Fides lehti mielenkiintoista luettavaa

Jos nuo 50 päätyivät luterilaiseen kirkkoon sen vuoksi, että heidän vakaumuksensa on muuttunut protestanttiseksi, niin asia on selvä. Se on katolisuuden kannalta valitettavaa, mutta näille henkilöille omantunnon valinta ja siksi oikea ja hyvä ratkaisu.

Pelkäänpä kuitenkin, että valtaosa näistä 50:stä ilmaisi eroamisellaan pettymyksensä katoliseen kirkkoon ilman, että mikään muukaan kirkkokunta tuntuisi heistä oikeammalta. He jäivät kirkkokuntien ulkopuolelle, kukin yksin uskossaan tai epäuskossaan. Tämä on oikein huolestuttava asia, ja katolisten seurakuntien pitäisi uhrata aikaa ja mielenkiintoa tämän ihmisten pettymyksen pohdintaan.

Mikä on pielessä katolisissa käytännöissämme, että ihmiset, todennäköisesti nuorehkot, fiksut, ajattelevat ihmiset, haluavat erota? Eroamisen syy ei voi olla se luterilaisessa kirkossa tavallinen eli ahneus, haluttomuus maksaa kirkollisveroa.
Mikä saa nämä ihmiset pettymään siinä määrin, että he todella eroavat, vaikka kirkon jäsenyydestä ei heille ole mitään erityistä konkreettista haittaa? Olisiko jokin sellainen pettymystä tuottava asia korjattavissa? Miten nämä ihmiset saisivat äänensä ja tarpeensa kuuluviin ennen kuin he eroavat? Olisiko jotakin sellaista tarjottavissa näille ihmisille, että he kokisivat kirkkoon kuulumisen mielekkääksi?

Kannattaisi varmaan miettiä näitä asioita, oikein ääneen ja julkisesti Fideksen palstoilla.

tuo eroaminen kirjoitti:

Jos nuo 50 päätyivät luterilaiseen kirkkoon sen vuoksi, että heidän vakaumuksensa on muuttunut protestanttiseksi, niin asia on selvä. Se on katolisuuden kannalta valitettavaa, mutta näille henkilöille omantunnon valinta ja siksi oikea ja hyvä ratkaisu.

Pelkäänpä kuitenkin, että valtaosa näistä 50:stä ilmaisi eroamisellaan pettymyksensä katoliseen kirkkoon ilman, että mikään muukaan kirkkokunta tuntuisi heistä oikeammalta. He jäivät kirkkokuntien ulkopuolelle, kukin yksin uskossaan tai epäuskossaan. Tämä on oikein huolestuttava asia, ja katolisten seurakuntien pitäisi uhrata aikaa ja mielenkiintoa tämän ihmisten pettymyksen pohdintaan.

Mikä on pielessä katolisissa käytännöissämme, että ihmiset, todennäköisesti nuorehkot, fiksut, ajattelevat ihmiset, haluavat erota? Eroamisen syy ei voi olla se luterilaisessa kirkossa tavallinen eli ahneus, haluttomuus maksaa kirkollisveroa.
Mikä saa nämä ihmiset pettymään siinä määrin, että he todella eroavat, vaikka kirkon jäsenyydestä ei heille ole mitään erityistä konkreettista haittaa? Olisiko jokin sellainen pettymystä tuottava asia korjattavissa? Miten nämä ihmiset saisivat äänensä ja tarpeensa kuuluviin ennen kuin he eroavat? Olisiko jotakin sellaista tarjottavissa näille ihmisille, että he kokisivat kirkkoon kuulumisen mielekkääksi?

Kannattaisi varmaan miettiä näitä asioita, oikein ääneen ja julkisesti Fideksen palstoilla.

"Kaitse minun lampaitani", sanoi Jeesus.
Ei oikein taida sopia vastata: no mutta kun ne lähtivät pois, minkäs minä sille.

Kuka kyselee näiden lampaiden perään ja käy nostamassa heidät harteilleen? Ja miettii, miksi he eivät jaksaneet pysyä laumassa mukana.
Vastaus on: hyvä paimen.

tuo eroaminen kirjoitti:

Jos nuo 50 päätyivät luterilaiseen kirkkoon sen vuoksi, että heidän vakaumuksensa on muuttunut protestanttiseksi, niin asia on selvä. Se on katolisuuden kannalta valitettavaa, mutta näille henkilöille omantunnon valinta ja siksi oikea ja hyvä ratkaisu.

Pelkäänpä kuitenkin, että valtaosa näistä 50:stä ilmaisi eroamisellaan pettymyksensä katoliseen kirkkoon ilman, että mikään muukaan kirkkokunta tuntuisi heistä oikeammalta. He jäivät kirkkokuntien ulkopuolelle, kukin yksin uskossaan tai epäuskossaan. Tämä on oikein huolestuttava asia, ja katolisten seurakuntien pitäisi uhrata aikaa ja mielenkiintoa tämän ihmisten pettymyksen pohdintaan.

