Arvoisa pääministeri, olis asiaa!

niin, että ollaan vain huolissaan kansan päihteiden käytöstä.

Minä olen aina enemmän huolissani päättäjien päihteidenkäytöstä, joten mahtikäskyllä pistät
laumasi ojennukseen ja päihdetestit käyttöön
heti ensi maanantaina ja siitä eteenpäin pistokokein.

Jos kerran urheilussa on kovat pykälät niin kovemmat pitää olla päättäjillä VAI OTATTEKO
TE OIKEUDEN HEILUA AINEISSA NS. "TYÖPAIKALLANNE"?

Asiaan korjaus ja heti, kukaan rivikansalainen tuskin vastustaa!

Monet päätöksenne nyt ja aikaisemmilla hallituksilla sisältävät niin sikamaisia ja ääliömäisiä tempauksia että ne voidaan olettaa tehdyiksi aineissa, humalassa tai sitten muuten edesvastuuttomassa tilassa.
3211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

erilaisista tempauksista on PALJON esimerkkejä ulkomaita myöten.

Miten on mahdollista, että rivikansalainen saa lopputilin 0,1 promillen juopumuksesta, kun te
saatte hillua eduskunnassa vaikka kuinka sikana!

Äänestä
  • Huomauttamiseni ei yksin riitä selittämään päihtymystä jota kansanedustajat osoittavat hallitusta kohtaan.
    Huomenta herra pääministeri oletteko nauttineet tänään jo ensimmäisen lounaanne, ai ettekö no sitten voinette jättää pöydälle ne verohelpotukset.
    Rakas ystävä, asettaa kätensä ystävän olalle, voitko ottaa niiltä työttömiltä pois taas vähän ja lisätä palkankorotuksiin?
    Kyllä sittenkin lounaaksi on omaisuusveron alennus.
    tai keksitkö viellä jotain haluttavampaa iltakouluun.
    Mmmmjaa on minulla ehdoituksia kiristää niitä saakutin laiskoja tyhjätaskuja.
    Otetaan niiltä pois oikeus koulutukseen ja varainhankintaan, kyllä ne sitten ryömivät sinne minne johdatetaan.
    Hyvä ajatus pannaan toimintaan virkamiesryhmä, asettaa käden suunsa eteen ja haukottelee, päivän hyvätyö.

    Äänestä

  • päätöksiä kirjoitti:

    Huomauttamiseni ei yksin riitä selittämään päihtymystä jota kansanedustajat osoittavat hallitusta kohtaan.
    Huomenta herra pääministeri oletteko nauttineet tänään jo ensimmäisen lounaanne, ai ettekö no sitten voinette jättää pöydälle ne verohelpotukset.
    Rakas ystävä, asettaa kätensä ystävän olalle, voitko ottaa niiltä työttömiltä pois taas vähän ja lisätä palkankorotuksiin?
    Kyllä sittenkin lounaaksi on omaisuusveron alennus.
    tai keksitkö viellä jotain haluttavampaa iltakouluun.
    Mmmmjaa on minulla ehdoituksia kiristää niitä saakutin laiskoja tyhjätaskuja.
    Otetaan niiltä pois oikeus koulutukseen ja varainhankintaan, kyllä ne sitten ryömivät sinne minne johdatetaan.
    Hyvä ajatus pannaan toimintaan virkamiesryhmä, asettaa käden suunsa eteen ja haukottelee, päivän hyvätyö.

    Huomauttaisin että kannattaa seurata politiikkaa,eikä jauhaa kaikkia asioita Vanhasen
    syyksi.Kirjoitit pitkästi mutta täyttä P...AA.

    Kukas se valitsee eduskunnan? Pääministerin tehtävä ei ole kadehtimisen arvoinen,Hänen työnsä on vaativaa ja pitkiä työpäiviä.

    Ei kannattais aina natista, voitele saranas ja katso peiliin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meinaan nyt on kirjoitti:

niin, että ollaan vain huolissaan kansan päihteiden käytöstä.

Minä olen aina enemmän huolissani päättäjien päihteidenkäytöstä, joten mahtikäskyllä pistät
laumasi ojennukseen ja päihdetestit käyttöön
heti ensi maanantaina ja siitä eteenpäin pistokokein.

Jos kerran urheilussa on kovat pykälät niin kovemmat pitää olla päättäjillä VAI OTATTEKO
TE OIKEUDEN HEILUA AINEISSA NS. "TYÖPAIKALLANNE"?

Asiaan korjaus ja heti, kukaan rivikansalainen tuskin vastustaa!

Monet päätöksenne nyt ja aikaisemmilla hallituksilla sisältävät niin sikamaisia ja ääliömäisiä tempauksia että ne voidaan olettaa tehdyiksi aineissa, humalassa tai sitten muuten edesvastuuttomassa tilassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu