Uhri, vaan ei uskonnon

Syy siihen, että yksittäisen ihmisen pettymys laitetaan yleisesti uskonnon syyksi vaihtelee varmasti paljon. Epäilen kuitenkin usein syynä olevan a) kyvyttömyys kohdata omassa itsessä esiin nousevia kipeitä asioita; kuten että on laittanut toivonsa uskonnon nimissä toimiviin ihmisiin tai on alunperin hakenut vastausta uskonnon parista enemmänkin psyykkeen puolen ongelmiin(joiden ratkaisussa uskonnolla voi toki olla rakentava osa, mutta apuun tarvitaan myös alan ammattilaisia); Jumalaan ja uskontoon yleisemmin saatetaan heijastaa asioita, jotka nousevat omasta mielestä eivätkä Pyhästä Hengestä
b) uskontoihin liittyvä "yliymmärtäminen" eli esim. kristinuskossa väärinymmärretty lähimmäisenrakkaus tai tuomitsemattomuus: kirkon töihin hakeutuu yksittäisiä luonnevikaisia koska ed. mainituista syistä johtuva puuttumattomuuden kulttuuri mahdollistaa vallan väärinkäytön ilman seurauksia. Uskonnon parissa ei valtaan sairastu ainoastaan jotkut työntekijät vaan riski on myös luottamushenkilöillä ja aktiivijäsenillä.

Mutta surullisinta on, että tässäkin pätee median lait: ikävät uutiset uskonnon liepeellä tapahtuvista ilmiöistä uutisoidaan, mutta kuka kirjoittaa lööpin siitä että saatoin välittää toivoa masentuneelle ect.ect. Tai toisaalta eihän mediaan sovikaan pitäjänteinen vaativan tason sielunhoitotyö tavan ihmisten parissa, sitä kiinnostaa kivat ja helpot ihmiset ja ratkaisut.

Itse jouduttani kiusaamisen kohteeksi olen saanut apua uskostani ja kirkkoni syvällisestä opetuksesta, joiltakin työtovereilta ja perheeltäni. Toki olen käynnyt myös terapeutin kanssa selvittämässä päätäni. Terveeksi todettuna jatkan työtäni kirkon parissa koska uskon asiaan, mutta tulen jatkossakin pyrkimään mahollisimman avoimeen lähestymistapaan ja luopua omavoimaisuudesta sekä pyrkiä kantamaan vastuuni myös tässä ajassa.