Uskomatonta

Juttelin tuossa yksi päivä erään henkilön kanssa, joka oli meinannut tuoda sieltä auton, kun oli reissannut siellä suunnassa. Sopiva auto oli löytynyt, mutta myyjä oli ruennut kyselemään että millaiset kilometrit ja huolto kirjan asiakas haluaa. Homman olisi kuulemma tehty sillä aikaa kun asiakas juo kahvit.

Niin kaveri meinasi, että epärehellisempää ihmistä ei ole kuin Saksalainen. Tämmönen tapaus, itse en ainakaan tule mitään saksan tuontia hankkimaan ikä kuuna päivänä, mutta toki muut saavat sellaisella ajella jos se tuntuu oikealta ratkaisulta.
182567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

tämän tyyppinen kirjoittelu osataan jo jättää omaan arvoonsa.

Äänestä
  • Niin, jokainen voi ottaa kirjoituksen miten haluaa, mutta puhdasta faktaa tuo juttu on.

    Äänestä

Vai että joku henkilö oli oikein meinannut tuoda auton ja vieläpä "sieltä". Näistä "faktoista" ja säälittävästä kirjoitusasustasi voi päätellä, että olisi parempi jos jättäisit kirjoittelun julkisille palstoille. Osta tyttöjen päiväkirja, jossa on oikein lukko. Sinne voit säilöä nämä aarteesi.

Äänestä
  • Anteeksi säälittävä kirjoitusasuni, mutta totta tuo juttu on silti. Minä olen hoidellut joskus seriffinkin hommia täällä suomi24:sella, joten en tosiaankaan puhu potaskaa.

    Äänestä

  • Pena2 kirjoitti:

    Anteeksi säälittävä kirjoitusasuni, mutta totta tuo juttu on silti. Minä olen hoidellut joskus seriffinkin hommia täällä suomi24:sella, joten en tosiaankaan puhu potaskaa.

    Mutta käytetyn Suomiauton kauppiaaseen verrattuna ihan "lapsellisen" rehellinen,itselläni on omakohtaista kokemusta nyt kahdesta käytetystä saksantuonnista joilla olen ajellut yli 100000/km,eikä tulis kyllä mieleenkään ostaa käytettyä suomiautoa,ajokokemusta yli 45v ja 2,5milj./km.
    En väitä etteikö sieltä löydy huonojakin,mutta osaavalle ostajalle hinta/laatusuhde on paljon edullisempi ja vaikka sakut ovatkin köyhiä on siellä kuitenkin paljon suuremmat valikoimat rikkaaseen Suomeen verrattuna.

    Äänestä

  • tuo saku kirjoitti:

    Onnittelut hyvistä ostoksista. Tärkeintähän on se, että on itse tyytyväinen ostoksiinsa.

    Äänestä

Että kilometrit olivat jo ok ostajaehdokkaan mielestä, mutta vielä olisi voinut niitäkin tuunata?
Sehän olisi pitänyt testata ja kahvin aikana hivuttautua tiehensä tms.

Minulle on myyty täällä Suomessa auto tuunatulla huoltokirjalla. Rouva mustalaisen auton huoltokirja sinänsä oli ok, rekisterinumero oli ok, mutta tarra, jossa oli auton tiedot, siinä olikin jo eri auton moottorin numero. Sinänsä ihan outo juttu, koska auto oli HYVÄ. Ajelin sillä yli vuoden ilman ongelmia, katsastutin ilman ongelmia, ja myin sitten samalla hinnalla kuin olin itse siitä maksanut. Uusi ostaja huomasi huoltokirjaongelman, mutta osti koslan silti :)

Äänestä
  • Ihmistä asuu Saksassa ja yksi näistä erehtyi lupaamaan tuollaista niin koko maa on huijareiden tyyssija :)

    No me ollaankin niin iso ja itseluottamusta täynnä oleva kansa että meillä ei tuollaista tehdä tai sulateta, tääl koto Suames.

    Äänestä

Voin olla Pena kanssasi samaa mieltä, että sun ei kannata varmaan lähteä Saksaan auton ostoon. Meinaan vaan että toiset ostaa ja toiset meinaa. Niin se on aina ollut ja niin se varmaan tulee aina olemaankin.

Äänestä
  • Itse olen ostanut neljä viimeisintä autoa uutena. Samaan pyrin myös tulevaisuudessa, jos vain töitä piisaa...

    Äänestä

  • Pena2 kirjoitti:

    Itse olen ostanut neljä viimeisintä autoa uutena. Samaan pyrin myös tulevaisuudessa, jos vain töitä piisaa...

    "Itse olen ostanut neljä viimeisintä autoa uutena."

    Niinpä niin. Täällä sitä parjataan ulkomaisten myyjien rehellisyyttä ja uskotellaan, että jokainen tuontimasiina on ruuvattu näyttämään mitä halutaan ja vähän samalla töhritty huoltokirjaan lisää merkkejä. Taitaa olla Pena2:lla asia kuitenkin niin, että häntä vituttaa vain se, ettei ole a) kielitaitoa ja b) uskallusta lähteä hakemaan autoa esim. Saksasta. Noh, onnittelut niille suomalaisille autonmyyjille, jotka ovat Penalle onnistuneet myymään uuden vempaimen sen sijaan, että tämä olisi hakenut vaikkapa toisesta EU-maasta vähintäänkin yhtä hyviä vehkeitä edullisemmin. Voi luoja, millaista rupusakkia tänne kirjoittelee, koettakaa nyt hyvät keskenkasvuiset pidätellä noita perättömiä tarinoitanne!

    Äänestä

  • Raamio kirjoitti:

    Ensinnäkin minua ei vituta muut kuin kaltaisesti meuhkaajat, jotka nimittelevät toisia idiooteiksi.

    Vastaukset:

    a) Perheessäni puhutaan kahta kieltä, Englantia ja Suomea.

    b) On tuota maailmaan sen verran tullut kierrettyä, että mitään suurta uskallusta joku auton haku ei vaatisi.

    Syyt miksi en autoa hae:

    a) Ajan mieluummin uudella autolla, käytetty on aina käytetty.
    b) En luota Saksalaisiin.
    c) Autoliikkeet eivät maksa noista tuontiautoista vaihdossa juuri mitään, osa ei niitä edes huoli ilmaiseksikaan ---> takkiin tulee

    Mutta jokainen saa ajaa sellaisella autolla kuin haluaa, ei se ole minulta pois joku roudaa saksasta vanhoja Mersuja ja Bemareita. Sorry vaan jobbarit, että sanoin oman mielipiteeni asiasta...

    Osaatpa muuten monia kieliä, melkein kaikkia mitkä ovat peruskoulussa nykyään pakollisia, Muuten minkäs värisiä ne neljä viimeisintä puntoas nyt olivatkaan ?

    Äänestä

  • "Viisaampi" kirjoitti:

    Osaatpa muuten monia kieliä, melkein kaikkia mitkä ovat peruskoulussa nykyään pakollisia, Muuten minkäs värisiä ne neljä viimeisintä puntoas nyt olivatkaan ?

    Muuta kuin vituilla, niin ei ehkä kannattaisi kommentoida ollenkaan. Siinä vain näytät oman typeryytesi...

    Äänestä

  • Pena2 kirjoitti:

    Muuta kuin vituilla, niin ei ehkä kannattaisi kommentoida ollenkaan. Siinä vain näytät oman typeryytesi...

    Sillä vaan, kun tuntuu nuo lasten"tarhan" "tätien" "riidan keskeytys sanat" olevan sinulla verissä.

    Äänestä

  • WoW !!! kirjoitti:

    Sillä vaan, kun tuntuu nuo lasten"tarhan" "tätien" "riidan keskeytys sanat" olevan sinulla verissä.

    Päiväkodit liittyy tähän keskusteluun, puhumattakaan heitot jostain Puntoista? Jos ei sulla ole mitään asiaan oikeasti liittyvää, Then is better if you be quiet.

    Äänestä

  • Pena2 kirjoitti:

    Itse olen ostanut neljä viimeisintä autoa uutena. Samaan pyrin myös tulevaisuudessa, jos vain töitä piisaa...

    No minkäs laisia ne "4" viimeisintä autoa ovat ollet, tai no mitä hintaluokkaa? Ettei vaan ollut kuitenkin skèidoja kaikki?

    Äänestä

TÄMÄ SAMA VIESTI OLI TOISELLA PALSTALLA JA SIELLÄ VAAN HAUKUTTIIN SUOMALAISTA AUTOKAUPPIASTA.

ON TÄÄLLÄKIN PALSTOILLA OIKEITA PASKAJAAKKOJA.........

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Pena2 kirjoitti:

Juttelin tuossa yksi päivä erään henkilön kanssa, joka oli meinannut tuoda sieltä auton, kun oli reissannut siellä suunnassa. Sopiva auto oli löytynyt, mutta myyjä oli ruennut kyselemään että millaiset kilometrit ja huolto kirjan asiakas haluaa. Homman olisi kuulemma tehty sillä aikaa kun asiakas juo kahvit.

Niin kaveri meinasi, että epärehellisempää ihmistä ei ole kuin Saksalainen. Tämmönen tapaus, itse en ainakaan tule mitään saksan tuontia hankkimaan ikä kuuna päivänä, mutta toki muut saavat sellaisella ajella jos se tuntuu oikealta ratkaisulta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu