin monta kysymystä,että pitää oikein "kelata" ja miettiä mitä vastaisin.
Pitkän aikaa kaipasin miestäni ja entistä elämääni, nyt vähemmän. Enää siinä kaipauksessa ei ole ikävää ja tuskaa, haikeutta vain. Eron alkuvaiheessa se kaipaus ja ikävä oli järkyttävää,
välillä tuntui ettei henki kulje.Teki pahaa ajatella ja kuvitella toinen nainen tilallani, tekemässä niitä kaikkia ihania juttuja mitä me olimme yhdessä tehneet, mutta tämäkin puoli on pikkuhiljaa alkanut helpottaa. Totuus on edelleen se ettemme ole enää yhdessä, meillä on omat elämämme. Senjälkeen kun minulle selvisi tämän toisen naisen olemassa olo, en edes ajatellut takaisin paluuta, minua oli loukattu todella verisesti. En pystyisi ikinä enää luottamaan häneen ja sellaiselle pohjalle on turha kuvitella mitään rakennettavan, edes uudelleen. Valehtelisin jos sanoisin että kaikesta oli helppo luopua, ei todellakaan. Mutta nyt ajattelen niin, että minulla on 33v yhteiset muistot (mitä heillä ei ole), niitä ei kukaan voi minulta viedä. Lisäksi minulla on 4 ihanaa aikuista lasta, joita minulla ei olisi ellei yhteistä menneisyyttä ja rakkautta olisi ollut. Minulla on lämpimät ja läheiset välit lapsiimme (kaikki asuvat jo omillaan), vietämme usein yhteisiä muistelu iltoja. Tästä kaikesta jää exäni paitsi, lapset eivät vielä ole oikein sopeutuneet toiseen naiseen.
Silloin kun sain kuulla toisesta naisesta, tuli viha ja toisaalta helpotus. Olin koko eron alkuajan syytellyt itseäni ja heikkouttani kun en jaksanut yrittää enemmän, mutta tieto toisesta naisesta tavallaan helpotti, löytyi joku "järjellinen" syy pahaan olooni ja vahvisti sen mitä olin aavistellutkin.Tietty exäni suhde on seurausta jostain, mutta mistä, sitä en saa varmaan koskaan tietää. Exäni kieltäytyi totaalisesti puhumasta kanssani eroomme liittyvistä asioista sen jälkeen kun ilmoitin muuttavani.
Kysyit mistä vaistosin toisen naisen olemassa olon. En oikein osaa sanoa, se oli vain joku tunne ja vaisto. Näin jälkeenpäin kun olen ajatellut asioita, niin meillähän oli kaikki "klassiset" uskottomuuden merkit. Exäni työt rupesivat kummasti lisääntymään, sähköposteihin piti vastata iltaisinkin. Kännykkä oli aina hänellä mukana, wc:ssä näpyteltiin tekstiviestejä, harrastukset lisääntyivät.Exän uni vaikeudet alkoivat, piti turvautua unitabletteihin etc. Minä vain olin niin sinisilmäinen ja luotin exääni kuin vuoreen etten huomannut tai lopulta kai halunnut huomata em asioita. Niinpä kasasin hiljalleen sisälleni sitä tuskaa ja pahaa oloa, kunnes eräänä päivänä oli "kuppini" täysi. En ikinä ole ollut mitään dramaattisen mustasukkaista tyyppiä, perheessämme kunnioitettiin jokaisen yksilöllisyyttä, ei tutkittu toisen sähköposteja, kännyjä tai taskuja,onneksi.Raskas jakso on takana, mutta aina vaan parempaan suuntaan olen menossa. Varmasti tulee niitä p.... päiviä tulevaisuudessakin,mutta niistäkin pääsen yli, ei ole muita vaihtoehtoja!Minähän elän vieläkin, kaikesta huolimatta, nyt uskallan jopa ajatella vähän jäljellä olevaa elämäänikin, tehdä pieniä "lähi" suunnitelmia.
Kirjoittelemisiin
Ilona
Ps Miksi sinun pitäisi näyttää onnelliselta jos et sitä ole?Älä ajattele muita ihmisiä, keskity vain oman hyvänolon luomiseen. Olet varmaan vuosien mittaan peittänyt todelliset tunteesi (niinkuin minäkin), älä suostu siihen enää, elä tunteesi täysillä ,muista välittämättä, kumminkaan ketään loukkaamatta. Ole kerrankin itsekäs!Kaikesta ei todellakaan ole helppo luopua...
Tekee,pahaa ajatella, että yhteiset vuotemme olisi ohitse..
Virheitä olen tehnyt ja loukannut toista, samoin hän...
Mutta että emme voisi yrittää vielä ? Tuntuu pahalta..
Mitään ei ole vielä ulospäin sanottu, mutta uskon eron tulevan..
Pelottaa ajatus...
- petetty ja jätetty
Meillä yhteistä taivalta takana melkein 30 vuotta kun mies löysi vihdoinkin sen "elämänsä rakkauden". Minä olisin halunnut jatkaa vielä liittoa lastenkin takia sillä saimme lapset myöhään. Nuorimmainen on alle kouluikäinen, muut lapset ala-asteella.
Mies muutti vuosi sitten suoraan naisensa luokse asumaan ja olihan ne muutamat ensimmäiset kuukaudet jotain kamalaa. Itkin ja itkin; jos lapsia ei olisi ollut niin auton nokka olisi kyllä kääntynyt kalliota vasten tai olisin tehnyt jotain muuta vastaavaa. Mutta toisaalta kuitenkin päätin näyttää, että minähän pärjään. Ja olen pärjännyt, nyt jo hyvin. Lasten puolesta on surullinen olo, koska isällä ei juurikaan aikaa heidän tapaamiseen. Mutta ehkä nekin rupeavat ajan myötä sujumaan kun arki alkaa astua tähän uuteenkin suhteeseen.
Voimia sinulle! Elämä jatkuu kaikesta huolimatta vaikka välillä kyllä tuntuu ettei jatku. Mutta suomalaisella sisulla ja päättäväisyydellä tästäkin asiasta selviää. Toivottavasti sinulla on ystäviä joiden kanssa puhua sillä yksin näitä asioita ei kannata jäädä murehtimaan. Puhuminen auttaa uskomattoman paljon. Ja varsinkin jos rinnalla on sellainen ystävä joka on kokenut saman. Onneksi minulla on ollut sellainen ihminen koko tämän prosessin ajan.
Vaikka mies muutti suoraan naisen luokse asumaan niin eroa hän ei kuitenkaan hakenut. Minun mittani täyttyi muutama viikko sitten ja postitin erohakemuksen käräjäoikeudelle. Mies homman aloitti mutta näköjään minä vien loppuun ja maksan kulut. Mutta hällä väliä!- .....
niin ajattelin mninäkin kun lopulta tuskien taivalten kautta hain asunnon ja eron pettäjämiehestä,vaikeaa oli vuosia vielä eron juälkeenkin.
Mies elää mukavsati uuden naisen kanssa ja viis veisaa minusta,todella törkeän kohtelun sain yli 20v avioliitosta.
Joten miksi enää tuhlaisin elämääni, epärehelliseen ihmiseen joka ei osannut puhua mutta nyrkkien käyttö kyllä onnistui,saa nähdä miten käy uuden kanssa,ettei vaan taas nyrkkeilysäkki?
Hällä väliä!Uusi kehui minulle kun kaikki paljastu ja yhdessä sättivät minua,vaikka varoitin väkivallasta.
