Kirkollisveron korotus paikallaan

Kaikella järjellä kehoitan, että seurakunnat korottaisivat tuntuvasti kirkollisveroa.
Ei ole kivaa lukea lehdistä, kun seurakunnat painiskelevat talousvaikeuksissa.
Samoin Kotimaa-lehti kompuroi talousvaikeuksissa. Tällä menolla kohta joudutaan sulkemaan joitain seurakuntia kokonaan, tai vähentämään reilusti toimintaa.
Tämä ei ole mielestäni hyvä asia, vaan kehottaisin, että kirkollisveroa korotettaisiin roimasti. Kyllä me kirkkoon kuuluvat ollaan valmiita maksamaan jäsenyydestämme myös enemmän.
Tällöin vapaa-ajattelijatkaan eivät pääse täysin tavoitteeseensa, eli siihen, että seurakuntia jouduttais ruveta lakkauttelemaan talousvaikeuksien takia.
16703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mikäli kirkollisveroa kiristetään, se lisää kirkosta eroamisia. Olen itsekin hyvin pienituloinen ja maksan kirkollisveroa vähistäni, mutta jos joudun vielä enemmän maksamaan, joutuisin eroamaan jo taloudellisista syistä kirkosta. Nyt ollaan jo siinä äärirajoilla.

Kotimaa ei ole luterilaisen kirkon lehti.

Äänestä
  • Mitä suuremmat tulot, sitä enemmän vaikuttaa. Pienituloisillehan tuo korotus ei tule olemaan kovin suuri, vaikka veroprosenttia hilattaiskin vähän ylöspäin.
    jos vaikkapa nyt työtön maksaa vuodessa kirkollisveroa vain 60 euroa, kuinka paljon parin prosentin korotus tuo lisää. Ei paljoa. Sen voit vaikka itsekin laskea ja todeta.

    Kotimaa ei ole luterilaisen kirkon lehti, mutta kirkollinen lehti silti. Kotimaalehti on siis kirkkoihin ja herätysliikkeisiin sitoutumaton lehti, mutta sen tilaajaluvut ovat melkolailla suhteessa kirkossa eroajiin, koska lehteähän ovat tilanneet lähinnä evlut.kirkkoon kuuluvat. Helluntailaisilla ja muilla on ihan omat lehtensä.
    Kotimaan linja on yhtälailla neutraali, kuin kirkon yleinen linjakin, eli ei sellaista tuputusta, vaan asiaa seurakunnista yms.

    Äänestä

  • Kirkollisveron korotus paik... kirjoitti:

    Mitä suuremmat tulot, sitä enemmän vaikuttaa. Pienituloisillehan tuo korotus ei tule olemaan kovin suuri, vaikka veroprosenttia hilattaiskin vähän ylöspäin.
    jos vaikkapa nyt työtön maksaa vuodessa kirkollisveroa vain 60 euroa, kuinka paljon parin prosentin korotus tuo lisää. Ei paljoa. Sen voit vaikka itsekin laskea ja todeta.

    Kotimaa ei ole luterilaisen kirkon lehti, mutta kirkollinen lehti silti. Kotimaalehti on siis kirkkoihin ja herätysliikkeisiin sitoutumaton lehti, mutta sen tilaajaluvut ovat melkolailla suhteessa kirkossa eroajiin, koska lehteähän ovat tilanneet lähinnä evlut.kirkkoon kuuluvat. Helluntailaisilla ja muilla on ihan omat lehtensä.
    Kotimaan linja on yhtälailla neutraali, kuin kirkon yleinen linjakin, eli ei sellaista tuputusta, vaan asiaa seurakunnista yms.

    Jos vaikka rikkaat maksaisivat prosentuaalisesti saman summan kuin työttömätkin uskovaiset niin kirkon kirstu olisi piri pintaan täynnä. Minä itse erosin kun ei oikein napostele köyhänä maksaa kirkolle kun ruuasta tai pakkotarvikkeista joutuisin tämän 200 e pieraisemaan.

    Äänestä

  • Tässä lainaus Talouselämä-lehdestä otsikolla Kohtuus on kirkolle vaikea asia.

    "Omaa liiketoimintaa kirkolla on kristillisessä lehti- ja kirjakustantamossa Kotimaassa, jonka omistaa kokonaan Kirkkopalvelut ry. Konsernin Kotimaa-lehteä julkaisevaa tytäryhtiötä omistavat lisäksi muun muassa seurakunnat ja kristilliset järjestöt.

    Noin 17 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä Kotimaa-konserni ei tänä vuonna kasvata liikevaihtoaan niin nopeasti kuin omistajat haluavat. Siksi Kotimaassa tehdään lehtiuudistus helmikuuhun mennessä.

    Tavoitteet ovat haasteelliset", sanoo Kotimaa-yhtiöiden toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä.

    Kotimaan osinkotavoitteet kestävät vertailun pörssiyrityksiin, sillä omistajat haluavat osinkona 30-50 prosenttia nettotuloksesta."

    Äänestä

  • Eikä 60 e! kirjoitti:

    Jos vaikka rikkaat maksaisivat prosentuaalisesti saman summan kuin työttömätkin uskovaiset niin kirkon kirstu olisi piri pintaan täynnä. Minä itse erosin kun ei oikein napostele köyhänä maksaa kirkolle kun ruuasta tai pakkotarvikkeista joutuisin tämän 200 e pieraisemaan.

    Kyllä olen samaa mieltä, että muutaman kympin korotus on kynnyskysymys pienituloisille, työttömille, opiskelijoille, osalle eläkeläisistä jne. Suhteessa pienituloiselle muutaman kympin korotus on paljon rajumpi rokotus päivittäiseen talouteen kuin jonkun sadan euron korotus isotuloiselle. Varsinkin niille, jotka sinnittelevät toimeentulon rajoilla, pienikin korotus tuntuu päivittäisessä taloudessa. Mikäli kirkollisveroja aletaan kiskoa roimasti ylöspäin, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin erota kirkosta taloudellisista syistä.

    Äänestä

  • veroa maksava kirkon jäsen kirjoitti:

    Rahan takia erosin lasteni kanssa kirkosta. Miksi kirkollisveroa ei voi maksaa vaikka oman tunnon mukaan niin paljon kuin kykenee? Luulisi hyvien uskovaisten siihen kykenevän.

    Äänestä

Roima korotus olisi paikallaan ja ateistien kuuluiskin lähteä kirkostamme kävelemään. Kirkkomme ei ole mikään yleismaailmallinen laitos, jossa täysin uskomattomat ihmiset hallitsevat reilua enemmistöä. Minun mielestä olisikin järkevää, että kaikki uskomattomat lähtisivät kävelemään kirkon helmoista ja vain ne maksavat, jotka palveluitakin käyttävät. Näin korjautuis myös se, ettei tarvis enää saarnata tyjille kirkkosaleille. Eli jos jossain päin Suomea ei kirkot vedä porukkaa, niin miksi pitää jokaisessa kirkossa jumalanpalveluksia. Samoin seurakuntatalojen yms, ei tarvis olla niin isoja, koska nykyiset on rakennettu palvelemaan paljon suurempaa väkimäärää, mitä kirkon tilaisuuksissa yleensä edes käy. Kirkkoherranvirastot mahtuvat ihan hyvin vaikka suoraan kirkon tiloihin saman katon alle. Seurakuntataloja ei tarvisi jokaikiseen kuntaan rakentaa, vaan nämä seurakunnat voisivat vuokrata tiloja myös muilta. Ainoastaan silloin, jos on oikeesti kysyntää omille tiloille, on asia toinen. Harmillinen tosiasia on se, että seurakuntatalot saavat olla yhä enemmän tyhjillään, kun häitäkin vietetään nykyään mitä kummallisimmissa paikoissa. Ravintoloissa, erilaisissa seurahuoneissa, maatiloilla, ulkona ja missä milloinkin. Vain vihkitilaisuudet pidetään kirkoissa.

Äänestä
  • Kirkollisvero pitää nostaa tasaveroksi, sillä ei ole oikein, että iniöläiset maksavat 2.25% mutta helsinkiläiset vain prosentin. Kokonaisveroasteessa tämä tietää hilaamista ylöspäin.

    Myös hautaustoimi on saatava pois kirkon vastuulta. Väärin, että kirkko on velvoitettu hautaamaan myös kirkkoon kuulumattomat. Valtio hoitakoon hautauksen, kun kerran meni lakia sorkkimaan.

    Äänestä

  • Abu ibn Kalb kirjoitti:

    Kirkollisvero pitää nostaa tasaveroksi, sillä ei ole oikein, että iniöläiset maksavat 2.25% mutta helsinkiläiset vain prosentin. Kokonaisveroasteessa tämä tietää hilaamista ylöspäin.

    Myös hautaustoimi on saatava pois kirkon vastuulta. Väärin, että kirkko on velvoitettu hautaamaan myös kirkkoon kuulumattomat. Valtio hoitakoon hautauksen, kun kerran meni lakia sorkkimaan.

    Mutta hautaustoimilaki tulisi kyllä kumota, ja ns yhteisövero ohjata muihin kohteisiin esim terveydenhoitoon. Jokainen yhteisö haudatkoon omat vainajansa. Kirkko ei ole velvollinen hautaamaan siihen kuulumattomia. Uskonnottomat haudatkoon omansa.

    Äänestä

  • valtion tai kuntien velvoll... kirjoitti:

    Mutta hautaustoimilaki tulisi kyllä kumota, ja ns yhteisövero ohjata muihin kohteisiin esim terveydenhoitoon. Jokainen yhteisö haudatkoon omat vainajansa. Kirkko ei ole velvollinen hautaamaan siihen kuulumattomia. Uskonnottomat haudatkoon omansa.

    kuuluu yhteiskunnalle. Eihän synnytyksiäkän hoideta sillä periaatteella, että kuuluuko äiti kirkkoon tai ei. Vähän järkeä pliis.

    Äänestä

Olen ihan samaa mieltä.

Äänestä

Kun kirkollisveroa nostettaisiin huimasti, porukka rupee vaan enemmä eroo kirkosta joka on sinäänsä minun näkökulmasta erittäin hyvä asia että kirkolla on sen jälkee viellä enemmän mahdollisuuksia kaatua... kaatus vaan koko kirkko ja ja kristinusko!

Äänestä

tavoite ole se, että seurakuntia lakkautetaan, vaan kirkon ja valtion ero.

Äänestä

Kannatan tätä ehdotusta lämpimästi. Syyt ovat seuraavat:

1. Kirkollisverojen tuntuva korotus lisää kirkosta eroajien määrää yhtä tuntuvasti.

2. Tämä vauhdittaa puolestaan kirkon ja valtion erottamista, mikä käsittääkseni on Vapaa-ajattelijoiden tavoite.

Luulisin, että seurakuntien lakkauttaminen on vain yksi kirkon vaikeuksista kertova tekijä, ei niinkään tavoite. Toisaalta ehdotuksesi toisi korkeintaan nollahyödyn talousvaikeuksissa kamppaileville seurakunnillekin, sillä kirkollisverojen korotukset hukkuisivat eronneiden myötä menetettyihin summiin.

Äänestä

Kävimme ystäväporukalla mielenkiintoisen keskustelun kirkollisveronkorotuksesta. Voisiko verokorotus tulla ensi tammikuun aikana tai ensi vuoden aikana? Voisiko se tulla jo tänä vuonna?
Mitä siitä seuraa?

Kirkosta eroamisessa on sellainen seikka, että vaikka eroat nyt kirkosta, silti maksat verot koko vuodelta. Yllättäen tuleva veronkorotus voi olla pienituloiselle paha asia. Perheen budjetissa ei välttämättä ole paljoa liikkumavaraa. Puheet kirkollisveron korottamisesta aiheuttanee sen, että yhä useampi eroaa kirkosta sen pelossa, että ensi vuonna kirkollisverotus on kireämpää kuin tänä vuonna. Pelkkä pelottelu verojen korottamisilla aiheuttaa kirkostaeroamista. Kiihtyvä kirkostaeroaminen taas aiheuttaa sen, että jossakin vaiheessa verotusta tullaan kiristämään tai sitten kirkon työntekijöitä aletaan irtisanoa taloudellisista syistä. Miten pitkä aika siihen menee, en osaa arvioida.

Äänestä

Silloinhan useammat suomalaiset eroaisivat kirkosta, eli kirkon jäsenyys Suomen väestöstä vähenisi kiihtyvään tahtiin.

Muuten, vapaa-ajattelijoilla ei ole mainitsemaasi päämäärää seurakuntien lakkauttamisesta. Semmoinen asia on täysin kirkon sisäinen juttu, eikä edes kiinnosta vapaa-ajattelijoita.

Lähin päämäärämme lienee kirkon ja valtion erottaminen toisistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kirkothan kaatuvat kohta kirjoitti:

Kaikella järjellä kehoitan, että seurakunnat korottaisivat tuntuvasti kirkollisveroa.
Ei ole kivaa lukea lehdistä, kun seurakunnat painiskelevat talousvaikeuksissa.
Samoin Kotimaa-lehti kompuroi talousvaikeuksissa. Tällä menolla kohta joudutaan sulkemaan joitain seurakuntia kokonaan, tai vähentämään reilusti toimintaa.
Tämä ei ole mielestäni hyvä asia, vaan kehottaisin, että kirkollisveroa korotettaisiin roimasti. Kyllä me kirkkoon kuuluvat ollaan valmiita maksamaan jäsenyydestämme myös enemmän.
Tällöin vapaa-ajattelijatkaan eivät pääse täysin tavoitteeseensa, eli siihen, että seurakuntia jouduttais ruveta lakkauttelemaan talousvaikeuksien takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu