Toivottavasti joku jaksaa lukea tämän ja antaa neuvoa.
Olen 21-vuotias nainen, koko elämäni uskonut Jumalaan ja nyt myöhemmällä iällä alkanut epäileväisyys ja huomaan pohtivani pääni kipeäksi totuuksia elämästä ja varsinkin kuolemasta.
Olen perheestä, jossa uskotaan Jumalaan, jouluisin käydään aattohartaudessa mutta ei sitten mitään kummallisempaa. Mummoni puhuu usein uskonnollisista asioista, pienestä pitäen olen häntä kuunnellut ja tuntenut oloni turvalliseksi kun tiedän Jumalan pitävän meistä huolta.
Nyt musta tuntuu kuitenkin, että vaadin jotain todisteita Jumalan olemassaolosta, en ole ikinä kokenut mitään ihmeitä ainakaan tietääkseni, koska olen aina ajatellut että elämä itsessään on todiste siitä että on olemassa Jumala.
Edelleen rukoilen iltarukouksen, pyydän anteeksi kaikkea tekemääni pahaa, kiitän jne.
Silti minusta tuntuu että nykyään uskon Jumalaan siksi että HALUAN uskoa. Jossain mieleni perukoilla ajattelen että entä jos Jumalaa ei olekaan, että haluan vain uskoa olevani turvassa kuoleman jälkeenkin. Kuolema nimittäin pelottaa mua aivan hirveästi, sillä jos Jumalaa ei olisikaan, olen vain mullan ympäröimänä enkä enää koskaan voi nähdä/kokea/tiedostaa mitään. Haluan uskoa ikuiseen pelastukseen ja sielunvaellukseen.
Ja onko sitten väärin ajatella tällä tavalla, olenko tekopyhä tms jos rukoilen vaikken ole edes varma uskonko siihen kenelle rukoilen.
Varmaa on se, että tahdon uskoa Jumalaan. Tarvitsen näköjään uskooni jotain vahvistusta ja musta se kuullostaa kamalalta. Nykymaailmassa kun moni nauraa ja ilkkuu uskovaisille ihmisille, niin näköjään olen itsekin alkanut miettiä että olenko typerä jos uskon. Muiden mielipiteet eivät sinänsä mua liikuta, mutta on niin paljon mukamas tietoa siitä ettei Jumalaa ole.
Uskohan on kuitenkin uskoa juuri sen takia, ettei se ole tietoa. Edes ateisti ei mielestäni voi kieltää Jumalan olemassaoloa, koska hänkään ei tiedä. Jos ei ole kokenut mitään Jumalasta, ei voi sanoa ettei sitä ole olemassa, se on silloin vain oma oletus.
Totuus on etten mäkään tiedä. Mä vain uskon/haluan uskoa.
Onko kellään mitään hyvää ajatusta tähän?
Olen 21-vuotias nainen, koko elämäni uskonut Jumalaan ja nyt myöhemmällä iällä alkanut epäileväisyys ja huomaan pohtivani pääni kipeäksi totuuksia elämästä ja varsinkin kuolemasta.
Olen perheestä, jossa uskotaan Jumalaan, jouluisin käydään aattohartaudessa mutta ei sitten mitään kummallisempaa. Mummoni puhuu usein uskonnollisista asioista, pienestä pitäen olen häntä kuunnellut ja tuntenut oloni turvalliseksi kun tiedän Jumalan pitävän meistä huolta.
Nyt musta tuntuu kuitenkin, että vaadin jotain todisteita Jumalan olemassaolosta, en ole ikinä kokenut mitään ihmeitä ainakaan tietääkseni, koska olen aina ajatellut että elämä itsessään on todiste siitä että on olemassa Jumala.
Edelleen rukoilen iltarukouksen, pyydän anteeksi kaikkea tekemääni pahaa, kiitän jne.
Silti minusta tuntuu että nykyään uskon Jumalaan siksi että HALUAN uskoa. Jossain mieleni perukoilla ajattelen että entä jos Jumalaa ei olekaan, että haluan vain uskoa olevani turvassa kuoleman jälkeenkin. Kuolema nimittäin pelottaa mua aivan hirveästi, sillä jos Jumalaa ei olisikaan, olen vain mullan ympäröimänä enkä enää koskaan voi nähdä/kokea/tiedostaa mitään. Haluan uskoa ikuiseen pelastukseen ja sielunvaellukseen.