- 33 v.
liitto lopuillaan. Viime elokuussa vein eroanomuksen vaikka en olisi halunnu mutta miehen käytöksen(toinen nainen)vuoksi tein niin. Viimeiseen asti toivoin että asiat olisi toisin. Samoin tunsin että en selviä siitä, itkin tosipaljon, ahdisti oli epätodellinen olo, olenko tosiaan tässä tilanteessa. Samoin onneksi lapset on jo pois kotoa.
Nyt on alkanut helpottamaan,pystyn jopa puhumaan erostani ilman että alan itkemään. Ystävien tuki on tärkeä ja se että antaa AIKAA itselleen. Näin pitkästä liitosta ei voi hetkessä toipua.Siinä menettää niinpaljon. Eroryhmään osallistun ja lukenut olen paljon. Fisherin: "jälleenrakennus eron" jälkeen on hyvä kirja.
Toivon sinulle jaksamista ja kaikkea hyvää- Alkuperäinen...
Mistä tiesit, että miehelläsi on toinen nainen?
Mietin välillä samaa asiaa...
Minulle eropaperi tuli yllätyksenä kohta 4kk sitten, elämme silti edelleen samankaton alla, kuin sitä paperia ei oliskaan..
Itseäni se sattuu, miehestäni en tiedä...
On minulla kyllä ystäviä, mutta jotenkin tuntuu niin hirveältä luopua kaikesta mitä on ..Kun ei ole siihen valmis...
Vaikka toisaalta on ajatukseen erosta jo pakosta pitänyt sopeutua, ainakin mielessään..
Mutta se sattuu... Itken myös aika ajoin, milloin missäkin se alkaa *
Meillä kun ei ole väkivaltaa, alkoholia tms..kuvioissa..
Mutta muuten välit ovat olleet kaukaiset*
Johtuen molemmista....
Mietin tulevaisuuttakin, hyviä ja huonoja puolia..
Välillä se tuntuu ihanalta asialta, sitten taas kamalalta*
Välillä menee päiviä, etten mieti asiaa, sitten taas se on mielessä monia päiviä..
Ja silloin kyyneleet vierivät... - 33v
Alkuperäinen... kirjoitti:
Mistä tiesit, että miehelläsi on toinen nainen?
Mietin välillä samaa asiaa...
Minulle eropaperi tuli yllätyksenä kohta 4kk sitten, elämme silti edelleen samankaton alla, kuin sitä paperia ei oliskaan..
Itseäni se sattuu, miehestäni en tiedä...
On minulla kyllä ystäviä, mutta jotenkin tuntuu niin hirveältä luopua kaikesta mitä on ..Kun ei ole siihen valmis...
Vaikka toisaalta on ajatukseen erosta jo pakosta pitänyt sopeutua, ainakin mielessään..
Mutta se sattuu... Itken myös aika ajoin, milloin missäkin se alkaa *
Meillä kun ei ole väkivaltaa, alkoholia tms..kuvioissa..
Mutta muuten välit ovat olleet kaukaiset*
Johtuen molemmista....
Mietin tulevaisuuttakin, hyviä ja huonoja puolia..
Välillä se tuntuu ihanalta asialta, sitten taas kamalalta*
Välillä menee päiviä, etten mieti asiaa, sitten taas se on mielessä monia päiviä..
Ja silloin kyyneleet vierivät...kun mies kertoi. Nainen oli ensin ystävä hänelle harrastuksen myötä,hän ei kuitenkaan halunnut tulla meille käymään tai tavata minua. Ensin mies kertoi kaikkea hänestä ja heidän tapaamisestaan mutta pikkuhiljaa lakkasi kertomasta ja vime kesänä kait se muuttui suhteeksi jos ei jo aikaisemmin. Mies ei osannut päättää mitä tehdä olis halunnut pitää kodin ja naisen joten minä sen ratkasin. Olisin kuitenkin vielä jatkanut kaiken jälkeenkin mut mies ei halunnut, 50 villitys ja kaikki kun oli. me käytiin kesällä pariterapiassa se oli hyvä mutta mentiin liian myöhään miehellä ajatukset jo niin paljon muualla. Olisikohan Teillä siitä apua koin sen hyväksi, käyn siellä vielä yksin terapiassa siis. Muutin pois kotoani vuokralle en voinut asua enään kotona se oli myös hyvä asia kohdallani.Sain välimatkaa. Tosiaan ylös ja alas tässä mennään tunteissa. Kyllä minäkin varsinkin joulunalla kaupasta lähdin itkien ja juoksin kotiin se itku vaan tulee paikkaa katsomata. Saat kyllä kaiken myötätuntoni sen täytyy olla vaikeaa asua yhdessä kun ero on edessä.
- Surun k.....
33v kirjoitti:
kun mies kertoi. Nainen oli ensin ystävä hänelle harrastuksen myötä,hän ei kuitenkaan halunnut tulla meille käymään tai tavata minua. Ensin mies kertoi kaikkea hänestä ja heidän tapaamisestaan mutta pikkuhiljaa lakkasi kertomasta ja vime kesänä kait se muuttui suhteeksi jos ei jo aikaisemmin. Mies ei osannut päättää mitä tehdä olis halunnut pitää kodin ja naisen joten minä sen ratkasin. Olisin kuitenkin vielä jatkanut kaiken jälkeenkin mut mies ei halunnut, 50 villitys ja kaikki kun oli. me käytiin kesällä pariterapiassa se oli hyvä mutta mentiin liian myöhään miehellä ajatukset jo niin paljon muualla. Olisikohan Teillä siitä apua koin sen hyväksi, käyn siellä vielä yksin terapiassa siis. Muutin pois kotoani vuokralle en voinut asua enään kotona se oli myös hyvä asia kohdallani.Sain välimatkaa. Tosiaan ylös ja alas tässä mennään tunteissa. Kyllä minäkin varsinkin joulunalla kaupasta lähdin itkien ja juoksin kotiin se itku vaan tulee paikkaa katsomata. Saat kyllä kaiken myötätuntoni sen täytyy olla vaikeaa asua yhdessä kun ero on edessä.
Missä vaiheessa harkinta-aikaa muutit pois ?
Meillä tuo pariterapia ei taida onnistua, yksin sinne joutuisin menemään..
Voin kuvitella, että sinuun varmaan sattui todella paljon tuo, toinen nainen*
Se vasta on rankkaa, kuulla, että on kolmas kuvioissa...
Itku tulee milloin missäkin,varsinkin, jos on miettinyt asiaa tai puhunut siittä jollekkin, niin silloin *
Ja sitähän ei pidätä, koska sisimpään sattuu niin paljon ..
Nyt onneksi tuo aurinko, hiukan piristää* - 33 v.
Surun k..... kirjoitti:
Missä vaiheessa harkinta-aikaa muutit pois ?
Meillä tuo pariterapia ei taida onnistua, yksin sinne joutuisin menemään..
Voin kuvitella, että sinuun varmaan sattui todella paljon tuo, toinen nainen*
Se vasta on rankkaa, kuulla, että on kolmas kuvioissa...
Itku tulee milloin missäkin,varsinkin, jos on miettinyt asiaa tai puhunut siittä jollekkin, niin silloin *
Ja sitähän ei pidätä, koska sisimpään sattuu niin paljon ..
Nyt onneksi tuo aurinko, hiukan piristää*syyskuun lopulla siis kun elokuussa alkoi harkinta-aika. Olisin voinut kyllä asua talossa mutta en halunnut. Muutin vuokralle toiselle lähipaikkakunnalle. Se oli hyvä päätös kyllä, sain välimatkaa asioihin ja olin paremmin omillani. Tunteitaan ei silti pakoon pääse vaikka olisi missä.
Myöskin tilanteet jotka kohtaa nyt yksin joissa ennen oli kumppani mukana on vaikeita. Jotenkin häpeän tätä tilannetta, vaikka eihän mulla ole mitään häpemistä. Tunnen epäonnistuneeni kun kerron tästä. Mielelläni en kerro että olen eronnut. Sitten kyllä sanon jos suoraan joku kysyy.
- näin minä selvisin
1. puhumalla. jos jotain opin avioeroprosessissa niin vaikeista asioista puhumista. puhu ystävän / sukulaisen / ammattiauttajan kanssa, kunhan puhut ja päästät pahan olon ulos.
2. kirjoittamalla. kirjoitin ex mieheni kanssa kirjeitä erovaiheessa, kun emme voineet puhua ilman että se muuttui ilmiriidaksi. Kirjoittamalla tuli ajateltua selkeämmin, ja lauseet tulivat ulos ilman kireää äänensävyä ja rehellisesti. Kirjoitin myös runoja joka osoittautui hyväksi terapiaksi.
3. urheilemalla. pakotin itseni ulos, lenkille. siellä hetkeksi unohtui eroasiat ja pala kurkussa.
4. lasten avulla. keskitin kaiken voimavarani lapsiin. heistä sain voimia jatkaa.
5. ajan kanssa. anna itsellesi aikaa. vuosi on lyhyt. vasta kahden vuoden päästä olin aika lailla valmis aloittamaan uutta elämää.
älä anna katkeruudelle valtaa. nauti itsestäsi. käy kampaajalla, hanki uusia vaatteita. älä jää neljän seinän sisään nyhjäämään. tee kaikkea sitä mihin ei aiemmin ole ollut aikaa. harrasta, nauti ystävien seurasta.
pian huomaat; erosta voi selvitä ja elämä alkaa näyttää valoisalta - etkä ehkä enää edes kuvittelisi haluavasi takaisin entiseen!! Ja ihania miehiä on tuolla vielä liikkeellä... sellaisen minäkin löysin sitten kun olin siihen valmis ! Eron kestää paremmin jos sinulla on hyviä ystäviä joihin voit tukeutua kun ahdistaa. Niiden tukea tarvitset nyt. Muuten toipumiseen voi mennä pitkäänkin.
Omasta erostanin on nyt puolitoista vuotta enkä vieläkään ole päässyt siitä yli. Toki ovat painajaiset vähentyneet ja pystyn ulkoisesti normaaliin elämään. Mutta sisäisesti piina jatkuu kun ei ole ketään jolle voisi purkautua ja josta saisi tukea vaikeina hetkinä. Vaimo kun vei kaikki tutut mennessään...
Eli sinulla edessäsi on tilanne joilloin tosi ystävyys punnitaan. Älä epäröi - hyödynnä ystäväpiiriäsi (naisilla niitä vissiin on aina).
Ja pää pystyyn ja katse eteenpäin! Jonakin päivänä aurinko taas paistaa...- Surun kyyneleet..
Kyllä ystäviä minulla on paljonkin, mutta kun tämä tilanne on jotenkin niin outo, niin ei osaa vielä avautua asiasta, tai ei halua*
Olen kyllä yhdelle kertonut tämän tilanteen, mikä meillä on nyt..
Mutta kun en oikein ole perillä, mitä mieheni haluaa loppujen lopuksi, ystäväni mielestä on kans ihan outoa tälläinen oleminen , jos on eroa hakenut..
Sisälle sattuu myös minua, vaikka ulkoisesti yrittää näyttää että kaikki on hyvin *
Mutta tää vie kaiken energian itsestä..
Sitä ei varmaan mieheni ymmärrä...
Jaksamisia sinulle *
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2195973
Minun rakkaani.
Haluaisin käden mitan päähän sinusta. Silleen, että yltäisin koskettamaan, jos siltä tuntuu. Olen tosi huono puhumaan, m263754- 822597
- 392121
- 331902
- 451868
- 1071775
- 211656
- 271502
Tappajamanne kiinni
Herätys koko Mikkeli! Nyt tietoa kehiin, että saadaan tämä tappaja kiinni!331468