Saksanpaimenkoirani Jarno kuoli tänään.
Jäi kova ikävä Jarnoa.
Jäi kova ikävä Jarnoa.
Jarno on kuollut!
Omainen.
361039
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Koska Jarno ei ottanut Jeesusta henkilökohtaiseksi vapahtajakseen, kärsii Jarno nyt helvetissä jossa pakanalliset kiinalaiset järsivät hänen luitaan.
Kannattaisi Jarno myydä suoraan kiinalaiseen ravintolaan Hesaan ja syöttää se ateisteille.
Sinut pitäisi syöttää koirille, mutta paremmanpuutteessa kävin kusemassa ehtoollisviiniisi.
Se on kova pala, kun kaveri kuolee. Onneksi jäi hyvät muistot ja surukin laantuu ajan kanssa.
Otan osaa. Se on aina kova paikka kun rakas lemmikki kuolee. Onneksi voi vaalia hyviä muistoja:) Rakas kisulini kuoli tuossa pari vuotta sitten ja vieläkin ikävöin välillä, ei se ikävä koskaan täysin poistu... Uusi koiruli voi lievittää ikävää:)
kantavat niin suurta huolta eläimistä, eivät itsestään. Toisekseen, miksi ateistit surevat eläinten kohtaloa, eivät omaansa.
että ateistilla on vielä jäljellä empatiakykyä muutakin elollista kohtaan kuin vain ammoin eläneelle jeesukselle, joka kuoli uskovan omat synnit pois aivan silleen vapaaehtoisesti, mutta joka ei sitten kuollutkaan, koska olikin neitseestä syntynyt jumala.
Siinä missä uskovaiset surevat ihmisiä, siinä ateistit elukoita. Tästä kaikki johtuu.
ateisti suree siinä rakasta eläintä kuin ihmistäkin.
Kaikkea elämää kunnioittavana ei ole ollenkaan kummallista surra rakkaita, olivat ne ihmisiä taikka eläimiä.
Joillekin se eläin saattaa olla ainoa elinkumppani. Kaikilla ei ole suurta ystäväpiiriä tai esimerkiksi elossa olevia sukulaisia tai omaisia.
Miksi sitäpaitsi omaa kohtaloani surisin, siinä ole mitään surtavaa, enemmän olen huolissani vastuussani olevista eläimistä, ja usein myös muistakin huonosti kohdelluista luontokappaleista.
Valitettavasti huonosti kohdeltuja ja hylättyjä eläimiä on paljon juuri tuon vuoksi, miten täälläkin jotkut ajattelevat.
outoa mielestäsi, jos välittää eläimistä?
Kuule, jos sinun on mahdotonta surra rakasta lemmikkiä siinä missä rakasta ihmistäkin, niin kyllä kyse on ihan omasta rajoittuneisuudestasi, jolla ei ole juurikaan tekemistä jumaluskon kanssa. Yleensä ihmiset katsos kykenevät suremaan rakkaitaan, sekä eläimiä että ihmisiä, uskontoon katsomatta. Säälin sinua, jos oma kykysi suremiseen rajoittuu vain omaan lajiisi.
Aiemmin kirjoitin:
-,Siinä missä uskovaiset surevat ihmisiä, siinä ateistit elukoita. Tästä kaikki johtuu.,-
Kun karhukoirani jouduttiin lopettamaan, itkin kaksi vuorokautta.
Revi siitä, kuinka paljon suren jos minulle läheinen ihminen kuolee. Siis olen uskova.
Onkos teillä ateisteilla asiat päinvastaisessa järjestyksessä?
Miksikö kysyn. Tällä palstalla olen tuontuosta lukenut kuinka jonkun lemmikki kuoli ja koko vakiokööri suree yhteen ääneen. Lohduttelee mitä erilaisimmin keinoin.
Yhtään läheisen ihmisen kuolemasta kertovaa suruviestiä en ole vielä palstalla kohdannut. Onko niin, että teillä on sureva sielu (so. ateisteilla aivokemiallinen aineenvaihdunnasta johtuva tunnetila) ainoastaan elukoita varten, myös taivaskin (lemmikkinnehän elänevät ikuisesti) olemassa ainoastaan elukoille?
tyypillistä vajakin asenteellisuutta ja itsensä korostamista.
Mikä helvetin suremispalsta tämä ylipäätänsä pitäisi
olla. Kyllä minulta on kuollut läheinen ihan hiljan, mutta ei tulis pieneen mieleeni alkaa sitä tällä palstalla toitottamaan.
Perkele, kuinka voi olla sun tapasia ihmisiä, jotka eivät tajua alkeellisiakaan käytöstapoja. Kaikkia asioita ei tehdä kaikissa paikoissa, vai tapaatko käyttää keittiötäsi huussina ja päinvastoin?
Uskosi paasaaminen ei muuten kuulu tälle palstalle myöskään, mutta sitähän sinä pulunperse et tule koskaan tajuamaan.
nasse?
nasse, joku muu kyllä...
multinikkiä vastaan ei kannata käyttää kuin multikikkeliä:)
toi runkku-uskisten pakkomielteinen todistusaineiston rakentelu omalle ennakkokäsitykselleen siitä, että kaikkien ei-kristittyjen edesottamukset ovat aina vääränlaisia, oli sitten kyse mistä hyvänsä. On varmaan raskasta bygata ja ylläpitää sitä rakennelmaa päivästä toiseen, puhumattakaan siitä, että miten ympäristö kärsii tuollaisesta kävelevästä persereijästä.
Eilen tuo sekoilu jo repesi käsistä ja tänään näyttää jatkuvan.
Tulin äsken kaupungilta iloisena, koska sain hyviä uutisia, mutta tuo hyvä tuuli kaikkosi, kun luin taas noita omituisten änkyröitten vänkyröitä.
vähän pistää vihaksi nuo kaavamaiset ennekkoasenteet. Perssilmät eivät vaivaudu edes ottamaan selvää asioista, ennenkuin alkavat jäkyttää sitää vakilauluaan. Ne on varmaan jotain koneita, joissa on jonkinlainen alkeellinen askelmoottori.
"Kun karhukoirani jouduttiin lopettamaan, itkin kaksi vuorokautta."
No sittenhän sinun luulisi ymmärtävän, kuinka raskas suru lemmikinkin menettäminen voi olla. Silti sinulta riittää vain nälvintää niille, jotka surijalle pari kaunista sanaa vaivautuvat lohduksi kirjoittamaan. Kerrohan että mikä siinä on moisen nälvinnän aihe, että yrittää surevaa edes pikkiriikkisen lohduttaa? Mikä sinua noin siinä harmittaa?
"Revi siitä, kuinka paljon suren jos minulle läheinen ihminen kuolee."
En toki missään vaiheessa edes epäillyt kykyäsi surra läheistä ihmistä.
"Onkos teillä ateisteilla asiat päinvastaisessa järjestyksessä?"
Päinvastaisessa? Eiköhän se nyt ole ihan kuolleesta läheisestä, surijasta ja olosuhteista kiinni, mihin järjestykseen asiat asettuvat. Ei kai näillä nyt oikeasti ole uskonnollisen näkemyksen kanssa mitään tekemistä? Henkilökohtaisesti en edes käsitä, miksi omat menetykset pitäisi surun voimakkuuden perustella jonkinlaiseen arvojärjestykseen laittaa. Jonkun todella rakkaan menettäminen on menetys ja suru suuri yhtälailla, oli se läheinen sitten ihminen tai eläin. Ihan jokaiselle surijalle minusta voi jotain lohduttavaa yrittää sanoa. Emme me itsellemme tuntemattoman ihmisen puolesta voida päättää, että nyt ansaitset osanottoni, kun kuollut oli ihminen, mutta et, koska se olikin vain koira.
