Napajäätiköt sulavat kiihtyvää tahtia, joten joko nyt vihdoin hellität kaasupoljintasi?
Apua
einstein.
11420
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kyllä on hellitetty,
tänään töihin 4.9 l/100km eli paljon alle litran
töistä pois menee sitten vähän enemmän, kylmä kone ja ruuhkaa.
joka päivä pitää yrittää pihistää tuosta kulutuksesta, pitäisiköhän hankkia jotkut energiapihit renkaat kesäkaudelle.
jos taas olisin tullut julkisilla olisi dieseliä palanut bussikuskin toimesta moninkertainen määrä.
Jollet nyt itsellesi yksin tilausajobussia ota, niin kyllä se kulutus bussilla olisi ollut pienempi. Meinaan kun se aikataulun mukaan kulkeva bussi menee kuitenkin ja se että sinä hyppäät sinne bussin kyytiin ei kyllä nosta sen bussin kulutusta nimeksikään. Sen sijaan oman autosi kulutus olisi jäänyt kokonaan pois. Mitä täydempinä bussit kulkevat, sitä vähemmän polttoainetta kuluu matkustajakilometriä kohti.
kyllähän se noin on jos satunnaisesti korvaisin oman auton julkisella.
mutta entäs sitten kun aikataulun mukaan kulkeva bussi on täynnä,
ajetaan kahdella vajaalla?
tihennetään vuoroväliä?
ok, saivarteluksihan se taas meni, (mutta totta toinen puoli;)
työmatkani yhteen suuntaan henkilöautolla verrattuna julkisiin:
yli puoli tuntia nopeampi reilun 10km matkalla.
bensakulut pienemmät kuin matkalippu julkisilla.
eli houkutus käyttää henkilöautoa on liian suuri.
yritän kuitenkin autovalinnalla ja ajotavalla minimoida aiheuttamani päästöt ( ja kulut myös ).
Ei ne mitään sula, kansaa aivopestään taas maksumieheksi.Verukkeita riittää...
Vielä on paljon tekemistä että saadaan suomeen jatkuva kesä
kivaa nääs kun ei oo talvella kylmä ja helmikuun lopussa sää kuin ennenvanhaan vappuna. lisää tätä!
Varmaan sitten tietkin pysyvät sulina ympäri vuoden, joten hyvästi talvirenkaat. Kesäkelillä on kiva painaa hanaa!
Autoilu ei vaikuta jäätiköiden sulamiseen. Se on jo monissa tutkimuksissa todistettu. Asiaa liioitellaan maailman nimimiehiä myöten.
Al Gore kumppaneineen on yksi pahimmista liioittelijoista. Hänenkin touhunsa ovat saaneet vastustajia, koska miehen tieteelinen näyttö ontuu. Tekee kyllä kavereidensa ja rahan avulla hienoja animaatioita ym. "luontokatastrofeista", mutta todellinen näyttö on vailla totuuspohjaa.
Entä sitten jos suomen lämpötila nousee 5 astetta, entä sitten jos vedenpinta nousee pari senttiä.
Kohta kato sitä vettä vasta tarttetaankin kun aletaan vetyä siitä tekemään, jolloin parin sentin pinnannousu on vaan eduksi
...sille vedylle, kun se poltetaan polttokennossa tai moottorissa? Siitä tulee vettä!
Vedestä saadaan siis tehtyä vetyä ja happea, ja moottorin jälkeen tulee "pakoputkesta" vettä.
Tuolla logiikallahan vesi-auto, tai voimalat on sitten ns. ikiliikkuja, kätevää eikö totta?