Ja onko sitten väärin ajatella tällä tavalla, olenko tekopyhä tms jos rukoilen vaikken ole edes varma uskonko siihen kenelle rukoilen.
Varmaa on se, että tahdon uskoa Jumalaan. Tarvitsen näköjään uskooni jotain vahvistusta ja musta se kuullostaa kamalalta. Nykymaailmassa kun moni nauraa ja ilkkuu uskovaisille ihmisille, niin näköjään olen itsekin alkanut miettiä että olenko typerä jos uskon. Muiden mielipiteet eivät sinänsä mua liikuta, mutta on niin paljon mukamas tietoa siitä ettei Jumalaa ole.
Uskohan on kuitenkin uskoa juuri sen takia, ettei se ole tietoa. Edes ateisti ei mielestäni voi kieltää Jumalan olemassaoloa, koska hänkään ei tiedä. Jos ei ole kokenut mitään Jumalasta, ei voi sanoa ettei sitä ole olemassa, se on silloin vain oma oletus.
Totuus on etten mäkään tiedä. Mä vain uskon/haluan uskoa.
Onko kellään mitään hyvää ajatusta tähän?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sanoisin, on aika normaalia, että jokaisen uskovan elämässä tulee vaiheita, jolloin epäilyttää ja voi näyttää synkältä. Omasta kokemuksesta sanoisin kuitenkin, ole rauhassa ja kärsivällinen, asiat järjestyvät kyllä ja Jumala kyllä todistaa itsestään, mutta ei aina niin kuin itse odottaisi tai toivoisi.
Kuolemaa et näytä pelkäävän, vaan elämän menettämistä. Ja sanoisin älä pelkää, kukaan ei murehtimalla voi lisätä elämään yhtään päivää.
Kannattavaa voisi olla sen sijaan lukea, erityisesti Evankeliumeja ja oppia tuntemaan Jumala paremmin.
"Nykymaailmassa kun moni nauraa ja ilkkuu uskovaisille ihmisille, niin näköjään olen itsekin alkanut miettiä että olenko typerä jos uskon."
Minä en ole nähnyt vielä yhtään hyvää syytä miksi usko Jumalaan olisi typerää :)
Uskoa sana on muunmuassa synonyymi sanoille luottaa ja totella. Eikä oikein uskova usko ensijaisesti Jumalansa olemassa oloon, vaan hän tietää sen tasan tarkkaan ja tuntee myöskin Hänet melkein samalla tavalla kuin itsensä ja muut ihmiset. Moni uskova ihminen siis toisin sanoen uskoo vain Häntä, Luojaansa, tekijäänsä.
Hei sinulle rakas etsivä nuori nainen!
Kaipaat varmuutta Jumalan olemassaoloon, näin ymmärsin. Jumala ilmaisee itsensä parhaiten sanassaan Raamatussa. Sieltä löytyy mm. Hänen "puhelinumeronsakin" eli psalmi 50:15.Voit rukoilla, että Hän vahvistaa itsensä olemassaolon sinulle, sillä Jumala vastaa kaikesta, mitä Raamattuun on kirjoitettu.
Voisit aloittaa Raamatun lukusi vaikkapa Johanneksen evankeliumista.
Voit käydä myös kurkkaamassa jossain hyvässä seurakunnassa, mitä siellä tehdään!
Kuoleman pelosta pääsee ja saa sisäisen rauhan, kun tunnustaa syntinsä Jeesukselle ja sanoo vaikkapa näin: Jeesus tule minun elämäni Herraksi.
Jeesus Kristus on tie totuus ja elämä.
Onnellista etsintää. Etsivä löytää!(varo eksyttäjiä, heitä riittää)
Sinua siunaten: eräs äitiliini.
Kiitos teille kaikille hyvistä vastauksistanne, ne auttoivat mua jo paljon.. Hyvää kevättä kaikille!
Samoja asioita olen minäkin joutunut käymään läpi. Tulen myös uskovaisesta kodista, eli uskonasiat ovat aina olleet peruskauraa. Ehkä se olikin ongelman ydin, tiesin asioista, mutta en ymmärtänyt niitä. Ne eivät olleet osa minua.
Tulin siihen tulokseen, että jos on kaikkivaltias Jumala olemassa, Hän voi itsensä minulle todistaa. Jumalaa taas ei voi mikään todistaa olemattomaksi. Jossain vaiheessa kamppailujeni keskellä aukeni uskon ydinasia: Usko ei ole minun yritystäni, vaan Jumalan lahja. Se antoi minulle vapauden yrityksistä todistaa Jumala itselleni, sillä emmehän voi millään asioilla perustella uskoamme. Tämä Raamatun paikka tuli minulle tärkeäksi:
Room. 8:15-16
"Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: 'Abba! Isä!' Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia."
Jumala antaa kaikille haluaville Pyhän Henkensä, ja se on sisäinen todistus siitä, että Jumala on meissä ja meidän kanssamme. Pyhä Henki on Jeesuksen Henki. Kristus, joka on vapauttanut meidät synneistämme on meidän kanssamme, jos vain tahdomme. Ja sinähän tahdot :) Jumala on rakkaus, ja rakkaudessa ei ole pelkoa. Minä luotan siihen täysin, että Hän poistaa sinunkin pelkosi, ja antaa tilalle rauhan ja varmuuden siitä, että Hän on sinun kanssasi. Onhan Hän itse luvannut:
Matt. 28:20
"- minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Jaksamisia sinulle!
"Kuolema nimittäin pelottaa mua aivan hirveästi, sillä jos Jumalaa ei olisikaan, olen vain mullan ympäröimänä enkä enää koskaan voi nähdä/kokea/tiedostaa mitään."
Mikä tässä ajatuksessa pelottaa? Nautiskelu loppuu aina joskus ja se on vain hyväksyttävä.
"Haluan uskoa ikuiseen pelastukseen ja sielunvaellukseen."
Minäkin voisin pelätä tätä ajatusta, syntyä torakaksi, yök.
"olenko tekopyhä tms jos rukoilen vaikken ole edes varma uskonko siihen kenelle rukoilen."
Mielestäni et, koska uskominen ei ole tietämistä. Uskomiseen kuuluu epäily.
"Nykymaailmassa kun moni nauraa ja ilkkuu uskovaisille ihmisille, niin näköjään olen itsekin alkanut miettiä että olenko typerä jos uskon."
Omia uskomuksiaan on terveellistä kyseenalaistaa jatkuvasti. Muiden mielipiteistä riippumatta.
Rauhanyhdistyksen saarnat kuuluvat netistä ke ja la klo 19 ja su kol 16 ja 18, Helsingin rauhanyhdistykseltä. Löytyy Googlella.
"Olen 21-vuotias nainen, koko elämäni uskonut Jumalaan ja nyt myöhemmällä iällä alkanut epäileväisyys ja huomaan pohtivani pääni kipeäksi totuuksia elämästä ja varsinkin kuolemasta."
mitä niitä pohtimaan, kun niistä voi lukea tietoakin?
"Olen perheestä, jossa uskotaan Jumalaan, jouluisin käydään aattohartaudessa mutta ei sitten mitään kummallisempaa. Mummoni puhuu usein uskonnollisista asioista, pienestä pitäen olen häntä kuunnellut ja tuntenut oloni turvalliseksi kun tiedän Jumalan pitävän meistä huolta."
Lapsenusko on aivan normaalia.
"Nyt musta tuntuu kuitenkin, että vaadin jotain todisteita Jumalan olemassaolosta, en ole ikinä kokenut mitään ihmeitä ainakaan tietääkseni, koska olen aina ajatellut että elämä itsessään on todiste siitä että on olemassa Jumala."
sellaista ei voi saada, koska se on aina uskonvaraista, elämä ei ole todistus Jumalasta, vaan solujen toiminnasta.
"Edelleen rukoilen iltarukouksen, pyydän anteeksi kaikkea tekemääni pahaa, kiitän jne.
Silti minusta tuntuu että nykyään uskon Jumalaan siksi että HALUAN uskoa. Jossain mieleni perukoilla ajattelen että entä jos Jumalaa ei olekaan, että haluan vain uskoa olevani turvassa kuoleman jälkeenkin."
No, sittenhän sinä uskot.
"Kuolema nimittäin pelottaa mua aivan hirveästi, sillä jos Jumalaa ei olisikaan, olen vain mullan ympäröimänä enkä enää koskaan voi nähdä/kokea/tiedostaa mitään."
kuolleena se ei ole enää ongelma, ja kuolemanpelko häviää yleensä iän myötä, vanhukset jopa usein toivovat sitä.
