VUORISAARNA
SUOLANA JA VALONA MAAILMASSA
Matt. 5:13-16
--
5:13 Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
5:14 Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
5:15 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
5:16 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
--
3.
Tee suolaksi sä minut maan,
niin että raikkautta
tuon turmeluksen maailmaan,
sen saastaan puhtautta.
Myös minut, Herra, pelastit
ja toisten luokse lähetit
ja lausuit: Auta heitä!
(Virsi 435:3)
Vuorisaarna/Suolana ja valona maaailmassa
3
191
Vastaukset 3
Ei tunnu uskottavalta, jos suullamme väitämme tuntevamme Jumalan, mutta teoillamme kiellämme hänet (Tiit. 1:16).
Koko ajan meidän tulee kuitenkin muistaa, ettemme pelastu hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta (Tiit. 3:5).
Viimeisellä tuomiolla (Matt. 25:31-46) vanhurskaat ihmettelevät, kun Jeesus luettelee esimerkkejä hyvistä teoista oikealla puolella oleville (Matt.25:35-36):
'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?
'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
Teot, joiden perusteella vanhurskauden siunaustuomio julistetaan, ovat kaukana kaikesta ansiouskonnollisuudesta.
--
Elävä usko johtaa meidät rakkauden tekoihin (j.6).
Uskonpuhdistajamme varoittaakin niitä, jotka laiminlyövät kymmenen käskyn harjoittamisen pitämästä itseään kristittyinä.
Pyhä Henki ei vaikuta ihmisen sydämessä vain uskoa vaan myös kristillistä elämää, kymmenen käskyn mukaisia tekoja.
Oikeat kristityt vaeltavat uudessa elämässä, eivät "julkisissa synneissä".
Väärät kristityt eroavat heistä: He eivät usko, he ovat sisältä täynnä epäuskoa, kateutta ja vihaa. He elävät aviorikoksessa, ahneudessa ja pahansuopuudessa, juoppoudessa sekä kaikissa muissakin synneissä.- Elina2
että uskovilla täytyy myöskin olla tekoja niinkuin apostoli Jaakob sanoo että usko ilman tekoja on kuollut.
Vaikka teot eivät pelasta, mutta usko ja teot kulkevat kumminkin käsi kädessä.
Siinä myös sanot oikein että Pyhä Henki ei vaikuta meidän sydämissämme vain uskoa, mutta myös kristillistä elämää, ja myöskin kymmennenkäskyn mukaisia tekoja,monet uskovat kylläkin, että jos noudattaa kymmentä käskyä niin on lain alla,mutta minä ymmärrän että meille uskoville kymmenenkäskyä on elämän ohjenuora, ne muistuttavat meitä elämään oikein tätä kristityn elämää. Elina2 kirjoitti:
että uskovilla täytyy myöskin olla tekoja niinkuin apostoli Jaakob sanoo että usko ilman tekoja on kuollut.
Vaikka teot eivät pelasta, mutta usko ja teot kulkevat kumminkin käsi kädessä.
Siinä myös sanot oikein että Pyhä Henki ei vaikuta meidän sydämissämme vain uskoa, mutta myös kristillistä elämää, ja myöskin kymmennenkäskyn mukaisia tekoja,monet uskovat kylläkin, että jos noudattaa kymmentä käskyä niin on lain alla,mutta minä ymmärrän että meille uskoville kymmenenkäskyä on elämän ohjenuora, ne muistuttavat meitä elämään oikein tätä kristityn elämää.Elina2: "Vaikka teot eivät pelasta, mutta usko ja teot kulkevat kumminkin käsi kädessä".
---
Aivan!
Galatalaiskirjeessä Paavali korostaa hengellisen huolenpidon tärkeyttä (Gal.6: 1,2).
Keskinäisen sielunhoidon lisäksi kristityn vastuuseen kuuluu myös uhrata ja jakaa omastaan (Gal.6:10).
Usko näkyy käytännön pienissä ja arkisissa asioissa.
Paavali kehoittaakin meitä: ”...älkäämme lannistuko.....Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille” (Gal.6:9,10).
--
Virsi 434:3
”Sydämen, suin ja kätten töin
avuksi kiiruhtakaamme.
Rukous nouskoon päivin, öin,
Herralta Hengen me saamme.
Hätä ja tuska maailman
suurempi on kuin aavistan.
Ken tahtoo kärsivää auttaa.”
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80658- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33523
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25492
- 35483
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi6421