Tottakai syöksypommituksessa on se etu, että pommit yleensä osuvat maaliinsa. Mutta millä hinnalla?
Pommitussyöksyn vielä ymmärtäisi, jos se tehtäisiin suuntaa muutamalla, konetta kieputtaen ja ilmatorjuntaa väistellen.
Kuinkahan monta konetappiota saksalaisetkin olisivat välttäneet, jos olisivat vaakapommituksessa pysyneet?
Pommitussyöksyn vielä ymmärtäisi, jos se tehtäisiin suuntaa muutamalla, konetta kieputtaen ja ilmatorjuntaa väistellen.
Kuinkahan monta konetappiota saksalaisetkin olisivat välttäneet, jos olisivat vaakapommituksessa pysyneet?
Vastaukset 18
Vanhimmat
"Tottakai syöksypommituksessa on se etu, että pommit yleensä osuvat maaliinsa. Mutta millä hinnalla?"
Yleensä siedettävällä.
"Pommitussyöksyn vielä ymmärtäisi, jos se tehtäisiin suuntaa muutamalla, konetta kieputtaen ja ilmatorjuntaa väistellen."
Juuri silloin sitä ei ymmärtäisi, koska hyökkäyksen etu, eli pommituksen tarkkuus, menetettäisiin.
"Kuinkahan monta konetappiota saksalaisetkin olisivat välttäneet, jos olisivat vaakapommituksessa pysyneet? "
Mahdoton spekuloida, mutta myös vaakapommittaja on helppo ampua alas, koska koneen pitää lentää vakaasti ja suoraan hyökkäystä suorittaessaan jotta pommit osuisivat maaliinsa. Syöksypommituksen teho oli tarkkuudessa ja se oli järkevää pistemäisiin maaleihin. Vaakapommitus taas oli parempi aluemaaleja vastaan.
Ilmeisesti toisen maailmansodan aikainen tekniikka ei riittänyt pommien kauko-ohjaamiseen?
Sekä liittoutuneet että Akselivallat kehittivät lukuisia ohjattavia pommeja/ohjuksia sodan aikana vaikka vain harvoja tietysti käytettiin. Useat toimivat hyvin labrassa, mutta tekniset rajoitukset olivat kentällä tappavia.
Seuraavassa pätkässä B-24 koneet pudottavat radio-kontrolloituja VB-1 Azon-pommeja:
http://www.youtube.com/watch?v=WkJdlxG_6Aw
Ja lisää Azon-projektista:
http://www.458bg.com/azonproject.htm
Saksalaisilla tietysti oma Fritzinsä heilläkin:
http://en.wikipedia.org/wiki/Fritz_X
Elektro-optisesti (TV) ohjattu GB-4 liitopommi lienee ollut yksi erikoisimpia sodassa käytettyjä leluja. Niitä laitettiin liitämään Ranskassa 1944 B-17 pommareista käsin, mutta tulokset olivat melko masentavia ja osumia ei tainnut kohteena oleviin E-veneiden kotiluoliin tulla lainkaan.
GB-4:
http://chem.ch.huji.ac.il/history/zworykin_bomb1.jpg
Tekniikkaa kehiteltiin sodan aikana hurjaa tahtia, mutta itse olisin vastannut että se ei riittänyt. Sitä ei ehditty saada ennen sodan loppumista sille tasolle että se olisi korvannut aiemmin käytetyt pommitusmuodot, kuten juuri syöksypommituksen. Sinänsä sekä puhtailta maataistelukoneilta että syöksypommittajilta työsarkaa vei sodan loppupuolella kehityksen suuntaus hävittäjäpommittajiin. Siinä missä sodan alkupuolella vielä Spitfiret, Mersut ja Hurricanet kantoivat joko aika vähän taikka ei lainkaan maataisteluaseistusta, niin sodan edetessä samojen koneiden myöhemmät versiot saivat hyvinkin tehokkaat rynnäkköaseistukset allensa pois lukien ehkä Mersu. Samoin uudet konetyypit kuten Thunderbolt, FW 190-F:n eri versiot, P-38 jne. alkoivat olemaan jo sen verran päteviä koneita rynnäköintiin etteivät sodan alkupään maataistelukoneet ja syöksypommittajat enää pystyneet kilpailemaan näiden iskukyvyn kanssa, ja bonuksena näillä konetyypeillä oli myös kyky puolustaa itseään paremmin vihollishävittäjiä vastaan. Kaikesta huolimatta syöksypommitus pysyi kuvassa mukana sodan loppuun asti, joskin ainakin Euroopassa se kyllä väheni kun Saksalta alkoi katoamaan ilmaherruus.
On täysin totta ettei näillä "täsmäaseilla" voitu korvata tavanomaisia pommituksia. Ohjatut aseet olivat kalliita ja spesialisoituneita aseita, jotka vikojensa vuoksi tarvitsivat usein erityisiä olosuhteita toimiakseen. Kuitenkin, jos jokin kohde tuli tuhota, niin kaikkein yksinkertaisin keino tuona aikana oli hukuttaa alue pommeihin ja katsoa mitä tapahtuu tai vaihtoehtoisesti yrittää lähi-iskua syöksyllä tai matalahyökkäyksellä. Kaikki tietysti vaarallisia, mutta sotahan on.
Toisinaan ohjatut aseetkin tosin näyttivät tehonsa, kuten esmes italialaisen taistelulaiva Roman tapauksessa nähtiin.
Mainitsemisen arvoinen "älykäs" ase toisesta maailmansodasta olisi myös SWOD(Special Weapons Ordnance Device) MK-9 Bat, joka edusti fire-and-forget -perhettä eikä vaatinut manuaalista ohjausta. Kyseessä oli USN:n vuonna 1944 kehittämä tutkaohjauksellinen liitopommi laivanupotuspeliä varten. Sitä käytetiin suhteellisen menestyksellisesti Tyynellämerellä Privateer-koneiden toimesta vuoden 1945 keväästä lähtien.
Pitemmittä puheitta laitetaan linkki:
http://biomicro.sdstate.edu/pederses/asmbat.html
Sivulla on paljon kuvia Bat-pommeista ja käytetyistä koneista ja myös Batin muut SWOD sisaret, kokeelliselle tasolle jääneet radio-ohjattu Dragon, elektro-optinen Robin, tutka-ohjattu Pelican, B. Skinnerin kyyhkysohjaus, rakettikäyttöinen Falcon ja anti-tutka pommi Moth on mainittu ja esitelty.
"Pommitussyöksyn vielä ymmärtäisi, jos se tehtäisiin suuntaa muutamalla, konetta kieputtaen ja ilmatorjuntaa väistellen."
täh? nyt en ymmärrä.millä vitulla tuollaisella veivaamisella sitten maaliin osuttaisiin?
Harhautus? Lentolinjahan voi olla suora, mutta kone voisi tehdä harhauttavia pyörähdyksiä akselinsa ympäri.
Hommaahan koneellesi vanha kunnon IL-2 lentosimulaattori ja yritä siinä Stukalla tehdä "harhauttavia pyörähdyksiä akselinsa ympäri" samalla kun tähtäät maaliin. Tule sitten keskustelemaan lisää jos osut :)
IL-2 on muuten suomalaistenkin sodan aikaisten lentäjäveteraanien kehuma simulaattori, joten siitä vaan testaamaan.
Menetettyään ilmaherruuden Saksa käytännössä lopetti vaakapommituksen liian suurten tappioiden vuoksi, suosien jatkossa matalalta tehtävää rynnäköintiä ja syöksypommittamista. Vaakapommittajien valmistus hiipui vähäisten resurssien painopisteen siirtyessä hävittäjätuotantoon.
Taktiikanmuutokseen ei ollut syynä ilmatorjuntatykistö, vaan vihollisen torjuntahävittäjät, joita vastaan saksalaiset eivät enää pärjänneet.
Ju-87 Stukia näkee vanhoissa dokumentti- ja propagandafilmeissä hyvin usein rynnäköimässä, ei syöksypommittamassa.
Tyynellämerellä amerikkalaisten tekemät syöksypommitukset olivat hyvin menestyksekkäitä sodan loppuun asti, amerikkalaisillahan oli sodan loppupuoliskolla ehdoton ilmaherruus ja vapaus mesota missä halusivat. Ilmatorjuntatykistö ei mahtanut mitään.
