Ekotekoja

Ettei keskustelu yksityisautoilun haitoista tai yksityisautoilun haittaamisesta aina menisi iänikuiseksi taisteluksi joukkoliikenteen käyttäjät&viheriät vs. yksityisautoilijat, niin olisi varmaan hyvä yrittää miettiä pehmeitäkin keinoja saastuttamisen ja muiden ikävien lieveilmiöiden vähentämiseksi.
Yleisesti ottaen kaikenlaisen JOUTAVAN JA TEHOTTOMAN kulkemisen vähentäminen olisi varmaan tarpeen. Ei kannata heti alkaa kieltämään kaikkea autoilua, mutta erilaisia keinoja voisi harkita sen edistämiseksi, että käytettäisiin autoa hiukan harkitummin. Jokainen auton käyttäjä voisi henkilökohtaisesti miettiä, mistä voisi tinkiä.
Vanhoja tuttuja esimerkkejä:
- kauppaostokset pyritään suunnittelemaan niin, että sinne markettiin ajetaan vaan pari kertaa viikossa, eikä päivittäin
- käytetään lähikauppoja, vaikka niissä kahvipaketti maksaakin 0,5 euroa enemmän kuin marketin tarjouksissa
- suositaan kotimaisia tuotteita, vaikka nekin maksaa hiukan enemmän kuin ulkomailta tänne rahdatut
- yhdistetään kaupassakäynnit hyötyliikuntaan
- ohjataan perheen nuoret autonkäyttäjät myös vastuulliseen autoiluun (eli viikonloppukruisailut vähemmäksi)
- suositaan vähäkulutuksisia autoja kun hankitaan uutta (kuinkahan usein todellakaan tarvitaan autoa, jossa heppoja satoja ja huikea kiihtyvyys ?)
Jnejnejne...

Aika monelle yksityisutoiluun tottuneelle on lähes yhtä vaikeaa kuin tupakasta luopuminen, pitää näppejään erossa omasta autostaan. Varsinkin jos se auto on ainakin osittain sellainen "statusjuttu", niin pieninkin syy päästä sitä käyttämään yleensä myös käytetään. Nuorten autoilijoiden keskuudessa erityisesti näyttää olevan lähes mahdotonta käydä edes lähikioskilla jalkaisin.

Olen itse yrittänyt aktiivisesti harjoittaa tätä autottomuutta, eli vain työmatkat ajan autolla (sen verran olen siis antanut periksi), mutta muutoin vältän kaikkea auton käyttöä. Aluksi tuntui aika hölmältä kantaa kauppakassit lenkkiasussa kilometrin päästä lähimmästä marketista, mutta aika pian siihen tottui, ja lopulta aloin kuntoilun nimissä käydä siellä vasta seuraavassa kaupassa, ja matka piteni jo 3 kilometriin. Mutta kun matkan tekee päivittäin, niin ei kerralla tarvi kantaa niin paljoa. Ja kunto nousee rohisten. Bensalasku on seurantani perusteella pienentynyt n. 30 %, mikä tuntuu ihan hyvältä (tekee mulle n. 100 euroa kuussa).
6352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eikö autoilun tarkoitus ole tehdä elämästä helpompaa?

Äänestä
  • ...että siihen ollaan joka tapauksessa joutumassa. Kannattaa aloittaa ajoissa opettelemaan tulemaan toimeen vähemmillä ajoilla. Oli se sitten mukavaa tai ei.

    Äänestä

  • Ei vihree kirjoitti:

    ...että siihen ollaan joka tapauksessa joutumassa. Kannattaa aloittaa ajoissa opettelemaan tulemaan toimeen vähemmillä ajoilla. Oli se sitten mukavaa tai ei.

    Oma veikkaukseni on, että autoilu ja nimenomaan yksityisautoilu tulee lisääntymään voimakkaasti. Jo nyt hybridit ovat vahvasti tulossa ja runsaasti muitakin jopa täysin saasteettomia vaihtoehtoja (vetyauto) on hyvässa kehitysvauhdissa.
    Muutenkin kaikesta kannattaa nauttia, niin kauan kuin sitä kestää - elämästäkin, vai totutteletko jo hyvissä ajoin ruumisarkussa loikoiluunkin?

    Äänestä

  • mahtaa käydä? kirjoitti:

    Ihan hyvähän se kaikkien kannalta on, jos veikkauksesi toteutuu, miksi minulla mitään sitä vastaan olisi ?
    Mutta jälkimmäisen kommentin osalta täytyy kyllä todeta, että olisi huomaavaista hiukan huomioida tulevatkin sukupolvet, eikä vaan maksimoida omaa hyvinvointia...

    että jos sinä ryhdyt kaikkia maailman murheita kantamaan etukäteen niin onhan elämälläsi silloin toki tarkoitus.
    Milloin se sukupolvi vaihtuu toiseksi? Koko ajan on vaikuttamassa monta sukupolvea yhtäaikaa.

