kaikkien rinnalla kulkevat ja lohduttavat kirkon työntekijät lohduttavat kuolleiden ateistien omaisia?
Millä tavoin
omainen..
13660
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
En usko että ateistit kaipaavat kirkontyöntekijöiden lohdutusta. Et kai sinäkään haluaisi että tuiki tuntematon ihminen tulisi lohduttelemaan sinua kadulla, tai ainakin se tuntuisi oudolta. Lohdutustyön tekevät ystävät eivätkä tuntemattomat.
sanottu, että kuolleen ateistin omainen olisi itsekin atesiti.
Yritäpäs vastata uudestaan, nyt ajatellen, että kirkon työntekijän pitäisi lohduttaa kuolleen ateistin kristittyä omaista.
Minua, ateistia, eräs kirkon työntekijä lohdutti ateisti isäni kuoltua. Hän ei puhunut mitään taivaasta tai helvetistä, ei siitä mihin isäni nyt meni vai menikö minnekään. Hän keskittyi lohduttamaan minua menettämisen tuskassani. Kertoi kuinka elämä jatkuu ja kuinka sen pitääkin jatkua, vaikka läheisen onkin menettänyt. Kuinka murskaavastakin surusta toipuu kun antaa itselleen aikaa surra ja toipua.
"Elämä jatkuu. Jatkuu rakkaus ja tuska, matka metsistä aukioille."
Tällaisen mietelauseen hän minulle sanoi. Ehkä sen voisi sanoa kristityllekin omaiselle? Kuitenkin se menettämisen tuska on sureville yhteinen, uskonnosta riippumatta.
tukevat monin tavoin kirkkoa maksamalla yhteisöveroa ja osallistumalla koulujen uskonnonopetuksen, teologisen tiedekunnan, sotilaspappien jne kustannuksiin, ja monet ateistit kuuluvat kirkkoonkin sen yleishyödyllistä toimintaa tukeakseen, niin kirkon työntekijöillä on varmaan kauniita lohdutuksen sanoja kuolleiden ateistien uskoville omaisille.
aikaa lohduttaa kuin kirkon niin kiireisillä työntekijöillä. Pitäisi varmasti kirkonkin ryhtyä myymään keskuteluaikoja sureville. Kello käyntiin ja maksu pankkikortilla.
kauan mene kirkon työntekijältä, kun hän kertoo ateistin omaiselle, että "joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen", ja pari raamatunlausetta ikuisesta piinasta päälle.
... tämä mahdollisesti tapahtuisi? Ottaen huomioon että ateisteja (mikäli heidän vakaumuksensa on tiedossa) ei haudata kristillisin menoin. Eri asia tietenkin on, jos ateistin omaiset moista vaativat, mutta tuolloin he tuskin sanovat henkilön olleen ateisti. Epäilen myöskin että yhdelläkään ev.lut. papilla olisi pokkaa sanoa mitään tuollaista, ottaen huomioon että vain Jumalalla on tuomiovalta. En mene kuitenkaan takuuseen siitä, etteikö ev.lut. kirkossa saattaisi olla pappeja jotka kuvittelevat olevansa jumalia.
saapuvat suuronnettomuuksien yhteydessä näyttävästi tukemaan uhrien omaisia.
Kai heillä jotain painokasta sanottavaa täytyy olla menehtyneiden ateistienkin omaisille.
Joissain tilanteissa on uskonnollinen vakaumus sivuseikka. Vierestä seuranneena olen vakuuttunut siitä, että vaikka hautajaiset ovat osaltaan teatteria ja tapoja, surevien suru koskee myös niihin, jotka hoitavat hautajaisia ammatikseen.
Jos tuttusi koira kuolisi, surisit sitä hänen kanssaan vaikka rakki kastelisi postilaatikkosi päivittäin. Toki pappi suree surevien kanssa myös ateisteja eikä kuolleista puhuta pahaa.
Hautaustoimistoissa ihminen on paljon enemmän tuote, jolle myydään paketti. Jos täten ei suhtautuisi asiaan, kukaan ei kestäisi ammattia. Papin ammatissa on surujen lisäksi paljon ilojakin, jotka helpottavat työtä (tuskin kukaan erikoistuu pelkkiin hautajaisiin).
Pienen lapsen hautajaisten jälkeen saattaa mennä useampi päivä ennenkuin hautajaisista selviää.
Toki kokemukseni rajoittuu yhden ihmisen reagointiin, mutta uskon kaikkien olevan tässä suhteessa samanlaisia.
"Hautaustoimistoilla on enemmän aikaa lohduttaa kuin kirkon niin kiireisillä työntekijöillä."
Tuttu luterilainen suntio sanoi kerran, että heillä on ohjeet lopettaa oma työnsä, jos joku haluaa keskustella surusta, uskosta tai vastaavasta. Hänen mukaan jokaisen seurakunnan palveluksessa olevan velvollisuus on kuunnella hädässä olevaa. Jostain syystä haluan uskoa, että ohje on kaikissa seurakunnissa sama.
Kirkon työntekijät keskustelevat omaisen kanssa hänen tarvitsemansa ajan:
1. Ensimmäisen yhteydenoton yhteydessä virastossa tai puhelimessa.
2. toimituskeskusteluissa, ei vain pappi, vaan kanttori ja suntiokin usein
3. Mahdollisen näytön yhteydessä
4. itse toimituksessa, ennen ja jälkeen sen
5. muistotilaisuudessa
6. tarvittaessa ns. jälkitapaamisen yhteydessä (rankemmat tilanteet)
7. erityisissä sururyhmissä
8. lisäksi vielä tiedotetaan, että omaisilla on aina mahdollisuus ottaa yhteyttä ja keskustella papin kanssa suruaikana, jos siltä tuntuu.
9. Pyhäinpäivän suruhartauden / jumalanpalveluksen yhteydessä
Kaikki tämä on mahdollista, jos omainen haluaa, mutta se toteutuu jokaisen kohdalla hänen oman tarpeensa ja valintansa mukaisesti.
Ei pitäisi kirjoittaa asioista, joista ei tiedä. Mutta se on nähty, että kirkkoa ja sen työntekijöitä saa mollata miten haluaa, jos sattuu itse olemaan kirkon vastainen. Tosiasioista viis!
(Nyt en tarkoita Kimmo Koon viestiä, vaan joitakin ketjussa olleita)
niin siinä tapauksessa kirkon työntekijät lohduttavat heitä parhaiten pysymällä mahdollisimman kaukana.
siis ihmisten omista lähtökohdista ja toiveista käsin. Kirkon työntekijät eivät jaottele ihmisiä, vaan kohtaavat kaikki, jotka haluavat tulla kohdatuiksi ja tuetuiksi.
kokemuksia vain kirkon sakista,jotka puhuu jumalan lohdutsa yms. uskonnollista hautajaisissa. Johtunee varmaan,että mun kuolleet sukulaiset ovat kuuluneet kirkkoon ja hautajaiset on toimitettu tyypilliseen kirkolliseen tapaan.
Itse en ole hakenut lohtua kirkolta koskaan minkään asian suhteen.Turvaudun perheeseeni ja ystäviini nässä asioissa. Koen ettei kirkollisella hurskastelulla ole mulle mitään annettavaa.
Mutta olen kuullut,että jotkut kirkonväestäkin osaavat huomioida ateistisuuden hautajaisissa.Ja puhuvat enemmän omaisille itse vainajasta ja kertaavat omaisille tärkeitä asioita menneitä muistelemalla.