Osaatko tehdä siemenen ja antaa sille kasvun?
Todistin tieteellisellä kokeella että Jumala antaa kasvun
6
359
Vastaukset
- kun on niin viisas
Mistä johtuu että apina on fiksumpi kuin ateisti koska se pärjää omillaan eikä yhteiskunnan elättinä?
- Olkaas ihmisiksi
Että uskovaiset ovat niin hyviä lähimmäistään rakastavia ihmisiä? HIHHIH!
- sanonnat
avauksen pohjaamiseksi.
Täällähän on tarjoilut kuin mooseksen häissä. Jeesus vaan puuttuu. Luonnollisesti.
Luontoäiti on antanut mulle verrattoman kyvyn nolata itseni paikassa kuin paikassa.
Vanhemmat on yrittäny tähänkin päähän viisautta päntätä, mutta eihän se siellä oo pysyny. Tulee joskus yllättävinä kokkareina ulos.
Jotain surinaa tuntu äsken pääkopassa. Luulin ensin että se on ajatus, mutta se olikin vaan kärpänen korvanjuuressa.
Aivosolut tais tuplaantua, nyt niitä on jo kaheksan.
Mä voi ihan käsikopelolla havaita että testosteronin tuotantoni on taas kasvanut.
Ugh, minä mies, minä oikeassa, minä suurin ja paras! (kaivaa muniaan ja haistaa tämän jälkeen sormiaan) - pro-scientist
No, tokihan tiedät että siemen kehittyy hedelmöityksen jälkeen siemenaiheesta. Evolutiiviselta kannalta siemenaihe onkin paljon kiinnostavampi juttu. Puhutaan nyt selvyyden vuoksi vain koppisiemenisistä eli "kukkakasveista", jätetään paljassiemeniset sivuun. Siemenaihe on oikeasti vahvasti redusoitunut isoitiöpesäke! Siinä on uloimpana yksi tai kaksi ns. integumenttia, sitten siemenaiheen sydän eli nukellus (oikeasti kehittynyt isoitiöpesäkkeen seinästä) ja sisimpänä itse isoitiö eli alkiorakko, jossa tyypillisesti (mutta ei aina) on munasolun lisäksi 7 solua. Mutta - jos siemenaihe on isoitiöpesäke niin missä sitten ovat pikkuitiöpesäkkeet? Tietenkin heteiden ponsissa, ja niissä kehittyy pikkuitiöitä eli siitepölyhiukkasia! Yksi lopputulema on siis, että siemenkasvit ovat oikeastaan vain hyvin pitkälle erilaistuneita ns. heterosporisia itiökasveja. Kehitys homosporisista itiökasveista heterosporisiksi ja niistä edelleen siemenkasveiksi on vain yksi fossiiliaineiston paljastama evolutiivinen tositarina. Lukeminen kannattaa aina. Raamatun lukeminen ei tosin kannata.
- tunnen itseni huijatuksi
Eikö jumala olekaan elämän synnyttäjä? Eikö jumala asukaan maan alla keväisin ja työnnä ruohoa esiin? Eikä jumala olekaan puiden sisällä ja tunge lehtiä näkyviin? Mua on huijattu.
- alkoi kiinnostaa
Miten siinä kokeessa havainnollistuu, että Jumala nysvää erikseen jokaisen siemenen ja tunkee ne hedelmien sisälle? Loitteko laboratorioon jotenkin jumalattoman ympäristön jossa hedelmöittyneet kasvit eivät saaneet aikaan siemeniä? Missä tästä tutkimuksesta voi lukea lisää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k374936- 823506
- 302953
- 612935
- 82757
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t552280- 391778
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91700- 181691
- 161584