"Tällä palstalla olen tuontuosta lukenut kuinka jonkun lemmikki kuoli ja koko vakikööri suree yhteen ääneen. Lohduttelee mitä erilaisimmin keinoin."
Niin? Mitä pahaa siinä on? Eikö siis mielestäsi lemmikkiä surevaa saisi lohduttaa?
"Yhtään läheisen ihmisen kuolemasta kertovaa suruviestiä en ole vielä palstalla kohdannut."
No sittenhän et voi edes tietää, miten palstan vakikööri sellaisessa tilanteessa lohduttaisi, vai voitko? Joten mistä päättelet, ettei ateisteilta kykyä surra ja myötäelää toisen surua riittäisi kuin eläinten kohdalla?
"myös taivastkin (lemmikkinnehän elänevät ikuisesti) olemassa ainoastaan elukoille?"
No katsos, ateistin näkökulmasta taivasta ei ole olemassakaan, eikä kukaan meistä elä ikuisesti. Eli kun ihminen tai eläin kuolee, se kuolee kyllä ihan kokonaan, lakkaa olemasta.
Kannanottosi sen kertoo. Uskikset on runkkui, niil on ne rakennelmat, ne on käveleviä persereikiä.
Valaiset hyvin ateistisen ihmisen sielun(so. ateisteilla aivokemiallinen aineenvaihdunnasta johtuva tunnetila)käyttäytymisprosessia jouduttuaan toisinajattelevien kanssa dialogiin.
ps. Onneksi netin välityksellä ei kuulu se räyhäävä huuto, jolla ateisti toisenlaisen ajatuksensa esille saattaa.
kaikki palstalaiset, jotka ovat veistetyt nassepuusta ovat mulle nasseja.
mielipiteesi?
Olet pelkkä palstahäirikkö.
kätees, ei teidän palikoitten kanssa kannata keskustella. Yritetty on, mutta hihhuli vain hihhuloi.
""Yhtään läheisen ihmisen kuolemasta kertovaa suruviestiä en ole vielä palstalla kohdannut.""
"No sittenhän et voi edes tietää, miten palstan vakikööri sellaisessa tilanteessa lohduttaisi, vai voitko? Joten mistä päättelet, ettei ateisteilta kykyä surra ja myötäelää toisen surua riittäisi kuin eläinten kohdalla?"
Viittaan aiemmin sanomaani. Missä viipyy palstanne ensimmäinen läheinen ihminen joka kuoli, jota joku suree ja tekee aloituksen. Johon palstakööri sitten osallistuu surunvalitteluineen. Onko ateistille kuolema tabu? Eikö siitä saa puhua. Eikö surra? Elukoista te huolta kannatte. Surunne surette. Entä ihminen?
""myös taivastkin (lemmikkinnehän elänevät ikuisesti) olemassa ainoastaan elukoille?""
"No katsos, ateistin näkökulmasta taivasta ei ole olemassakaan, eikä kukaan meistä elä ikuisesti. Eli kun ihminen tai eläin kuolee, se kuolee kyllä ihan kokonaan, lakkaa olemasta."
Ymmärrän tätä taustaa vasten välinpitämättömyytenne kuolleita läheisiä ihmisiänne kohtaan.
näköjään ainakin sinua.
hyvin tuo itkunsekainen vittuilu tällä palstalla ihmisille, joita et tunne.
Minkä takia ihmisten pitäisi täällä uikuttaa yhtään minkään perään? Lukeeko otsikkona surupalsta?
Jankuti jankuti jankuti, jatkuvasti levy pyörii samalla uralla, ja vaikka kuka yrittää selittää sulle asioita, niin ei mene perille. Tiedätkö millä nimellä sellaista ihmistä kutsutaan?
ihan kiva viestitellä. Kristillinen lähimmäisrakkaus antaa aina saman tuloksen, kun vähän pintaa rapsuttaa..
Sinäkin oletkin oikein jeesusparhaimmistoa. Joten voipa kiinnostaakin. Jotkut ovat kiinnostuneita lantakuoriaisistakin.
"Missä viipyy palstanne ensimmäinen läheinen ihminen joka kuoli, jota joku suree ja tekee aloituksen."
Mistä minä sen voin tietää? Ehkä keltään ei ole läheistä ihmistä kuollut, tai ei vain halua siitä nettipalstalla kertoa? Mikä sinua nyt ihan oikeasti noin harmittaa? Sekö, että toiselta kuollut läheinen olikin koira eikä ihminen? Sekö, että hänelle yritetään muutama lohdutuksen sanakin sanoa? Mitä mielestäsi olisi pitänyt tässä tilanteessa tehdä toisin? Mitätöidä toisen suru sanomalla, että eihän tuo nyt mitään kun se kuollut oli vain elukka? Vaiko jättää sanomatta mitään, koska pitää odotella arvokkaampien olentojen kuolemista ensin?
Minua alkaa suoraan sanoen sieppaamaan sinun vittuilusi. Etkö muka todella aiheellisempaa syytä vittuilulle löydä, kuin sen, että ateisti lohduttaa surevaa? Mieti nyt vähän!
"Onko ateistille kuolema tabu? Eikö siitä saa puhua?"
Johan tässä on kokonainen viestiketju aiheesta puhuttu, joten mitä ihmettä mahdat tarkoittaa? Sinullehan tuo pikemminkin tabu näyttäisi olevan, kun et hyväksy edes sitä, että kuolemasta lohdutetaan.
"Elukoista te huolta kannatte. Surunne surette. Entä ihminen?"
Ihmisistäkin me huolta kannamme ja surumme suremme. Osaamme myös surevaa ihmistä lohduttaakin. Sinä et tässä tilanteessa tainnut osata edes sitä?
"Ymmärrän tätä taustaa vasten välinpitämättömyytenne kuolleita läheisiä ihmisiänne kohtaan."
Mistä helkkarista olet saanut sellaisen käsityksen, että ateistit olisivat välinpitämättömiä kuolleita ihmisiään kohtaan?? Perustele nyt tämä törkeä ja panetteleva väitteesi ihan kunnolla.
Minua tympii vain ja ainoastaan ennakkoasenteitaan jankuttavat hihhulirääpäleet, ei nyt mikään muu, mutta ne tympiikin sitten paljon.
Voi kuule, mä en harrasta huutamista ollenkaan. Ei oikein istu mun tyyliini. Samalla kun kirjoitin, niin keskustelin kaikessa rauhassa erään puhelinmyyjän kanssa. Eli ei se hihhuli onnistu meikäläisen mielenrauhaa kovin syvältä häiritsemään, mutta aktivoi kyllä ihan mukavasti. Saapa teidän kanssa välillä harjoitella vittuilun taitoajakin. Nekin ovat joskus hyvin tarpeellisia taitoja, esim kävelevien persereikien kanssa, mitä titteliä ei ihan kaikille uskiksille jaetakaan.
pellekerhonne tuli tänne riitaa haastamaan? Saatteko siitä tosi kristillisen olon?
Tässä eräs Eeva Kilven runo. Yhden sanan muutin saksanpaimenkoiraan sopivammaksi, mutta, ehkä se lohduttaa edes vähän...
"Koiratta
on kuonoa ja kahta pystykorvaa yksinäisempi.
Yö on toista hengitystä vajaa.
En pelkää - ikävöin."
sinulle. Tuli ihan Milla koira mieleen, joka kuoli kauan sitten, mutta vieläkin tulee mieleen toisinaan.
Meillä maaseudulla ei palvota koiria silleesti puolijumalina niin kuin kaupungeissa. Mihin kaatuu, siihen maatuu. Se on: raato heitetään vajan taakse tunkiolle ja likaämpärillinen perunankuoria ja kusta perään eikä itketä sen enempää.
Hautakivi toimii läheisen omaisen haudalla kestävänä muistomerkkinä, jonka äärellä on hyvä hiljentyä muistelemaan rakkaan poisnukkuneen elämää.
Erilaisia hautakiviä on tarjolla runsaasti, joten poisnukkuneelle läheiselle on mahdollista hankkia juuri Hänelle sopivan arvokas muistomerkki. Muistomerkin valinnassa on hyvä ottaa huomioon myös vainajan lähiomaisten määrä, jotta osataan määrittää sopiva hautakiven koko.
Neuvomme mielellämme kaikissa hautakiven hankintaan liittyvissä asioissa. Tule käymään, niin suunnitellaan yhdessä läheisellesi sopiva hautamuistomerkki.
Vaikka kivi onkin materiaalina lähes ikuinen, vaatii hautakivi säännöllistä hoitoa, jotta se säilyttää arvokkuutensa. Palveluihimme kuuluvat myös hautakivien kunnostukset sisältäen täydellisen pesun ja tekstien kultauksen tai maalauksen.
Perinteinen hautajaisväri on musta. Mies pukeutuu mustaan tai tummaan pukuun, tummaan tai mustaan solmioon, valkoiseen paitaan ja mustiin kenkiin. Taskuliina on valkoinen. Päällystakki ja hattu ovat tummat ja kaulaliina joko musta tai valkoinen.
Isoissa hautajaisissa käytetään joskus sakettia, johon tässä tilanteessa kuuluvat musta liivi ja musta solmio.
Naisen surupukuun kuuluu hillitty, umpinainen, pitkähihainen musta puku, mustat sukat ja kengät, mustat hansikkaat ja lähiomaisella musta suruhattu harsoineen. Puku voi olla jakkupuku, leninki tai leningin ja jakun yhdistelmä. Koruja ei käytetä.
Tummat lasit ovat hyväksyttävä asuste sekä naisilla että miehillä.
Lapsille sopivia asuja ovat esimerkiksi tummansininen hame tai housut ja valkoinen paita. Mustat kengät, tummansiniset tai pienimmillä valkoiset sukat.
Neljä karvakorvaista koirakaveria olen haudannut, ikävä on yhä joka ikistä. Koeta jaksaa, kuoma.
Vaikka olenkin enemmän kissaihmisiä, niin ymmärrän hyvin tunteet lemmikin menetyksestä (minua on lapsena kaksi kertaa purrut vihainen koira ja siksi suhtaudun kaikkiin koiriin vaistomaisesti hyvin epäluuloisesti. Ilmeisesti ne vaistoavat tämän ja suhtautuvat minuun hyvin epäluuloisesti?)
Mutta muistan kyllä kun meidän rakas kissamme jäi auton alle ja kuoli, siinä oli "kovallakin karjulla" kyyneleissä pitelemistä. Minä kun olin sentään ruokkinut sitä kädestä pitäen tuttipullolla (vieroitettiin kai liian aikaisin) ja nukkunut sen kanssa sylikkäin sohvalla päivänokosia nuorempana. Se oli meillä ihan perheenjäsen eikä mikään lemmikkieläin. Vieläkin joskus se tulee uniini ja saatan herätä siihen, että mukamas paijailen sitä unissani ja kuuntelen sen kehräystä. Se olikin tosi kova kehräämään, kuulosti melkein perämoottorilta.
Sanotaan että aika parantaa haavat. Paskat, siitä on jo 20 vuotta ja yhä vieläkin tulee ikävä kun ajattelen sitä kissoista parhainta. Jolla oli muuten koiramaisia ominaisuuksia - se tykkäsi palloleikeistä ja kun sille heitti palloa, niin se aivan tajuttomilla loikilla "saalisti" sen ja kantoi sen sitten suussaan takaisin minulle ja jäi odottamaan uutta heittoa. Koirat kai tekee yleensä noin, mutta kissatkin?