Pitkään ovat tutkijat ihmetelleet, mihin naisen orgasmia oikein tarvitaan. Biologian ja lisääntymisen kannalta on vaikuttanut siltä, että naisen orgasmilla ei varsinaisesti ole mitään virkaa.
Tähän asti uskottavin selitys on ollut siinä, että kaikilla ihmisillä on sama hermostollinen rakenne, siis sekä miehillä, että naisilla, ja naisen orgasmi johtuisi tästä sukupuolet ylittävästä samankaltaisuudesta, ja että miesten orgasmi, joka nyt on kiistämättä tarpeellinen, olisi rakenteiden samankaltaisuuden mukana myös naisten ominaisuus. Tietenkin O. on myös nautinto, mutta nautintoa on jo ennen O.ta, joten se ei selitä.
Nyt kuitenkin käyttämällä miniatyyri-tv-kameroita, on kuvattu vaginaa sisältä päin, ja havaittu, että orgasmissa kohtu imee selvästi siemennestettä sisäänsä. Eli naisen orgasmille on löytynyt selvä biologinen tehtävä.
Mutta tässä selityksessä minua miehenä vähän oudoksuttaa se seikka, että miten nainen muka saisi orgasmin miehen siemensyöksyn jälkeen? Yleensä me miehet lopetetaan se työntely laukeamisen jälkeen, koska liikuttelu laukeamisen jälkeen tuntuu epämiellyttävältä.
Niin, että miten se orgasmi voisi parantaa siemennesteen imeytymistä kohtuun, kun yleensä orgasmi naiselle tulee jo ennen laukeamista.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja minä kun luulin sen(kin) tarkoituksena olevan vahvistaa ja ylläpitää elämää itsessään.
Henkilökohtaisesti tuossa poikkean yleisestä käsityksestä, että nainen ei voisi saavuttaa orgasmia miehen jälkeen. Itse tulen useinkin vasta kun mieheni on jo lopettanut. On ihana tuntea hänen orgasminsa ja sitten hän painautuu lujasti minua vasten aiheuttaen itselleni orgasmin. Ei toki aina käy näin, mutta useasti kyllä. :)
Se, minkä tiedän, eivätkä pimppiin piilotetut kamerat kerro, että jos mies orgasmin jälkeen jää sisään tekemättä oikeastaan yhtään mitään, kun on vaan, niin sueimmat naiset saavat mahtavia "jälkijäristyksiä" ja voivat tosiaan orkkuilla useamman kerran. Olen huomannut lisäksi, että jos kaluni siinä paikallaan sisällä ollessa tahtomattaan sykkii, kuten usein tässä tilanteessa käy, niin tämä kalun syke laukaisee uuden orkkuaallon. Se on oikeastaan aika kiva tilanne. Joten miehet huom ! Ei kalua heti pois, vaan kannattaa jäädä odottelemaan niitä jälkimaininkeja. Ne voivat usein kestää hyvin pitkään ja voivat olla tosi rajuja.
Tämä on siis omaa kokemustietoa, eikä kameroilla tutkittua juttua.
" Ei kalua heti pois, vaan kannattaa jäädä odottelemaan niitä jälkimaininkeja. Ne voivat usein kestää hyvin pitkään ja voivat olla tosi rajuja."
Sormi pystyssä olen varoittamassa: ÄLÄ TEE TÄTÄ KONDOMIN KANSSA.
Eli samaa mieltä, ei kalua heti pois koska ainakin itsestä tuo sykkiminen tuntuu erittäin hyvältä ja aiheuttaa yleensä aina näitä "jälkijäristyksiä"..
koska itsestäänselväähän tuo naisen orgasmi on. Ilman sitä naiset tuskin vaivautuisivat harrastamaan seksiä miesten kanssa, mikä tietysti olisi lajin säilymiselle vahingollista. Vaikeaa?
Eihän siihen lisääntymiseen mitään meihen orgasmia tarvita vaan siemensyksy! Mikä on aivan eri asia kuin orgasmi!