Vihreät eivät ole oleet pitkiin aikoihin sitä mitä puhuvat olevansa. Ovat olleet tuomassa ydinvoimaa maahan, heikentämässä sosiaaliturvaa ja kiristämässä valvontaa ja poliisien oikeuksia. Vihreät ovat selittelijöitä, joiden villapaitojen alta kuorituu äkkiä esiin tyylipuhdas totalitaristi. Esim. Cornberg, joka lipsautti taannoin tv-uutisissa, että ihmisten pitää ottaa vastaan työvoimatoimiston tarjoama työpaikka ja muutta sinne missä töitä on. Perheestä, kodista, juurista yms. viis väliä. Tuija Brax kiikuttaa koko ajan lisää sensuurilakeja eduskuntaan. Helsingin vihreät kakat nakkaavat Sipoon kunnan asukkaista tai laeista, kun haluavat lisää maita kaupungille. Kaikki vihreät poliitikot pyrkivät pääsemään yhteiskunnan eläteiksi ja siksi myötäilevät milloin minkäkin valtapuolueen linjaa. Tosi noloa. Ja turha tulla selittämään ettei mitään muutosta ole tapahtunut. Olin itse liikkeen syntyhetkillä mukana ja näin miten liikkeestä tuli puolue ja millaiseksi se sitten kehittyi. Jäsentensä etujärjestöksi. Ikävä juttu.
vihreät ovat kaukana vihreydestä
laitetaan nyt tännekin
072
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.