...hyväksikäyttäjänä?
Heitän tähän vielä yhden tarinan, tosin vain yhden tapauksen, tosielämästä. Tosin tässä kuvattu pariskunta ainakin näyttää olevan ihan onnellisesti naimisissa. Tapaus pohjaa pariskunnan rouvan kahteen kommenttiin, josta teen eräänlaisen dekonstruktion.
Nainen sosiaali- ja terveysalalla yksityisessä alan pienyrityksessä mies johtavassa asemassa vientiyrityksessä insinöörialalla. Nainen aika pienipalkkainen, miehellä mukava liksa. Ei avioehtoa. Seuraavat ovat molemmat naisen kommentteja. Pariskunta vähän alle kolmikymppinen. (Nimet mahdollisesti muutettu).
Kommentti 1. "Ei mulla niin suuria paineita ole pyytää enemmän liksaa, kun Jerellä on sen verran hyvä palkka."
Kommetti 2. Sivukommenttina keskusteluun, jossa mies kertoo ajatuksestaan perustaa oma yritys. "Ei meidän kannata nyt mitään semmoista ajatella, kun sulla on niin vakaa ja hyväpalkkainen työ." (Keskustelu yrityksestä tyrehtyi sillä erää siihen asti, kunnes emäntä ei ollut enää samassa huoneessa).
Tietynsuuntaisia kommentteja pariskunnan "paremman puoliskon" taholta olen kuullut muutenkin, mutta nämä kuvaavat jännästi asetelmia, jossa:
a) nainen on "kutsumusammatissa", vaikka palkka olisi pienikin
b) olettamukset miehen suuntaan ovat selvät
c) turvallisuushakuisuus ja tarve taloudelliseen hyvinvointiin paistaa läpi, kunhan vain itse saa toteuttaa itseään.
d) tässä tapauksessa nainen ei ole kyennyt reflektoimaan asiaa, vaan tilanne on hänelle täysin luonnollinen (tunnen pariskunnan pitemmältä ajalta, ja uskon tuon emännän olevan asiassa ihan vilpitön).
Tämmöisessä liitossa uskon, että jos mies yrittäisi ja epäonnistuisi, tarvittaisiin emännän suhteenkin melkoinen henkinen kehitys, että löytyisi tukea...
Onkohan muilla samantyyppisiä kokemuksia?
Jännäähän tässä on se, että nämä pariskunnat osaltaan pönkittävät "epäreiluja palkkaeroja", mutta toisaalta näissä mieskin voi kokea, että ottaa "vastuun" ja elättää sen perheen, etenkin jos naisen puolelta tulee tuommoista kommenttia.
Ai niin... pariskunnalla on erilliset rahat, tiedän myös, että he hoitavat "yhteiset kustannukset" nettopalkkojensa suhteessa, noin suurin piirtein :-)
Itselleni tämmöisen pariskunnan seurailu on avannut silmiä - varsinkin kun näitä on tullut useampiakin vastaan eloni matkan varrella. Nainen usein vain olettaa saavansa taloudellisen turvan ja mahdollisuuden "toteuttaa itseään", joko perheen tai kutsumusammatin tms. puolelta - ja se mies sitten tekee tiliä, ja voi jopa usein hyvin suhteessa kokien itsensä merkitykselliseksi. Hassuinta on, että tuommoinen nainen voi vieläpä joskus pitää itseään hyvinkin feministisenä.
Heitän tähän vielä yhden tarinan, tosin vain yhden tapauksen, tosielämästä. Tosin tässä kuvattu pariskunta ainakin näyttää olevan ihan onnellisesti naimisissa. Tapaus pohjaa pariskunnan rouvan kahteen kommenttiin, josta teen eräänlaisen dekonstruktion.
Nainen sosiaali- ja terveysalalla yksityisessä alan pienyrityksessä mies johtavassa asemassa vientiyrityksessä insinöörialalla. Nainen aika pienipalkkainen, miehellä mukava liksa. Ei avioehtoa. Seuraavat ovat molemmat naisen kommentteja. Pariskunta vähän alle kolmikymppinen. (Nimet mahdollisesti muutettu).
Kommentti 1. "Ei mulla niin suuria paineita ole pyytää enemmän liksaa, kun Jerellä on sen verran hyvä palkka."
