Tammikuun toisella viikolla töistä lähtiessä astuessani syvennykseen oikean polven ulkoreunassa tuntui napsahdus eikä ensin voinut varata sillä. Kotiin ja 3k-hoito seuraavana päivänä Mehiläiseen vakuutuspaperin kanssa. Yleislääkäri tutki ylimalkaisesti ei röntgeniä, ei sairaslomaa. Seuraavalla viikolla työpaikkalääkärille. Siitä parin viikon päästä ortopedille ja maksusitoumushakemus magneettikuvaukseen 25.1. Työnantaja ei hoitanut omaa osuuttaan, eli helmikuun 11.päivä vakuutusyhtiöstä tiedustellessani päätöstä oli oma pää pettänyt. Viikko sitten perjantaina Tapkola saanut käsiteltäväksi paperit. Olen kohta yli 2 kk. kärsinyt. Polvi ei kestä normaalia rasitusta koko viikkoa eli olen ollut poissa aina välillä. Myös polven sisäsyrjä kipeytynyt polvi lievästi turvoksissa eikä totaalista taittamismahdollisuutta. Vasen polvi kerännyt nivelnestettä,koska en liiku normaalisti eli kohta asentovirheet tuovat uusia terveysongelmia. Tuntuu, että mikään ei suju. Ensi viikolla kai pitää tivata vakuutusyhtiöstä, tuleeko maksusitoumus vai ei. Työtapaturma eli ei pitäisi itse kuulemma maksaa. Kohta voisi haastaa työnantajan oikeuteen, jos polvi ei palaa entiselleen - viivyttelystä.
polvi kipeä ja odottaa pitää
6
761
Vastaukset
- story*
mutta maksoin tutkimukset ja hoidon ensin itse, en odotellut vakuutuspäätöksiä. Ne tuli sitten aikanaan ja sain rahat takas. Vioittunut polvikierukka leikattiin 2 vrk kuluttua vammasta.
Typerää odotella vakuutusjuttuja, voi jäädä elinikäinen haitta odottelun vuoksi, se tulee sitten huomattavasti kalliimmaksi. Odottelu tarkoittaa vakutusyhtiölle, ettei vamma ole kovin haittaava> ei tarvi korjata. Jos korjattu välittömästi eivät voi evätä korvauksia. - työssä
tai työmatkalla tapahtunut, niin on työtapaturma.
Tuntuu uskomattomalta, jos vakuutusyhtiö päättää
tapaturman hoidosta.
Jalka pitää hoitaa ensin, vasta sen jälkeen
selvitetään maksaja. Sinä itse se et ainakaan öle. - mieleen
Amerikan systeemi, että potilas hoidetaan sen
perusteella millainen vakuutus hänellä on.
Tarinan mukaan koleripaikalla ambulanssimiehistö
tutkii vakuutuskorttia,että mihin sairaalaan
lähdetään viemään, vai löytyykö korttia laisinkaan. - sas1
Soittivat vakuutusyhtiöstä, että eivät korvaa magneettikuvausta, korvaavat poissaolot ja muut lääkärikult. Eli rahaa voi palaa, mutta ei magneettiin, nurinkurista. Työterveyshuolto vaati,että itse en maksa ja nyt odoteltu ja lopputulos, että jos haluan tietää, mikä polven pitää kipeänä ja turvoksissa,niin maksan itse.
Nyt pitäisi löytää hyvä paikka magneettikuvaukseen, ei ainakaan Mehiläinen tämän odottelun jälkeen.Jos itse maksan, valitsen myös paikan. Pelkäänpä vain, että vakuutusyhtiö ei korvaa tähystystäkään, jos siihen päädytään.- Ninnuli81
Mitä sanoivat vakuutusyhtiössä syyksi kun eivät korvaa sitä magneettikuvausta vai eivätkö vaan anna maksusitoumusta siihen? Itse jouduin maksamaan yli 800e arvoisen kuvauksen itse mutta lopulta sain kelasta/vakuutuksesta rahat takaisin. Tähystykseen sain pienen tappelun jälkeen maksusitoumuksen. Voiko oikeasti olla näin vaikeaa hoitaa työikäisiä ihmisiä takaisin työkuntoon. Ei näköjään ketään kiinnosta, työnnellään vaan ihmisiä jonoihin julkiselle puolelle.
- sas1
Ninnuli81 kirjoitti:
Mitä sanoivat vakuutusyhtiössä syyksi kun eivät korvaa sitä magneettikuvausta vai eivätkö vaan anna maksusitoumusta siihen? Itse jouduin maksamaan yli 800e arvoisen kuvauksen itse mutta lopulta sain kelasta/vakuutuksesta rahat takaisin. Tähystykseen sain pienen tappelun jälkeen maksusitoumuksen. Voiko oikeasti olla näin vaikeaa hoitaa työikäisiä ihmisiä takaisin työkuntoon. Ei näköjään ketään kiinnosta, työnnellään vaan ihmisiä jonoihin julkiselle puolelle.
Kielteisen päätöksen jälkeen virkailija soitti uudelleen parin minuutin päästä ja kysyi, että vääntyikö polvi. Kerroin, että vääntyi, lisäsi sen siihen ja vei uudelleenarvioitavaksi. Lupa kuvaukseen tuli. Ortopedi kertoi, että oli kyllä omassa lausunnossaan laittanut vääntymisen, mutta minulta puuttui. Kuvaus ei sinänsä tuonut helpotusta, koska sieltä ei ollut mitään rikki, vaan paha kuluma ikäisekseni. Vakuutusyhtiö ei tähystyssiivousta maksa, ja kuitenkin jalka pitäisi työtapaturman jäljiltä saada kuntoon. Itse uskon,että työnantajan viivyttely papereiden kanssa plus vakuutusyhtiö yht. 2 kk. kipeällä jalalla venähdyksen jälkeen klinkkaaminen on tulehduttanut tai ärsyttänyt kuluneen polven. En tiedä, mitä hoitoa vielä saan korvattuna. Sain kortisonipiikin,mistä ensireaktio oli kova kipu ja liikkumisarkuus, mutta nyt vajaan viikon jälkeen helpottaa. Kertokaa vinkkejä. Ajattelin laittaa itseni julkiseen terveydenhuollon jonoon saadakseni mielipiteen sieltä, yksityisesti tähystys maksaa 2000 euroa ja pieni kelan korvaus. Nivelrikkoiset, onko siitä apua? Mitä ennen sitä, glucosamiiniä reseptillä, fysioterapeutin asentoarvioinnit, polven ojentaja- ja koukisajalihasten treenausta? Minusta kuitenkin työtapaturmana kipeytynyt polvi pitäisi saada toimintakykyiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872