Mikä on pielessä katolisissa käytännöissämme, että ihmiset, todennäköisesti nuorehkot, fiksut, ajattelevat ihmiset, haluavat erota? Eroamisen syy ei voi olla se luterilaisessa kirkossa tavallinen eli ahneus, haluttomuus maksaa kirkollisveroa.
Mikä saa nämä ihmiset pettymään siinä määrin, että he todella eroavat, vaikka kirkon jäsenyydestä ei heille ole mitään erityistä konkreettista haittaa? Olisiko jokin sellainen pettymystä tuottava asia korjattavissa? Miten nämä ihmiset saisivat äänensä ja tarpeensa kuuluviin ennen kuin he eroavat? Olisiko jotakin sellaista tarjottavissa näille ihmisille, että he kokisivat kirkkoon kuulumisen mielekkääksi?

Kannattaisi varmaan miettiä näitä asioita, oikein ääneen ja julkisesti Fideksen palstoilla.

suorana lähetyksenä televisioitu Jeesuksen paluu, hänen juhlallinen vastaanottonsa Vatikaanissa, nykyisen Paavin kohtelias nouseminen istuimeltaan, vallan symbolien ojentaminen Jeesukselle ja Jeesuksen asettuminen hallitsemaan kristikuntaa.

hmm... kirjoitti:

suorana lähetyksenä televisioitu Jeesuksen paluu, hänen juhlallinen vastaanottonsa Vatikaanissa, nykyisen Paavin kohtelias nouseminen istuimeltaan, vallan symbolien ojentaminen Jeesukselle ja Jeesuksen asettuminen hallitsemaan kristikuntaa.

Siinä vaiheessa, kun Herramme tulee kunniassa takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet, on paimenten myöhäistä alkaa etsiä matkan varrella kadonneita lampaita. Heillä on täysi työ selittää, mitkä kiireet heitä aikaisemmin estivät etsintöjä suorittamasta.

Ehkä katolinen kirkko leviää parhaiten pirttiviljely menetelmällä. Onko he yhtä siunattuja kuin Lestadiolaiset?

vetopasuuna kirjoitti:

Siinä vaiheessa, kun Herramme tulee kunniassa takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet, on paimenten myöhäistä alkaa etsiä matkan varrella kadonneita lampaita. Heillä on täysi työ selittää, mitkä kiireet heitä aikaisemmin estivät etsintöjä suorittamasta.

melkoinen työ selittää, mitkä kiireet häntä estivät palaamasta omien aikalaistensa vielä eläessä, kuten hän selvästi lupasi.

Faktio kirjoitti:

Ehkä katolinen kirkko leviää parhaiten pirttiviljely menetelmällä. Onko he yhtä siunattuja kuin Lestadiolaiset?

mutta Herra haluaa mieluummin islamin leviävän, ja on siksi luonut aidsin pitämään kurissa katolilaisten viljelmiä Afrikassa.

Herran mielisuosiossa olevia suojelee aidsilta ympärileikkaus.

olisivat, kirjoitti:

mutta Herra haluaa mieluummin islamin leviävän, ja on siksi luonut aidsin pitämään kurissa katolilaisten viljelmiä Afrikassa.

Herran mielisuosiossa olevia suojelee aidsilta ympärileikkaus.

tuo on suurinta kukkua, mitä olen lukenut. Aidshan leviää eniten juuri Afrikassa, jossa sekä miehet että naiset ovat ympärileikattuja.

tuo eroaminen kirjoitti:

Jos nuo 50 päätyivät luterilaiseen kirkkoon sen vuoksi, että heidän vakaumuksensa on muuttunut protestanttiseksi, niin asia on selvä. Se on katolisuuden kannalta valitettavaa, mutta näille henkilöille omantunnon valinta ja siksi oikea ja hyvä ratkaisu.

Pelkäänpä kuitenkin, että valtaosa näistä 50:stä ilmaisi eroamisellaan pettymyksensä katoliseen kirkkoon ilman, että mikään muukaan kirkkokunta tuntuisi heistä oikeammalta. He jäivät kirkkokuntien ulkopuolelle, kukin yksin uskossaan tai epäuskossaan. Tämä on oikein huolestuttava asia, ja katolisten seurakuntien pitäisi uhrata aikaa ja mielenkiintoa tämän ihmisten pettymyksen pohdintaan.

Mikä on pielessä katolisissa käytännöissämme, että ihmiset, todennäköisesti nuorehkot, fiksut, ajattelevat ihmiset, haluavat erota? Eroamisen syy ei voi olla se luterilaisessa kirkossa tavallinen eli ahneus, haluttomuus maksaa kirkollisveroa.
Mikä saa nämä ihmiset pettymään siinä määrin, että he todella eroavat, vaikka kirkon jäsenyydestä ei heille ole mitään erityistä konkreettista haittaa? Olisiko jokin sellainen pettymystä tuottava asia korjattavissa? Miten nämä ihmiset saisivat äänensä ja tarpeensa kuuluviin ennen kuin he eroavat? Olisiko jotakin sellaista tarjottavissa näille ihmisille, että he kokisivat kirkkoon kuulumisen mielekkääksi?

Kannattaisi varmaan miettiä näitä asioita, oikein ääneen ja julkisesti Fideksen palstoilla.

Liityin katoliseen kirkkoon reilusti yli 10v sitten, olin erittäin aktiivinen vuosikausia, mutta asiat muuttuivat pikkuhiljaa huonompaan suuntaan piispa Paulin kuoltua. Tuntuu, että entinen yhteenkuuluvuuden ja suvaitsevaisuuden tunne on vaihtunut kyräilyksi ja suvaitsemattomudeksi. Armolle ja ymmärrykselle ei näytä olevan sijaa - ei sitten siis minullekaan.

Erosin itse ja oma-aloitteisesti, mutta katson, ettei minulle muuta vaihtoehtoa jätetty. Ei aio silti liittyä mihinkään muuhun kirkkokuntaan. Olisin halunnut keskustella kirkkoherran kanssa erostani, otin usemman kerran yhteyttä pappilaan sopiakseni tapaamisaikaa. Se ei sitten koskaan kirkkoherralle sopinut. Eipä näytä paljon kirkoa eroamista harkitsevat kiinnostavan. Aika erikoista. Olen hyvin pettynyt.

35v ja ex-katolilainen kirjoitti:

Liityin katoliseen kirkkoon reilusti yli 10v sitten, olin erittäin aktiivinen vuosikausia, mutta asiat muuttuivat pikkuhiljaa huonompaan suuntaan piispa Paulin kuoltua. Tuntuu, että entinen yhteenkuuluvuuden ja suvaitsevaisuuden tunne on vaihtunut kyräilyksi ja suvaitsemattomudeksi. Armolle ja ymmärrykselle ei näytä olevan sijaa - ei sitten siis minullekaan.

Erosin itse ja oma-aloitteisesti, mutta katson, ettei minulle muuta vaihtoehtoa jätetty. Ei aio silti liittyä mihinkään muuhun kirkkokuntaan. Olisin halunnut keskustella kirkkoherran kanssa erostani, otin usemman kerran yhteyttä pappilaan sopiakseni tapaamisaikaa. Se ei sitten koskaan kirkkoherralle sopinut. Eipä näytä paljon kirkoa eroamista harkitsevat kiinnostavan. Aika erikoista. Olen hyvin pettynyt.

katoliseen kirkkoon Kristuksen vai muitten ihmisten takia? Ei tarvitse vastata, mutta mieti itse.

35v ja ex-katolilainen kirjoitti:

Liityin katoliseen kirkkoon reilusti yli 10v sitten, olin erittäin aktiivinen vuosikausia, mutta asiat muuttuivat pikkuhiljaa huonompaan suuntaan piispa Paulin kuoltua. Tuntuu, että entinen yhteenkuuluvuuden ja suvaitsevaisuuden tunne on vaihtunut kyräilyksi ja suvaitsemattomudeksi. Armolle ja ymmärrykselle ei näytä olevan sijaa - ei sitten siis minullekaan.

Erosin itse ja oma-aloitteisesti, mutta katson, ettei minulle muuta vaihtoehtoa jätetty. Ei aio silti liittyä mihinkään muuhun kirkkokuntaan. Olisin halunnut keskustella kirkkoherran kanssa erostani, otin usemman kerran yhteyttä pappilaan sopiakseni tapaamisaikaa. Se ei sitten koskaan kirkkoherralle sopinut. Eipä näytä paljon kirkoa eroamista harkitsevat kiinnostavan. Aika erikoista. Olen hyvin pettynyt.

mutta kiitos kun kerroit näistä tuntemuksistasi. Jotain on pielessä meidän seurakunnissamme. Hälyttävää, että kirkkoherra ei "ehtinyt" keskustella kanssasi. Täällähän on kovasti toisteltu, että katoliset papit ovat kaiken aikaa seurakuntalaistensa käytettävissä.

Tulee nyt mieleeni ystäväni, syntyperäinen katolilainen, joka pyysi loppiaisen tienoilla kirkkoherraa siunaamaan kotiaan. Ystävälleni olisi sopinut melkein milloin vain, päivällä tai illalla, koska hän on jo eläkkeellä. Kirkkoherra vastasi, että nyt on kovin kiireistä, palataan asiaan maaliskuussa.

Minkä kanssa kirkkoherrat ovat niin kiireisiä, kun ei seurakuntalaisille ole aikaa? Scj-pappien spiritualiteettiin ei taida tätä nykyä kuulua ihmisten kohtaaminen? Piispakin kuulemma viettää ajastaan varsin suuren osan puolalaisessa yliopistossaan.

varsinaissuomalainen kirjoitti:

katoliseen kirkkoon Kristuksen vai muitten ihmisten takia? Ei tarvitse vastata, mutta mieti itse.

Tärkeä kysymys, tietysti.
Varmasti jokainen kirkkoon liittyvä liittyy Kristuksen tähden. On yksi vaihe kuulla Jumalan kutsu ja tulla otetuksi kirkon jäsenyyteen. Sitten eläminen kirkon jäsenenä onkin oma vaiheensa ja lukunsa.
Katolisen ja apostolisen kirkon keskeisiä ominaisuuksia on, että jokainen jäsen on osa yhtä suurta yhteyttä. Apostolien seuraajien keskeisiä tehtäviä on hoitaa sitä yhteyttä, pitää huolta ihmisistä ja heidän hengellisestä ravitsemisestaan ja siitä, että he voivat hyvin. Jos yksi jäsen voi huonosti, koko ruumis voi huonosti.
Papeilla pitää olla aikaa keskustella, kuunnella, ohjata, rohkaista, antaa tukea silloin, kun ihmisillä on vaikeaa. Se on perusedellytys yhteyden ylläpitämiselle. Tuntuu pöyristyttävältä, että pettynyt ja turhautunut seurakuntalainen ei toistuvista pyynnöistään huolimatta saanut kirkkoherraltaan tuntia-paria keskusteluaikaa. Mikä tärkeämpi asia vei kirkkoherran ajan?

35v ja ex-katolilainen kirjoitti:

Liityin katoliseen kirkkoon reilusti yli 10v sitten, olin erittäin aktiivinen vuosikausia, mutta asiat muuttuivat pikkuhiljaa huonompaan suuntaan piispa Paulin kuoltua. Tuntuu, että entinen yhteenkuuluvuuden ja suvaitsevaisuuden tunne on vaihtunut kyräilyksi ja suvaitsemattomudeksi. Armolle ja ymmärrykselle ei näytä olevan sijaa - ei sitten siis minullekaan.

Erosin itse ja oma-aloitteisesti, mutta katson, ettei minulle muuta vaihtoehtoa jätetty. Ei aio silti liittyä mihinkään muuhun kirkkokuntaan. Olisin halunnut keskustella kirkkoherran kanssa erostani, otin usemman kerran yhteyttä pappilaan sopiakseni tapaamisaikaa. Se ei sitten koskaan kirkkoherralle sopinut. Eipä näytä paljon kirkoa eroamista harkitsevat kiinnostavan. Aika erikoista. Olen hyvin pettynyt.

Tarinasi koskettaa. Kyllähän ilmapiiri on paljon muuttunut viime vuosina. Samoin kuin sinulle kävi, on minunkin entinen aktiivisuuteni hiipunut pelkkään sunnuntaimessuissa käyntiin.
Ehkä sinulle tuli ystäviä seurakunnassasi, toivottavasti he pysyvät. Ja ehkä sinulle tulee joskus mahdolliseksi palata takaisin.
Minusta nykyinen tilanne on vaikea, mutta elän toivossa. En voisi erota kirkosta, kaikki ikävä on kuitenkin ihmisistä lähtöisin, ja ne asiat muuttuvat taas joskus.

maan hiljainen kirjoitti:

Tarinasi koskettaa. Kyllähän ilmapiiri on paljon muuttunut viime vuosina. Samoin kuin sinulle kävi, on minunkin entinen aktiivisuuteni hiipunut pelkkään sunnuntaimessuissa käyntiin.
Ehkä sinulle tuli ystäviä seurakunnassasi, toivottavasti he pysyvät. Ja ehkä sinulle tulee joskus mahdolliseksi palata takaisin.
Minusta nykyinen tilanne on vaikea, mutta elän toivossa. En voisi erota kirkosta, kaikki ikävä on kuitenkin ihmisistä lähtöisin, ja ne asiat muuttuvat taas joskus.

Ei teidän fiilikset ole mitään poikkeavia, on jopa sanottu että muutaman vuoden jälkeen kaikille koittaa jonkinlainen totuuden paikka, jossa usko punnitaan.

Miettikö kukaan liittyessään että kaikki ovat katolisessa kirkossa enkeleitä ja kaikki menee "just niiiiii ku mä haluuun"?

Tunnustan omat virheeni, enkä voi olettaa että kaikilla on aina aikaa ja kaikki palvelevat minua Jumalasta seuraavana.
Tietäkää paikkanne ja ymmärtäkää mahdollisuutenne.

tuo eroaminen kirjoitti:

Jos nuo 50 päätyivät luterilaiseen kirkkoon sen vuoksi, että heidän vakaumuksensa on muuttunut protestanttiseksi, niin asia on selvä. Se on katolisuuden kannalta valitettavaa, mutta näille henkilöille omantunnon valinta ja siksi oikea ja hyvä ratkaisu.

Pelkäänpä kuitenkin, että valtaosa näistä 50:stä ilmaisi eroamisellaan pettymyksensä katoliseen kirkkoon ilman, että mikään muukaan kirkkokunta tuntuisi heistä oikeammalta. He jäivät kirkkokuntien ulkopuolelle, kukin yksin uskossaan tai epäuskossaan. Tämä on oikein huolestuttava asia, ja katolisten seurakuntien pitäisi uhrata aikaa ja mielenkiintoa tämän ihmisten pettymyksen pohdintaan.

Mikä on pielessä katolisissa käytännöissämme, että ihmiset, todennäköisesti nuorehkot, fiksut, ajattelevat ihmiset, haluavat erota? Eroamisen syy ei voi olla se luterilaisessa kirkossa tavallinen eli ahneus, haluttomuus maksaa kirkollisveroa.
Mikä saa nämä ihmiset pettymään siinä määrin, että he todella eroavat, vaikka kirkon jäsenyydestä ei heille ole mitään erityistä konkreettista haittaa? Olisiko jokin sellainen pettymystä tuottava asia korjattavissa? Miten nämä ihmiset saisivat äänensä ja tarpeensa kuuluviin ennen kuin he eroavat? Olisiko jotakin sellaista tarjottavissa näille ihmisille, että he kokisivat kirkkoon kuulumisen mielekkääksi?

Kannattaisi varmaan miettiä näitä asioita, oikein ääneen ja julkisesti Fideksen palstoilla.

Jos asioista sallittaisiin keskustella Fideksen palstoilla, tilanne ei olisikaan päässyt näin pahaksi. Joitakin vuosia sitten Lukijalta-palstalla suoraan sanottiinkin, että katolilaisuuteen myönteisesti suhtautuvat kysymykset ovat tervetulleita. Nykyään niin ei enää suoraan sanota, mutta palsta on edelleen höpö-höpöä, ja koko lehden sisältö osoittaa journalistisen asiantuntemuksen puutetta.

Onneksi valokuvauspuoli on paremmassa hoidossa, ainakin kun pitää ottaa valokuvia piispan vastaiseen mielenosoitukseen osallistujista. Kyllä mielenosoittajia mahtoi pelottaa:-). Mihinköhän kuvat mahtoivat päätyä, ei niitä ainakaan Fideksessä ole näkynyt.

Katolilaisuus näyttää erilaiset kasvot jossain muualla, sääli vaan, että täällä on vallassa niin epä-intellektuaaliset voimat.

Mikä pahinta, en enää edes jaksa toivoa tai uskoa parempaan. Oma passiivisuuteni on mennyt jo niin pitkälle, että en enää käy katolisessa messussakaan.

Kirkkomme hierarkisuus keskittää valtaa, ja jos sen haltijat eivät ole sen arvoisia, jäljet ovat surulliset. Se mitä tällä palstalla enää nykyisin joskus näkee, on vain jäävuoren huippu.

No Saksan katolilaiset kai jatkuvasti kustantavat koko lystin, joten ei hätää. Sitä paitsi onhan ihmisiä, jotka ovat nyt tyytyväisempiä kuin "silloin ennen", enkä sitä heiltä kadehdi, sillä kaikissa uskonnoissa on ihmisiä, joita vetää puoleensa auktoriteetti ja valmiit vastaukset, mielellään kysymyksetkin. Nykyään vain ei enää ole tilaa muille. Se on minusta sääli, todella sääli!

ei vielä eronnut kirjoitti:

Jos asioista sallittaisiin keskustella Fideksen palstoilla, tilanne ei olisikaan päässyt näin pahaksi. Joitakin vuosia sitten Lukijalta-palstalla suoraan sanottiinkin, että katolilaisuuteen myönteisesti suhtautuvat kysymykset ovat tervetulleita. Nykyään niin ei enää suoraan sanota, mutta palsta on edelleen höpö-höpöä, ja koko lehden sisältö osoittaa journalistisen asiantuntemuksen puutetta.