Amerikkalaiset itsekin olivat helisemässä kamikaze hyökkäyksen edessä, ilmatorjunta oli käytännössä voimaton. Ilmeisesti suuntauslaitteita ei ollut suunniteltu tarpeeksi hyvin ja tulinopeutta aseissa olisi pitänyt olla enemmän.
"...tulinopeutta aseissa olisi pitänyt olla enemmän."
Tehoa ja tulinopeutta. Jopa 40mm Boforsienkin väitetään olleen riittämättömiä totaalisesti tuhoamaan kamikaze-konetta. Pelkkä alas ampuminenhan ei enää näiden lentoherrojen kanssa riittänyt.
Vuosina 1944-45 ryhdyttiin jumalattomalla kiireellä kehittämään automaattisia 3-tuuman it-kanuunoita, joilla saatettiin sitten ampua nopeaan tahtiin tappavia herätesytyttimillä varustettuja kranaatteja. Näiden ideana oli nimenomaan pysäyttää ja tuhota viholliskone täysin. Homma myöhästyi tietysti sodasta ja sodan jälkeen innostus oli jo vähentynyt uusien metodien vuoksi. Yksi toinen vuonna 1945 aloitettu hätäohjelma oli asettaa laivoihin uusia 20mm T31 lentokanuuna-pattereita, joilla oli reilusti suurempi tulinopeus kuin aiemmilla 20mm it-kanuunoilla. Näitä mahdollisesti olikin muutamilla laivoilla keväällä/kesällä 1945.
Parhaimpia ideoita oli tietysti it-ohjukset. Ainakin kolme erilaista anti-kamikaze ohjusta oli kehityksessä 1944-45. Yksinkertaisin oli KAN-2 Little Joe, joka oli vain evillä vakautettu JATO(Jet Assisted Take-Off)-pullo, jossa oli sitten 45kg fragmentaatiokärki ja yksinkertainen radio-kontrolli. Pikaohjelman tuloksena ensimmäinen proto laukaistiin kaiketi keväällä tai kesällä 1945. Ei kuitenkaan sotakäyttöä.
KAQ/KAY Lark oli hienostuneempi ohjusmalli, jonka voimanlähteenä oli RM:n nestemäisellä polttoaineella toimiva rakettimoottori. Taistelukärkenä jälleen 45kg fraggi ja laite toimitettiin perille radio-ohjauksella. Myöskään tämä pikaohjelma ei ehtinyt valmistua ennen sodan päättymistä.
Kaikkein hurjimpaan laitokseen tähtäsi kuitenkin Johns Hopkins Universityn ja USN:n vuonna 1944 aloittama Bumblebee-projekti, jonka vaatimattomana tavoitteena oli rakentaa moninkertaisella äänennopeudella kulkeva athodi/patopainemoottori käyttöinen it-ohjus kamikazien tuhoksi. Ideaa testattiin 152mm Cobra-moottorilla vuoden 1945 alusta lähtien ja suurimpia saavutettuja nopeuksia lienee ollut 2250 km/t. Moottorit täytyi luonnollisesti kiihdyttää riittävään nopeuteen kiinteää polttoainetta käyttävillä apuraketeilla. Programmi ei tuonut käyttöön ohjusta sodan aikana, mutta johti kuitenkin pitkään linjaan nopeita it-ohjuksia sodan jälkeen.
Ei tuo ilmatorjunta mikään voimaton ollut, tuhosihan se isot määrät kamikazeja. Tehokkain keino tuhota kamikazekoneet oli kuitenkin lentotukilaivojen hävittäjäkoneiden lentämät partiolennot jotka noihin kamikazemuodostelmiin iskivät kiinni jo kaukana niiden maaleista. Hävittäjätorjunnan läpäisseet kamikazet olivat sitten sen ilmatorjuntatulen huoli.
Jos kamikaze syöksyi ylhäältä kohti niin pelkkä koneen "alasampuminen" ei riittänyt, perille pommeineen ja lentäjineenhän tuo tuli vaikka ei oman moottorin voimin enään lentokykyinen olisi ollutkaan. Syöksyssä oleva kamikaze piti em syystä ampua "niin kappaleiksi" että menetti ohjattavuutensa tai hajosi ilmassa.
Kamikazekoneet eivät aina syöksyneet korkealta alas vaan saattoivat lähestyä myös matalalta merenpinnassa, tällaisen koneen lento oli helpompi katkaista sillä osuman saadessaan se ei tullut painovoiman avulla perille vaan rysähti mereen ennen maaliaan.
Laivojen ilmatorjuntatulta hajotti myös se että kamikazekoneita syöksyi yleensä kohti maalejaan monia kerrallaan. Kaikkia oli vaikea saada pysäytettyä ajoissa.
Matalalla lentäviä kamikazekoneita ei joissain tilanteissa voinut ampua ollenkaan, kun silloin olisi ammuttu myös omia laivoja kohti.
pikkupaukulla kuin vesirajaan tehtävästä aukosta.
pirullinen laite olikin. Syöksynopeus 1040 km/h, sitä on paha IT:llä ampua alas.
http://en.wikipedia.org/wiki/Ohka
Timesin arkistossa on maininta Baka-pommeista kesäkuun 1945 lopulta:
http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,797562,00.html?promoid=googlep
Baka-kuskit ja niitä kuljettaneet G4M koneet saivat pahasti silmilleen tukialuskoneilta useaankin kertaan. Ihmisohjusten mukana rahtaaminen kun oli turhan raskasta hommaa.
"...sitä on paha IT:llä ampua alas."
Sanottakoon, että hävittäjien 127mm DP tykit pystyivät herätesytyttimillä muutamia kertoja tähänkin ihmeeseen.
Japanilaisten parempia ideoita olivat I-GO sarjan ohjukset tai liitopommit. Nämä olivat pitkiä, sylinterimäisiä ja siivekkäitä laivantappajia, joissa kokeiltiin ainakin manuaalista radio-ohjausta ja myöhemmin automaattista akustista ohjausta. Akustisen ohjauksen oli tarkoitus kohdistaa ohjus vihollislaivan tykkien iloisiin paukauksiin. Useita erilaisia lämpöohjautuvia variaatioita oli myös testeissä vuonna 1945. Mikään näistä kuvatuksista ei kuitenkaan ehtinyt tuottaa kentällä kunniaa Nipponille.
Yksi hieno idea oli tietysti myös Sakuradan-pommi. Sakuradan oli mahtava 2900 kg painoinen termiittipommi, joka oli erityisesti suunniteltu räjähtämään eteenpäin tuhoten minkä tahansa kohteen sen iskun alla. Pommit ja niiden erikoisvalmisteiset pommikoneet lähetettiinkin taisteluun vuoden 1945 keväällä. Harvat iskuihin lähetetyt koneet kuitenkin tuhoutuivat tai katosivat näissä tehtävissään.
Lisätäänpä jotain brittienkin ideoista, koska hekin joutuivat kohtaamaan kamikazeja.
Britit kehittivät vuodesta 1944 lähtien Stooge nimistä ohjusta kamikazien tuhoksi. Stooge oli 3,2m pituinen, siinä oli radio-ohjaus ja se lähetettiin liikkeelle neljällä apuraketilla(mahdollisesti 3-tuumaisia it-raketteja) ja päämoottorina olisi nestemäistä polttoainetta käyttävä raketti. Raketin luonteesta ei ole kuitenkaan saatavissa mitään. Taistelukärkenä olisi sitten ollut 100kg räjähdettä. Ensimmäinen koelaukaus lienee tapahtunut helmikuussa 1945, mutta ase ei ehtinyt meririntamalle.
Briteillä oli myös useita muita it-ohjus ideoita, joista osa oli aloitettu jo vuosina 1942-43, mutta nämä oli tarkoitettu kotisaarten suojaamiseen saksalaisilta pommikoneilta. Sanottakoon kuitenkin, että näissä testattiin muutamia todella kiintoisia ohjausjärjestelmiä kuten esimerkiksi valonheittimen säteellä ohjattavaa projektiilia.