Miljardi euroa vuodessa huijattu

Markkinatalous, yrittäminen ja globaalitalous.
Tätäkö tämä on?
Politiikka siis kansanedustajat on laitettu suojaammaan rikollista kansalaisten rahojen putsausta toimintaa on katsottu sormienläpi.
Vedottu voimavaroihin, mikä onkin totta mutta miten on päästy tähän?
On liian helppoa varastaa paljon ja käydä oikeutta kauan.Miksi oikeudenmukaisuuden täytyisi katua rikollisten edessä vuosia.
Tietämämme totuus on nyt mediassa.
Tästä on täällä kansalaisten suulla kirjoitettu jo kauan aikaa.
Miksi siitä on vaiettu yli kymmenenvuotta ja annettu sen vain tapahtua.Näinkö suomi nousi lamasta, petoksella.
Pääomia on kerätty rikollisesti yrityksissä kauan ja luvatta,
Jos verottajalta jää saamatta näin paljon tuloja se varmasti näkyy kaikessa, etenkin työttömien hyvinvoinnissa.
Taloudessa, ostovoimassa, kehityksessa, nuorisossa, työnteon motivaatiossa ja mielenterveydessä.
Mutta miten on toimittu ja toimitaan kai vastakin.
Ihmisiä nöyryytetään työttömyydellä ja rahattomudella.
Tavallisetkin ihmiset eivät voi opiskella uutta ammattia taloudellisista syistä.
Tukia opiskeluun ei ole olemassa, se on tehtävä omin voimin.
Vanhemmilla ihmisillä katkeaa työ, samalla loppuu elämänhalu, ellei lapsille, kodille ja ammattitaidolle tule avustusta.
Kansalaisiin kohdistuu monenlaisia vaatimuksia koko ajan lisää, muutospaineita sekä rahastusta.

Ristipaineessa tulojen ollessa vakio tai aleneva ihminen joutuu paniikkiin eikä pysty edes kokoamaan itseään uudelleen, voimat häviävät ja hän hajoaa tavalla tai toisella.

Tarkioitushakuinen markkinoiden, yrittäjien paapominen ja painostus on tuonut sen että vaatimuksille ei tule loppua.
Mikä onkaan heidän vastauksensa, rikollisuusko? Mutta millainen?
Niin voimakas ja suuri että se painetaan villaisella.
Rahanpesua vaikka kansalaistenkin raha tutkitaan koneen kanssa joka liikkeessä.
Kuitti väärennykset, vaikka kansalaisten kauppamaksut ovat suurennuslasin alla joka hetki, voidaan sulkea tili ja tietää maksaja reitti ja määränpää.
Pikku juttu siis onkin suurempi kuin valtaisa huijaus ja valtion kiristys.
Mikä maa mikä kansa? Kun raha voidaan hävittää verojen pelossa.
Miten välttyä maksamasta veroja työttömyystuesta, vastaus ei mitenkään.
Entä norm. palkasta ei mitenkään.

No miten helppoa on vientikaupan verojenkierto, entä suurien yritysten kirjanpitoselvitysten kautta tapahtuva laillinen veronkierto, entä verojen allennuksen saaminen oaisuudesta, entä veropakolaisuus muihin maihin. Se on yksinkertaista helppoa jopa avustettavaa tuettua toimintaa jonka voi kuka tahanasa toteuttaa kädenkäänteessä.

Rajat ovat kumma asia joiden yli mennessä huijaus alkaa.
Samoin on politiikka siellä missä eturyhmät toimivat salaa siellä tapahtuu päätös julkisesti muuttaa verotusta markkinatalouden eduksi.

Paperi on kumma välinen sillä voidaan osoittaa lähes millainen omaisuus ja tulo tahansa tappiolliseksi toiminnaksi.
Rahakaan ei tunne kotimaata sanotaan se voidaan pestä puhtaaksi jolloin tuhansien ihmisten rikollisuus muuttuu oikeudenmukaiseksi toiminnaksi.
Mitä lehdet ovat pullollaan siis pikkurikollisuutta, mutta mitä yleensä?
Näpistyksiä, anastuksia ja alkoholin kanssa plutaamista sekä väkvaltarikoksia.
Vähemmän julkisuuteen pääsee todellinen rakenteisiin peittytynyt ns. valkokaulusrikollisuus.
Se kerää valtaa, omaisuutta ja rahaa itselleen.
Se peittää jälkensä, tukeutuu rakeinteisiin, ostaa kannattajansa, kiristää poliitikkoja, muodostaa aatteita, soluttautuu normaaliin yritystoimintaan, hallitsee ihmistä jopa kansoja, sekä soluttautuu viimein turvallisuus ja kontrollijärjestelmiin.
Eikä se luovuudella ole rajoja, sillä pyramidi yhteiskunta imuroi sen puolesta kansalaisten työnhedelmiä kasaan.
On helppo olla rehellinen, oikeudenmukainen, ahkera, osaava jne.. jos on sen verran pimittänyt mikä nostaa sinut kaiken työnteon yläpuolelle.
Se voi tehdä myös työ josta saatava palkka riittää lopettamaan työnteon vaikka heti paikalla.
Työhön sidottu on sidottu yhteiskuntaan.
Yhteiskunnan ulkopuolelle joutuvat vai ne joilla ei ole kylliksi nokkeluutta tai ne joille ei ole annettu rehellisyytensä vuoksi suunvuoroa.
Samalla kun oikeudenmukaisuus on kieroutunut vääryydeksi.
Rehelliset antavat tämän anteeksi, itselleen kuin muillekkin voimattomuudessaan.
Miksi?
2167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ääretön rikkaus on toisten ääretön köyhyys. Tässä trendiksi näyttää tulevan pakottaminen köyhyyteen tai orjuuteen

Äänestä
  • Ei mitenkään saada päättäjiä vastuuseen, kun rikoksen mittasuhteet ovat tarpeeksi suuret.
    Tappoivat viina-alellakin tuhansia suomalaisia, mutta vastuussa ei tiettävästi ole yhtäkään lainlatijaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ehkä enemmänkin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu