lähivuosina ison osan sfc-alueista. Ainakin kasvukeskuksissa. Syitä on monia, hyvät rantapaikat lähellä kaupunkia kiinnostaa rakennuttajia ja ovat liian kallita vuokrattaviksi karavaanareille. Eikä kyllä jääräpäisyys ja pänkkiys yhdistysten puolelta asiaa paranna. Pitäisi uudistusmielisten ajatella vähän asiaa...no tulevaisuudessa yksityiset alueet myy kausipaikkan, senkin harkinnan mukaan, mutta hinta on ihan jotain muut kuin nyt. Tai sitten sfc-alueet saa vuokramaansa alueen korvesta, keskeltä ei mitään. Sitten nämä sisäänpäin lämpiävät yhdistykset haluavat rahaa kunnilta ja eu:lta matkailun kehittämiseen. Ja ihan pyyttettömästi eivät aja kausipaikkalaisen etua? vaan kunnan matkailua...Normaali turisti haluaa juuri sfc-alueelle? Jossa ei yleensä mökkejä, tai telttailu mahdollisuutta. Maailma muuttuu, toivotaan että sfc myös
Markkinatalous
lakkauttaa
5494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kehittyä pitää. Suunnitelmia on, mutta asioita ei haluta viedä eteenpäin. Toivotaan, että kevään liittokokous voisi edes hieman asiaa edistää. Siellä vain istuu kausipaikkalaisten edustajat suut suljettuina.
Ei uskalleta ottaa kantaa - vai eikö todella asioita nähdä ja ymmärretä?
Puheenjohtaja vaali on edessä. Toivotaan, että saadaan kehittäjä, ettei syöksytä katstrofiin. Kaksi ehdokkaista tyrmää kaiken kehityksen ja uusiutumisen. Hetken on hyvä, mutta kohta kylmää.
Hyvästi oma alueverkosto?
että liitto ja yhdistykset eivät ole köyhimmästä päästä.
että perinteitä ei kunnioiteta! Kun -64 perustivat vanhat karavaanarit itselleen edunvalvojan, josta kehittyi nykyinen SF-C Ry, niin kyllä sen pitäisi kelvata sellaisenaan nykyisillekin karavaanareille!
Mitään muutoksia ei kaivata, ei ainakaan mitään uusia mukamas-jäseniä, telttailijoita ja muita hörhöjä, vaunuilijat ykkösinä, autoilijat hyväksytään myös porukkaan. Tästä pidettävä kiinni, ja esteetävä kaikkinainen hajoitus- ja kasvuhölmöily! Vanhassa vara parempi!
Muutaman vuoden päästä tulee kipukynnys ekomaksujen vuoksi, jonka jälkeen moni myy kalliit kulkupelit ja siirtyy esim. telttailemaa. Näitä tulevaisuuden polkupyörillä liikkuvia vihreitä kannattaa alkaa haalia jo nyt mukaan SFCn toimintaan,ettei jäsenmäärän pieneneminen aiheuta yllättävia kassavajeita, ehkä hieman törsäystyylillä eläville jäsenalueille.
menee. Esimerkkejä on jo vaikka kuinka ja lisää tulee. Uskottavuus matkailun edistämisessä ja yhteistyöstä muiden tahojen kanssa on liian omaan napaan tuijottamista.