Ellei hyviin Provoihin kukaan lähtisi koskaaan mukaan tämä palsta kuolisi viikossa. Niin vähän on asiaa, mutta vanhan toistoa ja härnäystä riittää kaikille yllinkyllin.
Myös höh, sepäse, kuivisolli ja muut salaperäiset vaihtuvanimimerkkiset(muka vakionimellä kirjoittavat, höh rekisteröitykää) ovat aina mukana innokkasti.
Mutta varsinkin ns.rekisteröityneet nauttivat erityisen paljon nimettömänä kirjoittamastaan provosta, jota pääsevät seuraavaksi nimimerkkinsä suojeluksessa ja turvassa repostelemaan millon mistäkin aiheesta.
Yleensä hyvä provo sisältää moitteen tai kärkkään arvostelun auktoriteettia(SFC tai joku Karvanaama kulkuri) kohtaan ja seuraavana tulee vartissa muutama nimetön kommentti "vastapuolelta" samasta IP-linjasta.
Tämän jälkeen alkaa nimimerkkihurjastelijoiden oma ralli (moni viesti on samalta koneelta, mutta eri ikkunasta lähtöisin), ja he koettavat lytätä toiset kirjoittajat, mutta myös omat haamukirjoituksensa maan rakoon. Ensimmäisenä tässä joukossa on usein ollut kääkkäjengi, mutta liekö jo aika jättänyt heistä, kun ovat uudenvuoden melskeessä kadonneet kokonaan.
Hyvä provo on siis synnytetty, ja se kerää keskimäärin 1200 lukijaa ja alleen 27 kirjoitusta, joista 90-95% on aloittajan käsialaa. Jos nämä poistetaan, viralliset vastavat luvut ovat n.120 /2.
Tämä on tietenkin sellaiselle tekniselle laitteelle, kuin mekaaninen näppäimistö on, aikamoinen urakka, ja sen vuoksi monet kirjoittajat tunnistaakin näpppäimistön jäljestä. Se alkaa tuottaa vakiovirheitä, jotka näkyvät niin nimimerkin-, kuin saman kirjoittajan haamukirjoituksissa.
Että nyt siitä vaan kaikki tutkimaan iin ja öön pilkkuja ja arvailemaan, että kenen näppäimistä tuokin on lähtöisin -sepäse -höh!...

Vastaukset 28
Vanhimmat
Niinpä, nämä palstat pullottavat synkkämielisia, ilkeämielisiä, katkeria toisiaan solvaavia viestejä. Miten tämä kansa on näin mustaa mieleltään?
Ei siinä kummempaa.
ei kai ne muutamat näillä palstoilla pyörivät kansaa muodosta.
Täällä kirjoittelevilta puuttuu myös itsetunto. Aina valppaana, onko tuo provo ja huijataanko minua. so what.
Hupia seurata täysin päättömiä kirjoituksia apukoulussa opitulla suomella, sanasto sijoittuu pääosin vyötärön alapuolelle jne
So what
Kyllä suomalaiset sijoittuvat synkkämielisyydessään ja väkivaltaisuudessaan eurooppalaisten kärkikaartiin. Tuli just telkkarista. Ja vihamielisyys pursuaa palstoilla.
ei ole tutuissa synkkiä ihmeisiä, pikemmmin liian iloista väkeä. synkistely ei kuulu suomeen. musiikilla pilataan iloa, mm helismaan synkät laulut, eppunormaali j akirves ja lumihanki ja juise, kaikki tuotanto, ja muut, jotka turhaan tekevät työteliäästä mutta vakavasta kansasta hulluuden partaalla riehuvaa itsemurha-altista sakkia. Pannaan pitää nuo synkistelijät toimittaa.(osa jo onkin)
en tosiaan tunne noita laulujen omituisia harhailijoita jotka synkkinnä riehuvat raiteilla.
Ei provolla ole välttämättä mitään tekemistä solvauksen tai ilkeän kanssa, vaan päätarkoitus on keskustelun herättäminen. Provosoiva tyyli on tehokas, minkä huomaa parhaiten muutaman vakio-nimimerkin aloituksista. Moni sekoittaa kuitenkin nämä asiat.
Pitääkö tämä mielestäsi sisällään hyvän provon ainekset. http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=591&posting=22000000033288512
Minä löydän siitä vain surkean provon (ärsyttämistarkoituksessa tehdyn) yrityksen. Saa se silti pitkä vastausketjun aikaiseksi. Vastasin minäkin siihen provoon.
Tuli vahingossa linkitettyä provo aloitukseen kirjoitettu vastaus, eikä itse provo aloitusta. Koitetaan uudella linkityksellä. http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=591&posting=22000000033285381
Juuri tuollaisilla aloituksilla saadan usein keskusteluun vauhdikas alku, ja vastaukset alkavat rönsyillä, ja saadaan hyviä näkökulmia. Sensijaan aloittajan lyttääminen ja provoksi nimittäminen juuri tekee keskusteluista ilkeitä. Tätä lyttäämistä harrastaa muutama, jopa rekisteroitynyt. Jos "provo"aloitukseen vastattaisi edes puoliksi sillä huumorilla kuin on alun perin tarkoitus, niin paljon miellyttävämpää olisi keskusteluja lukea. Ajatelkaa asiaa näin, kaikki lyttääjät. Saamme paljon hauskempia kirjoitusketjuja, kun olemme suopeampia, vai onko huumori todella näin kateissa muutamilla vastaänkyröillä.