    Äänestä

Miksi tehdä elämästä kurjaa? Insinöörit ovat keksineet auton, jotta ihmisten elämä olisi helpompaa. Joskus jopa hauskaa.

Lisäksi kaikki öljy tulee poltettua ennemmin tai myöhemmin. Kun se on poltettu pois, niin sittenpähän päästään senkin haitoista eroon ja tilalle tulee parempia energialähteitä.

Minä ainakin ajan edelleen tehokkaalla autolla ja moottoripyörällä, koska ne piristävät päivääni ja tulen niiden ansiosta hyvälle tuulelle.

Ketä esimerkiksi tämän veroh*lvetin lähes ainutlaatuisen korkea autovero hyödyttää? Kun nyt kuitenkin haluan tehokkaan auton, joudun tuon veron takia tyytymään vanhempaan. Se saastuttaa enemmän, kuluttaa enemmän, on turvattomampi.. Kuka hyötyy? Ei ainakaan ympäristö, vaikka ympäristösyilläkin näitä maksuja perustellaan.

Ympäristösyillä yritetään perustella kaikenlaisia veroja ja lisämaksuja. Jos oikeasti haluttaisiin tätä palloa säästää, pitäisi täältä hävittää noin 5 miljardia ihmistä heti pois. Mitään havaittavaa merkitystä suomalaisten elämänlaadun huonontamisella, siis autoilijoiden köyhdyttämisellä, tälle maapallolle ei kyllä ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei vihree kirjoitti:

Ettei keskustelu yksityisautoilun haitoista tai yksityisautoilun haittaamisesta aina menisi iänikuiseksi taisteluksi joukkoliikenteen käyttäjät&viheriät vs. yksityisautoilijat, niin olisi varmaan hyvä yrittää miettiä pehmeitäkin keinoja saastuttamisen ja muiden ikävien lieveilmiöiden vähentämiseksi.
Yleisesti ottaen kaikenlaisen JOUTAVAN JA TEHOTTOMAN kulkemisen vähentäminen olisi varmaan tarpeen. Ei kannata heti alkaa kieltämään kaikkea autoilua, mutta erilaisia keinoja voisi harkita sen edistämiseksi, että käytettäisiin autoa hiukan harkitummin. Jokainen auton käyttäjä voisi henkilökohtaisesti miettiä, mistä voisi tinkiä.
Vanhoja tuttuja esimerkkejä:
- kauppaostokset pyritään suunnittelemaan niin, että sinne markettiin ajetaan vaan pari kertaa viikossa, eikä päivittäin
- käytetään lähikauppoja, vaikka niissä kahvipaketti maksaakin 0,5 euroa enemmän kuin marketin tarjouksissa
- suositaan kotimaisia tuotteita, vaikka nekin maksaa hiukan enemmän kuin ulkomailta tänne rahdatut
- yhdistetään kaupassakäynnit hyötyliikuntaan
- ohjataan perheen nuoret autonkäyttäjät myös vastuulliseen autoiluun (eli viikonloppukruisailut vähemmäksi)
- suositaan vähäkulutuksisia autoja kun hankitaan uutta (kuinkahan usein todellakaan tarvitaan autoa, jossa heppoja satoja ja huikea kiihtyvyys ?)
Jnejnejne...

Aika monelle yksityisutoiluun tottuneelle on lähes yhtä vaikeaa kuin tupakasta luopuminen, pitää näppejään erossa omasta autostaan. Varsinkin jos se auto on ainakin osittain sellainen "statusjuttu", niin pieninkin syy päästä sitä käyttämään yleensä myös käytetään. Nuorten autoilijoiden keskuudessa erityisesti näyttää olevan lähes mahdotonta käydä edes lähikioskilla jalkaisin.

Olen itse yrittänyt aktiivisesti harjoittaa tätä autottomuutta, eli vain työmatkat ajan autolla (sen verran olen siis antanut periksi), mutta muutoin vältän kaikkea auton käyttöä. Aluksi tuntui aika hölmältä kantaa kauppakassit lenkkiasussa kilometrin päästä lähimmästä marketista, mutta aika pian siihen tottui, ja lopulta aloin kuntoilun nimissä käydä siellä vasta seuraavassa kaupassa, ja matka piteni jo 3 kilometriin. Mutta kun matkan tekee päivittäin, niin ei kerralla tarvi kantaa niin paljoa. Ja kunto nousee rohisten. Bensalasku on seurantani perusteella pienentynyt n. 30 %, mikä tuntuu ihan hyvältä (tekee mulle n. 100 euroa kuussa).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu