Vaikka vapaa markkinatalous ja yrittäjyys on hyvä asia, niin myös oman maamme kansan tulevaisuuteen tulisi kiinnittää huomiota. Etenkin meidän pienten tavallisten palkanansaitsevien oloihin ja jaksamiseen. Ei kai elinkeinoelämänkään ole tarkoitus näännyttää ja lannistaa suomalaisia?
Vapaa työvoiman liikkuvuus ja yritysten globaalisuus mahdollistavat halvemman loppukustannuksen, joka muodostuu osatekijöistä ja on myös suoraan verrannollinen myynnin kilpailukykyyn täällä Suomessakin. Mutta onko kaikilla yhteiskunnan sektoreilla tarkoituksena vain tuottavuuden lisääminen?
Työn laatu, työssä jaksaminen/henkinen hyvinvointi ja korvaus oikein tehdystä työstä, ovat kuitenkin ne tärkeimmät osa-alueet, joita pitäisi kilpailuyhteiskunnassakin toteuttaa.
Aiemmin oli sairaanhoitajia ja apuhoitajia, joiden työtehtävät olivat rajatut ja selvät. Perushoitajille lisättiin vastuuta ja voitiin jättää varsinainen sairaanhoitajan toimi/virka täyttämättä. Ja lähihoitajien tullessa, taas pudotettiin sairaanhoitajia ja lisättiin alemman tason työtaakkaa kustannusten varjolla.
Siivoojat muuttuivat huoltajiksi ja siistijöiksi. Aiemmin normaalissa palkkasuhteessa olevat (arvonsatuntevat ja ehkä auktoriteettipelkoisetkin) työntekijät saatiin vaihdettua pienempikustannuksisiin pätkätyöläisiin. Palkkakustannukset puoliksi ja työmäärä triplaksi.
Metalli- ja rakennusteollisuudessa ammattinimikkeet muuttuvat asentajiksi ja kokoonpanijoiksi. Ammattiosaaminen jää vähäisemmälle ja vastuualueet hämärtyvät työn pilkkoutuessa pienempiin osa-alueisiin. Mieluummin palkataan pienempipalkkainen yleisosaaja, kuin oman osa-alueensa hallitseva ammattihenkilö.
Sosiaalipuolen luukkuja laitetaan kiinni ja jonotusajat palveluihin pitenevät. Virkailijat väsyvät, eivätkä jaksa työtaakkaansa. Jonoja lyhennetään opiskelijavoimin, joilla ei ole vielä valmiuksia käsitellä kaikkia työssään kohtaamiaan ongelmia. Työtahti opettaa heidät näin myös ”liukuhihnatyöhön”.
Kiristämällä työntekijää henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin tuotantolukujen kustannuksella, saadaan aikaiseksi matalamotivaatioinen, heikosti toimeentuleva pätkätyöarmeja, jonka tulosta paikataan ulkomailta tuodulla halpatyövoimalla.
Ja tämä tuotantopainotteisuuden malli jatkuu joka osa-alueella.
Valtionjohtoisten ja valtionyhtiöiden tuloksesta, voisi osan bonusten ja optioiden osalta jakaa uusiin palvelu- ja hoitoalojen pysyviin työpaikkohin. Yksityisomisteisen yrittäjyyden puolella voisi myös osan voitosta käyttää työntekijöiden motivoimiseen. Jokainen uusi työpaikka lisäisi useamman ihmisen hyvinvointia ja terveydenhuollon osalta suuremmankin määrän.
Ja loppuun sopii hyvin Paavo Cajanderin runo 1900-luvun alusta.
[Paavo Cajander. Kaikuja Hämeestä III.]
Sydämmestäni halveksin
Jokaista aineen orjaa,
Jok' itaruudest' aittoihin
Maan toukkasetkin korjaa,
Ja katsomatta hätää maan,
Käy kultataakat harteillaan
Ja vaivaisuuttaan huokaa.
Ja kehnoks sen ma sanon, ken,
Isänmaa huulillansa
Ja rakkautta teeskellen,
Vaan etsii mainettansa,
Ja, niinkuin tyhjä tähkäpää,
Vaan taivahille yrittää,
Mut hedelmää ei tuota.
Mut kirouksein saakoon hän,
Ken povest' isänmaansa
Imeepi mehun, elämän
Ja voiman kansastansa,
Ja kurjaks näin sen saatuaan,
Hekuman helmoiss' istuu vaan
Ja kantajaansa herjaa.
(kiitos Ulrika Juselius)
Vapaa työvoiman liikkuvuus ja yritysten globaalisuus mahdollistavat halvemman loppukustannuksen, joka muodostuu osatekijöistä ja on myös suoraan verrannollinen myynnin kilpailukykyyn täällä Suomessakin. Mutta onko kaikilla yhteiskunnan sektoreilla tarkoituksena vain tuottavuuden lisääminen?
Työn laatu, työssä jaksaminen/henkinen hyvinvointi ja korvaus oikein tehdystä työstä, ovat kuitenkin ne tärkeimmät osa-alueet, joita pitäisi kilpailuyhteiskunnassakin toteuttaa.
Aiemmin oli sairaanhoitajia ja apuhoitajia, joiden työtehtävät olivat rajatut ja selvät. Perushoitajille lisättiin vastuuta ja voitiin jättää varsinainen sairaanhoitajan toimi/virka täyttämättä. Ja lähihoitajien tullessa, taas pudotettiin sairaanhoitajia ja lisättiin alemman tason työtaakkaa kustannusten varjolla.
Siivoojat muuttuivat huoltajiksi ja siistijöiksi. Aiemmin normaalissa palkkasuhteessa olevat (arvonsatuntevat ja ehkä auktoriteettipelkoisetkin) työntekijät saatiin vaihdettua pienempikustannuksisiin pätkätyöläisiin. Palkkakustannukset puoliksi ja työmäärä triplaksi.
Metalli- ja rakennusteollisuudessa ammattinimikkeet muuttuvat asentajiksi ja kokoonpanijoiksi. Ammattiosaaminen jää vähäisemmälle ja vastuualueet hämärtyvät työn pilkkoutuessa pienempiin osa-alueisiin. Mieluummin palkataan pienempipalkkainen yleisosaaja, kuin oman osa-alueensa hallitseva ammattihenkilö.
Sosiaalipuolen luukkuja laitetaan kiinni ja jonotusajat palveluihin pitenevät. Virkailijat väsyvät, eivätkä jaksa työtaakkaansa. Jonoja lyhennetään opiskelijavoimin, joilla ei ole vielä valmiuksia käsitellä kaikkia työssään kohtaamiaan ongelmia. Työtahti opettaa heidät näin myös ”liukuhihnatyöhön”.
Kiristämällä työntekijää henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin tuotantolukujen kustannuksella, saadaan aikaiseksi matalamotivaatioinen, heikosti toimeentuleva pätkätyöarmeja, jonka tulosta paikataan ulkomailta tuodulla halpatyövoimalla.
Ja tämä tuotantopainotteisuuden malli jatkuu joka osa-alueella.
Valtionjohtoisten ja valtionyhtiöiden tuloksesta, voisi osan bonusten ja optioiden osalta jakaa uusiin palvelu- ja hoitoalojen pysyviin työpaikkohin. Yksityisomisteisen yrittäjyyden puolella voisi myös osan voitosta käyttää työntekijöiden motivoimiseen. Jokainen uusi työpaikka lisäisi useamman ihmisen hyvinvointia ja terveydenhuollon osalta suuremmankin määrän.
Ja loppuun sopii hyvin Paavo Cajanderin runo 1900-luvun alusta.
[Paavo Cajander. Kaikuja Hämeestä III.]
Sydämmestäni halveksin
Jokaista aineen orjaa,
Jok' itaruudest' aittoihin
Maan toukkasetkin korjaa,
Ja katsomatta hätää maan,
Käy kultataakat harteillaan
Ja vaivaisuuttaan huokaa.
Ja kehnoks sen ma sanon, ken,
Isänmaa huulillansa
Ja rakkautta teeskellen,
Vaan etsii mainettansa,
Ja, niinkuin tyhjä tähkäpää,
Vaan taivahille yrittää,
Mut hedelmää ei tuota.
Mut kirouksein saakoon hän,
Ken povest' isänmaansa
Imeepi mehun, elämän
Ja voiman kansastansa,
Ja kurjaks näin sen saatuaan,
Hekuman helmoiss' istuu vaan
Ja kantajaansa herjaa.
(kiitos Ulrika Juselius)
Vastaukset 7
Vanhimmat
ei markkinatalous vaan globaali kapitalismi, ne pitää osata erottaa toisistaan, markkinatalous on hyvä juttu.
>Korten myös varoittaa sekoittamasta todellista markkinataloutta nykyiseen maailmanlaajuiseen kapitalismiin.
- Saattaa kuulostaa paradoksaaliselta, mutta vaihtoehto on demokratia ja markkinatalous, Korten sanoi.>
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/30.lokakuu/nayta.php?tiedosto=MARK4298.HTM&hakusanat=Kapitalismi
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000030949326
Kuten totesinkin ensimmäisessä lauseessani. :)
Mutta niinkuin joku on sanonut: "Markkinatalouden ei tarvitse olla sosiaalisesti hyödyllinen, vaan sen voi myös vain auttaa yhtiöiden ja osakkeenomistajien voittoja". Eli markkinatalouden kuvaaja on muuttuja.
