Just kun tuntui että tää yksinelo ei vois enää pahemmalta tuntua, tajusin että kaveritkin varmaan pitää kohta laittaa vaihtoon oman sinkkuuden takia.
Nimittäin nämä PARISKUNTAILLAT. Huh huh. Suunniteltiin kaveriporukassa viini kokkaus iltaa ens viikonlopulle, kun yht'äkkiä tajusin että mähän oon ainoa sinkku, kaikki muut ottavat kumppaninsa mukaan/ kumppanikin kuuluu porukkaamme.
Tekee mieli peruuttaa kokonaan. Pitäköön iltansa, vaikka se alunperin olikin minun ideani. Mieleen tuli kauhuskenaario, että mitä jos/kun olen sinkku vielä 10 vuoden päästä, kun näillä rakkailla kavereillani alkaa olla lapsia, mikäs on mun paikka sitten? Sitten ei varmasti enää soitella mulle, sinkulle, kun mitäs yhteistä meillä nyt enää on?
Rakastan kavereitani, ja meidän yhteistä porukkaa, mutta viime aikoina on alkanut tuntua että pidetäänköhän mua ihan pellenä kun en vaan osaa asettua aloilleni tai löytää sopivaa miestä.
Pitäs varmaan hommata sinkkukavereita, mutta tuntuu tyhmältä hankkia uusia kavereita vaan heidän seurustelustatuksen perusteella.
kaveritkin vaihtoon?
7
1075
Vastaukset
- tellu82
Juu, tiedän todellakin mitä tuo on. Parhaimmillaan sitä ei mua kutsuta mihinkään illanviettoihin/ravintolaan/tms mukaan kun ei sitä kumppania ole.
Siksi tuntuu siltä, että kaikki muut mun kaveripiiristä näkee toisiaan useammin ja mä olen ainoa jota nähdään harvoin...- m83.
Sama tilanne. Tosin kieltäydyn nykyään kohteliaasti lähes kaikesta jonka epäilen menevän söpöksi pariskuntaillaksi. Sukujuhliinkin ahdistaa mennä aina yksin. Eivätköhän kutsut kohta lopu muutenkin. Jotenkin viallisenahan minua jo varmaan pidetään.
Omalle kohdalleni ajateltuna sellainen ei tunnu kyllä yhtään kivalle, jos on ainoa sinkku kaveriporukassa. Sinun kannattaisi puhua asiasta kavereittesi kanssa, ja sopia että järjestätte illanviettoja joskus myös ilman kavereidesi kumppaneita. Eiköhän kaverisikin ymmärrä sinun tuntemuksiasi. En myös menis väittään että olisit 10 vuodenkin päästä sinkku, kun sehän voi se kumppani olla siihen mennessä hyvinkin löytynyt.
- sinkkumies 83
suureksi onnekseni minulla ei tuota ongelmaa ole sillä suurin osa kavereistani, mukaan lukien parhaat kamuni ovat naisettomia luusereita, kuten minäkin. Ihan sattumalta näin on vielä käynyt, että me naisettomat olemme ajautuneet parhaiksi kavereiksi. Entinen, voisi sanoa paras kamuni, jonka kanssa olimme teineinä kuin paita ja peppu ja lisäksi vielä kolmas kamu oli aina samassa porukassa, niin tämä kaveri on nyt jo kolmatta vuotta naimisissa ja lapsi on. Näemme todella harvoin, koska hänen aikansa menee perhe-elämään, löytyy autot, koirat ja asuntolainat. Itse taas asustelen sinkkuna yksiössä. Sen sijaan kaltaisteni kavereideni kanssa minulla on todella viihtyisää, voidaan lähteä baariin aina kun huvittaa ja käydä voi toisen luona aina kun huvitaa ja olemme samalla viivalla.
- kaljataiteilija
No mulla tilanne myös että olen ainoa muutenkin pienessä kaveripiirissä, joka ei seurustele ja vähän pahalta myös näyttää.
Minun pitäisi sosiaalista piiriä yrittää laajentaa, jospa niitä tyttöjä ilmaantuisi paremmin esiin... - tuttua
kaljataiteilija kirjoitti:
No mulla tilanne myös että olen ainoa muutenkin pienessä kaveripiirissä, joka ei seurustele ja vähän pahalta myös näyttää.
Minun pitäisi sosiaalista piiriä yrittää laajentaa, jospa niitä tyttöjä ilmaantuisi paremmin esiin...Tuntuu, että tämä on monelle se suurin syy sinkkuuteen. Näin vähän vanhempana ei ole sitä suurta sinkkupiiriä, jonka kautta tutustua aina uusiin ihmisiin. Nyt on vain pariutuneita, jotka eivät viitsi lähteä edes seuraksi yöelämään. Sitten he käyvät leffassa ja syömässäkin aina keskenään. Itse saan yleensä jälkikäteen tietää näistä, ja harmittaa, kun he tietävät kuitenkin minun olevan yksinäinen. Minulle ei voi edes puhua kaikista asioista, kun sinkku ei voi ymmärtää... Ja minun luo ei voi tulla vierailemaan poikaystävän kanssa, koska poikaystävä tarvitsee miesseuraa. Tuttua? No, olen kyllä muutoin tyytyväinen, mutta välillä tällainen ihmetyttää, varsinkin silloin, kun seurustelen ja huomaan "statukseni" nousevan. Onhan tämä elämä kummallista.
- kaljataiteilija
tuttua kirjoitti:
Tuntuu, että tämä on monelle se suurin syy sinkkuuteen. Näin vähän vanhempana ei ole sitä suurta sinkkupiiriä, jonka kautta tutustua aina uusiin ihmisiin. Nyt on vain pariutuneita, jotka eivät viitsi lähteä edes seuraksi yöelämään. Sitten he käyvät leffassa ja syömässäkin aina keskenään. Itse saan yleensä jälkikäteen tietää näistä, ja harmittaa, kun he tietävät kuitenkin minun olevan yksinäinen. Minulle ei voi edes puhua kaikista asioista, kun sinkku ei voi ymmärtää... Ja minun luo ei voi tulla vierailemaan poikaystävän kanssa, koska poikaystävä tarvitsee miesseuraa. Tuttua? No, olen kyllä muutoin tyytyväinen, mutta välillä tällainen ihmetyttää, varsinkin silloin, kun seurustelen ja huomaan "statukseni" nousevan. Onhan tämä elämä kummallista.
"....Sitten he käyvät leffassa ja syömässäkin aina keskenään...."
Toi pitää paikkansa. Kaverit kun on perustanut perheitä ja saaneet lapsia, heistä ei ole senkummemmin kuulunut mitään.
Ja he pitävät vaan toisiinsa yhteyttä, vaikka aikasemmin itsekkin jaksoin soitella kuulumisia, mutta se tuli niin yksipuoliseksi että annoin olla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as442978Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna232874- 462683
- 562548
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582448Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482440On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532161Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782128- 692028
- 452022