Toisaalta, jos suoritetaan vainajan tuhkaus, niin ei olla edes "mullan ympäröimänä" .
"Haluan uskoa ikuiseen pelastukseen ja sielunvaellukseen.
Ja onko sitten väärin ajatella tällä tavalla, olenko tekopyhä tms jos rukoilen vaikken ole edes varma uskonko siihen kenelle rukoilen."
haluta voi mitä vain ja tuskin kukaan rukoilee sellaista mihin ei usko vakavissaan, mutta jos rukoilet "varmuuden vuoksi" olet tietysti "tekopyhä", epävarma, huonosti tressiä sietävä, ehkä vähän neuroottinen, ja ongelmasi on lähinnä itsetunnon puute.
"Varmaa on se, että tahdon uskoa Jumalaan. Tarvitsen näköjään uskooni jotain vahvistusta ja musta se kuullostaa kamalalta. Nykymaailmassa kun moni nauraa ja ilkkuu uskovaisille ihmisille, niin näköjään olen itsekin alkanut miettiä että olenko typerä jos uskon."
Uskoontulo tuossa iässä merkitsee yleensä tarvetta uskoa eri syistä.
Voit tietysti miettiä, mikä on se sinun palava tarve siihen, voiko sitä mitenkään muuten helpottaa kuin taikauskoisuudella, ja uskolla yliluonnollisiin jumaliin?
Typerää on uskoa sellaisen josta ei ole mitään havaintoja, mutta ei sellaiseen joka auttaa sinua elämään paremmin,oli se sitten vaikka uskonvaraista, mutta se on sinun apusi, joka auttaa sinua, sitä on turha tuputtaa muille.
Yksi "lääke" sopii yhdelle, toinen toiselle, kannattaa nauttia sellaista joka auttaa itseään, ei muita, tuossakin tapauksessa.
"Muiden mielipiteet eivät sinänsä mua liikuta, mutta on niin paljon mukamas tietoa siitä ettei Jumalaa ole."
kuitenkin pyydät apua muilta, joten valehteletko, vai provoiletko muuten vain, vai mikä mättää?
Jumalista ei ole tietoa sen enempää olemisesta kuin olemattomuudestakaan, katsos kun olematonta ei voi mitenkään todistaa olemattomaksi.
"Uskohan on kuitenkin uskoa juuri sen takia, ettei se ole tietoa. Edes ateisti ei mielestäni voi kieltää Jumalan olemassaoloa, koska hänkään ei tiedä. Jos ei ole kokenut mitään Jumalasta, ei voi sanoa ettei sitä ole olemassa, se on silloin vain oma oletus.
Totuus on etten mäkään tiedä. Mä vain uskon/haluan uskoa.
Onko kellään mitään hyvää ajatusta tähän? "
ateismi on uskon puutetta jumaliin, ei jumalien kieltämistä, mutta tee toki niin kuin haluaat, varsinkin jos se vielä helpottaa sinua jotenkin, jos et muuta järkevää ratkaisua keksi, mutta pieni itsetunnon kohotus ei olisi pahitteeksi siitä huolimatta, jos nyt asiat todella on noin kuin kerrot.
noussut väärällä jalalla sängystä? Joku tulee tänne pyytämään apua, jota me muut kyllä mielellämme tarjoamme tässä asiassa. Sinä näköjään tahdot vain ivailla ja viisastella. Mene toiselle palstalle tiuskimaan.
Alkuperäisellä kirjoittajalla ei ole kyllä puoliksikaan yhtä pahoja ongelmia kuin sinulla. Vaikutat ilmeisen ahdistuneelta ja levität pahaa mieltä ympärillesi. Toivottavasti sinäkin löydät rauhan elämääsi!
vielä mikä "kalikka kalahti" kun noin tuhduit?
aiheutti sinulle pahaa mieltä ja millä perusteella?
Aina voi räksyttää ilman perusteluja, varsinkin hihhulit.
Tästä voit katsoa suunnan:
http://www.Jeesus-on-Herra.com
Jatka etsimistä ja tutkimista, rukoile ja odota vastauksia, koska kyllä niitä minulle on tullut, vaikka siihen on mennyt aikaa. Toiset vastaukset olen saanut melko pian, toisiin on mennyt vuosiakin, ja sitten vielä ne vastaukset joita en tajunnut kysyä mutta olisin kysynyt. Onnea etsintään!