verovalittaja

Toin 2001 vuoden ulkomailla oleskelun jälkeen muuttoauton EU:n ulkopuolelta ja sain onnen maksaa 48 000 mk autoveroa alvineen. (Auto maksoi suomessa noin 300 000 uutena/vuoden käytettynä noin 250 000 mk)Käsitykseni mukaan uuden verokäytännön mukaan veroa ei olisi pitänyt periä lainkaan. Olenko oikeassa ja kannattaako tehdä verovalitus vaikka uusissa ohjeissa lukee että muuttoautovähennystä ei huomioida lainkaan vanhoissa tapauksissa. Samanlaisten autojen tuonti tänä vuonna annettujen veropäätösten valossa on ollut aina verotonta.
4727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

EU:n direktiivin mukaan auton voi tuoda täysin verotta Suomeen muuttoautona, jos direktiiviä sovelletaan niin autoja voi olla useampia(omaan käyttöön tarkoitetut autot)! Suomi ei noudata tätä direktiiviä eli voitat oikeusjutun sata varmasti(muista 9% vuosikorko). Valitus pitää tehdä 3 vuoden kuluttua veropäätöksestä.

Äänestä
  • EU-direktiiveihin on tässä turha vedota, koska auto on tuotu EU:n ulkopuolelta ja tavaroiden vapaa liikkuvuus-periaate pätee vain EU:n sisällä. Eli Suomella on oikeus periä EU:n ulkopuolelta tuoduista muuttoautoista autoveroa.

    Käsittääkseni ainoa asia johon voi vedota on verotusarvon laskenta. Onko veroa laskettaessa käytetty täsmälleen samanlaista verrokkia samoin varustein? Onko autoveron määrä ennen muuttoautovähennystä laskettu oikein? Kohtahan nuo malli- ja kuukausikohtaiset veroprosentit ovat selvillä kaikille tuoduille automalleille, joten niiden perusteella voi laskeskella asiaa.

    Äänestä

  • Olet tuonut auton EU:n ulkopuolelta. Silloin ei mikään EU-direktiivi säätele Suomen toimittamaa verotusta.

    Uusi autoverolaki ja siitä seuraava alhaisempi veroaste ei myöskään ole tullut takautuvasti voimaan joten se ei muuta vuonna 2001 toimeenpantua verotusta.

    Valittaa sopii kuitenkin aina. Tuskimpa voit siinä mitään hävitäkään. Luen tullin sivuilta ohjeet,

    Äänestä

Hä? Metusalemko olet?

"2001 vuoden ulkomailla oleskelun jälkeen". Ei kukaan voi elää yli 2000 -vuotiaaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


verotettu kirjoitti:

Toin 2001 vuoden ulkomailla oleskelun jälkeen muuttoauton EU:n ulkopuolelta ja sain onnen maksaa 48 000 mk autoveroa alvineen. (Auto maksoi suomessa noin 300 000 uutena/vuoden käytettynä noin 250 000 mk)Käsitykseni mukaan uuden verokäytännön mukaan veroa ei olisi pitänyt periä lainkaan. Olenko oikeassa ja kannattaako tehdä verovalitus vaikka uusissa ohjeissa lukee että muuttoautovähennystä ei huomioida lainkaan vanhoissa tapauksissa. Samanlaisten autojen tuonti tänä vuonna annettujen veropäätösten valossa on ollut aina verotonta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu