mielestäni paras ehdotus olisi, että autovero poistetaan, käyttömaksu poistetaan sekä myös polttoainevero kokonaan poistetaan. Kun tämän lisäksi valtio vielä maksaisi sen halvan polttoaineenkin ja antasi veronmaksajille ilmaiset Mersut käyttöön. Tietysti joku peruskatkera ihminen sittenkin purnaisi vielä siitä, että naapurin ilmaisessa Mersussa istuu etupenkillä kauniimpi nainen kuin omassa valtion kustantamassa Mersussa.
Monesti täällä on vaadittu autoveron poistamista ja ehdotettu polttoaineen hintaan tuntuvaa korotusta. Tällainen toiminta lisäisi vain kaikkein rikkaimpien hyvinvointia, sillä yrittäjät ja muuten hyväpalkkaisessa toimessa olevat ajelevat jo nyt uusilla ilmaisilla firman tai työsuhdeautoilla, ja firma maksaa myös kaikki polttoainekustannukset. Heille tämä ratkaisu olisi erittäin edullinen, sillä firma saisi uudet autot entistä halvemmalla, jolloin firman kannattaisi antaa työntekijöilleen vielä palkankorotuskin. Firman vähennyksiin kirjaamat autojen korkeammat käyttökustannukset menisivät taas köyhän kansan maksettaviksi korkeampien verojen muodossa. Ratkaisu olisi siis hyvin suuri tulonsiirto köyhiltä kansalaisilta varakkaimmalle kansanosalle.

Vastaukset 9
Vanhimmat
lakkaisit ajattelemasta edes toisinaan? Lopeta nyt ainakin hölynpölyn kirjoittaminen. Kyllä nämä kaikki päätä ja häntää vailla olevat väittämät, monesti suoranaiset valheet, nykykäytännön puolesta on jo jokainen nähnyt!
Miksi juuri autoa verotetaan raskaasti?
Jos kerran rikkailta halutaan verorahoja enemmän kuin köyhiltä, niin miksi varallisuusvero poistettiin?
Miksi Suomessa ei veroteta lainkaan veneitä? Rikkaiden ökyveneet ne vasta turhia kapistuksia ovat.
Koska autovero on puhtaasti fiskaalinen vero, niin se voidaan poistaa.
"...Koska autovero on puhtaasti fiskaalinen vero, niin se voidaan poistaa."
Itseasiassa autovero ei ole fiskaalinen vero. Sehän ei tuota mitään, joten sillä ei ole mitään tekemistä valtion tulojen kanssa. Autovero on puhtaasti ideologinen vero, minkä takia siitä luopuminen on joillekkin niin vaikeaa. Siitä olen samaa mieltä, että moinen vapaaseen Eurooppaan sopimaton sääntelytalouden jäänne saisi kyllä mennä.
kirjoittaminen toivottoman vaikeaa!
kaikki muukin...muka valtion virkamies...salli mun nauraa....
Kukin puuttuu siihen, mihin kykenee. Joku osaa kirjoittaa huolellisemmin kuin toinen. Joku toinen taas ymmärtää autoveroasioita paremmin ja syvällisemmin. Myönnän toki sen, että kahdeksan vuotta työelämää vieraalla kielellä ei parantanut kirjoitettua suomenkieltäni.
Toisaalta jos kaikki ymmärtäisivät liikenteen verotusta, niin ei meillä olisi näin huonosti valmisteltua ja taloudellisesti vahingollista lainsäädäntöä. Emme olisi Euroopan Kuuba vaan normaali länsi-eurooppalainen valtio.
kahdeksan vuotta sitten virosta,mutta suomenkielen kirjoitus ei ole parantunut....
Toki, muualla Suomessa on jopa vanhemmat autot kuin Ruotsissa keskimäärin... Vertailuna vaan Suomi vs. autoveroton maa...
Pilkunnussijoita näyttää riittävän palstalla, mutta autoverotuksen puolustajia on yhä vähemmän.
Oma johtopäätökseni on, että suurin osa palstalaisista uskoo autoveron poistuvan tulevaisuudessa. Käsitykseni mukaan autovero poistuu viimeistään 2010 luvun alkupuolella.
Olen samaa mieltä KPy:n kanssa siitä, että autovero on enemmän ideologinen kuin fiskaalinen vero. Uskon autoveron tuottavan kansantaloudellisesti, mutta paremmat tuotot tulisi käyttömaksujen kautta. Valitettavsti osa Suomen virkakoneistosta, erityisesti tullilaitos, vaalii tiukasti Venäjän tsaarin perinteitä.