Täällä kun vierailee autokaupan asiantuntijoita, miltä seuraava kuulostaa?
Auton vaihtoa harkitessani sovin erään autoliikkeen kanssa vaihdosta seuraavasti:
Hyvitys vanhasta 8000 Euroa
Väliraha 8500 Euroa
"uuden" auton hintapyynto 19900 Euroa.
Mielestäni olin tekemässä itselleni sopivaa autokauppaa. Kauppaa tehdessäni sovin että tulen hoitamaan asian (maksamaan välirahan) seuraavana arkipäivänä kun pankit ovat auki.
Yllättävän työesteen vuoksi en päässyt paikalle vaan soitin että asiaa täytyy lykätä parilla päivällä, mikä puhelimessa ilmoitettiin olevan OK.
Mennessäni liikkeeseen kolmen päivän päästä, saavuttuani kotiin, liike olikin myynyt auton jollekin muulle, koska en sitä ollut tullut lunastamaan. Asiaa valiteltiin mutta se jäi siihen.
Nyt, noin kuukauden jalkeen, minulle tuli kirje tuon autoliikkeen edustajalta, joka ilmoitti että olen sopimusrikkomuksen vuoksi velvollinen korvaamaan autoliikkeelle 10% auton hinnasta eli 1990 euroa sopimusrikkomuksen vuoksi.
Saattaisin ymmärtää korvausvaatimuksia jos liikkeelle olisi koitunut jotain perusteltuja kuluja, kuten uutta autoa tilatessa, mutta mihin tälläinen voi edes perustua?
Mihin tälläinen voi perustua?
Pyyhinkö paperilla jotain vai joutuuko tästä lähtemään käräjille?
Rehtiä autokauppaa suomessa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä on autoliike rahan tarpeessa, jos noilla perusteilla aikoo oikeuteen lähteä. Olet ilmoittanut esteestä ja liike myy auton muille jonka jälkeen ovat vailla korvausta. Mielestäni sinä voit lähettää samanlaisen vaatimuksen liikkeelle. Soita nyt ensimmäiseksi sinne liikkeeseen ja kysy että mitä pirua ne oikein pelleilee.
Näin maalaisjärjellä ajatellen asia on juuri päinvastoin. Autoliikehän lupasi pitää auton varattuna tuon mainitsemasi 2 päivää, joten he ovat tässä teidän välistä sopimusta rikkoneet koska möivät auton vastoin omaa lupaustaan. Oliko teillä jokin kirjallinen sopimus vai mihin tuo autoliikkeen vaade oikein perustuu? Jos olet autoliiton jäsen, niin sieltä saa ainakin asiantuntija apua, muutoinkin tuossa on jotain varsin hämärää.
provo
kannattais hoitaa omat velvoitteet,eikä opetella täällä vikiseen!
ei se kauppias elä pelkällä lupauksilla!sun toimenpiteet on olleet itsekkäitä ja välinpitämättömiä,
ei niiden autojen parkkeeraminen siellä firmassa ole ilmaista ja vain itsekkään demarin ajatus maailma ei ymmärrä että kuluja tulee?
miksi et hoitanut varaustasi kuten olit luvannut?koska paskat välität toisten ansioista? maailma on vain sua varten? entä jos se olisikin ollut toisipäin? autokauppiaalle se vähiten tarvii lupauksia pidellä,niillähän on rahaa,ja rosvohintoja kuitenkin pitävät!
selityksiä kyllä löytyy!
maksa onneton ruikuttaja!
Autoliike siis perustelee vaatimustaan sopimusrikkomuksella.
Oliko sopimuksenne kirjallinen ja mitä siinä oli sovittu?
Joo onhan se autoliike rikkonut sopimuksen. HEHE EHHEHE, laita tilinumero mihin voivat tilittää sen kaksi tonnia.
Jotta muut eivät mene saman huonon palvelun kohteeseen: ilmoitapa liikkeen nimi ja myyjän nimi, joka näin päättömiä vaatii, etenkin kun puhelimessa jo sovitte viivytyksestä.
Jos olet kerran ilmoittanut asiasta, ja sen on sanottu olevan OK, et ole velvollinen korvaamaan mitään jos he ovat myyneet auton muulle.
Suullinen sopimus on, poijaat, tasan yhtä pätevä kuin kirjallinenkin, mutta toki se näyttökysymys on vaikeampi.
Täytyy sanoa, että jos kerran tosiaan olet viivästymisestä ilmoittanut, niin harvinaisen röyhkeä on tämä ko. autokauppa. Eivät nähtävästi tarvitse itselleen uusia asiakkaita tulevaisuudessa...
sopimussakon. Lupasit maksaa seuraavaana päivänä.. vetkutit etkä maksanut. Nyt maksat sen sakon. Eikä kenelläkään ole niin kiireistä vuorokautta, ettei pääse minuutiksi nettiin tai pankkiautomaatille, työeste on keksitty.
Jos kerran asia on sovittu, että viivästyy, et todellakaan ole velvollinen maksamaan mitään. Älä anna periksi päivänselvässä asiassa. Ja uskokaa tai älkää, kiireitä voi ihmisille tulla.
Kerro nyt perskulees mikä liike on kyseessä!!!!!!
Käräjille jos mennään, niin eipä sinulla hätiä mitiä. Jos näytön paikka tulee, niin teletiedoista voidaan tarvittaessa helposti kaivaa näyttö siitä, että puhelimestasi on soitettu liikkeen numeroon ilmoittamanasi ajankohtana. Todennäköisyys sille, että olet puhelimitse rehellisesti ilmoittanut viivytyksestä on näin varsin uskottava kaikkien lautamiesten silmissä.
Ja mitä tuohon aikaisempaan kommenttiin nettipankkiasioinnista tulee, niin itselläni on sellainen säästötili, johon en pääse nettipankista muuta tekemään kuin näkemään saldon.