Tänään ip uusittu opetusministeri Sari Sarkomaan haastattelun lauantaiseurassa nosti mieleeni asian, joka taitaa olla melko selittävä ero siinä, miten keskusta ja kokoomus näkevät valtion tuen käytön erilaisiin hankkeisiin.
Keskusta edellyttää, että rahaa jaetaan, kun sitä vaaditaan. Pelkkä rahan käytön tarkoitus keskustan mielestä riittää rahan antamisen perustaksi.
Kokoomus edellyttää, että ensin tehdään suunnitelma ja budjetti, ja rapaa pyydetään vasta sen jälkeen suunnitelman toteuttamiseen.
Jos olen päätelmässäni oikeassa, niin tuo ero on merkittävä haitta keskustan ja kokoomuksen yhteistyölle. Yhteistyö voi pahastikin kärsiä, jos johtava hallituspuolue on sillä linjalla, että ensin raha, sitten suunnitelma ja toimenpiteet, kun toinen hallituspuolue on sitä mieltä, että ensin tarkka suunnitelma, sitten sitä varten rahaa ja lopuksi toteutus suunnitelman mukaisesti.
Kepu pyytää rahaa ikään kuin avoimiin piikkeihin.
Kokoomus edellyttää tarkkaa suunnitelmaa siitä, miten raha aiotaan käyttää ja mihin, ennen kuin rahan pyyntöä edes otetaan käsittelyyn.
Tässä voi piillä pahakin yhteistyön este varsinkin jos Korhosen johtama "keskustan kenttä" on se, joka vaatii hallitukselta rahaa milloin mihinkin tarkoitukseen ilman tarkempia suunnitelmia tai perusteluja.
Tällaiseltahan tuntuu mm. maatalousministeri Anttilan vaatimus sikaloiden tukemisesta, jos niissä hoidetaan siat niin kuin lait vaativat.
Toinenkin ongelma tällaisessa keskustalaisessa tukiajattelussa on. Ympäristötukia on mm haettu peltojen ja laidunmaiden suojavyöhykkeiden aikaansaamiseen pellon/laitumen ja vesistön välille, jotteivat lannoitevalumat joutuisi suoraan vesistöön, vaan suodattuisivat siinä välillä.
Rahaa on jaettu, mutta onko samalla katsottu suunnitelmat, hyväksytty ne ja myös valvottu, että raha on käytetty suunnitelman toteuttamiseen?
Viimeisimpien uutisten valossa näyttäisi, että keskusta ottaa rahaa vastaan, mutta käyttää sen sitten niin kuin kansanedustajat avustajarahansa: synttärijuhliinsa, vaaliesitteisiinsä ja oman tukiryhmänsä palkkiohin

Vastaukset 9
Vanhimmat
väkeä:
"Viimeisimpien uutisten valossa näyttäisi, että keskusta ottaa rahaa vastaan, mutta käyttää sen sitten niin kuin kokoomuksen kansanedustajat avustajarahansa: synttärijuhliinsa, vaaliesitteisiinsä ja oman tukiryhmänsä palkkiohin."
Tämähän perustavaa laatua oleva ero puolueiden politiikassa, mutta ei se erota vain Kepua ja Kokoomusta toisistaan. Avoimet piikit ja huonosti perustellut rahanjaot kuuluvat olennaisena osana kepulaiseen politiikkaan. Kepu eroaa kaikista muista puolueista tässä suhteessa.
Kepulle olisi parasta, jos rahaa voitaisiin jakaa sen uskollisimmmille kannattajille, ökyisännille ilman mitään perusteita ja mahdollisimman paljon.
... pitää kepun kimppuun hyökätä mitä mielikuviteksellisin tekstein.
Jos mikä, niin maataloustuet ovat tarkan kansallisen ja erikoisesti EU:n valvonnan alaista. Samoin kehitysaluetukia ei saa kuin erittäin tarkan suunnitelman mukaisiin kohteisiin.
Vastikkeetonta rahaa ei tule jakaa mihinkään kevytmielisesti.Vielä vähemmän poliittisiin tarkoituksiin,kuten puoluelehti-puoluetukiin ym.vastaaviin tarkoituksiin.
Tässä on kyse lähinnä asenteista ja poliittisista menettekytavoista ja vähemmän siitä valvotaanko jotain jälkikäteen vain onko EU:n rahanjakobyrokratia lukuisine lomakkeineen järkevin tapa toimia.
Avaukseni sai oikeastaan kimmokkeen siitä, miten Sarkonmaa moneen kertaan korosti sitä, että yliopistosuunnitelmissa ei nyt anneta rahaa mihinkään, vaan pallo on yliopistoilla, jotka laativat itsenäisesto omat suunniltelmansa ja ehdotuksensa budjetteineen ja sitten katsotaan niihin rahat,
Tämä on enemmän ajattelutapaa, Oiva: ensin rahat ja sitten niiden käyttö (kepun tapa) vai ensin suunnitelma rahan käytöstä ja jos se on hyväksyttävää, niin sitten siihen saa rahat (kokoomuksen tapa).
Kärjistät enemmän kuin minä, mutta ei kai me perusasiasta eri mieltä olla?
Tuohan se peruslinjauksien ero on Kokoomuksen ja kepun politiikassa. Kepu katsoo yleensä ehdottomaksi vaatimukseksi että yhteisen rahan käyttö hyödyttää sitä tai sen kannattajia, ja jos rahaa joskus ohjataankin muuallekin niin kepulaisille pitää löytyä jokin hyvitys. Pääkaupunkiseudun liikennehankkeet ovat hyvä esimerkki, niitä ei saada käyntiin kun rahaa pitää ohjata muilla kuin liikenteellisillä perusteilla.
SDP on ollut samantyyppinen jakopuolue jolle tosin tärkeintä on ollut että rahaa kierrätetään mahdollisimman paljon yhteiskunnan eri julkisten toimijoiden kautta joita SDP sitten on pyrkinyt valvomaan ja ohjeistamaan.
Lipposen kausilla SDP tuli hyvin lähelle Kokoomuksen linjaa ja puolue toimi hyvin vastuullisesti myös yhteisten rahojen jakajana. Vanhasen ykkösessäkin demarit jatkoivat Lipposen linjoilla mutta vaalien alla vanha suola alkoi janottaa ja Heinäluoma vaati yhteiskunnan menojen kasvattamista palvelujen lisäämisellä. Kansa palkitsi tuon paluun vanhaan vaalitappiolla.
Taitaa olla suljetun talouden jäänteitä ja vanhan punamullan jakopolitiikan perinnettä, että hallituspuolueet budjettia laatiessaan ensin sopivat rahojen jaosta ja kumpikin sitten erikseen käytti ne niin kuin käytti, jos seoli budjetin momenttien puiteissa mahdollista.
Tästä periteestä kokoomuksen ei tarvitse oppia pois, kun se ei ole sellaisissa jakohallituksissa koskaan ollutkaan.
ilkan syntymäpäivätkin meni?