Kommetti 2. Sivukommenttina keskusteluun, jossa mies kertoo ajatuksestaan perustaa oma yritys. "Ei meidän kannata nyt mitään semmoista ajatella, kun sulla on niin vakaa ja hyväpalkkainen työ." (Keskustelu yrityksestä tyrehtyi sillä erää siihen asti, kunnes emäntä ei ollut enää samassa huoneessa).
Tietynsuuntaisia kommentteja pariskunnan "paremman puoliskon" taholta olen kuullut muutenkin, mutta nämä kuvaavat jännästi asetelmia, jossa:
a) nainen on "kutsumusammatissa", vaikka palkka olisi pienikin
b) olettamukset miehen suuntaan ovat selvät
c) turvallisuushakuisuus ja tarve taloudelliseen hyvinvointiin paistaa läpi, kunhan vain itse saa toteuttaa itseään.
d) tässä tapauksessa nainen ei ole kyennyt reflektoimaan asiaa, vaan tilanne on hänelle täysin luonnollinen (tunnen pariskunnan pitemmältä ajalta, ja uskon tuon emännän olevan asiassa ihan vilpitön).
Tämmöisessä liitossa uskon, että jos mies yrittäisi ja epäonnistuisi, tarvittaisiin emännän suhteenkin melkoinen henkinen kehitys, että löytyisi tukea...
Onkohan muilla samantyyppisiä kokemuksia?
Jännäähän tässä on se, että nämä pariskunnat osaltaan pönkittävät "epäreiluja palkkaeroja", mutta toisaalta näissä mieskin voi kokea, että ottaa "vastuun" ja elättää sen perheen, etenkin jos naisen puolelta tulee tuommoista kommenttia.
Ai niin... pariskunnalla on erilliset rahat, tiedän myös, että he hoitavat "yhteiset kustannukset" nettopalkkojensa suhteessa, noin suurin piirtein :-)
Itselleni tämmöisen pariskunnan seurailu on avannut silmiä - varsinkin kun näitä on tullut useampiakin vastaan eloni matkan varrella. Nainen usein vain olettaa saavansa taloudellisen turvan ja mahdollisuuden "toteuttaa itseään", joko perheen tai kutsumusammatin tms. puolelta - ja se mies sitten tekee tiliä, ja voi jopa usein hyvin suhteessa kokien itsensä merkitykselliseksi. Hassuinta on, että tuommoinen nainen voi vieläpä joskus pitää itseään hyvinkin feministisenä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oletetaan, että aviopari A ja B menevät naimisiin eivätkö tee avioehtoa. A tienaa kuussa 5000 euroa ja B vastaavasti 2200 euroa. B ihastuu C:hen joka tienaa 10 000 euroa kuukaudessa. B haluaa avioeron A:sta 8 vuoden naimisissa olon ja 12 vuoden yhdessäolon jälkeen. A:lle ja B:lle on on kerääntynyt 200 000 euron yhteinen omaisuus yhdessä vietettyjen vuosien aikana.
A ja B eroavat. Yhteiset varat jaetaan puoliksi. Onko oikein?
Kysymys on ehkä hieman johdatteleva, mutta palstaa seuranneena useat feministit eivät näe ainakaan siinä mitään väärää, että nainen vie puolet miehen omaisuudesta mukanaan avioerossa, vaikka ei olisi ikinä pystynyt samaan elintasoon ilman miestään. Vastaavasti tilanne voisi nyky-yhteiskunnassa olla päinvastainenkin, että nainen tienaa enemmän kuin mies.
Haluan kuulla mielipiteenne kysymykseeni...
Ilman muuta yhteinen omaisuus pitäisi jakaa tulojen suhteessa, jos tulot voidaan jälkikäteen selvittää. Lisäksi henkilökohtainen omaisuus, kuten auto, pitäisi kuulua sille, kenen nimiin se on rekisteröity.
käsitys, että kaikki menisi 50-50?
Kysymys on johdatteleva ja kuvaa jo tekijänsä yksiviivaista ajattelua, mutta vastaan silti.
Vaikka perheen mies saa palkaa enemmän, mutta a) hukkaa hakkimiaan rahoja nimenomaan pelkästään omiin tarpeisiinsa, b) nainen maksaa pienemmistä tuloistaan perheen ylläpidon, c) nainen hoidaa kodin, lapset ja on miehen hyvinvoinnista vastaava, niin siinä tapauksessa on vähintäänkin oikein, että erossa varat jaetaan ihan tasan puoliksi.
Olisin jopa herättelemässä keskustelua siitä, mitenkä korvataan naiselle se palkaton työ, jota hän on suhteen aikana tehnyt, eläke-etuuksien tappio jne.
seurannut, niin naisen panosta ei pitäisi ottaa huomioon lainkaan. Kun nainen jää kotiin hoitamaan heidän yhteistä lastaan, niin miehen mielestä kaikki silloin hankittu varallisuus kuuluu hänelle. Voisiko itsekkäämpää ajattelumallia olla?
Kysyjä tosin taisi tarkoittaa tosielämän perhettä. Siinähän miehen tulot ovat yhteistä tuloa, jolla katetaan perheen yleiset kulut ja materiaalinen hyvinvointi. Ylimenevän osan, jos sellaista jää, mies saa pitää taskurahoinaan, ellei perhe satu tarvitsemaan (lue: nainen satu haluamaan) vielä jotain extraa. Perheen naisen tulot taas ovat feministiperiaatteen mukaan hänen omiaan ja hän saa täysin oikeutetusti käyttää ne itsensä toteuttamiseen.
Toisaalta en jotenkaan usko vastauksesi poikkeavan aiemmastasi tällaisessakaan tapauksessa. Muuten oletko varma, että tuo 50/50-jako on siteenkään ihan kohtuullinen kaikkien osapuolten kannalta?
Lähtökohtana pidin suhdetta, jossa naimisissa olevilla puolisoilla ovat yhteiset pankkitilit, joita molemmat käyttävät (en huomannut mainita, koska pidin sitä itsestäänselvyytenä). Jos tilit olisivat erilliset, niin tottakai silloin pitäisi hyvittää, jos toinen käyttää enemmän rahaa koko perheen hoitamiseen. Onko miehen ja naisen yhteinen pankkitili jotenkin vanhanaikaista? Itse ainakin pidän yhteistä pankkitiliä lähtökohtaisesti itsestäänselvänä, kun menen naimisiin. Parisuhteen pitäisi kuitenkin perustua luottamukselle.
"Vaikka perheen mies saa palkaa enemmän, mutta a) hukkaa hakkimiaan rahoja nimenomaan pelkästään omiin tarpeisiinsa, b) nainen maksaa pienemmistä tuloistaan perheen ylläpidon, c) nainen hoidaa kodin, lapset ja on miehen hyvinvoinnista vastaava, niin siinä tapauksessa on vähintäänkin oikein, että erossa varat jaetaan ihan tasan puoliksi."
Mitähän nämä a-kohdan omat tarpeet ovat? Kalja ja makkara vai? Ei ainakaan tule muuta mieleen heti. Ilmeisesti naiset eivät käytä rahaa ollenkaan omiin tarpeisiinsa (ei ainakaan kauneuteen, jos feministeiltä kysytään).
B-kohtaan taas voidaan sanoa, että jos naimisissa olevalla parilla on yhteinen pankkitili, niin silloin maksetaan siinä suhteessa kuin palkkaa tienataan... prosentuaalisesti nainen harvemmin tienaa enemmän (mikä on nykyisin mahdollista - ja jopa yleistäkin - lähtökodat ovat kuitenkin samat koulutuksen ja valinnanvapauden suhteen)
C-kohdasta voin sanoa, että harvemmin nykynaiset huolehtivat miehensä hyvinvoinnista (poikkeuksiakin löytyy). Myös miehet joutuvat tekemään tekemään tätä palkatonta työtä (laittamaan ruokaa ja hoitamaan lapsia, vaikkakaan ei aina yhtä paljon kuin nainen). Vastaavasti tämä tasoittuu toisenlaisilla palkattomilla töillä, kuten kesä- ja talvirenkaiden vaihtamisella, remonteilla, auton korjaus- ja huoltotöillä, lasten kuljettamisella harrastuksiin, raskaiden huonekalujen siirtämisellä kun nainen haluaa vaihtaa huonejärjestystä jne... Ei näistä "miesten palkattomista töistäkään" makseta mitään erityisiä raskaantyön korvauksia. Harvemmin näkee naisia esimerkiksi vaihtamassa keväisin renkaita, mutta vastaavasti autolla kyllä tykkäävät ajella.
Otetaan sitten vielä toinen esimerkki. X (nainen) Y (mies) menevät naimisiin. X ja Y ovat alipalkattuja duunareita eikä heillä ole ylimääräistä omaisuutta. X:llä oli rikkaat vanhemmat, ja X oli perheen ainoa lapsi. X:n vanhemmista vain isä A oli enää hengissä X:n ja Y:n mentyä naimisiin, mutta hänelläkin oli todettu syöpä, josta ei voinut parantua. A kuoli puolentoista vuoden päästä kyseisistä häistä. X ja Y saavat pankkitililleen perintönä 1 000 000 euroa. Parin kuukauden päästä perinnön saamisesta Y on löytänyt nuoremman ja kauniimman naisen, jonka takia Y ottaa avioeron X:stä. Y vaatii omaisuuden jakoa (500 000 euroa perinnöstä puolet muusta varallisuudesta). Eroaako tilanne esimerkistä 1? Onko yhtä oikein jakaa omaisuus nyt?
"Olisin jopa herättelemässä keskustelua siitä, mitenkä korvataan naiselle se palkaton työ, jota hän on suhteen aikana tehnyt, eläke-etuuksien tappio jne."
Minun oikeustajuni mukaan mikäli palkat ovat suhteessa 2200 euroa/kk (nainen) ja 5000 euroa/kk (mies), ja jos nainen saa omaisuudesta puolet, on tämä vähintään riittävästi korvausta erosta. Mielestäni tapauksessa omaisuus pitäisi jakaa suhteessa 22:50 sen takia, koska osapuoli joka tienaa 2200 euroa kuukaudessa ei olisi koskaan pystynyt omilla tuloillaan vastaavaan elintasoon. Ilman avioehtoa hän saisi nk. perusteetonta etua paremmin tienaavan osapuolen kustannuksella erotilanteessa.
Laittakaa mielipiteitä asiaan... ja toivon, että myös jöröjukka-kukka viitsii vielä vastata. En väitä olevani oikeassa, koska periaatteessa kyseessä on makuasia, jota molemmat osapuolet varmasti katsovat omien etujensa näkökulmasta enemmän tai vähemmän. Asiasta voi kuitenkin keskustella ja esittää perustellusti omia näkökulmiaan.
Lainmukainen jako on ok. Yhdessä hankittu omaisuus jaetaan puoliksi. Jokaisen on syytä tehdä avioehto, jotta oman omaisuutensa avioliittoa edeltäneeltä ajalta saa pitää. Aivan sama, vaikka vaimolla olisi ne 5000 euron tulot ja miehellä pienemmät.
Perustelu: pidän avioliittoa periaatteessa instituutiona, joka solmitaan elämän ajaksi. Se ei ole osakeyhtiö, osuuskunta, ei ky eikä avoin yhtiö. Yhteisyys on henkistä, fyysistä ja taloudellista, ei "minun/sinun", vaan "meidän".
Kun käytännössä sitten moni liitto hajoaa, osa ehkä jo muutaman vuoden jälkeen, pitää siihenkin varautua. Liittoa solmiessaan ovat osapuolet tienneet ehdot. Jos eivät, niin syyttäkööt itseään. Puolisot ovat tienneet myös toistensa tuloerot ja ovat hyväksyneet ne alunalkaen.
Lyhytaikaisissa liitoissa ei yhteistä omaisuutta ole keskiarvoperheissä kovin huomattavasti ehtinyt syntyä, lähinnä kai yhteistä velkaa, jako tuskin hetkauttaa. Pitkäaikaisissa liitoissa on sitäkin perustellumpaa jakaa yhdessä hankittu varallisuus, kyllä se mielestäni on yhteistä täydellä syyllä.
Koska naisten ansiot ovat Suomessa perinteisen sukupuolittuneesti pienemmät, tietää joka ainoa aviomiesehdokas tilanteen etukäteen. Jos sukupuolittuneita palkkavääristymiä ei olisi, ei olisi myöskään jakosuhdevinoumaa samassa määrin.
Ison osan naisten alemmista ansioista selittää myös se, että vaimot tavallisesti uhraavat uransa miestensä hyväksi, koetaan, että miehen ura on tärkeämpi, naiset panostavat perheeseen, lapsiin, mies tekee uraa. Se koetaan onnenkukkuloilla ollessa yhteiseksi valinnaksi, mutta karvas todellisuus nousee esiin eron tullessa. On oikeus, että naiset saavat itseään sorsivista valinnoista jotain kompensaatiota, joskus, eivät ne käytännössä kovin hääppöisiä useinkaan ole kysymyksen kohteena olevilla tulotasoilla.
Kommentoin mieluiten palstoilla oman valintani mukaan, en pyydettäessä. En ole kaikkien alojen asiantuntija.