Olen niin yksin tämän kuoleman edessä.
Olimme ns. salapari, eli äkkikuolema, joka kohtasi miesystävääni, niin hän oli naimisissa, mutta meillä oli salasuhde, joka oli jo kestänyt useita vuosia. Hän sai suuret hautajaiset, mihin minä en tosin voinut osallistua. Nyt kysynkin teiltä kanssa sisaret ja veljet, miten minä saan tämän surutyön tehtyä? Kuka auttaa minua, "näkymätöntä leskeä"? Kukaan läheiseni ei tiedä, että olen menettänyt juuri elämäni rakkauden.
Kaikki suruvalittelut menee oikealle leskelle ja hän voi surra näkyvästi, mutta miten minä tästä selviän? Olen suorastaan hukassa, kun en voi purkaa itseäni kenellekään, auttakaa minua!!!!
Olimme ns. salapari, eli äkkikuolema, joka kohtasi miesystävääni, niin hän oli naimisissa, mutta meillä oli salasuhde, joka oli jo kestänyt useita vuosia. Hän sai suuret hautajaiset, mihin minä en tosin voinut osallistua. Nyt kysynkin teiltä kanssa sisaret ja veljet, miten minä saan tämän surutyön tehtyä? Kuka auttaa minua, "näkymätöntä leskeä"? Kukaan läheiseni ei tiedä, että olen menettänyt juuri elämäni rakkauden.
Kaikki suruvalittelut menee oikealle leskelle ja hän voi surra näkyvästi, mutta miten minä tästä selviän? Olen suorastaan hukassa, kun en voi purkaa itseäni kenellekään, auttakaa minua!!!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
... puolestasi. Pelkään, että minulle käy jonain päivänä samalla tavalla. Koska et tietenkään oikein voi puhua asiasta kenellekään tutulle, niin ehkä ammattiauttajalle sitten. Joku ystävällinen psykologi tai miksei myös pappi voisi ehkä jakaa suruasi. Joka tapauksessa, osanottoni ja toivon sinulle paljon voimia tulevaan.
hyvästelemään?Olin monta vuotta itsekkin toisena naisena ja tuo haudalle meno tuli itselleni ensimmäisenä mieleen. On sinulla oikeus surra ja hyvästellä, vie kukat ja laita kynttilä palamaan. Otan osaa suruusi.
Anteeksi, viestini lähti vahingossa sinulle ensimmäisenä vastanneelle.
Toivon mukaan olet veljeni salarakas.
Veljeni vaimo on niin hirveä ihminen, että toivon että sinä olet tuonut veljeni elämään jotain hyvää.
On niin ikävä veljeä
Niinpä, nämä surut on niitä suruja, jotka on myös salassa surtava.
Edesmenneen tätini pitkäaikainen salarakas, ei edes kukkia laittanut rakastajatarelleen, kun saatoimme häntä haudanlepoon.
Kaipa tuo oli lehdestä lukenut kuolinilmoituksen aikoinaan, kun ei enää perään soitellut.
Kun menettää rakkaansa on suru ja ikävä niin toivottoman raskasta kantaa, ettei sitä meinaa millään jaksaa, vaikka saa avoimesti kertoa siitä koko maailmalle, saatikka jos se täytyy pitää salassa ja kärsiä täysin yksin. Säälin sinua todella. Et voi muuta kuin vain hyväksyä tapahtunut ja kestää se kipu ja toivottomuus. En tiedä olisiko onnellisempaa elää ilman rakkauden kokemusta, silloin ei tarvitsisi kestää menettämisen tuskaa. Uskon kuitenkin, että on suuri onni, jos on löytänyt sielunkumppanin ja kokenut rakkauden. Läheskään kaikille ei sitä onnea koskaan suoda.
Minä menetin avomieheni seitsemän vuotta sitten,olimme yhdessä puolet silloisesta elämästämme eläneet, kaikki tapahtui odottamatta.
Vaikka minulla oli läheiset ympärillä ja kaikki tiesi tapahtuneen, en silti osannut surra toisten nähden, minulla oli enempi tarve auttaa muut takaisin normaaliin oloonsa, en kestänyt katsoa miten kaikki murtui, minun oli pakko pökkiä toiset raitelle..
sainkin kovapäisen osan ja ehkä osa välttelee minua vieläkin siksi, en tiedä? Se ei kuitenkaan minua haittaa tiedän että ne jotkut tulevat kun on valmiita siihen.
Mutta oman osani tein suruun kirjoittamalla,
minulla on yöpöydänlaatikossa vihko mikä täyttyi
sivu..sivulta, kirjoitin miehelleni kaikki mitä tunsin ja koin ja itkin, tein tätä alkuun lähes päivittäin ja pikkuhiljaa alkoi aikavälit kasvaa
joskus vieläkin otan vihkon ja kirjoitan, minulle se oli parasta helpotusta.
En ole missään vaiheessa tuntenut haudalla käynnin tuovan minulle mitään apua..
Mutta tämän runon luin silloin pienestä lohdutus
kirjasesta, uskon että mieheni olisi minulle sanonut juuri nuo sanat ja käskenyt minun jatkaa elämää eteenpäin..
Olen lempeä sade
Älä seiso haudallani suremassa.
En ole siellä.
En nuku.
Olen tuhannet tuulet taivaalla.
Olen timanttien kimmellys hangella.
Olen auringonpaiste, kun vilja kypsyy.
Olen lempeä sade, kun tulee syksy.
Kun aamun äänettömyyteen havahdut,
olen linnunsiipien nopea kahahdus,
parven noustessa ilmaan.
Olen lempeät tähdet, jotka hohtavat yössä.
Älä seiso haudallani itkemässä.
En ole siellä.
En ole kuollut.
-tuntematon-
Voimia sinulle!
Älä ihmeessä jää yksin, mene sururyhmään. Jos paikkakunta on pieni, mene kaupunkiin. Ja jos asut kaupungissa,eri seurakunnan kun missä leski asuu. Ihan siksi, että et satu samaan ryhmään lesken kanssa. Sururyhmässä kaikilla ryhmän jäsenillä on vaitiolo velvollisuus. Samoin kun ryhmän vetäjilläkin. Siellä voit huoleti käydä läpi suruasi ja puhua tunteistasi, eikä tarvitse hävetä yhtään sitä että olit ns.toinen nainen. Itsekkin puolison kuoltua kävin hautajaisten jälkeen sururyhmässä ja kyllä sielläkin oli ihan laidasta laitaan tapauksia. Ei sinun todellakaan tarvitse hävetä. Mielestäni kaupungissa sururyhmiä on ihan psygologin vetäminä, että seurakunnan vetäminä. Täällä maalla kävin srk:n sururyhmässä.
No kaippa se NÄKYVÄ sureminen kuuluukin sen lailliselle vaimolle... minä tuomitsen tuollaiset naiset.. kamalaa uikuttaakkaan täällä AVIONRIKKOJA
- VAI NÄKYMÄTÖN LESKI joopa- joo
OISIT MENNY VIIMEISEKSI ULISEEN SINNE HAUTAJAISIIN antaa jäähyväisesi niin kaikki olisi saanu tietää totuuden petturista!!-empä surisi moista !!!