ratikkaturma

Turmaraitiovaunun kuljettaja menetti hetkeksi tajuntansa



///LYHYESTI////

Helsinki, 24. 7. Kotimaa stt 097

Helsingissä onnettomuuteen joutuneen raitiovaunun kuljettaja kärsi kuumuuden aiheuttamasta pahoinvoinnista ja siitä johtuneesta tajunnan heikkenemisestä.

Helsingin poliisin kuulusteluissa kuljettaja on kertonut päässeensä ennen turmaa lähtemään Mannerheimintien valoista ja kääntäneensä vaihteen Aleksanterinkadulle.

- Seuraavista liikennevaloista kuljettaja ei muista kertomansa mukaan mitään. Kuljettaja havahtui siihen, että vaunu heittelehti ja ajoi moottoripyörän päälle ja päätyi Stockmannin seinään, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antero Jokinen.

Raitiovaunu ja moottoripyörä törmäsivät Helsingissä maanantaina. Raitiovaunu suistui kiskoiltaan, jolloin motoristi jäi vaunun alle ja kuoli.
1349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onko tässä oivallinen esimerkki työnantajan ahneudesta? Työsuojelulaki MÄÄRÄÄ pitämään kerran tunnissa 10 min. tauon jos työpaikan lämpötila on yli 26 c.astetta. En tiedä yhtään matkustajaliikenteen harjoittajaa joka olisi menetellyt lain kirjaimen mukaan! Säästäähän siinä firma pitkän pennin ( sentin ) kun antaa kuljettajien kärsiä koko 5 tunnin rupeaman ennen pakollista ruokataukoa! Jokainen voi itsekin koittaa miltä tuntuu istua noin 50 asteen lämmössä muutama tunti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


selvis kirjoitti:

Turmaraitiovaunun kuljettaja menetti hetkeksi tajuntansa



///LYHYESTI////

Helsinki, 24. 7. Kotimaa stt 097

Helsingissä onnettomuuteen joutuneen raitiovaunun kuljettaja kärsi kuumuuden aiheuttamasta pahoinvoinnista ja siitä johtuneesta tajunnan heikkenemisestä.

Helsingin poliisin kuulusteluissa kuljettaja on kertonut päässeensä ennen turmaa lähtemään Mannerheimintien valoista ja kääntäneensä vaihteen Aleksanterinkadulle.

- Seuraavista liikennevaloista kuljettaja ei muista kertomansa mukaan mitään. Kuljettaja havahtui siihen, että vaunu heittelehti ja ajoi moottoripyörän päälle ja päätyi Stockmannin seinään, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antero Jokinen.

Raitiovaunu ja moottoripyörä törmäsivät Helsingissä maanantaina. Raitiovaunu suistui kiskoiltaan, jolloin motoristi jäi vaunun alle ja kuoli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu