Hammasvälien puhdistus
Hampaiden pinnoille kasvaa jatkuvasti tahmeaa bakteeripeitettä eli plakkia, joka aiheuttaa reikiintymistä ja ientulehdusta. Jotta suu pysyisi terveenä ja raikkaana, hampaiden kaikki viisi pintaa täytyy puhdistaa.
harjauksen lisäksi hammasvälit puhdistetaan hammastikulla, hammaslangalla tai hammasväliharjalla
tulehtunut ien vuotaa herkästi verta, mutta tulehdus paranee säännöllisen puhdistuksen myötä, jolloin verenvuotokin lakkaa
Hammastikku on tehokas väline ientulehduksen ehkäisyssä
hammastikun tulee olla poikkileikkaukseltaan kolmikulmainen
saatavilla on eripaksuisia tikkuja
hammastikku kostutetaan vedellä ja viedään hampaiden väliin siten, että kolmionkanta painuu ientä vasten
tikku työnnetään hampaiden väliin niin syvälle kuin se menee ja hampaiden pinnat hangataan puhtaaksi
hammasväliharjaa käytetään kuten tikkua
Ahtaiden hammasvälien puhdistaminen hammaslangalla
saatavilla on ohuita ja paksumpia hammaslankoja sekä myös erilaisia hammaslanganviejiä
kokeilemalla löytää sopivimman langan
noin 30 cm:n pätkä lankaa solmitaan lenkiksi
lanka pidetään kireällä sormien avulla ja viedään sahaavalla liikkeellä hammasväliin
kummankin hampaan pinta ja ientaskut puhdistetaan lankaa liikuttamalla
--------------------------------------------------------------------------------
Lähde:
Espoon sosiaali- ja terveystoimi, Suun terveydenhuolto

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.