Mutta ei otsikko ollutkaan se jutun pääasia.
Katainenkin vaalikampanjassaan, että markkinavoimat ovat hyvä renki, mutta huono isäntä, nyt vain on käynyt niin, että markkinavoimista on tullut isäntä.
Pienellä palkalla kun tekee markkinavoimille töitä, eläke on palkasta puolet? Kuka ajaa pieneläkeläisten etuja? Ei kukaan. Törkeää vielä verottaa näitä, mini mini, tuloja?
No erota sitten markkinatalous ja kapitalismi, kerro kuinka sen teet ja mikä on tulos. Pura jo olemassa oleva osiinsa, kuvaa prosessi ja kokoa uudellen eli toista käänteisesti purkuprosessi lähtökohtaansa.
Markkinat ja markkinatalous sen sijana ovat eriasioita. Markkinat on myyntitapahtuma, mutta markkinatalous on hinnanmuodostusmekanismi joka kuuluu kapitalismiin "aina oikeat hinnat" ja " markkinat määrää hinnan". Kapitalistiset markkinat ovat siis sijoitustoimintaa ohjaava mekanismi. Mitä hyvää siinä on muille kuin sijoittajille? Globaali markkinatalous on monopolisoitunutta kapitalismia eli pääomien kansainvälistä keskittymistä. Mitä hyvää siinä?
tuolta etiäppäin,
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000001219821
Pyysit vastaamaan seuraavaan:
"""Noin se ei mene. Jos menisikin, kiva olisi. Mutta kun ei mene.
Kapitalismi ja reaalisosialismi ovat samalla puolella. Ne ovat molemmat varallisuutta harvojen käsiin kasaavia järjestelmiä. Kapitalismissa kootut varallisuudet muuttuvat niumeerisluonteiksiksi keinottelurahoiksi, sosialismissa ne muuttuivat mauttomiksi ylellisyystavaroiksi, katinkullaksi. Molemmilla on yhtä vähän reaalitaloudellista käyttöä. Maailmassa on tälläkin hetkellä viisikymmenkertainen määrä rahaa (raha-arvoja) reaalitaloudelliseen tapahtumiseen nähden, mutta näillä rahoilla ei voida parantaa reaalitaloutta. Jokainen velkaannutettu valtio, jokainen köyhä kaupunki kituvine terveys- ja sosiaalitoimineen, jne, voitaisiin koska tahansa pelastaa, jos rahat keinottelutaloudesta voitaisiin ottaa käyttöön. Jokaista pennejä venyttävää ja vyötään kiristävää talousyksikköä vastaa rahatalouden puolella viisikymmenkertaisesti sen budjetin suuruinen "varjoraha". Se on vain sitä kapitalistista rahaa, sillä ei maailmaa paranneta.
Kun toisella puolella rintamaa ovat siis kapitalismi ja sosialismi, toiselle puolelle voidaan asettaa markkinatalous ja demokratia. Niillä vain ei ole, kuten sanottu, mitään mahdollisuuksia toimia tässä kapitalistisessa maailmassa.
Tuo kahtiajako, jota asemiinsa jämähtäneet antikommunistit itseensä tyytyväisinä hiplaavat, siis jako kapitalismi - kommunismi, ei ole koskaan ollut todellinen jako. Todellinen jakolinja on aina kulkenut rahatalouden ja reaalitalouden, eli kapitalismin ja markkinatalouden välillä."""
Tässä on jo kaikki perusasetelmat väärin, sillä realisosialismi on aikajanassa kulkeva prosessi. Sen alkupää on kapitalsimin kaltaista ja lopussa se lähestyy kommunismiin siirtymistä. Kiinan kommunistisen puolueen kokouksessa juuri viimekuussa päätettiin, että sosialismin seuraava vaihe kestää 100 seuraavat vuotta.
Minä puhunkin aina sosialismin purkutyömaasta, koska se kuvaa oivasti todellisuutta oikein eikä ole ristiriidassa teorian kanssa.
Kommunistinen teoria sanoo hyvin dialektiikan kategorioissaan ja laeissaan "kieltämisenkieltämisen laki", että voidaksesi uudistua sinun tulee purkaa ensin vanha, sillä sen päälle ei voi rakentaa uutta yhteiskuntamuodostumaa eli tuotantotapaa. Ei siis ole mahdollista riistää ja olla samalla riistämättä, ei olla paskalla istumassa ja samalla ei olla.
Näistä antamistasi premisseistä ei tällä indukttiivisella selitykselläsi voi johtaa oikeaa lopputulosta jota meille tarjoat.