Hammaskaries

Hammaskaries ja ravitsemus
Hammaskaries on vähentynyt selvästi viimeisten 20 vuoden aikana. Silti kariesta esiintyy lähes joka neljännellä suomalaisella aikuisella. Lapsilla hampaiden kunto on heikentynyt. Lisääntynyt sokerin saanti ja yhä tiheämmin nautitut välipalat ovat kasvava haaste hammasterveydelle. Ravinnolla on vaikutusta hampaiden kuntoon sekä hampaiden kehitysvaiheessa että sen jälkeen. Sokeri, virvoitus- ja urheilujuomat sekä tietyt happamat ruoka-aineet kuluttavat hampaita. Ksylitolin käyttö, hampaiden puhdistus ja napostelun vähentäminen auttavat pitämään hampaat kunnossa.

Hammaskaries
Karies, eli hampaiden reikiintyminen, on hampaan kovakudoksen syöpymistä bakteerien vaikutuksesta. Karieksen syntyyn vaikuttavat myös ravinto sekä syljen määrä ja laatu.

Sokerimäärää tärkeämpää on kuitenkin sokerin nauttimistiheys: mitä useammin sitä nautitaan sen haitallisempi vaikutus on hampaistolle. Sokeripitoisen ruoka-aineen sitkeys tai takertuvuus lisää haitallista vaikutusta. Ravinnon eri sokereilla on erilainen kyky aiheuttaa hammaskariesta.
Karieksen ehkäisy
Kariesta voi ehkäistä hyvällä suuhygienialla eli hampaiden mekaanisella puhdistamisella fluorihammastahnalla kahdesti päivässä. Lisäfluoria voi tarpeen mukaan käyttää fluoritablettien, -purukumin tai –huuhtelun muodossa terveydenhuoltohenkilöstön antamien ohjeiden mukaan. Oleellista on myös välttää sokeria ja happamia urheilujuomia sekä syödä terveellisiä välipaloja.
Myös ksylitolin käytöstä on hyötyä. Hampaita voi säästää syömällä ja juomalla happamat ja makeat juomat sekä pikkuherkut aterioiden yhteydessä.

PH:n laskiessa hampaista liukenee mineraaleja
Hampaiden pinnalla hammasplakissa elää bakteereita, jotka käyttävät sokereita ja tärkkelyspitoisia aineita hyväkseen. Samalla syntyy happoja, jotka alentavat suun pH:ta ja liottavat kiillettä. Kun pH laskee normaalista 7:stä alle 5.5:een hampaan pinnasta alkaa liueta mineraaleja. Pienikin sokerimäärä laskee pH:ta hampaiden pinnalla.

Urheilu- ja virvoitusjuomat sekä tietyt happamat ruoka-aineet aiheuttavat eroosiota
Hampaiden kemiallista liukenemista kutsutaan eroosioksi. Virvoitusjuomien ja mehujen on arveltu aiheuttavan sekä kariesta että eroosiota, koska ne ovat samanaikaisesti sekä makeita että happamia.

Tietyt happamat ruoka-aineet ja juomat, kuten sitrushedelmät ja -mehut, virvoitus- ja urheilujuomat sekä viinietikat ja etikkasäilykkeet, liottavat hampaan pintaa happamuutensa takia. Pinta-vauriot saattavat pahentua, jos hampaat harjataan heti happaman ruoan tai juoman nauttimisen jälkeen.

Ksylitoli
Ksylitoli, eli koivusokeri, ei laske suun pH:ta, koska hammasblakin bakteerit eivät pysty tuottamaan siitä happoja eivätkä pysty käyttämään sitä ravinnokseen. Ksylitoli niin sanotusti pysäyttää happohyökkäyksen.

Ksylitoli estää kariesta mm. lisäämällä syljeneritystä ja vähentämällä kariesbakteerien määrää.

Napostelu lisää kariesriskiä
Yksi suurimmista haasteista on lisääntynyt välipala- ja napostelutyyppinen syöminen. Finravinto 2002 -tutkimuksen mukaan suomalaiset aikuiset söivät päivittäin keskimäärin kuusi ateriaa, joista kaksi tai kolme oli välipaloja. Miehistä 36% ja naisista 38% nautti jopa neljän tai useamman välipalan päivässä. Etenkin naisilla myös sakkaroosin saanti oli suositeltua runsaampaa. Sokerin saannin olisi hyvä olla alle 10% kokonaisenergiasta. Suurinta sakkaroosin saanti oli 25-43-vuotiaiden ikäryhmässä.

Lisätyn sokerin sekä virvoitusjuomien käyttö oli yleisempää miehillä, naisten napostellessa mieluiten makeisia ja suklaata. Sokerin kulutus ei ole kokonaisuudessa kasvanut, mutta makeisia ja suklaata syödään entistä enemmän. Makeisten ohella virvoitusjuomien kulutus on kasvanut voimakkaasti 1990-luvun alkupuolelta lähtien.

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys-tutkimuksen mukaan naisista 68 % harjasi hampaansa useammin kuin kerran päivässä, mutta vain 39 % miehistä harjasi hampaansa yhtä usein.
Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee sokeripitoisten ruokien ja juomien nauttimista korkeintaan neljä kertaa päivässä. Käyttötiheyden lisäksi sokerin saantia tulisi vähentää.
0244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

pysähtyy näin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu