SDP on Suomen suurin ruotsinkielinen puolue!

Finlands Svenska Socialdemokrater

http://www.fsd.sdp.fi/
2117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pakkruotsittaja-Lipponen johtaa molempia puolueita tavoitteenaan Suur-Ruotsin rakentaminen.

Äänestä

En myöskään unohda sitä, että 4-5% vähemmistöllä on fondeja, joiden vuotuinen TUOTTO on yli 30 miljoonaa euroa.
Nämä rahat rikastuttavat vähemmistön kieltä ja kulttuuria huomattavan paljon.
Silti tämä vähemmistö vaatii ja saa valtiolta enemmän rahaa per capita kuin mitä suomenkieliset saavat.
Niin on koululaitoksen ja yliopiston piirissä, Niin on YLEn toiminnassa. Niin on myös kun jaetaan valtion tukea lehdille, teatterille ja muulle kulttuurille.

Kielipolitiiikka on kehittynyt välineeksi, jonka avulla jaetaan kansa kahteen ryhmään:
1.Ne joilla jo on ja joille valtio antaa enemmän.
2.Ne joilla on vähemmän ja joille valtio myös antaa vähemmän.

Tutkimuksen mukaan ruotsinkielinen vähemmistö elää kauemmin kuin suomenkieliset. Vähemmistö on terveempää ja paremmin koulutettua. Myös vähemmistön lapset ja nuoret voivat paremmin ja saavat enemmän ja helpommin paikkoja korkeakouluihin kuin enemmistön lapset.
Uusi kielilaki oheislakeineen suosii vähemmistöä siten, että valtion ja kuntien korkeimmat virat on ikäänkuin lain kautta varattu vähemmistölle.

Kielipolitiikka toimii ikäänkuin käänteinen sosiaalipolitiikka.


Sosiaalidemokraattina en voi vain ummistaa silmiäni todellisuudelta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Älä unohda tätä. kirjoitti:

Finlands Svenska Socialdemokrater

http://www.fsd.sdp.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu