Onneksi olkoon teille jotka olette syntyneet miehiksi. Maailma on tehty teitä varten. Telvisio, elokuvat, mainokset - kaikki on pullollaan naiskauneutta, seksiä mikä myy.
Oi, pyhä olkoon kaunis, muodokas naisvartalo, haistakaa vittu.
Tässä maailmassa ei ole mitään naisille. Naisen arvo on mitattuna tissikoon ja pärstän perusteella.
Olenko katkera? Kyllä. En siksi että minulla olisi jotain muodokkaita naisia vastaan, mutta sillä, että ne jotka ovat syntyneet pienirintaisiksi eivät ole yhtään mitään arvoltaan. Tai sitten paras olla muuten todella hoikka ja kaunis naamaltaan.
En luota kenenkään. Olen 20 vuotias, mutta harkitsen vakavasti silikonien ottamista. En jaksa sitä, että miehet rakastavat minua luonteeni tähden, koska tiedän etten ole täydellinen, jos tämä luonne ja muodokas kroppa- olisin täydellinen. En jaksa olla ikuinen kakkonen. En jaksa että mies katsoo netistä isorintaisempia naisia koska ei saa sitä samassa paikassa. Ja vitut, harvassa on ne miehet jotka juuri pienirintaista etsisivät.
En ole ihannenainen
63
3188
Vastaukset
- Lukkoleuka
Olla mikään ihannenainen ollaksesi miehelle just nappiosuma.
Nimittäin, eipä miehissäkään mitään unelmatyyppejä ole kuin ehkä yksi tuhannesta jos sitäkään.
Me normaalit miehet tiedämme tämän ja jos siedät sitä että Liv Tyler nyt sattuu viehättämään miestä niin sun tissit ei oo normaalille äijälle ongelma vaan se diggaa niistä koska ne ovat omat.
Montako CCR:aa tai Köeningsegg-superautoa näet maanteillä? Tuleeko vastaan jatkuvasti? Sellainen kelpais jokaiselle ukolle tässä maassa mutta jostain kumman syystä sellaisia ei hankita. Se ei tarkoita etteikö jengi olis tyytyväisiä Fordeihinsa ja Toyotohinsa.
Nyt nainen leukaa ylös. Tosiasia on että kun mä näen sellaisen (turhankin) kauniin naisen jolla on isot tissit niin totean "vau." ja sen kummempaa ei hän minussa saa aikaiseksi pelkällä ulkonäöllään. Jos joku tavallisempi tulee hymyilemään minulle ja sanoo että olen mielenkiintoinen tyyppi niin mä pohdin sitä vähintään pari viikkoa. Jopa menetän yöuneni. Niin suuri ero noilla jutuilla on.
Mutta. Jos mediat ja muut vastaavat saa uskoteltua sulle jotain muuta niin se tarkoittaa varmaan sitä että lopulta joku pärstäkirurgi sitten saa sen Köeningsegginkin.- 2356
Luonne ja ihmisen siältö on tärkein, on niin kummallista miten täällä länsimaissa niin moni asia rakentuu ulkonäölle!! Kokeilkaapa joskus niin että ette ajattele ollenkaan niitä huonoja puolianne annatte niiden vain olla. itselläni on ollut suuria vaikeuksia oman ulkonäköni kanssa mutta sitten opin, että esimerkiksi mennessäni sänkyyn miehen kanssa taikka joutuessani olemaan muiden ihmisten edessä alasti unohdin kaikki huonot asiat itsessäni ja käänsin ne ylpeydeksi, en näyttänyt toiselle että häpeän itseäni. Olen melko varma että miesten mielestä seksikkäitä ja ihania naisia ovat sellaiset naiset jotka luottavat itseensä ja ovat juuri sellaisia kuin ovat.minun mielestäni "täydellinen vartalo" ym. ei ole kaunis eikä varsinkaan leikelty. Ja tottakai pisteitä lisää millainen asenne ja suhde vartalon kantajalla on itseensä ja muihin.. Kannattaa aloittaa vaikka sillä että välillä katsoo itseään peilistä ja toteaa että minähän olen kaunis ja juuri hyvä tälläisenä. sellaisella ihmisellä joka liikaa ajattelee kumppaninsa tai yleensäkin ihmisten ulkonäköä on varmasti paljon läpikäymättömiä asioita omassa elämäsään ja itsessään. muistakaa et ulkonäkö loppupeleissä on vain kuori. miettikää sellaisia ihmisiä joillaon epämuodostumia tai kasvot esimerkiksi palaneet, voi olla aika hurjaa elää tässä maailmassa ja kokea itsensä kauniiksi ja hyväksytyksi, meinaan aika monella ihan perusihmisellä on vaikeuksia, media on liikaa toitottanut mallia siitä millaisen naisen tulisi olla ja minkälainen on kaunis nainen. Älkää uskoko niitä hömppä juttuja!!!!!!
- Itse täytyy
2356 kirjoitti:

hyväksyä itsensä. Jos joku mies ei hyväksy, niin minkäs sille voi. Ei se miehen tehtävä ole naista arvostella, eikä sellaisen miehen kanssa kannata edes olla.
Ikävä kyllä nuoret tytöt ja nuoret miehet menee tähän naisten kauneusihannemalliin ihan täysillä ja sitten mikään ei kelpaa kuin se täydellinen. Ehkä se on helpompaa naisten vasta kypsemmällä iällä hyväksyä itsensä kun on niin paljon vastoinkäymisiä jo takana muustakin elämästä. Ja niitä miesten kommentteja kuunneltu niin paljon millainen oikeasti naisen tulisi olla, ettei jaksa enää välittää. Elämässä on kuitenkin muutakin kuin pelkkä ulkonäkö. Jos naiset olisi kaikki aidosti sitä mitä me ollaan niin ehkä miehillä ei olisi enää yliotetta meistä. Minä en ainakaan enää jaksa miellyttää yhtäkään miestä. Olen mitä olen, se riittäköön. - ja fiksusti
kirjotettu:)
Tulin hyvälle tuulelle.Suomessa on fiksujakin miehiä:)
- arska
Tiedän että olen poikkeava, mutta etsin vain ja ainoastaan pienirintaista naista. Siis erittäin pienirintaista. Eihän ihmisiä saisi tietenkään arvioida ulkonäön perusteella, mutta tiedän etten olisi tyytyväinen isompirintaisen naiseni ulkomuotoon ja joutuisin siis katsomaan netistä unelmieni naisen erittäin pieniä rintoja.
- pienten rintojen ystävä
Itse pidän enemmän pienistä rinnoista kuin isoista hinkeistä. Minun silmissäni pienirintainen nainen on aina isorintaisia kiihottavampi seksuaalisessa mielessä (itse kun en ole iso vauva ja etsi imettäjää) mutta meitä on moneen junaan.
Toivon kuitenkin ettei kovin moni pienirintainen pilaisi omaa profiiliaan silikonihinkeillä. O- fliikka83
ap:lle tiedoksi että mun mielestä just näitä pienirintaisten ystäviä nimenomaan löytyy.
Minä puolestani olen alkanut miettiä rintojen pienennystä. mulla on nimittäin vahva tunne ollut siitä että isorintasella on huonot markkinat. ja jos vielä sattuu olemaan blondi... sänkyynviejiä ehkä löytyis mutta harva jaksaa ottaa selvää mitä pääkopan sisältä löytyy.
tuntuu että jokaisen miehen unelma on pienirintanen brunetti. eli just sellanen mitä minä en ole. - älä missään
fliikka83 kirjoitti:
ap:lle tiedoksi että mun mielestä just näitä pienirintaisten ystäviä nimenomaan löytyy.
Minä puolestani olen alkanut miettiä rintojen pienennystä. mulla on nimittäin vahva tunne ollut siitä että isorintasella on huonot markkinat. ja jos vielä sattuu olemaan blondi... sänkyynviejiä ehkä löytyis mutta harva jaksaa ottaa selvää mitä pääkopan sisältä löytyy.
tuntuu että jokaisen miehen unelma on pienirintanen brunetti. eli just sellanen mitä minä en ole.nimessä pienennä terveitä rintojasi miesten takia. Aivan naurettavia naisia täällä, ei miehet meidän elämää saa hallita.
Älä mene niiden miesten kanssa heti sänkyyn, anna niiden odottaa vähän. Siinä ne jyvät kuoriutuu akanoista.
Ei se mistään tisseistä kiinni ole. Minulla on isot rinnat eikä minua ole koskaan pelkkänä seksiobjektina pidetty, en ole antanut pitää.
Markkinat ja markkinat..niin tuntuu olevan. Typerää, kuin jotkut lihamarkkinat, meidän piti olla sivistyneitä ihmisiä, eikä elukoita. Onneksi tulee ikää lisää, en todellakaan haluaisi olla tässä ajassa epävarma täysi-ikäinen nainen.
Trendit tulee ja menee mutta jos nainen ei ole sinut itsensä kanssa ja menee muodin mukaan niin saat kyllä leikellä itseäsi vielä moneen otteeseen.
- epätäydellinen myös
En ole itsekään ihannenainen todellakaan, mutta mietippä asiaa näin.
Myös meillä naisilla on jokaisella se ns ihannemies. Mutta onko oma kumppani aina kuitenkaan juuri ihannemiehen kaltainen täysin???
Oikea vastaus on : ei ole!!
Ihannenaisen/miehen ja todellisuuden ero on aika suuri. Harvoin saa just sitä mitä tilaa ja silti on onnellinen. - Jokainen voi olla ihanne
Miten sinua voi ottaa päähän, jos miehet rakastavat sinua luonteesi vuoksi? Eikö se ole hieno asia? Minusta on ainakin. Äly ja luonne ovat ne kaikkein kiinnostavimmat asiat ihmisessä kuin ihmisessä. Siihen päälle jos löytyy vielä jonkin verran ulkonäköä ja kykyä pitää itsestään huolta, on jo aika ihanne.
- isorintainen
Kyllä se kuule on niin että miehet pitää kuitenkin enemmän pienirintaisista. Turha esittää marttyyria kun tiedät sen itsekin. Minulle vislataan ja heitetään asiattomia kommenttejä ryntäistäni mutta yksikään FIKSU mies ei tunnu olevan kiinnostunut. Nämä tissimiehet on niitä maailman yksinkertaisimpia urpoja joihin en pitkällä tikullakaan koskisi. Oon suunnitellut rintojen pienennystä ja sen varmasti teenkin jotta löydän jonkun järkevän miehen ja saan tuntea itseni naiseksi eikä pelkäksi tissiksi. Ärsyttää nämä pienirintaisten ainaiset valitukset, kun ette tiedä mikä rasite isot rinnat on!!! Ota vaan ne silikonit niin saat kaikki ääliöt kimppuusi. Harmittele sitä sitten kun fiksut miehet kiertää kaukaa.
- varsnkaan jos on
muutama kilo liikaa niin saa totutella elämään yksin. Ei miehille kelpaa kuin mallikaunottaret, juu ja mielummin isot tissit laihassa ruumiissa kuin toisin päin. Ei isorintainen lihavakaan kelpaa. On alkanut miehet jo niin ärsyttämääm, että tästä lähtien pidän vaateet päällä. Eipä tarvi hävetä. Eikä tuottaa miehille mielipahaa.
- katkera...
A-kupin rinnoilla on pakko olla laiha ollakseen edes jotenkin viehättävä. Jos olet a-kupin rinnoilla sekä normaalipainoinen (jolla en tarkoita laihaa), et olekaan enää naisellinen. Ja sehän vituttaa kun jos tulee kaksi kiloakaan ylimäärästä, niin joillekin se tulee rintoihin, joillekin vatsaan ja nämä joilla geenit on sellaiset että kilot kertyy rintoihin saavat elää niinku lystää ja näyttävät seksikkäältä mutta joilla tulee vatsaan-- heti out of the game. Joten pakko elää nälkäkuurilla ollaksee mitenkään markkinoilla.
- jos tulet onnellisemmaksi
katkera... kirjoitti:

olisit tyytyväinen että olet terve etkä mikään vammainen, jos et ala tyytyä siihen mitä olet saanut, olet kohta aivan yksin. turha itkeä sitten. Kukaan mies ei halua sellaista joka on kurjuutensa kukkuloilla. jos ne sillarit tekee susta iloisemman niin ota ne. Tosiasia on myös se että laihat on usien lautoja. Lihoisit vähän enemmän kun pari kiloa niin että olisit edes normaalipainoinen niin ne rinnat vois kasvaakin.
- kyllä se on niin
että pienirintaiset naiset täällä miehinä kirjoittelee ja ylistää rintojaan. On varmasti miehiä joille pineirintainenkin kelpaa, mutta tosielämässä tilanne on toinen, harvass on ne kundit jotka pienistä rinnoista pitää :( En kaipaa sääliä, oon ok itseni kanssa. En edes haluaisi miestä jolle tissit on nro1. En halua pomppia miesten mielen mukaan, vaan oon oma itteni, jos ei kelpaa, olkoot.
Typeriä on sekä miehet että naiset kun ei voida ottaa ihmistä huomioon ilman kauhean korkeita ulkonäkökriteereitä. Pinnallisuus oksettaa.- 12334
moni mies pitää pienistä rinnoista. kuten myös minä. hoikilla naisilla on yleensä pienet rinnat ja lähestulkoon jokaisen miehen unelmanainen on hoikka. kieri sinä itsesäälissä mutta älä puhu paskaa! luuletko ettei ihan jokainen mies haluaisi tyttöystäväkseen missiä tai jotain mallia joilla on unelmavartalo ja PIENET rinnat. tuollainen typeryys ja itsesääli oksettaa.
- kylläpäs
12334 kirjoitti:

joku hermostui. ja mikä sinä olet puhumaan kaikkien miesten suulla.
- 12334
kylläpäs kirjoitti:
joku hermostui. ja mikä sinä olet puhumaan kaikkien miesten suulla.
joten tiedän asiat vähän paremmin kuin nämä itkuiikat täällä. vituttaa tuo sama itkuvirsi. tuo edellinen kirjoittaja on joko helvetin ruma ja katkera eikä siitä syystä saa miestä tai sitten helvetin lihava ja katkera eikä siitä syystä saa miestä.
- tässä hyvä esimerkki

pinnallisesta ihmisestä, jonka kanssa en halua olla missään tekemisissä. Aika köyhää on jos jokainen ihminen valitaan ja arvostellaan pelkän ulkonäön ja varsinkin tämän hetken kauneusihanteen mukaan. Aivopestyjä nämä nykyajan miehet. No kun ikää tulee niin toivottavasti jotkut tämänkaltaisista miehistä viisastuvat ja näkevät muutakin ihmisessä kun sen missivartalon tai sen toisen ei-niin-missivartalon alle. Vastaan saattaa tulla vaikka mitä vaikeuksia, esim.sairauksia ja kyllä siinä ulkonäköseikat jäävät toiseksi.
- yhden mihen suusta
12334 kirjoitti:
moni mies pitää pienistä rinnoista. kuten myös minä. hoikilla naisilla on yleensä pienet rinnat ja lähestulkoon jokaisen miehen unelmanainen on hoikka. kieri sinä itsesäälissä mutta älä puhu paskaa! luuletko ettei ihan jokainen mies haluaisi tyttöystäväkseen missiä tai jotain mallia joilla on unelmavartalo ja PIENET rinnat. tuollainen typeryys ja itsesääli oksettaa.
En luule, vaan tiedän useitakin miehiä joille naisen ulkonäkö ei ole elämän tärkein asia. Ja hyvä niin, kaikki me vanhetaan, myös sinä. Kasva vähän.
En muuten tiedä yhtäkään miestä, joka haaveilisi misseistä tai malleista. Enemmänkin näyttelijöistä ja laulajista. Ehkä tavismiehet on sitten eri asia kuin mallipojut ja lätkänpelaajat. - 12334
yhden mihen suusta kirjoitti:
En luule, vaan tiedän useitakin miehiä joille naisen ulkonäkö ei ole elämän tärkein asia. Ja hyvä niin, kaikki me vanhetaan, myös sinä. Kasva vähän.
En muuten tiedä yhtäkään miestä, joka haaveilisi misseistä tai malleista. Enemmänkin näyttelijöistä ja laulajista. Ehkä tavismiehet on sitten eri asia kuin mallipojut ja lätkänpelaajat."pienirintaiset naiset täällä miehinä kirjoittelee ja ylistää rintojaan. On varmasti miehiä joille pineirintainenkin kelpaa, mutta tosielämässä tilanne on toinen, harvass on ne kundit jotka pienistä rinnoista pitää :("
kun tasan tarkkaan tiedän että moni mies pitää pienistä rinnoista niin miksi totuutta ei saa sanoa ilman että joku tantta pillastuu?
joo varmasti tavisjätkille ulkonäkö ei ole tärkeä asia eikä näin ollen ole tissitkään. olen pinnallinen enkä häpeile sitä. minusta naisen täytyy olla hoikka ja kaunis. en minä ruman naisen kanssa voisi seksiä harrastaa joten mitä minä sellaisen kanssa tekisin?
minä kasvan tästä mutta rumista naisista en tule koskaan pitämään eikä minun tarvitsekaan. mieluummin olen yksin kuin jonkun rumiluksen kanssa. - 12334
tässä hyvä esimerkki kirjoitti:
pinnallisesta ihmisestä, jonka kanssa en halua olla missään tekemisissä. Aika köyhää on jos jokainen ihminen valitaan ja arvostellaan pelkän ulkonäön ja varsinkin tämän hetken kauneusihanteen mukaan. Aivopestyjä nämä nykyajan miehet. No kun ikää tulee niin toivottavasti jotkut tämänkaltaisista miehistä viisastuvat ja näkevät muutakin ihmisessä kun sen missivartalon tai sen toisen ei-niin-missivartalon alle. Vastaan saattaa tulla vaikka mitä vaikeuksia, esim.sairauksia ja kyllä siinä ulkonäköseikat jäävät toiseksi.
tämä ketju käsittelee nimenomaan TISSEJÄ eli ULKONÄKÖÄ. mene sinä puhumaan henkeviä jollekin harrastuspalstalle jos ei pinnallisten ihmisten mielipiteet kiinnosta.
- täällä
12334 kirjoitti:
"pienirintaiset naiset täällä miehinä kirjoittelee ja ylistää rintojaan. On varmasti miehiä joille pineirintainenkin kelpaa, mutta tosielämässä tilanne on toinen, harvass on ne kundit jotka pienistä rinnoista pitää :("
kun tasan tarkkaan tiedän että moni mies pitää pienistä rinnoista niin miksi totuutta ei saa sanoa ilman että joku tantta pillastuu?
joo varmasti tavisjätkille ulkonäkö ei ole tärkeä asia eikä näin ollen ole tissitkään. olen pinnallinen enkä häpeile sitä. minusta naisen täytyy olla hoikka ja kaunis. en minä ruman naisen kanssa voisi seksiä harrastaa joten mitä minä sellaisen kanssa tekisin?
minä kasvan tästä mutta rumista naisista en tule koskaan pitämään eikä minun tarvitsekaan. mieluummin olen yksin kuin jonkun rumiluksen kanssa.kukaan muu ole pillastunut kuin sinä. voihan olla että tuon arvostelemasi kirjoittajan kokemukset ovat sellaisia kuin hän kirjoittaa, pinnallisia niin kuin sinunkin, mutta eri kantilta, mikä sinä olet täällä ketään tantaksi haukkumaan.
- 12334
täällä kirjoitti:
kukaan muu ole pillastunut kuin sinä. voihan olla että tuon arvostelemasi kirjoittajan kokemukset ovat sellaisia kuin hän kirjoittaa, pinnallisia niin kuin sinunkin, mutta eri kantilta, mikä sinä olet täällä ketään tantaksi haukkumaan.
onko tantta haukkumasana? sanotaan sitten "iso tyttö". pillastuin tosiaan kun olen niin monta kertaa kuullut tuota samaa valitusta.
- yleisti myös
12334 kirjoitti:
"pienirintaiset naiset täällä miehinä kirjoittelee ja ylistää rintojaan. On varmasti miehiä joille pineirintainenkin kelpaa, mutta tosielämässä tilanne on toinen, harvass on ne kundit jotka pienistä rinnoista pitää :("
kun tasan tarkkaan tiedän että moni mies pitää pienistä rinnoista niin miksi totuutta ei saa sanoa ilman että joku tantta pillastuu?
joo varmasti tavisjätkille ulkonäkö ei ole tärkeä asia eikä näin ollen ole tissitkään. olen pinnallinen enkä häpeile sitä. minusta naisen täytyy olla hoikka ja kaunis. en minä ruman naisen kanssa voisi seksiä harrastaa joten mitä minä sellaisen kanssa tekisin?
minä kasvan tästä mutta rumista naisista en tule koskaan pitämään eikä minun tarvitsekaan. mieluummin olen yksin kuin jonkun rumiluksen kanssa.mutta minä vastasin sinulle, enkä hänelle.
Enkä minä pillastu, toin mielipiteeni esille, kuten muutkin tässä ketjussa.
Ei sinunkaan tarvitse minun mielipiteistäni pillastua.
"minä kasvan tästä mutta rumista naisista en tule koskaan pitämään eikä minun tarvitsekaan."
Ei tietenkään tarvitse. Parempi vain että pysyt niissä kaltaistesi joukossa ja valitset pinnallisen naisen, jää monet itkut itkemättä.
Eikä minunkaan tarvitse pitää pinnallisista miehistä vaikka ns. mallinmitoissa olenkin.
" mieluummin olen yksin kuin jonkun rumiluksen kanssa. "
Oikea valinta. Minäkin olen mielummin yksin kuin pinnallisen ihmisen kanssa jonka sisin on pelkkää kuraa. - 12334
yleisti myös kirjoitti:
mutta minä vastasin sinulle, enkä hänelle.
Enkä minä pillastu, toin mielipiteeni esille, kuten muutkin tässä ketjussa.
Ei sinunkaan tarvitse minun mielipiteistäni pillastua.
"minä kasvan tästä mutta rumista naisista en tule koskaan pitämään eikä minun tarvitsekaan."
Ei tietenkään tarvitse. Parempi vain että pysyt niissä kaltaistesi joukossa ja valitset pinnallisen naisen, jää monet itkut itkemättä.
Eikä minunkaan tarvitse pitää pinnallisista miehistä vaikka ns. mallinmitoissa olenkin.
" mieluummin olen yksin kuin jonkun rumiluksen kanssa. "
Oikea valinta. Minäkin olen mielummin yksin kuin pinnallisen ihmisen kanssa jonka sisin on pelkkää kuraa.onpa sinulla vahvat ilmaisut. sinä et minua tunne. samapa tuo. ole sinä se hyvä ihminen sitten. ;))
- päättelet...
12334 kirjoitti:
onko tantta haukkumasana? sanotaan sitten "iso tyttö". pillastuin tosiaan kun olen niin monta kertaa kuullut tuota samaa valitusta.
ko. kirjoittajan olevan "isotyttö". eihän se tule mitenkään ilmi tekstistä. hänhän suree sitä, että hänen kokemustensa mukaan miehet tosielämässä eivät pidä pieni rintaisista naisista. jos tuosta lähtisin painoa arvioimaan, niin hoikaksi/laihaksi arvioisin.
- 12334
päättelet... kirjoitti:

en usko että pienirintainen nainen kirjoittaa tuohon tyyliin. naiset on susia lammasten vaatteissa, se on nähty. ;)
- henkilökohtaisesti*
12334 kirjoitti:
onpa sinulla vahvat ilmaisut. sinä et minua tunne. samapa tuo. ole sinä se hyvä ihminen sitten. ;))
sinulle, vaan se oli mielipiteeni, kuten sinullakin oli oma mielipiteesi. En minä sinua tunnekaan. En koe olevani ihmeellisen hyvä ihminen. Pikemminkin aika tavallinen.
- katkera..
12334 kirjoitti:
en usko että pienirintainen nainen kirjoittaa tuohon tyyliin. naiset on susia lammasten vaatteissa, se on nähty. ;)
Oot aika hukassa mies. Ensinnäkin, olen nätti nainen, minulla on paljon vientiä ja miehet soittelevat perään vielä vuosienkin jälkeen. Se ei ole siis pointti. Osaan olla varma itsestäni, olen hauskaa seuraa jne. Kirjoitin aika vapaasti sen miltä sydämessä tuntuu. Minulla on ollut lyhyitä sekä pitempiä (vuosien) suhteita sekä säätöjä jne. Tiedän kuviot. Uskon, että olen ollut väärien miesten seurassa. Olen keskustellut näistä asioista useiden miesten kanssa, olen kaunis mutta pienirintainen ja esim senkin olen monelle sanonut että jos naisella on isot rinnat, se monesti riittää, mutta jos naisella on pienet rinnat, naiselta vaaditaan muuten paljon enemmän. Miehet ovat puhuneet minulle omista ulkonäköpaineistaan jne, jotka ovat olleet usein komeita miehiä jne. En häpeile ajatuksiani, tämä on mielipiteeni ja tykkään keskustella henkeviä, syvällisiä keskusteluita MYÖS miesten kanssa. Kiva aina saada uusia näkökulmia asiaan.
- 12334
katkera.. kirjoitti:

vastasin alunperin tähän viestiin, en sinulle:
"Kerrankin asiaa
Kirjoittanut: kyllä se on niin 2.3.2008 klo 15.14
että pienirintaiset naiset täällä miehinä kirjoittelee ja ylistää rintojaan. On varmasti miehiä joille pineirintainenkin kelpaa, mutta tosielämässä tilanne on toinen, harvass on ne kundit jotka pienistä rinnoista pitää :( En kaipaa sääliä, oon ok itseni kanssa. En edes haluaisi miestä jolle tissit on nro1. En halua pomppia miesten mielen mukaan, vaan oon oma itteni, jos ei kelpaa, olkoot.
Typeriä on sekä miehet että naiset kun ei voida ottaa ihmistä huomioon ilman kauhean korkeita ulkonäkökriteereitä. Pinnallisuus oksettaa."
ota tuosta enää selvää kuka teistä on kuka. no anyways, kun kerran olet kaunis ja sulla on kysyntää ja niin eikö ole vähän kornia valittaa jostain rintojen koosta?
sitä paitsi se saattaa olla niiden miesten omaa epävarmuutta että ne yrittää etsiä jotain "vikoja" sinustakin jos niillä itsellä on kovat ulkonäköpaineet. mä en usko että kenellekään rintojen koko OIKEASTI on mikään juttu. ja olen ihan rehellisesti sitä mieltä että pienet rinnat ovat kauniit.
"jos naisella on isot rinnat, se monesti riittää"
--> riittää mihin? sänkyyn pääsemiseen joillekin ehkä, ei muuhun. mutta päätä itse niistä silikoneista. minä en sinuna ottaisi, pienet aidot rinnat on PALJON kauniimmat. :) - katkera..
12334 kirjoitti:
vastasin alunperin tähän viestiin, en sinulle:
"Kerrankin asiaa
Kirjoittanut: kyllä se on niin 2.3.2008 klo 15.14
että pienirintaiset naiset täällä miehinä kirjoittelee ja ylistää rintojaan. On varmasti miehiä joille pineirintainenkin kelpaa, mutta tosielämässä tilanne on toinen, harvass on ne kundit jotka pienistä rinnoista pitää :( En kaipaa sääliä, oon ok itseni kanssa. En edes haluaisi miestä jolle tissit on nro1. En halua pomppia miesten mielen mukaan, vaan oon oma itteni, jos ei kelpaa, olkoot.
Typeriä on sekä miehet että naiset kun ei voida ottaa ihmistä huomioon ilman kauhean korkeita ulkonäkökriteereitä. Pinnallisuus oksettaa."
ota tuosta enää selvää kuka teistä on kuka. no anyways, kun kerran olet kaunis ja sulla on kysyntää ja niin eikö ole vähän kornia valittaa jostain rintojen koosta?
sitä paitsi se saattaa olla niiden miesten omaa epävarmuutta että ne yrittää etsiä jotain "vikoja" sinustakin jos niillä itsellä on kovat ulkonäköpaineet. mä en usko että kenellekään rintojen koko OIKEASTI on mikään juttu. ja olen ihan rehellisesti sitä mieltä että pienet rinnat ovat kauniit.
"jos naisella on isot rinnat, se monesti riittää"
--> riittää mihin? sänkyyn pääsemiseen joillekin ehkä, ei muuhun. mutta päätä itse niistä silikoneista. minä en sinuna ottaisi, pienet aidot rinnat on PALJON kauniimmat. :)mediahan sen kuvan antaa millainen naisen tulisi olla. Mutta kiva kuulla muitakin mielipiteitä, thank you:)
- "katkerat"
yms. missä on elämänilonne, pilke silmäkulmasta?
missä on itsearvostuksenne ja hyväksyntänne?
miksi annatte muiden määritellä teidät ihmisinä?
missä on vahvuutenne ja itsekunnioituksenne?
itsensä hyväksymisen pitäisi tulla itsensä kautta, älkää antako muiden määritellä sitä, millaisia teidän pitäsi olla. - ...................
On tissimiehiä ja on peppumiehiä. Jälkimmäiset siis pitävät enemmän hyvästä pepusta kuin hyvistä tisseistä. Itse olen tällainen ja minulle ei rintojen koko ole mikään "juttu". Ei siis yhtään mikään. Toki kauniit rinnat ovat kauniit, mutta ei edelleenkään säväytä paljoa. Kaltaisiani miehiä on PALJON, aika fifty-fifty taitaa mennä.
Hyvä uutinen on se, että vaikka en rinnoillesi ilman leikkausta voi hirveästi tehdä (mikä ei siis haittaa), kropallesi voit tehdä paljonkin ilman poppaskonsteja. Kun kroppa on kunnossa niin kas kummaa, jopa alkaa miehiä kiinnostaa.- katkera..
Olen kyllä muuten hoikka, mutten anorektikko.
- eikö edes hävetä.
voi h*******!!! Että te jaksatte olla pinnallisia paskoja miehet! Mä vedän lättyyn seuraavaa, joka tulee mulle selittään, että kun kroppa on kunnossa, niin miehiä alkaa kiinnostaa. Miten te kehtaatte olla noin epäihmismäisiä pinnallisia paskoja, jotka ette ymmärrä ihmisyydestä tai ihmissuhteista mitään muuta kuin kropan, jolla alkais kiinnostaan?
Ittelläni on ihan ok kroppa, mut jos joku musta kiinnostuis sen vuoksi pelkästään, niin mäkeen saa lähtä tasan samalla hetkellä. Se löytää kyllä niitä täydellisiä kumibarbaroita muualtakin. Mussa jos ei muusta piittaa, niin senkun lähtee etsimään itselleen aivottoman ja sieluttoman kropan sit jostain muualta. - ...................
eikö edes hävetä. kirjoitti:
voi h*******!!! Että te jaksatte olla pinnallisia paskoja miehet! Mä vedän lättyyn seuraavaa, joka tulee mulle selittään, että kun kroppa on kunnossa, niin miehiä alkaa kiinnostaa. Miten te kehtaatte olla noin epäihmismäisiä pinnallisia paskoja, jotka ette ymmärrä ihmisyydestä tai ihmissuhteista mitään muuta kuin kropan, jolla alkais kiinnostaan?
Ittelläni on ihan ok kroppa, mut jos joku musta kiinnostuis sen vuoksi pelkästään, niin mäkeen saa lähtä tasan samalla hetkellä. Se löytää kyllä niitä täydellisiä kumibarbaroita muualtakin. Mussa jos ei muusta piittaa, niin senkun lähtee etsimään itselleen aivottoman ja sieluttoman kropan sit jostain muualta.Sinua sitten varmaan kiinnostaa mies, joka on henkisesti helvetin mukava ja painaa 300 kiloa?
Älä lässytä. - lässyn itselles.
................... kirjoitti:
Sinua sitten varmaan kiinnostaa mies, joka on henkisesti helvetin mukava ja painaa 300 kiloa?
Älä lässytä.en mä usko, et sairaalloisesta ylipainosta kärsivä ihminen on hyvinvoiva kaikin puolin. Äläkä sä vaihda puheenaihetta. Tosi ärsyttävää, et miehet itse edes ajattelee noin, et nainen alkaa kelpaamaan heti, jos on vain hyvä kroppa. Mitä te naisia ylipäänsä tarvitta, kehittäkää joku kiva kroppa itsellenne, millä elvistellä, jos se on noin tärkeää. Entäs jos sä itse olisit joku näyttelyesine, kelpaisit vain siks, et on kroppa, mut muuten sua ei hyväksyttäis ihmisenä, eikä sun ajatuksistas, tunteistas, mistään sun elämässä niin kiinnostuttais, muusta kuin et sua vois vähän näytellä ympäriinsä. Tai jos sattus joku onnettomuus tai muu, sut heitettäis nurkkaan kuin vanha lelu.
Olisko komeeta olla sellasen kanssa, joka olis itsekkin täynnä itteensä ja kroppaansa?
Onko miehet joko niin aaseja, ettei mikään muu merkkaa vai niin itseään aliarvostavia, et ei edes osaa tahtoa itselleen mitään muuta merkittävää ominaisuutta? - että sinkkuus
lässyn itselles. kirjoitti:
en mä usko, et sairaalloisesta ylipainosta kärsivä ihminen on hyvinvoiva kaikin puolin. Äläkä sä vaihda puheenaihetta. Tosi ärsyttävää, et miehet itse edes ajattelee noin, et nainen alkaa kelpaamaan heti, jos on vain hyvä kroppa. Mitä te naisia ylipäänsä tarvitta, kehittäkää joku kiva kroppa itsellenne, millä elvistellä, jos se on noin tärkeää. Entäs jos sä itse olisit joku näyttelyesine, kelpaisit vain siks, et on kroppa, mut muuten sua ei hyväksyttäis ihmisenä, eikä sun ajatuksistas, tunteistas, mistään sun elämässä niin kiinnostuttais, muusta kuin et sua vois vähän näytellä ympäriinsä. Tai jos sattus joku onnettomuus tai muu, sut heitettäis nurkkaan kuin vanha lelu.
Olisko komeeta olla sellasen kanssa, joka olis itsekkin täynnä itteensä ja kroppaansa?
Onko miehet joko niin aaseja, ettei mikään muu merkkaa vai niin itseään aliarvostavia, et ei edes osaa tahtoa itselleen mitään muuta merkittävää ominaisuutta?lisääntyy. Joskus ihan oikeasti tuntuu siltä, että naisen on parempi yksin. En ihmettele enää sitä tutkimusta yhtään, jossa oli todettu että nainen voi paremmin yksin, mies taas voi paremmin parisuhteessa. Itse nämä pinnalliset kundit täällä kuoppaansa kaivavat. En itse aio olla kenellekään näyttelyesine, olen ennemmin ilman miestä.
Miehet on pinnallisia. En jaksa enää uskoa että kukaan tämän polven (20v-30v) miehistä kestää edes naisensa vanhenemista ja rupsahtamista. Leluina ne taitaa meitä pitää, mutta naiset viisastuu, ei kaikki naiset enää suostu oleen pelkkiä leluja. - ..................
lässyn itselles. kirjoitti:
en mä usko, et sairaalloisesta ylipainosta kärsivä ihminen on hyvinvoiva kaikin puolin. Äläkä sä vaihda puheenaihetta. Tosi ärsyttävää, et miehet itse edes ajattelee noin, et nainen alkaa kelpaamaan heti, jos on vain hyvä kroppa. Mitä te naisia ylipäänsä tarvitta, kehittäkää joku kiva kroppa itsellenne, millä elvistellä, jos se on noin tärkeää. Entäs jos sä itse olisit joku näyttelyesine, kelpaisit vain siks, et on kroppa, mut muuten sua ei hyväksyttäis ihmisenä, eikä sun ajatuksistas, tunteistas, mistään sun elämässä niin kiinnostuttais, muusta kuin et sua vois vähän näytellä ympäriinsä. Tai jos sattus joku onnettomuus tai muu, sut heitettäis nurkkaan kuin vanha lelu.
Olisko komeeta olla sellasen kanssa, joka olis itsekkin täynnä itteensä ja kroppaansa?
Onko miehet joko niin aaseja, ettei mikään muu merkkaa vai niin itseään aliarvostavia, et ei edes osaa tahtoa itselleen mitään muuta merkittävää ominaisuutta?Mitä höpötät? Et pysy asiayhteydessä.
Missä sanoin, että kroppa, ja vain ja ainoastaan kroppa, on se tekijä mikä tekee naisesta kiinnostavan?
Jos vähänkään ymmärtää käsitettä nimeltä konteksti (asiayhteys), luulisi ymmärtävän mitä tarkoitin. En ala vääntämään rautalangasta.
Kropan merkitys toimii molemminpäin. Tekopyhää väittää, että miehet olisivat pinnallisia. - ..................
että sinkkuus kirjoitti:
lisääntyy. Joskus ihan oikeasti tuntuu siltä, että naisen on parempi yksin. En ihmettele enää sitä tutkimusta yhtään, jossa oli todettu että nainen voi paremmin yksin, mies taas voi paremmin parisuhteessa. Itse nämä pinnalliset kundit täällä kuoppaansa kaivavat. En itse aio olla kenellekään näyttelyesine, olen ennemmin ilman miestä.
Miehet on pinnallisia. En jaksa enää uskoa että kukaan tämän polven (20v-30v) miehistä kestää edes naisensa vanhenemista ja rupsahtamista. Leluina ne taitaa meitä pitää, mutta naiset viisastuu, ei kaikki naiset enää suostu oleen pelkkiä leluja.Määrittele pinnallisuus.
Jos mies tykkää Angelina Joliesta ulkonäöllisesti, onko hän pinnallinen? Jos taas mies ei pidä Angelina Joliesta ulkonäöllisesti, onko hän epäpinnallinen? Onko mies pinnallinen jos hän pitää vain ja ainoastaan ylipainoisista naisista?
Älä sorru tekopyhyyteen, pinnallisuuskäsitteesi koskee sekä miehiä että naisia. - tullut siihen
.................. kirjoitti:
Mitä höpötät? Et pysy asiayhteydessä.
Missä sanoin, että kroppa, ja vain ja ainoastaan kroppa, on se tekijä mikä tekee naisesta kiinnostavan?
Jos vähänkään ymmärtää käsitettä nimeltä konteksti (asiayhteys), luulisi ymmärtävän mitä tarkoitin. En ala vääntämään rautalangasta.
Kropan merkitys toimii molemminpäin. Tekopyhää väittää, että miehet olisivat pinnallisia.tulokseen, että miehet ovat pinnallisempia kuin naiset. Nuoremmille miehille ei tavalliset tytöt kelpaa, pitää olla hoikka ja trendikäs.
Vanhemmille riittää jo vain se että on hoikka.
Harva mies kehtaa esim. pullukan kanssa liikkua saati näyttää pullukan kavereilleen.
Näin minä olen havainnut tämän homman menevän. Ja nämä lukuisat tissikeskustelut joita olen huvikseni seuraillut viime viikkoina, on kyllä jo jotain järkyttävää. Jos nainen valitaan tissien perusteella, niin eiköhän siinäkin valitsijana ole mies.
(en ole se jolle osoitit kirjoituksesi) - että molemmat
.................. kirjoitti:
Määrittele pinnallisuus.
Jos mies tykkää Angelina Joliesta ulkonäöllisesti, onko hän pinnallinen? Jos taas mies ei pidä Angelina Joliesta ulkonäöllisesti, onko hän epäpinnallinen? Onko mies pinnallinen jos hän pitää vain ja ainoastaan ylipainoisista naisista?
Älä sorru tekopyhyyteen, pinnallisuuskäsitteesi koskee sekä miehiä että naisia.valitsevat silmää miellyttäviä kumppaneita, mutta naisilla painottuu parinvalinnassa kriteerit muualle kuin ulkonäköön. Naisella ei taas ole paljon tehtävissä jos hän ei ole kaunis, koska yleisesti miehet eivät ole kiinnostuneet mistään muusta niin paljon kuin naisen ulkonäöstä. Uskon, että naiset hvyäksyvät vähemmän komean miehen helpommin kumppanikseen kuin miehet vähemmän kauniin naisen. Onhan noita esimerkkejä maa täynnä.
- eräs nainen
tullut siihen kirjoitti:
tulokseen, että miehet ovat pinnallisempia kuin naiset. Nuoremmille miehille ei tavalliset tytöt kelpaa, pitää olla hoikka ja trendikäs.
Vanhemmille riittää jo vain se että on hoikka.
Harva mies kehtaa esim. pullukan kanssa liikkua saati näyttää pullukan kavereilleen.
Näin minä olen havainnut tämän homman menevän. Ja nämä lukuisat tissikeskustelut joita olen huvikseni seuraillut viime viikkoina, on kyllä jo jotain järkyttävää. Jos nainen valitaan tissien perusteella, niin eiköhän siinäkin valitsijana ole mies.
(en ole se jolle osoitit kirjoituksesi)Kyllä taas täällä pullukat valittaa. Jos noin asia häiritsee niin tee sille jotain. Jokainen ihminen saa kiinnostua siitä mistä haluaa, se on jokaisen oikeus, ja sun on se hyväksyttävä. Miksi mies ei voi haluta kumppanikseen kaunista naista? Vai pitääkö kaikkien miesten miellyttää sua ja valita lihava nainen? Mutta ihmiset on erilaisia, ei ne kaikki miehet eikä naisetkaan valitse kumppania ulkonäön perusteella, eikä nyt varsinkaan tissikoon perusteella. Mutta kyllä siinä ulkonäössä pitää olla jotain puoleensa vetävää, jotta mies kiinnostuu myös muuten kuin kaverina. Kyllä niitten pullukoidenkin kanssa uskalletaan liikkua, en tiiä missä metsässä asut, ellet ole sitä huomannut. Se että joku on ollut sulle törkeä, ei tarkoita että kaikki miehet olisi. Sellaiset tapaukset kannattaa vaan jättää omaan arvoonsa.
- ................
tullut siihen kirjoitti:
tulokseen, että miehet ovat pinnallisempia kuin naiset. Nuoremmille miehille ei tavalliset tytöt kelpaa, pitää olla hoikka ja trendikäs.
Vanhemmille riittää jo vain se että on hoikka.
Harva mies kehtaa esim. pullukan kanssa liikkua saati näyttää pullukan kavereilleen.
Näin minä olen havainnut tämän homman menevän. Ja nämä lukuisat tissikeskustelut joita olen huvikseni seuraillut viime viikkoina, on kyllä jo jotain järkyttävää. Jos nainen valitaan tissien perusteella, niin eiköhän siinäkin valitsijana ole mies.
(en ole se jolle osoitit kirjoituksesi)Perustat näkemyksesi omaan kokemukseesi ja maailmankatsomukseesi. Jos asiaa kysytään nuorilta miehiltä, he sanovat täysin muuta. Kummat ovat oikeassa? Vastaus on kummatkin.
- *****
ei se ulkonäkö ole kaikki, sisältä pursuava kauneus on paljon enemmän. Korosta hyviä puoliasi, niitä on ja ajattele positiivisesti, se luo sisäistä kauneutta.
Se on kuitenkin kaikkein tärkein!! - 12334
mutta jos olet noin epävarma itsestäsi ja tissit on SINULLE ITSELLESI se tärkein juttu niin ota ne silikonit ja lopeta tuollainen valittaminen. ihan varmasti se miehesi tuijottaa niitä seksisivustoja, jos hän sellaista harrastaa, oli sulla minkälaiset rinnat hyvänsä.
- joka-alanasiantuntija
Olen keskustellut tästä asiasta useiden opiskelu- ja työkavereiden kesken. Kukaan heistä ei aseta naisen ulkonäköä ensimmäiseki asiaksi parisuhteen muodostumisen kannalta. Ja varsinkin rintojen koko on minulle ja muille täysin toissijainen juttu.
Se, että ulkonäöllä sanotaan olevan väliä tarkoittaa käytännössä, että tietty rajapyykki on ylitettävä. Itselläni tämä nyt esimerkiksi tarkoittaa, että naisen on oltava hoikka/normaalivartaloinen(olen itsekkin) normaalipituinen ja kasvoiltaan tavallisen nätti. Mielestäni nämä vaatimukset eivät ole mitään kovia. Tämän jälkeen se on sitten ihan henkisen puolen juttuja kiinnostaako vai ei.
Ulkonäöllä ei ihan oikeasti ole niin paljon väliä kuin voisi luulla. Tietenkin meitä miehiä on erilaisia, mutta ainakin näin homma toimii minun ja tuttavien/ystävien mukaan. - näin se yleensä on
joka-alanasiantuntija kirjoitti:
Olen keskustellut tästä asiasta useiden opiskelu- ja työkavereiden kesken. Kukaan heistä ei aseta naisen ulkonäköä ensimmäiseki asiaksi parisuhteen muodostumisen kannalta. Ja varsinkin rintojen koko on minulle ja muille täysin toissijainen juttu.
Se, että ulkonäöllä sanotaan olevan väliä tarkoittaa käytännössä, että tietty rajapyykki on ylitettävä. Itselläni tämä nyt esimerkiksi tarkoittaa, että naisen on oltava hoikka/normaalivartaloinen(olen itsekkin) normaalipituinen ja kasvoiltaan tavallisen nätti. Mielestäni nämä vaatimukset eivät ole mitään kovia. Tämän jälkeen se on sitten ihan henkisen puolen juttuja kiinnostaako vai ei.
Ulkonäöllä ei ihan oikeasti ole niin paljon väliä kuin voisi luulla. Tietenkin meitä miehiä on erilaisia, mutta ainakin näin homma toimii minun ja tuttavien/ystävien mukaan."Olen keskustellut tästä asiasta useiden opiskelu- ja työkavereiden kesken. Kukaan heistä ei aseta naisen ulkonäköä ensimmäiseki asiaksi parisuhteen muodostumisen kannalta. Ja varsinkin rintojen koko on minulle ja muille täysin toissijainen juttu."
Myös minun havainnoissani asiat on näin. Mukaanlukien vielä sukulaismiehet. Kyllä sisin loppupeleissä ratkaisee. Tottakai ulkonäön pitää miellyttää silmää ja naisen olla nätti, mutta vaikea määritellä sitä nättiä, ennen kuin sen silmiensä edessä näkee.
En usko että monikaan jaksaisi mitään mallikaunotarta kauan kattella jos sillä olisi ihan karmea luonne.
- N22.
Olet vaan törmännyt vääriin miehiin. Kyllä on niitä fiksujakin, jotka näkee naisessa muutakin kuin sen ulkonäön. Älä nyt miesten takia hanki silikooneja, se on vasta säälittävä. Itse oon aina ollut tosi laiha ja omistanut a-kupin rinnat. En itse haluaisikaan sellaista miestä itselleni, jolle se ulkonäkö olisi kaikesta tärkein asia. Ei sille voi mitään millaiseksi on syntynyt, (paitsi mennä leikkaukseen ) niin jos joku mies ei sitä tajua, niin en edes katsoisi moista apinaa. Itse olen tyytyväinen itseeni, enkä jaksa stressata mitä miehet ajattelee. Kunhan pitää muuten huolta omasta ulkonäöstä ja on sinut itsensä kanssa, niin kyl ne miehet tykkää ;)
- ...
pelkät rinnat asiaa ratkaisevat... Tai jos ratkaisevat niin mies ei ollut oikea sinulle. Miehet kyllä katselevat rintoja, mutta olen pannut merkille että ainakin minussa he katsovat kasvoja (tai peppuakin) enemmän.
- ................
En ole ihannenainen. Olen riipputissinen c-kuppi, reitevä, pömppömahakas, pitkä, kasvot ihan kivat ja silti olen täydellinen. Olen omana itsenäni täydellinen minä ja kukaan eikä mikään korvaa sitä. Olen ylpeä itsestäni! Minulla on raskausarpia ja selluliittia. Peppu lyllyy kun sitä heiluttelen musiikin tahtiin. Seksikästä? Mielestäni olen seksikäs omalla tavallani :)
- sitten kun
ulkonäköä kehutaan kaiken aikaa? Tulee sellainen olo, että pidetäänkö minua nyt jotenkin tyhmänä? Ja että eikö kukaan näe pintaa syvemmälle? Tai että taasko joku on tunkemassa pöksyihin?
Niihin kehuihin turtuu, eivät lämmitä pätkääkään kun sata kertaa kuulee samat liirumlaarumit. Ulkonäkö saattaa olla sekunnissa mennyttä jos huono tuuri käy, pitkällä aikavälillä se on varmasti mennyttä kun vanhemmiten alkaa muistuttaa rusinaa. Kannattaisi panostaa sisäpuoleen ja taitoihinsa, unohtaa peili kokonaan.
Se hyvä sisäinen olo näkyy kyllä päällepäinkin.- vaikken ole edes
missin tai mallin mitoissa.
Kannattaa aika rennosti suhtautua moiseen. Miehet kun tunnetusti sanoo ihan mitä tahansa päästäkseen pöksyihin. Jos sulla on kiva olla omassa kropassas, kuten mulla niin ei kai siinä mitään. Kyllä se muillekin näkyy. Mutta kyllä se liiallinen kehu aina epäilyttää. Voihan sitä kiittää ja hymyillä, muttei pelkkien kehujen takia kyllä kannata innostua. Tekoja voi odottaa miehiltä ennemmin. Jos joku oikeasti välittää niin kyllä sen lopulta näkee. Omalta kullalta on kuitenkin aina kiva kuulla kehuja :)
- mies 31
Olet tosiaan nuori, vasta 20 v. Siinä iässä pojat on vielä lapsellisia ja tuijottavat sitä pornoa. Älä nyt hyvä tyttö mitään silikoneja ota, aivan varmasti rinnoistasi pidetään kun löydät oikeanlaisen miehen. Vai luuletko että Keira Knightleyllä, Kate Mossilla, Kate Hudsonilla ja ketä näitä pienirintaisia kaunottaria nyt onkaan, olisi ollut jossain vaiheessa puutetta miehistä? Ei rintojen koolla ole paljoakaan tekemistä naisen seksikkyyden ja haluttavuuden kanssa. Seksikkyys on korvien välissä.
- olla väärässäkin
mutta viestisi vaikuttaa provolta.
Kyllä ne sirot naiset paljon kauniimpia ovat!
Mun mielestä suuret ja roikkuvat ihrapallot ei todellakaan näytä hyvältä.- BeepBeep
Eiks se ole aika selvä asia että kun ihminen on kunnossa ja voi hyvin fyysisesti, myös mieli voi paremmin..? Näin ollen on varmaankin ihan loogista , että sopivasti treenatut kropat ovat valtaväestön mielestä (tietenkin löytyy aina poikkeuksiakin) kiinnostavampia sekä miehillä että naisilla, kun niiden alta löytyy suuremmalla todennäköisyydellä myös iloinen, avoin ja miellyttävä persoona.
(Ja kun ajatellaan vielä alkukantaisemmin, niin sopusuhtaisen ja terveen vartalon omistava ihminen on todennäköisesti kyvykkäämpi lisääntymään ja saamaan terveitä jälkeläisiä...)
Tässä ajatuksiani siitä, miksi ei kannata laihduttaa itseään tikuksi, eikä myöskään päästää painoaan kohoamaan taivaisiin. Eikä tosiaankaan treenata rasvaprosenttiaan nollille, yliammutun näköistä ja antaa ihmisestä kuvan, ettei elämässä ole muuta sisältöä kuin vartalon muokkaus. - samma mieltä
BeepBeep kirjoitti:
Eiks se ole aika selvä asia että kun ihminen on kunnossa ja voi hyvin fyysisesti, myös mieli voi paremmin..? Näin ollen on varmaankin ihan loogista , että sopivasti treenatut kropat ovat valtaväestön mielestä (tietenkin löytyy aina poikkeuksiakin) kiinnostavampia sekä miehillä että naisilla, kun niiden alta löytyy suuremmalla todennäköisyydellä myös iloinen, avoin ja miellyttävä persoona.
(Ja kun ajatellaan vielä alkukantaisemmin, niin sopusuhtaisen ja terveen vartalon omistava ihminen on todennäköisesti kyvykkäämpi lisääntymään ja saamaan terveitä jälkeläisiä...)
Tässä ajatuksiani siitä, miksi ei kannata laihduttaa itseään tikuksi, eikä myöskään päästää painoaan kohoamaan taivaisiin. Eikä tosiaankaan treenata rasvaprosenttiaan nollille, yliammutun näköistä ja antaa ihmisestä kuvan, ettei elämässä ole muuta sisältöä kuin vartalon muokkaus.Juu kun nainen on tarpeeksi kaunis niin muut naiset kokevat olonsa uhatuiksi ja siksi syrjivät eri tavoin tätä naista. Toki me miehet kyllä annamme tälle näiselle enemmän painoarvoa jo pelkän ulkonäonkin perusteella.
Tuo kumppanin valinta on monimutkainen juttu. Kaikki mitä kirjoitan perustuu omaan (miehen)subjektiiviseen käsitykseen asiasta, joten provosoituminen on turhaa. Ulkonäköön kiinitetään ensiksi huomiota PISTE! Tässä vaiheessa on mahdotonta muusta tietääkään. Silloin syntyy käsitys siitä, onko toisesta kumppaniksi vai pelkästään ystäväksi (onko viehättävä vai ei). "Normaalin" ulkokuoren omaava nainen koetaan usein helpommin lähestyttäväksi kuin superkaunis. Jos nainen on koettu jollakin tavalla viehättäväksi ja on miehen mielestä vieläpä mukava, alkaa nainen näyttää haluttavammalta ja seksikkäämmältä. Jos nainen ns. "ihannenainen" mutta täysin sisällötön lahopää, alkaa naisen kauneus muuttua miehen silmissä toiseen suuntaan. Nainen ei enää näytäkään niin hyvältä.
Rintoja suurentamalla voi varmasti parantaa urakehitystään, mutta saattaa huonolla tuurilla tehdä itsestään vaikeammin lähestyttävän/ alkaa kerätä lähelleen miehiä jotka haluavat pelkästään sänkyyn. Hyvin harva omassa ystäväpiirissäni ihannoi isoista rinnoista. Nekin jotka ihannoivat, tekevät sen lähinnä fantasian tasolla. Jos kaikki loksataa kohdalleen, rinnat näyttävät hyvältä olivatpa ne minkäkokoiset tahansa. Ovatpa yksinoikeudella miehen... Satunnaisissa säädöissä toinen on vain seksilelu, jolloin tilanne ehkä vähän eri. Ja makuja on monia. Luulen silti suurimman osan toimivan kuvailemallani tavalla. Ja mielestäni seksikkäimmät naiset ovat hyväksyneet ominaisuutensa ja ovat sinut itsensä kanssa. Sen huomaa jo kaukaa :-)- kiteytetty
Täysin samaa mieltä edellisen kanssa.
Ulkonäöllä ei pitkälle pötkitä, jos ei ole muuta antia. Naiset vouhottaa asiasta ihan liikaa ja tuhlaa energiaansa kilpailemalla ulkonäöllä keskenään. Tavisnaiset on parhaita, sellaiset joilla on itsetunto kohdillaan ja jotka suuntaa sen energian muualle (esim.mieheensä) kuin haaskaa aikaansa ja energiaansa peilin edessä päivittellen ja toisiin naisiin itseään vertaillen. - hepokattiliini
on pitänyt itseään ihan ok tyyppinä A-kupin tisseineen ja ollut jokseenkin estotonkin oman kehonsa suhteen, mutta tuleekin kommenttia omalta kumppanilta siitä, miten ihanaa on tuijotella isoja rintoja ja varsinkin sitä rintojen välistä vakoa ja miten ne hytkyy kävellessä yms. Jotenkin kyllä notkahti kuvitelma omasta riittävyydestä ja haluttavuudesta ja vaikka asiasta on sittemmin puhuttu, ei se kokonaan katoa ajatuksista vaan itseään vertaa useinkin muihin. Koen kyllä, että olen se, johon mies TYYTYY... toistaiseksi. Jos mies nyt on ihailevinaan tissejäni, ajattelen hänen kyllä vain teeskentelevän. Lisäksi on tullut sellanenkin "vainoharha" että sitä ne aiemmatkin kumppanit haikaili, eivät vaan olleet niin hölmöjä, että olisivat ääneen haaveensa lausuneet.
- ei voi muuta sanoa
hepokattiliini kirjoitti:

halusi ihan tahallaan satuttaa sinua ja aiheuttaa tuon riittämättömyyden tunteen. mä veikkaan että sillä on itsellään jotain itsetunto-ongelmia. pitäiskö sun etsiä fiksumpi mies? a-kupin tissit on ihan jees, ei mitään vikaa. itse oon seurustellut pieni- ja isorintaisten kanssa ja molemmista olen pitänyt, eikä ole tarvinnut muita vilkuilla. a-kupin rinnat on tyttömäisen söpöt ja veikkaanpa että se mieskaverisi pitää niistä, halusi vain aiheuttaa sulle pahan mielen.
hepokattiliini kirjoitti:
on pitänyt itseään ihan ok tyyppinä A-kupin tisseineen ja ollut jokseenkin estotonkin oman kehonsa suhteen, mutta tuleekin kommenttia omalta kumppanilta siitä, miten ihanaa on tuijotella isoja rintoja ja varsinkin sitä rintojen välistä vakoa ja miten ne hytkyy kävellessä yms. Jotenkin kyllä notkahti kuvitelma omasta riittävyydestä ja haluttavuudesta ja vaikka asiasta on sittemmin puhuttu, ei se kokonaan katoa ajatuksista vaan itseään vertaa useinkin muihin. Koen kyllä, että olen se, johon mies TYYTYY... toistaiseksi. Jos mies nyt on ihailevinaan tissejäni, ajattelen hänen kyllä vain teeskentelevän. Lisäksi on tullut sellanenkin "vainoharha" että sitä ne aiemmatkin kumppanit haikaili, eivät vaan olleet niin hölmöjä, että olisivat ääneen haaveensa lausuneet.
Kumppanisi ei todnäk edes tiedä sanoneensa mitään loukkaavaa. Ei ymmärtänyt menevänsä herkälle alueelle. Jos ymmärsi niin hän on idiootti :-) Varmasti hän ei vain "tyydy" sinuun ainakaan tuon asian takia. Oma mieli tekee niin herkästi tepposet. Tota vois verrata vaikka siihen, että mun seuralainen kehuis jonkun miehen lihaksia (itse olen aika kevytrakenteinen). Ajattelisin sen takia et nyt se vaan "tyytyy" muhun. Sama asia. Eikö..? Se mitä jollain muulla on ei oo millään tavalla sulta pois. Kukaan meistä ei oo täydellinen. Kundi tykkää susta ja haluu olla sun kanssa. Seksikkyys ei meinaan ole synonyymi isoille rinnoille ;-)
Hölmöltä tuntuu näin sanoa kun tiedän et ei siitä kuitenkaan oo apua. Älä ajattele olevas kompromissi vaan etuoikeus. Varmasti monella tytöllä on isommat rinnat ja useat pojat niitä katselee. Mitä sitten? Varmasti monella miehellä on enemmän lihaksia ja paremmat raamit ku mulla. Mitä sitten? Ollaan sellasia ku ollaan ja niillä mennään :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle463159Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362681Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532624Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1112408Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle512183Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3511951- 1501586
- 751450
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231278Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.291218