Olen taitava ja kokenut kuljettaja

Siksi ajan tarpeen vaatiessa, eli lähes aina ylinopeutta. Minkäs minä sille voin, että törpöimpien ajotaidot ovat nykyään alle kaiken arvostelun ?

Minulle sen sijaan ei liikenteessä tule yllätyksiä eikä "yllätyksiä", enkä myöskään aiheuta kolareita. Nykyiset nopeusrajoitukset sopivatkin lähinnä uusavuttomille törtöille, joiden perseiden alle ilmestyy kylmä rinki heti kun aurinko menee pilveen.
5354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomen nopeusrajoitukset ovat aivan hyvät autojen ja tiestön kunto huomioiden eikä meidän liikennekulttuurikaan ole valmis keski-eurooppalaisiin nopeusrajoituksiin.
Ketkä haluu, voi ihan vapaasti ajella ylinopeutta, mutta ei kannata valittaa kun valtio kerää tien päällä nimellisen "ylinopeuskorvauksen" :D

Äänestä
  • välttää ansat ja rahaa tulee ikkunoista,ovista...

    Äänestä

Yhtä hyviä kuskeja kuin minä, ei nopeusrajoituksia tarvittaisi lainkaan.
Osaan ajaa AINA oikeaa nopeutta, pitämällä muutaman prosentin turvamarginaalin. Harvoin ajan yli 100% taitojeni päälle.
Kerran ajoin 120% vauhtia ja silloin pelotti, mutta pysyin silti tiellä. Nopeutta oli karvan päälle 300km/h
Nykyään en ole yhtä urheiluhenkinen, joten kaikki yli 300km/h jäävät lentokapteenin haltuun....

Äänestä

Olet selvästi meitä taitokuljettajia, joita on vain vähäinen alle5% autoilijoista.
Mielestäni meille taitaville pitäisi asettaa omat väljemmät säännöt, jotta emme ahdistuisi töpeksijöiden pyöriessä jaloissamme.

Meille sallittaisiin reippaat nopeudet, jotta voisimme näyttää noille Urpoilla ajamisen mallia.
Ehkäpä hekin rohkaistuisivat ja oppisivat vähitellen, mikä on hyvä meininki?
Lopputuloksena koko autokansa kehittyisi ja liikenne sujusi kitkatta.

Halutessaan taitokuskien valiojoukkoon joutuisi todoistamaan ajotaitonsa testissä.
Sanomattakin on selvää että pääsyvaatimuksena on hyväksi tunnettu loistoauto alla.
Millään korollan paskalla on turha tyrkyttää taitojaan....

Äänestä
  • Vastasit omaan kirjoitukseesi taas kerran. Hienoa! Ja kukaan ei varmaan huomaa. Eihän? ; )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pete Paras kirjoitti:

Siksi ajan tarpeen vaatiessa, eli lähes aina ylinopeutta. Minkäs minä sille voin, että törpöimpien ajotaidot ovat nykyään alle kaiken arvostelun ?

Minulle sen sijaan ei liikenteessä tule yllätyksiä eikä "yllätyksiä", enkä myöskään aiheuta kolareita. Nykyiset nopeusrajoitukset sopivatkin lähinnä uusavuttomille törtöille, joiden perseiden alle ilmestyy kylmä rinki heti kun aurinko menee pilveen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu