Söin joku aika sitten masennuslääkkeitä joiden sivuvaikutuksena oli se, että orgasmin saanti oli hankalaa. Lopulta onnistuin saamaan orgasmin (kuukausien jälkeen lääkkeiden syömisen aloittamisesta). Lopetin lääkkeiden syönnin ja sen jälkeen on ollut ongelmana "tunteeton" orgasmi. Saan orgasmin tavalliseen tavaan, mutta se orgasmin voimakkain tunne jää saamatta. Onnistun myös tästä syystä saamaan toisen orgasmin ensimmäisen jälkeen, mutta sekään ei tunnu "täydelliseltä".
orgasmi ongelmana masennuslääkkeiden jälkeen
en saa kunnon orgasmia
71988
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
aivovaurion niistä lääkkeistä koska aivot käsittelevät orgasmia eri tavalla kuin ennen niitä. Näitä tapauksia tulee jonkin verran esille, netistä löytyy 1300 jäsenen vahvuinen tukiryhmä sellaisille joilta SSRI-lääkkeet ovat tuhonneet seksuaalisuuden niin, ettei se ole palautunut käytön lopettamisesta huolimatta.
Ehkä tila voi korjaantua vuosien, tai vuosikymmenten kuluessa. Voithan aina vaatia kuntoutusta lääketehtaan kustannuksella.
Olen myös jo vuosia kärsinyt laantuneesta orgasmin tunteesta, saan sen kyllä mutta tunne on jotenkin vaisu.. ei jälkeäkään nuoruuden räjähtävästä tunteesta (olen siis 38v.) Olenkin ihmetellyt mistä moinen johtuu vai kultaako aika vain muistot. Olen myös käyttänyt jokusia jertoja mieliala lääkkeitä mutta en ole osannut yhdistää orkasmin tunnetta niihin vaikka tiedän että lääkkeet voi vaikuttaa erektion saantii.
Mikä sen lääkkeen nimi on?
Cipralex
Niinpä niin, tällaista se on vieläkin. Jo 1960-luvulla tiedettiin lääkkeiden sivuvaikutus seksuaalisuuteen, mutta eihän sillä ollut merkitystä, mitäs hullut seksillä tekee?
Synapsit ja serotoniinit kun ovat samalla alueella molemmissa.
söin itse cipralexia ja cipramillia noin 3 vuotta. Ei ollut pahan olon tunteita eikä myöskään hyvän olon tunteita kun kyseisiä lääkkeitä käytti. Olin tunteellisesti täysin kylmä en tuntenut vihaa en surua en iloa. Kaikki oli "neutraalia". Ikävin vaiva mikä kyseisten lääkkeiden syönnistä jäi on jatkuva impotenssi.
Olen 26-vuotias harrastan urheilua ja syön terveellisesti Mutta mikään ei ole vielä palauttanut kykyä tuntea seksuaalista mielihyvää. Kaverit ja läheiset luulevat homoksi kun komeaa ulkomuotoa löytyy eikä ole naista vierellä. Asiasta en ole luonnollisesti kehdannut kertoa paitsi lääkärille joka ei osannut sanoa juuta eikä jaata koko asiaan pelkästään vastasi "että kyllä ne halut yleensä palaa ja jos se mieskunnon surkastuminen johtuu henkisestä tilastasi"
No nyt ainakin mielenterveys ongelmaiset eivät saa lapsia ja arjalaisen rotumme geeniperimä ilmeisesti paranee??
Tiedekuntahan on aina ollut hekumoissaan rodunjalostuksesta.
Kuinkahan monta kohtalo toveria suomesta löytyy?
Siitäkö se johtuu. Cipralexia nassuun jo toista vuotta, sama aika o-vaikeuksia. Vitunvittu, nyt loppu!