Onneksi valokuvauspuoli on paremmassa hoidossa, ainakin kun pitää ottaa valokuvia piispan vastaiseen mielenosoitukseen osallistujista. Kyllä mielenosoittajia mahtoi pelottaa:-). Mihinköhän kuvat mahtoivat päätyä, ei niitä ainakaan Fideksessä ole näkynyt.

Katolilaisuus näyttää erilaiset kasvot jossain muualla, sääli vaan, että täällä on vallassa niin epä-intellektuaaliset voimat.

Mikä pahinta, en enää edes jaksa toivoa tai uskoa parempaan. Oma passiivisuuteni on mennyt jo niin pitkälle, että en enää käy katolisessa messussakaan.

Kirkkomme hierarkisuus keskittää valtaa, ja jos sen haltijat eivät ole sen arvoisia, jäljet ovat surulliset. Se mitä tällä palstalla enää nykyisin joskus näkee, on vain jäävuoren huippu.

No Saksan katolilaiset kai jatkuvasti kustantavat koko lystin, joten ei hätää. Sitä paitsi onhan ihmisiä, jotka ovat nyt tyytyväisempiä kuin "silloin ennen", enkä sitä heiltä kadehdi, sillä kaikissa uskonnoissa on ihmisiä, joita vetää puoleensa auktoriteetti ja valmiit vastaukset, mielellään kysymyksetkin. Nykyään vain ei enää ole tilaa muille. Se on minusta sääli, todella sääli!

Journalistisen asiantuntemuksen puutetta - sitä tosiaan Fides viestii joka numerossaan. Lehti on valitettavasti nykyisessä tilassaan häpeäksi meille suomalaisille katolilaisille.
Missä ihmeessä vika on? Katolisen tiedotuskeskuksen johtokunta lienee se elin, joka lehden linjasta ja sisällöstä vastaa, päätoimittajan ohella. Johtokunnassa on piispa, yksi kirkkoherra, päätoimittaja ja kaksi maallikkoa (henkilöt löytyvät hiippakunnan sivuilta, linkistä "Hiippakunta"). Kukaan ei taida olla opiskellut journalistiikkaa.

vetopasuuna kirjoitti:

Journalistisen asiantuntemuksen puutetta - sitä tosiaan Fides viestii joka numerossaan. Lehti on valitettavasti nykyisessä tilassaan häpeäksi meille suomalaisille katolilaisille.
Missä ihmeessä vika on? Katolisen tiedotuskeskuksen johtokunta lienee se elin, joka lehden linjasta ja sisällöstä vastaa, päätoimittajan ohella. Johtokunnassa on piispa, yksi kirkkoherra, päätoimittaja ja kaksi maallikkoa (henkilöt löytyvät hiippakunnan sivuilta, linkistä "Hiippakunta"). Kukaan ei taida olla opiskellut journalistiikkaa.

En osaa sanoa. Tuskin tietäisin, vaikka olisin katsonut hiippakunnan kalenteriakin. Mutta on siellä joku lehtitaustainen henkilö mukana. Luulisin, että tässä on lähinnä siitä kyse, että lehti on aina julkaisijansa näköinen, vaikka siinä olisi koulutuksen saaneita journalistejakin. Veikkaisin, että niinkin erinäköisissä lehdissä kuin esim. 7:ssa, Hymyssä ja Suomen Kuvalehdessä on kaikissa journalisteja, mutta silti ovat aika erilaisissa.

Lehden tekijöiden valintakriteerit lienevät tärkeimmät. Jos toimitukseen valitaan valitsijan myötäilijöitä, ei ole lopputuloksen kannalta mitään väliä, kuka päätökset tekee. Jos taas pyritään monipuolisuuteen, suvaitsevaisuuteen ja erilaisia näkökulmia arvostavaan kirjoitustapaan ja henkilöstövalinta heijastaa sitä, niin silloin on merkitystä sillä kuka toimituksessa istuu.

vetopasuuna kirjoitti:

mutta kiitos kun kerroit näistä tuntemuksistasi. Jotain on pielessä meidän seurakunnissamme. Hälyttävää, että kirkkoherra ei "ehtinyt" keskustella kanssasi. Täällähän on kovasti toisteltu, että katoliset papit ovat kaiken aikaa seurakuntalaistensa käytettävissä.

Tulee nyt mieleeni ystäväni, syntyperäinen katolilainen, joka pyysi loppiaisen tienoilla kirkkoherraa siunaamaan kotiaan. Ystävälleni olisi sopinut melkein milloin vain, päivällä tai illalla, koska hän on jo eläkkeellä. Kirkkoherra vastasi, että nyt on kovin kiireistä, palataan asiaan maaliskuussa.

Minkä kanssa kirkkoherrat ovat niin kiireisiä, kun ei seurakuntalaisille ole aikaa? Scj-pappien spiritualiteettiin ei taida tätä nykyä kuulua ihmisten kohtaaminen? Piispakin kuulemma viettää ajastaan varsin suuren osan puolalaisessa yliopistossaan.

Niinpä, sehän selibaatin perustelu on, että se vapauttaa papit jatkuvaan ihmisten palveluun eikä mikään teologinen.

Miten se sitten toteutuu, on varmaan raadollisempaa. Olisin silti taipuvainen uskomaan, että papit tekevät työtä, vaikka he varmaan voivat asettaa painopisteet melko itsenäisesti. Siitä ei kai voi olla eri mieltä, että uskon kysymyksistä keskustelemisen pitäisi olla papin tärkeintä työtä.

En silti mollaisi ketään SCJ-taustansa takia. Ajattele vaikka isä Jania, joka jo olemukseltaan oli helposti lähestyttävä ja palvelualtis.

Et kai sivumennen sanoen vaan tarkoittanut, että piispa on liian paljon poissa Suomesta????

ei vielä eronnut kirjoitti:

Niinpä, sehän selibaatin perustelu on, että se vapauttaa papit jatkuvaan ihmisten palveluun eikä mikään teologinen.

Miten se sitten toteutuu, on varmaan raadollisempaa. Olisin silti taipuvainen uskomaan, että papit tekevät työtä, vaikka he varmaan voivat asettaa painopisteet melko itsenäisesti. Siitä ei kai voi olla eri mieltä, että uskon kysymyksistä keskustelemisen pitäisi olla papin tärkeintä työtä.

En silti mollaisi ketään SCJ-taustansa takia. Ajattele vaikka isä Jania, joka jo olemukseltaan oli helposti lähestyttävä ja palvelualtis.

Et kai sivumennen sanoen vaan tarkoittanut, että piispa on liian paljon poissa Suomesta????

Olet oikeassa isä Janin suhteen. Myös nykyisin Suomessa toimivista scj-papeista varmaan useimmat pyrkivät toimimaan parhaansa mukaan seurakuntalaistensa hyväksi.
Piispan ajankäytöstä en vihjaile, enhän minä hänen kalenteriaan pääse vilkuilemaan. Mutta olen kuullut, että hän on aika suuren osan ajastaan hoitamassa puolalaisen yliopiston professuuriaan. Kuulopuhetta siis tavallaan; toisaalta piispa itsekään ei ole mitenkään salannut sitä, että hän haluaa tuon virkansa pitää. Eikä professuurin hoitaminen ole mitään toisesta maasta käsin tehtävää muutaman viikkotunnin sivutointa.
Tämä tilanne on valitettava, tai oikeastaan enemmänkin: katastrofaalinen Helsingin hiippakunnan kannalta.
Piispa voi ratkaisuaan puolustella sillä, että näin hän professorin palkallaan elättää itsensä, kun hiippakunnan jäsenmaksutulot eivät riitä hänen elämiseensä. Mutta tässähän on paha kierre: kun piispa hoitaa puolisieluisesti piispanvirkaansa, hän ei jaksa opiskella kieliämme ja kulttuuriamme eikä tutustua hiippakuntalaisiinsa riittävästi. Siitä seuraa, että häneen ei luoteta täysillä, mistä taas seuraa, ettei jäsenmaksun maksamista tässä tilanteessa pidetä todellisena velvollisuutena. Hiippakunnan hoitaminen on vähän rempallaan, mikään asia ei ole erinomaisessa kunnossa, eivät pastoraaliset asiat, ei tiedotus, ei nuorisotyö, ei ekumenia (muuta kuin juhlapuheissa). Eikä varsinkaan hiippakunnan suomalaisuus, suomalaisen katolisen kulttuurin tuntemus ja tukeminen.

Tämä oil kyllä illan paras, laittoi nauramaan. Kaikella ystävyydellä.

tuo eroaminen kirjoitti:

Jos nuo 50 päätyivät luterilaiseen kirkkoon sen vuoksi, että heidän vakaumuksensa on muuttunut protestanttiseksi, niin asia on selvä. Se on katolisuuden kannalta valitettavaa, mutta näille henkilöille omantunnon valinta ja siksi oikea ja hyvä ratkaisu.

Pelkäänpä kuitenkin, että valtaosa näistä 50:stä ilmaisi eroamisellaan pettymyksensä katoliseen kirkkoon ilman, että mikään muukaan kirkkokunta tuntuisi heistä oikeammalta. He jäivät kirkkokuntien ulkopuolelle, kukin yksin uskossaan tai epäuskossaan. Tämä on oikein huolestuttava asia, ja katolisten seurakuntien pitäisi uhrata aikaa ja mielenkiintoa tämän ihmisten pettymyksen pohdintaan.

Mikä on pielessä katolisissa käytännöissämme, että ihmiset, todennäköisesti nuorehkot, fiksut, ajattelevat ihmiset, haluavat erota? Eroamisen syy ei voi olla se luterilaisessa kirkossa tavallinen eli ahneus, haluttomuus maksaa kirkollisveroa.
Mikä saa nämä ihmiset pettymään siinä määrin, että he todella eroavat, vaikka kirkon jäsenyydestä ei heille ole mitään erityistä konkreettista haittaa? Olisiko jokin sellainen pettymystä tuottava asia korjattavissa? Miten nämä ihmiset saisivat äänensä ja tarpeensa kuuluviin ennen kuin he eroavat? Olisiko jotakin sellaista tarjottavissa näille ihmisille, että he kokisivat kirkkoon kuulumisen mielekkääksi?

Kannattaisi varmaan miettiä näitä asioita, oikein ääneen ja julkisesti Fideksen palstoilla.

Miksei kaikki luterilaiset, jotka naivat katolilaisen, enää anna kastaa lapsiaan katolilaisiksi?

Se jos mikä on huolestuttavaa.

Silloin kun kyseessä ei ole mikään himouskovainen luterilainen ahdasmielinen feministi.

Eihän lasten kuitenkaan esimerkiksi tarvitse mennä naimisiin katolisessa kirkossa, jos avioliiton pysyvyyttä pelätään, vaan naimisiin voi aivan yhtä hyvin mennä maistraatissa. Tulkitseeko katol. kirkko sen muuten avioliitoksi?

Ei kai se voi tulkita, koska siitä eronneet saavat aivan vapaasti mennä uudelleen naimisiinkin.

vetopasuuna kirjoitti:

Olet oikeassa isä Janin suhteen. Myös nykyisin Suomessa toimivista scj-papeista varmaan useimmat pyrkivät toimimaan parhaansa mukaan seurakuntalaistensa hyväksi.
Piispan ajankäytöstä en vihjaile, enhän minä hänen kalenteriaan pääse vilkuilemaan. Mutta olen kuullut, että hän on aika suuren osan ajastaan hoitamassa puolalaisen yliopiston professuuriaan. Kuulopuhetta siis tavallaan; toisaalta piispa itsekään ei ole mitenkään salannut sitä, että hän haluaa tuon virkansa pitää. Eikä professuurin hoitaminen ole mitään toisesta maasta käsin tehtävää muutaman viikkotunnin sivutointa.
Tämä tilanne on valitettava, tai oikeastaan enemmänkin: katastrofaalinen Helsingin hiippakunnan kannalta.
Piispa voi ratkaisuaan puolustella sillä, että näin hän professorin palkallaan elättää itsensä, kun hiippakunnan jäsenmaksutulot eivät riitä hänen elämiseensä. Mutta tässähän on paha kierre: kun piispa hoitaa puolisieluisesti piispanvirkaansa, hän ei jaksa opiskella kieliämme ja kulttuuriamme eikä tutustua hiippakuntalaisiinsa riittävästi. Siitä seuraa, että häneen ei luoteta täysillä, mistä taas seuraa, ettei jäsenmaksun maksamista tässä tilanteessa pidetä todellisena velvollisuutena. Hiippakunnan hoitaminen on vähän rempallaan, mikään asia ei ole erinomaisessa kunnossa, eivät pastoraaliset asiat, ei tiedotus, ei nuorisotyö, ei ekumenia (muuta kuin juhlapuheissa). Eikä varsinkaan hiippakunnan suomalaisuus, suomalaisen katolisen kulttuurin tuntemus ja tukeminen.

Kun kirjoitin ..."Et kai sivumennen sanoen vaan tarkoittanut, että piispa on liian paljon poissa Suomesta????", se oli oikeastaan huuli, jolla huumorimielessä, tosin totta ainakin toinen puoli,
tarkoitin, että piispa on itse asiassa liian vähän poissa Suomesta, eli siis voisi olla vaikka koko ajan Puolassa:-)

Vakavasti puhuen, vetopasuuna tietenkin puhuu järkeä, ja kyseessä on melkoinen dilemma, johon luulisi jo kirkon kiinnittävän huomiota. Mutta ehkä Suomi on liian pieni nappula pelissä, jossa isossa Amerikan kirkkossakaan ei pystytä välttämään (pedofilian) aiheuttamaa kriisiä. Sekin on yksi ilmentymä kirkon kaksinaismoraalista, joka heijastuu tänne asti, ainakin tähän päätteeseen asti.

Kyllähän patriarkaattimme Stadin hiippakunnalla on vielä kehittämistä sähköisen(kin) viestinnän puolella!
Vanhana partana arvostan kuitenkin paperiversiota - sehän on sentään se varsinainen lehti...