Hei!
Olen 18-vuotias tyttö ja olen kärsinyt mahakivuista nyt noin kolme ja puoli kuukautta. Mahakipu yleensä pahenee syönnin jälkeen ja maha on turvoksissa (mahaan kertyy paljon ilmaa). Hemoglobiini on noin 90 ja lääkärissä sanotaan että olen ihan terve nuori nainen.
Kävin verikokeissa: minulla ei ole keliakia eikä laktoosi-intoleranssia. Olen kuitenkin sönyt nyt kuukauden ajan gluteenitonta leipää ja juonut soija-maitoa, mikä on lopettanut mahakivut. En kuitenkaan pysty syömään esim. pastaa tai pullaa. EN pysty myöskään juomaan alkoholia (jo puoli tölkkiä siideriä laukaisee mahakivun).
Sain kolmannen lääkärikerran jälkeen lähetteen jatkotutkimuksiin, mutta todennäköisesti pääsen kokeisiin vasta toukokuussa. Eniten nyt harmittaa tuo alhainen hemoglobiini, kun pitäisi jaksaa lukea yo-kirjoituksiin... Olen myös sairastellut talven aikana normaalia enemmän ja viimeiset kolme viikkoa olen ollu suht pahan flunssan kourissa (lääkäriin en pääse, eikä siellä luultavasti edes osattaisi auttaa).
Anteeksi kun kirjoitin näin pitkän viestin, mutta tuntuu ettei kukaan ota kipujani vakavasti. Olin jo varma että minulla on keliakia, mutta näemmä olinkin väärässä. Johtuukohan mahakivut vain ärtyneestä paksusuolesta vai voiko se olla jotain pahempaa? Entä onko minun järkevää syödä gluteenittomia tuotteita vai pitäisikö kuidun määrää ruokavaliossa (ummetusta ja ripulia ilmennyt mahakipujen aikana)? Kiitos vastauksista :)
Olen 18-vuotias tyttö ja olen kärsinyt mahakivuista nyt noin kolme ja puoli kuukautta. Mahakipu yleensä pahenee syönnin jälkeen ja maha on turvoksissa (mahaan kertyy paljon ilmaa). Hemoglobiini on noin 90 ja lääkärissä sanotaan että olen ihan terve nuori nainen.
Kävin verikokeissa: minulla ei ole keliakia eikä laktoosi-intoleranssia. Olen kuitenkin sönyt nyt kuukauden ajan gluteenitonta leipää ja juonut soija-maitoa, mikä on lopettanut mahakivut. En kuitenkaan pysty syömään esim. pastaa tai pullaa. EN pysty myöskään juomaan alkoholia (jo puoli tölkkiä siideriä laukaisee mahakivun).
Sain kolmannen lääkärikerran jälkeen lähetteen jatkotutkimuksiin, mutta todennäköisesti pääsen kokeisiin vasta toukokuussa. Eniten nyt harmittaa tuo alhainen hemoglobiini, kun pitäisi jaksaa lukea yo-kirjoituksiin... Olen myös sairastellut talven aikana normaalia enemmän ja viimeiset kolme viikkoa olen ollu suht pahan flunssan kourissa (lääkäriin en pääse, eikä siellä luultavasti edes osattaisi auttaa).
Anteeksi kun kirjoitin näin pitkän viestin, mutta tuntuu ettei kukaan ota kipujani vakavasti. Olin jo varma että minulla on keliakia, mutta näemmä olinkin väärässä. Johtuukohan mahakivut vain ärtyneestä paksusuolesta vai voiko se olla jotain pahempaa? Entä onko minun järkevää syödä gluteenittomia tuotteita vai pitäisikö kuidun määrää ruokavaliossa (ummetusta ja ripulia ilmennyt mahakipujen aikana)? Kiitos vastauksista :)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Vältä ihmeessä gluteenia jos se tuo helpotusta oireisiisi, sinulla voi silti olla keliakia vaikka se ei verikokeissa näkynytkään. Olin keliakiayhdistyksen kokouksessa kaatamassa kahvia ja sain samalla paljon tietoa. On keliaatikkoja joilla voi olla pahakin vaiva, vaikka se ei ole näkynyt verikokeissa. Kelakaan ei hyväksy tieaknoosiksi keliaakiaa jos se on todettu vain verikokeen perusteella, koska siitä saatu tulos ei ole luetettava. Keliaakiaan voi liittyä myös nivelkipuja tai ihottumaa. Kyllähän vatsa ja suolisto voivat ärtyä monestakin syystä ja voihan sinulla olla siellä taustalla vaikka tressiä, kun on ne ylioppilaskokeetkin. Nyt tiukka ruokavalio päälle ja heti hakemaan jotain veriarvoja ja yleiskuntoa kohottavaa tuotetta luontaistuotekaupasta. Jaksamista.
Heissan
Aika alhainen on tuo sinun veri. Käyppä tutustumassa sivustoon http://www.crohnjacolitis.fi sieltä löytyy paljon tietoa ja hyvä keskustelu palsta. Osalla, kuten minulla myös on ihan diagnisoitu syy (CU) maha kivuille mutta osa kirjoittaa ja saa tukea, kun syy kivuille ei ole vielä selvinnyt.
Kannattas ainakin poissulkea keliakian mahdollisuus esim. apteekista saatavalla omatestillä. Toinen on stressivatsa. Olen käyttänyt biojugurtteja, ja lacto7 tabletteja ja jonkun verran auttaa. Sitten olen kuullut jostain hiivavatsasta johon on kyllä hoito olemassa.
Olen 12 vuotias tyttö ja koulussa sattu yksi onnettomuus. koulussa yksi poika löi minua vatsaan ja en saanut muutamaan sekunttiin henkeä, seuraavana päivänä minulle tuli kauhea mahakipu. En uskalla kertoa vanhemmille, koska he inhoavat tätä poikaa jo ihan tarpeeksi, mutta haluan tietää mitä tekisin. :(
hei sun pitää nyt ottaa lääketta viakka yks 400 burana nii helepottaa. tai sitte menet huomenna käymään terkkarilla nii eiköhän siellä jotaki todeta. sulla tais vain lähtiä ilmat pihalle ei sen vakavempaa:)
Kiitos lohdutuksesta! Terkka tulee tiistaina ja mahakipu vähä parantunu. Se on ollu kipeä kaksi päivää ja kerroin siitä hänelle.
Vatsavaivaaaaaa
Hei !
Haluaisin Kysyä sinulta ,että mitä on tapahtunut, koska mun siskolla on samat oireet .Ei voi syödä mitään ja vain soija maito lopetta kipua. Mikä sinulla on ollut onko lääkäri sanonnut jotain?siskoni On mennyt kolonskopiaan ja se on ollut normaali ja meni viime viikolla ultraäänitutkimekseen mutta lääkäri ei vastanut sitä vieläkään.Ei se lääkärikään edes välitä kivuista.Mun siskolla on ollut meikein 3 kuukautta kipua ja ei voi syödä edes mitään ja kun mahassa on ilmaa ei saa nukuttua ja tulee kipua.Voisitko sanoa mitä lääkärin vastaus on ollut ?
Kiitos vastauksestasi
Itsellä nuita samoja oireita on ollut jo muutaman kuukauden ja tosiaan haluaisin tietää mikä on ongelma. Kasvisyöjänä soijamaitoa käytän mutta harvoin sitäkin.
Hei!
Ihan, kuin olisin itse kirjoittanut alkuperäisen viestin! Itselläni on ollut marraskuusta asti (pian 4kk) VATSA TODELLA KIPEE. Keliakia, antibioottiripuli ja helikobakteeri on tutkittu, mutta kaikki testit ovat näyttäneet negatiivista. Olen todella huolissani ja peloissani..
Tänään itselläni on soittoaika lääkärille, toivotaan että löydettäis joku keino, mitä seuraavaksi tehdään. Olen syönyt nyt nexium-lääkettä (40mg) sekä jotain "litigtin" (en oikein kirjoitettu) lääkettä, jonka pitäis estää kipukohtauksia, mutta hyvin heikosti ovat lääkkeet auttaneet.
Tämä vaiva häiritsee arkipäiväistä elämää :( Viime yönä (niinkuin monena muunakin) olen ravannut vessassa ja vatsaa kiristänyt. Päivisin en uskalla syödä, koska ruuan jälkeen vatsa turpoaa ihan hirveästi (vaikka ei söisi paljoa) ja sen jälkeen vasta kipua tulee!!! Ja vessassa juostua..
Ikää 23-vuotta. Pelottaa :(((
itellä alko tänää hurjat mahakivut mutta johtuu kait ruuansulatuksesta
Lukekaa kirja vaaralliset viljat.
lukeekaa sivulta maitotauti.com... tänään löysin itse ne sivut toivon suuresti sen auttavan ny ensin maidottomalle et vatsa helpottuu ja sit hiljalleen homogenoimatomia tuotteita :( toivottavasti tää auttaa ei oo helpoo ollu moniin vuosiin kans kaikki tutkimukset käyty usiampaan kertaan ja mitään ei muka olis tulehduksia lukuunottamatta.....
Vatsakivussa on yleensä tärkeää pystyä paikantaa, missä kipu on:
Paikantamatonkipu on nuorella yllensä suolisto-ongelma. Säännällinne ja monipuolinen ruokailu on äärimmäisen tärkeää, sillä suolisto kerää helposti ilmaa muutoin. Myös ärtynyt paksusuoli oireyhtymässä vatsavoi kipuilla kovasti. Hoitona on säännöllinen, kuitupitoinen ruokailu.
Oikean kyljen nopeasti alkava kipu: Viittaa sappivaivoihin. Kannattaa mennä lääkärinvastaanotolle tai jos kotona on Litalginia, niin ota yksi. Litalgin rentouttaa ja näin ollen aukaisee tiehyitä ja jos sappikivet ovat pienet, voi mennä tällä ohi.
Vasen ylävatsa viittaa pernaan. Kannattaa mennä lääkärille.
Oikea alavatsa: Umpilisäke. Pelkkä oireilu riittää sen poistamiseen. Mene siis heti lääkäriin, sillä sen tulehtuessa pahasti, se voi revetä ja levitä vatsanpeitteisiin ja sitten onkin isompi asia.
Vasen alavatsa ns "diverkuliitti" eli paksusuolen umpipussin tulehdus samantien myös lääkäriin. Tulehdus pitää aina hoitaa mahdollisimman nopeasti.
Mä veikkaan et ei oo siis mikään näistä vaarallisista, mut niit on hyvä tunnistaa :)
mulla on ollu ihan samanlaisia ongelmia!! Ennen kipua tuli vaan jos syö mutta nyt viimeisen kahden viikon aikana maha niin kipee ettei edes pysty liikkumaan :( vatsa turpoaa julmetusti ja on jonkun verran ilmavaivoja. Multa on aikasemminki otettu jo keliakia ja laktoosi intoleranssi testit eikä mitään oo näkyny :/ toivois vaan et kivut loppuis!!
Jos on selittämättömiä kipuja, joihin lääkäri ei löydä vastausta, niin uskon kysymyksessä olevan viljojen sisältämän gluteeni herkkyys.
Ehdottomasti kannattaa jättää viljatuotteet pois ruokavaliosta vähintään kuukaudeksi.
Se ei maksa mitään, mutta huomaat melko pian muuttuuko olo paremmaksi.
Jos olen oikeassa ja otat joskus kuukauden päästä leipää, niin sitten se maha vasta kipeeksi tuleekin. Menee kylläkin ohi, jos jättää se yhteen leipään.
On hyvin paljon ihmisiä joihin gluteeni vaikuttaa negatiivisesti, mutta siitä ei vain puhuta.
Monien tutkijoiden mielestä gluteenin sisältämä proteeni lektiini ei sovi kenellekkää. Lektiini tuhoaa hiljaa suolistoa. Toiset ihmiset vain kestä sitä tuhotyötä aina eläkeikään asti, ja sitten onkin rapa kunnossa jouduttuaan vanhainkotiin.
Mulla oli aivan samanlaiset vaivat ja verikoetesteissä ei selvinnyt keliakiaa eikä maitoallergiaa. Aloin käymään lääkärissä ja lääkäri totesi, että minulla ei ole keliakiaa vaan, vilja-allergia eli olen allerginen vehnälle, ohralle ja kauralle, mutta en ole niin herkkä, kuin keliaakikko. Kannattaa käydä vilja testeissä.