Tapatteko paljon aikaanne täällä ja purkaatte näitä syväluotaavia ajatuksianne?
... tuon provon kirjoittamiseksi.
Olihan siinä jotain asiaakin, vaikka suurimmalta osalta onkin puppua.
sinun tekeleet,vaikka harvoin sinulla on asiaa ja provoa samassa.silloin asiassa olet pysynyt, kun olet tyytynyt linkin tekemään, mutta muuten ei tunnu asiaa olevan.Ainostaa toivotonta suun soittoa
Joo kunhan tuossa tuumatessa raapustelin esiin. Ei tehnyt mitenkään paljoa vaivaa, vaan selkiinnytti ajatusta. Kiitos vaan huolesta ja olkaa siis hyvät tarjoilulle.
Itseasiassa piti jo alkaa lyhentämään, kun alkoi tarina venyä tuhdisti ja monelle ihan liikaa.
Asian vieressä pysytään, ja pupusta en tiedä mitään.
Oletpa pitkän ketjun ehtinyt yksin väsätä vuorokauden aikana, vastailemalla itsellesi eri nimimerkeillä, jopa minun käyttämälläni "höh" nimimerkillä.
En sekaannu muuten hörhöilyysi. Huomaan pystyneen pillastuttamaan sinut pahemman kerran parilla kirjoittamallani viestilläni. http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=591&posting=22000000033177264
Mikäli meinasit tuolla tavalla voivasi jonkinlaista "kostoa" tehdä, niin eipä se tehoa minuun. Tämä pätee vieläkin. http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=591&posting=22000000033205694
Olet väärässä.
Tässä on minun seuraava kirjoitus sitten aloituksen jälkeen, enkä ole noista linkkiesi kirjoittajistakaan tosissaankaan kukaan.
Keitä lie sitten nämä muut tänne skrivanneet en tiedä sitäkään.
Jokuhan tänne nämä viestit kuitenkin kirjoittaa.
Mielenkiintoinen kokeilu kuitenkin -kaikenkaikkiaan.
Kummasta on kyse?
Yrittäisit sinäkin ihan kirjoittaa joskus muutakin kun aina samaa ctrl c ja v yhdistelmää, mistä saa sinisiä kirjaimia, ja viivan alle. Onhan siinä enemminkin nappuloita edessä ja niistä tulee lisää erilaisia merkkejä, kokeile vaikka. Jos joku jaksaa, niin mitä siitä moittia. Ei taida kuitenkaan mistään kostoista olla kyse.
Kyllä olet luulotautinen. Minäkin olen vastannut tähän ketjuun, niin eihän se aloittaja yksin ole voinut tätä tehdä. Voi voi sentään, kyllä meitä on moneksi. Ja siihen päälle luulotautiset vieläpä.
Takaa ja välillä ilman. Moraalisaarnoja nimimerkittömille. Että sillee.
Tälläistä saarnata. Liian kesyä.Ei mitään saarnoja, pliis.
Lainaus provon anatomialta: "(moni viesti on samalta koneelta, mutta eri ikkunasta lähtöisin)".
Voin vakuuttaa, että minun koneeltani ei lähde yhtään viestiä ikkunasta. kaikki lähtevät ADSL-modeemista puhelinlinjaa pitkin.
Vanhan aikaista tuollainen ikkunasta viestittäminen.
mikä on provo
Epävarma, heikolla itsetunnolla varustettu ihminen pelkää että häntä huijataan niin hänen on pakonomaisesti ilmoitettava ja pikaisesti juttu PROVOKSI = valhetta. Eli mukamas VALHETTA. Vaikuttaa kuin heidän elämänkokemukset ovat varsin suppeat ja köyhät.
Oli omaperäinen määritelmä provosta.
hyvällä provolla halutaan ainoastaan alkaa hyvä vauhdikas keskustelu. ei kyse ole mistään ilkeilystä tai huonosta käytöksestä muita kohtaan. provo voi olla paljon arvokkaampi ja keskustelu selventävämpää kuin asiallinen mutta älytön aloitus, kun oikein mietitään.näin minä näkisin, provosta on turhaan tehty kirosana,kateellisten toimesta.
Sana provosoida, josta on alettu käyttää lyhyempää muotoa provo, tarkoittaa. "provosoida yllyttää, kiihottaa, ärsyttää ¶ Aiemmin myös "provokoida"; ks. K vai s?" http://fi.wiktionary.org/wiki/provosoida
Mutta moni ottaa provoyrityksen liian nimelliseti. Huumoristahan lopulta on kyse kuten myös etuteltan kirjoituksista. Siellä monia rsyttää nimien kanssa kirjoittaminen, josta saa usein väärän kuvan kirjoittajista.
Olen monasti kysynyt todellisesta tilanteesta toisten näkemyksiä ja kokemuksia, niin ennenkuin edes ehtii kukaan vastaamaan, niin aivan varmasti on jo joku huutamassa, että provo provo, älkää menkö mukaan. Mitäpäs keskustelua tai kokemusten vaihtoa sen jälkeen syntyy? Ei taatusti mitään.
Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla ihmisten käyttäytymisestä.