Autoa hankkimassa

Nyt olisi hyvät neuvot kalliit. Minun tarvitsisi nimittäin hankkia auto, eikä minulla ole oikein ketään kaveria kuka lähtisi kanssani auto-ostoksille. Kaipaisin neuvoja auton hankintaan ja ennen kuin menen autoliikkeeseen/koeajolle.

Olen siis naisihminen ja ensimmäistä autoani hankkimassa. Ajokokemusta ei ole hirveän paljon ja autoistakaan (merkkien eroista ja ominaisuuksista) en oikein tiedä. Ettei mua nyt ihan huijattaisi, niin mitä mun pitäis ottaa huomioon autoliikkeessä ja koeajossa?

Arvioisin että ajokilometrejä ei mulle vuodessa paljon kerry, koska tarvitsen autoa lähinnä työmatkoihin ja kesämökkimatkoille. Olen ajatellut jotain pientä autoa, kuten Toyota Yaris, VW Polo, Peugeot 206 tai Nissan Almera. Mitä osaatte kertoa näistä? Onko joku noista edellä mainituista sellainen mitä ei ehdottomasti kannata edes miettiä? Onko jossakin merkissä paljon vikoja? Vaikeita huoltaa? Edullinen auton pitäisi myös olla (alle 15000e), koska siihen lisäksi tulee vielä bensat ja vakuutukset maksettavaksi.

Mitä autoa voitte suositella, siis ihmiselle joka ajaa vähän ja joka ei itse osaa tehdä mitään huoltojuttuja. Auttakaa te autoista tietävät mua.
7893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

-tee tarjous/koeajokierros malleista jotka sinua kiinnostavat, rajaa vaihtoehdot 2-3 malliin, joita sitten mietit tarkemmin.

-suosittelisin Poloa tai Yarista, molemmat pitävät hintansa hyvin, ovat käyttökustannuksiltaan edullisemmasta päästä, ja niitä ei tarvitse hävetä kun joskus vaihdat. Polosta on tulossa pian uusi malli markkinoille mutta se on vain etusi; vanhasta on lastentaudit karsittu ja ehkäpä se näkyy hinnassakin.

Olimme itse hankkimassa Poloa, ja huomasin kuinka kovaan hintaan niitä käytettynä myytiin ja silti kauppa kävi, ostimme kuitenkin Fabian (samalla rahalla sai hieman enemmän autoa) joka on tekniikaltaan sama auto (esim. samat moottorit ym), ihan hyvä laite jos pienen imagotappion kestää.

Äänestä

miksi sun pitää satoja "olen nainen, enkä oikein ymmärrä autoista mitään" trolleja tänne kirjoitella?, saatko jonkinsortin tyydytystä?, sinut on tunnistettu (aina sama kirjoitustyyli)!!

Äänestä

http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/autot/

Tutustu Kuluttajaviraston sivuihin huolella.

http://www.hs.fi/autot/

Lisää tietoja saat Hesarin sivuilta.

Muista tinkikiä pyydetystä hinnasta. Aloita vaikka -20% tasosta ja tule sopivasti vastaan. merkkiliikkeessä alennus pienempi jobbarilla/häkkikauppiaalla alennus saattaa olla jopa kovempi. Vertaile alueesi hintoja;

http://www.autotalli.com/crometapp/product/cars2/used_search/public/search.jsp?new=true&portal=auto

Rohkeasti vaan kaupoille, noista vaihtoehdoista EN ostaisi Peugeottia enkä Nissania.

Äänestä

Ihan hyvä lista mutta pudota ranskis joukosta pois, ranskikset on hyviä klo 3.00 nakkarilla.

Äänestä

Kun kerran et ole pätevä autonasentaja on viisainta etsiä titaani-tarkistettu itseäsi miellyttävä vaihtoauto. Titaani-auto on läpikäyty ja huollettu ja saat siihen 2:n vuoden takuun ilman km-rajaa.

Äänestä
  • Jarrupalat loppu ja tarkistettu oli :)
    Siis tarkistetaan ja todetaan hyviksi ja 1kk jälkeen vaihtoon ko,autonoston jälkeen. (kuluvaosa)
    Turhan arvokas Titaani status myyvät kyllä kivasti kertoillen mutta siinä se on sitten.

    Äänestä

Kiitos asiallisesti vastanneille neuvoista. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neuvoja kaipaava kirjoitti:

Nyt olisi hyvät neuvot kalliit. Minun tarvitsisi nimittäin hankkia auto, eikä minulla ole oikein ketään kaveria kuka lähtisi kanssani auto-ostoksille. Kaipaisin neuvoja auton hankintaan ja ennen kuin menen autoliikkeeseen/koeajolle.

Olen siis naisihminen ja ensimmäistä autoani hankkimassa. Ajokokemusta ei ole hirveän paljon ja autoistakaan (merkkien eroista ja ominaisuuksista) en oikein tiedä. Ettei mua nyt ihan huijattaisi, niin mitä mun pitäis ottaa huomioon autoliikkeessä ja koeajossa?

Arvioisin että ajokilometrejä ei mulle vuodessa paljon kerry, koska tarvitsen autoa lähinnä työmatkoihin ja kesämökkimatkoille. Olen ajatellut jotain pientä autoa, kuten Toyota Yaris, VW Polo, Peugeot 206 tai Nissan Almera. Mitä osaatte kertoa näistä? Onko joku noista edellä mainituista sellainen mitä ei ehdottomasti kannata edes miettiä? Onko jossakin merkissä paljon vikoja? Vaikeita huoltaa? Edullinen auton pitäisi myös olla (alle 15000e), koska siihen lisäksi tulee vielä bensat ja vakuutukset maksettavaksi.

Mitä autoa voitte suositella, siis ihmiselle joka ajaa vähän ja joka ei itse osaa tehdä mitään huoltojuttuja. Auttakaa te autoista tietävät mua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu