Voisiko asiantuntijat kertoa lisää tästä

7:1   Sen jälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli pääsisi puhaltamaan maan päälle eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun.

20:8   ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
5156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hänen unensa ja näkynsä ovat askarruttaneet uskovia sukupolvesta toiseen , eikä kukaan ole niille pystynyt antamaan riittävän selvää selitystä ja kuinka viosikkaan houre unille ja näyille antaa !

Johannes on sekoittanut päässänsä eri kirjoituksista kuulemansa ja lukemansa aineistot ja haaveillut ne todeksi !

Lainaamasi kohdat saavat aineistoa Danielin kirjasta ,Sakarjan kirjsata ja Hesekielistä !

Danielin unen näky ( Dan.7:2. )
Sakarja (Sak.6:5.)
(Jer.49:36.)
Ovat syntyneet saman ajanjakson hengessä ,juutalaisten Assurian - ja Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikoina ja sen jälkeen.

Mutta Johanneksen Ilmestys on syntynyt useita satoja vuosia myöhemmin , hänen historialliset tiedot ovat olleet vähintäänkin kyseenalaiset juutalaisten menneisyydestä ja sitä paitsi hän oli uuden uskonnon kannattaja joita myöskin juutalainen papisto vainosi ,Rooman valtiollisen vainon ohella.

Johannes on mielestäni ymmärtänyt väärin ;

Danielin kirjan alkuperäisen sanoman Neljästä maailmanvallasta ,jotka olivat 1. Babylonia, 2. Meedia, 3. Persia ja 4. Magedonia.

Sakarjakin kirjoittaa samasta aikakaudesta ,mutta hänen tulkintansa on vaikeammin selitettävisä enkä ole sitä pyrkinytkään selvittämään niin tarkasti-

Hesekiel kirjoittaa ja itsekkin oli Babylonian pakkosiirtolaisuudessa. Hesekieli tekstit ovat osittain vaikeasti ymmärrettäviä hänen käyttämänsä kuvakielen takia , katson kuitenkin Goog , Maagogin sotien jo menneen Hesekielin aikana tai jopa vähän ennen hänen profeetaksi tuloaan . Se on sota jossa Assurian,Egyptin ja myöskin Heettiläiset ja monet muut kärsivät raskaat tappiot ( ruttotaudit yms. tuhot) Raamattu kertoo ; Hesekiel 28.-30. ja 38.-39. (Sitten loppu Hesekielinkin kirjaa on kuin hänkin olisi seonnut järjeltään ! Noh näkyjähän ne ovatkin , lähes jokainen näkee unia joilla ei ole päätä ei häntää joku kirjoittaa ne totena muistiin ja joku taas jättää ne omaan arvoonsa !)

Äänestä

kaikkia ilmansuuntia (4 pääilmansuuntaa sen ajan sanonnalla esitettynä) eli koko maapalloa...

Äänestä
  • Neljä ilmansuuntaa, miten niistä tulee pallo?

    Kuinka tyhminä sinä ihmisiä pidät? Esitä raamatusta kohta, missä kerrotaan maapallosta :)

    Äänestä


  • mitä? kirjoitti:

    Neljä ilmansuuntaa, miten niistä tulee pallo?

    Kuinka tyhminä sinä ihmisiä pidät? Esitä raamatusta kohta, missä kerrotaan maapallosta :)

    Eihän Raamatun aikaan tunnettu palloa.
    "Pallon muotoinen" tarkoittaa, että joku on pallonimisen lelun muotoinen!
    Raamatun aikaan oli häthätää opittu tuntemaan pyörä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kulmikkaasta maasta? kirjoitti:

7:1   Sen jälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli pääsisi puhaltamaan maan päälle eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun.

20:8   ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu