(Tuli pitkä, mutta toivottavasti jaksat lukea.)
"Mikä helvetti siinä on, että heti, kun ihminen saa alleen uuden Volvon/Bemarin/Mersun, sen pitää elvistellä sillä ja ohitella kaikki hitaammin menijät? Mulla on itsellä Lada ja kaikkien on näköjään pakko päästä Ladasta ohi! Onko sillä uudella autolla pakko näyttää kaikille ja siksi ohittaa?"
Onko tuttua tekstiä? Tuota on saanut tälläkin palstalla lukea. Esitän nyt asian hieman eri kantilta ja toivon, että ylläolevan kaltaisesti ajattelevat hiemen miettisivät tätä kirjoitustani.
Minulla on itselläni Skoda Felicia vapaasti hengittävällä dieselillä. Ei ole mikään tykki, eikä ajo-ominaisuudetkaan päätä huomaa, vaikka jousitus onkin hyvä. Ajan yleensä ns. normaalia maantienopeutta, eli rajoitus 8%. Ohitusta varten tarvitsen kohtuullisen pitkän matkan, kun ei tuo autoni tosiaan kovin nopeasti kiihdy.
Kesällä minulla oli jonkin aikaa lainassa Volvo V70 (muistaakseni) 2,5 litran bensakoneella. Autossa oli kaikki rensselit automaattivaihteistoa myöten. Sillä ajaminen oli yhtä juhlaa. Auto kulki tasaisesti, ja erityisesti ohittaminen oli täysin erilaista kuin omalla rassillani. Ei tarvinnut odottaa pitkää suoraa, vaan ohi pääsi tiukemmassakin paikassa. Jos vastaan tulikin auto, kaasua painamalla sai pienemmän vaihteen ja vaaratilannetta ei syntynyt, kun omalla autolla pääsi helposti alta pois. Ei tarvinnut sohia vaihdekepin kanssa kesken ohituksen. Samoin jarruttaminen oli paljon turvallisempaa, kun jarrut ja alusta oli hyvässä kunnossa. Ilman vakionopeussäädintä olisin luultavasti ajanut monessa paikassa reilua ylinopeutta. Ilmastoidussa autossa hyvällä nahkapenkillä istuessa vauhti ei tunnu ihan samalta kuin omassa autossani.
Nyt kesän lopussa sain koeajoon Citroen C5:n, jossa on Sitikan kaasunestejousitus. Sitä parempaa jousitustahan ei tavallisiin henkilöautoihin saa. Ero omaan Skodaani tuli hyvin ilmi yhdellä pienehköllä tiellä, jota ajan lähes päivittäin. Tiellä on 80:n rajoitus, mutta Skodalla ei voi pitää yllä moista nopeutta tien mutkaisuuden vuoksi. Kaarteessa tulee kallistumaa niin paljon, että oikein hirvittää. Sitikalla tuota ongelmaa ei ollut. Auto meni kuin kiskoilla, ja pystyin vaivatta ajamaan cruise päällä koko ajan. Pari kertaa mutkan takaa tuli esiin kevyttä liikennettä. Ei hätää, jälleen jarrut pelasivat, eikä vaaratilanteesta voida edes puhua. Ajaminen oli oikeasti turvallista, vaikka ajoinkin kovempaa kuin normaalisti ajan omalla Skodallani.
Eli lyhyesti: Se Volvo/BMW/Mersu-kuski ei välttämättä ohita elvistelläkseen. Hän ohittaa siksi, että hyvällä autolla pystyy ajamaan hieman huonompaakin tietä kovempaa kuin huonolla autolla. Hän ohittaa huonossakin paikassa siksi, että autosta löytyy suorituskykyä siihen. Nuo ajokokeilut avasivat silmäni lopullisesti. Jos nykyään satun ajamaan rekan perässä tiellä, jossa on huono ohittaa, annan takaa tulevan tehokkaamman auton mennä suosiolla ohitseni kärkkymään ohituspaikkaa. Sellaisilla paikoilla, joilla minä en mitenkään pysty ohittamaan, tehokkaammalla autolla ohitetaan heittämällä.
Mikä on kaahaamista yhden mielestä, voi olla sujuvaa ajoa toisen mielestä. Harva hyvällä autolla ajava kokee henkilökohtaista vihaa tai nöyryyttämisen tarvetta muita tiellä liikkujia kohtaan. He ajavat tyylillään, koska heidän autonsa sallii hieman liikkuvamman ajon.
Nyt joku sitten kysyy, että onko oikein vaarantaa muiden tielläliikkujien turvallisuus, jos oma auto on hyvä. Ei tietenkään ole oikein. Usein on kuitenkin niin, että sillä turbovolvolla pääsee turvallisesti ohi paikassa, jossa 1,2-litraisella kinnerillä ei voisi uneksiakaan ohittamisesta. Ei ole myöskään oikein, että joku ajaa reilua ylinopeutta, vaikka hänellä olisikin hyvä auto. Kuitenkin sen puntokuskin pitäisi tajuta, että vaikka volvoilija ajaa ylinopeutta, hän ei edelleenkään tunne henkilökohtaista vihaa puntokuskia kohtaan.
Toki osa hyvillä autoilla ajavista ajaa kuin pullopersesika. Sen perusteella ei kuitenkaan pidä tuomita kaikkia kyseisen automerkin omistajia. Onhan ladakuskeissakin paljon niitä, joilta kortti olisi pitänyt ottaa pois kymmenen vuotta sitten. Kuitenkaan heidän perusteella ei pidä tuomita kaikkia ladakuskeja.
Miettikää käytöstänne liikenteessä!
Toivotan leppoisia ajomatkoja.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Asiallista puhetta!
Järkipuhetta, parahin "Kaahaaja". Jos tuntee joutuvansa syrjityksi siksi, että ajaa Ladaa ja kalliimmat autot ajavat ohi, on itsetunnossa aika paljon kohentamisen varaa.
xxx
Mulla on itselläni vanha 1,6 bensagolffi. Sillä ohitan rekkoja, kun on tarpeeksi vapaata tilaa. Samoin teen pakettiautolla, jota käytän työssäni. Vanhemmillani on uusi 2,0 Mondeo. Myönnän, että joskus harvoin kun sillä ajan, tulee ohitettua tiukemmissa paikoissa kuin vanhalla golffilla. Mutta mikäs on ohittaessa, kun auton alusta ja moottori on tehty huomattavasti paremmalla tekniikalla. Olen myös huomannut saman kuin aloittaja, että pikkuteillä Mondeon sporttialusta on huomattavasti parempi kuin yli 15v vanha volkkarin alusta, ja Mondeolla voi jatkuvasti pitää yllä rajoituksen mukaista nopeutta.
Toisaalta, nämä elvistelyjutut ovat kateutta ja kokemattomuutta, mutta silloin tällöin näkee sellaisia tapauksia että joku 18-20v poika on saanut isin turbovolvon lainaan ja sillähän pitää näyttää kavereille. Sitä en hyväksy, enkä myöskään muutamien kuskien harrastamia rekkojen ohituksia oikealle kaartuvissa jyrkissä mutkissa. Mutta turvalliset ohitukset tehokkaammalla autolla ovat ok, en tuki ohittajien tietä volkkarillani.
... Toinen on se, kun joku ajaa minua nopeammin (hullu kaahari)
toinen taas se, joka ajaa minua hitaammin (helvetin tientukko)
Mikä siinä maksaa, eikö kaikki tämän maan autot voisi synkronoida minun cruiseasetuksiin?
...---------.-.-.-.-.-.-.-
Ottaa sen kälysen karvalakkimallin Mersun ja menee etelänaapuriin elvistelemään,ja katselee siellä kun velivirolainen ajaa ohi jolla Mersun E500:lla ja osittelee sormella kaverilleen sekä nauraa mennessään että tuossa joku hullu poro ajaa saman maksavalla 200D:llä.
------------
------------fddsdfaahfzdsdtyol-.v hkcjhvh
zsgzzdfh
dzfhzfyd
xdfh
dfhzdfhz
Asia puhetta! Sama juttu kun esim. vilkun pois jättäminen.
Heti jos on vähänkin kalliimpi auto ja kuski jättää vilkun pois vaikka kaistan vaihdossa, tuomitsee corolla kuski tämän välittömästi
"ei taida vilkut toimia mersussa"
Ja näitähän saa lukea täällä jatkuvasti.
No jos corolla kuskin edessä ajaa vaikka tuliterä golf ja hänkin jättää vilkun käyttämättä niin ei tästä välitetä, eikä ruikuteta keskustelupalstoilla volkswagenin huonon vilkun toiminnasta =)
Sitten nämä auton arvosta mitään tietämättömät idiootit. Esimerkki:
Henkilö A ostaa itselleen käytetyn 80 -luvun mersun, vaikka W124.
Henkilö B ostaa itselleen uuden pösön, vaikka 206.
He kohtaavat jossain ja B tokaisee: "ai, että ihan mersulla tulit, onkos oma?" Juuri siihen malliin, että tuo vanha mersu olisi niin stanan kallis vaikka pösön hinnalla saisi AINAKIN 2 mersua =)
Kaikki ovat vain esimerkkejä, joten älkää vetäskö hernettä perseeseen noista corolla kuski jne. jutuista...