Jumalaton sanoo ylvästellen: "Ei hän kosta". "Ei Jumalaa ole" -siinä kaikki hänen ajatuksensa.
Ylvästely jumalattomuudella
hilluvalla ateistilla
14339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ateisti voi myöskin keplotella syyllisyytensä salaten hautaan, sillä "tietää" ettei kukaan tuo häntä vastuuseen teoistaan. Tietääkseni Raamattu, joka kehoittaa sovintoon, anteeksiantoon, ja julistaa rauhantekijät autuaiksi, ei tuo vastuunotto teoista ole tabu. ;)
Uskovainen hihhuli sanoo ylvästellen: MINA olemn uskosa ". "Jumala on" -siinä kaikki hänen ajatuksensa.
Ei ajatella edes, miksi Jumala ei auta
Mistä tiedät että Jumala ei auta ihmistä?
älykkyydestä. Eipä ole liikoja jaellut.
Syyt vasta-uskoon tuntuvat olevan täysin emotinaaliset ja ennakkoluuloihin perustuvat.
Areismi on sinun argumenttisi.
Mistä tiedemme, että Jumala auttaa?
v: Emme mistään!
Areismi
Mitä on areismi, keroisitko käyttäjä "suhtautumistapaasi "
Agnostisismiin kuuluu tiedon puute, ateismiin uskon puute.
Siinä on yksi kieroutunut ajatus jollaisia uskovaisten harhaisessa mielessä velloo. Mihin se rakkauden ilosanoma on unohtunut? Kai uskovaiset ymmärtävät, että hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää. Pahoin kyllä pelkään, että tuossa olivat kaikki ajatuksesi.
EIhän ihminen voi määritellä hänen yläpuolellaan olevia kysymyksiä? Vaan etsiä niihin vastausta.
Pitäisikö minun, joka olen havainnut Raamatun totuudeksi luopua siitä, jos sinä et ole tehnyt samaa havaintoa? EI Raamatun totuus ole mikään hattu mitä pidetään pyhänä päässä, vaan universaalin sanoman henkeytetty kirjakokoelma.
"Pitäisikö minun, joka olen havainnut Raamatun totuudeksi luopua siitä, jos sinä et ole tehnyt samaa havaintoa?"
Kyllä pitäisi. Jos 4 miljardia ihmistä ei ole havainnut raamattua totuudeksi, niin luulisi tämän painavan jossakin vaakakupissa. Usko ja järki ovatkin kai eri asioita eivätkä viihdy samassa päässä.
Missä oli pointti?
Se miksi mielestäni keskusteluissa mennään usein metsään, on se, että etsitään objektiivista totuutta, jonka kaikki voisivat hyväksyä. Sellaisen löytäminen on useimmiten mahdotonta johtuen keskustelijoiden erilaisista lähtötilanteista.
Ajatellaan vaikka tilannetta, jossa kaksi henkilöä kohtaavat ja vaihtavat muutaman sanan. Olkoot vaikka Alice, joka on harras hihhuli ja Bob taas ei pidä Jahven olemassaoloa todennäköisenä, ts. Bob ei usko Jahven olemassaoloon, mutta ei sitä nyt varsinaisesti kielläkään.
Bob: Hei typykkä
Alice: Herran haltuun... tuletko kirkkoon kanssani?
Bob: En viitsi, en usko Jahveen
Alice: Sinähän olet siis ateisti!
Bob: Aha.
Alicen kannalta Bob on ateisti. Bob ehkä pitää itseään agnostikkona tai minä tahansa vapaa-ajattelijana tai sellaisena, mutta Alicelle hän on silti ateisti. Onko A oikeassa? A:n totuus on tietenkin subjektiivinen, kuten tällaisissa asioissa yleensä on, mutta kukaan ei voi väittää ettei A olisi oikeassa. Tai voi tietysti väittää, mutta taas syntyy ikiluuppi.
Sitten Bob tapaa Charlesin. C on fanaattinen ateisti, joka ei hyväksy minkään sellaisen olemassaoloa, mitä ei voida suoraan mitata.
C: Terve B, miksi näytät noin dorkalta?
B: Moi, taidan olla rakastunut A:han.
C: Höh, pelkkää hormoni-boostausta.
B: Ei, siinä on jotain enemmän, jotain selittämätöntä, jotain taivaallista
C: Taidat uskoa olemattomiin, olet lähes hihhuli.
B: Aha.
C:n kannalta B ei missään nimessä ole kunnon ateisti. Voivatko A ja C olla molemmat oikeassa? Mielestäni voivat.
Siinä eivät ole kaikki hänen ajatuksensa. Siinä kohtaa sinä lakkaat kuuntelemasta ja alat puhua. Siksi et niitä loppuja ajatuksia ikinä kuullut.
***