HUOLESTUNUT

Eli kyselisin vähän tätä kautta tietoa mikä ihme minulle on iskenyt.. Eli töissä ollessani sain jonkun ihme kohtauksen aivan yhtä äkkiä. Tuntui kuin se olisi lähtenyt sydämmestä, mutta olen vain reilu parikymppinen joten en jaskaisi uskoa sydän ongelmiin. kohtaus alkoi siten että näössäni alkoi olla jotain häikkää, toisella silmällä näkyi kaiken maailman juovia sun muita.. vähän tästä myöhemmin kohtaus alkoi, tuntui kuin olisin pyörtynyt ja ihan älytön hiki iski pintaan.. nyt kohtauksesta vajaa viikko ja sen ensioireet iskivät jällleen ja outoa pientä rinta ja lihas kipua myös.. Suhteellisen pelottavaa! Luin netistä eri vaihtoehtoja tälle mysteeriselle systeemilleni ja vaihtoehdoiksi ilmestyi muun muassa sydänkohtaus, aikuisiän diabetes ja paniikki häiriö. Osaisikohan joku kenties kertoa mistä tässä voisi olla kyse, alkaa jo pikku hiljaa huolestuttaa mikäli kohtaukset jatkuvat ja saa alkaa pumppua pelkäämään?
2272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voisi olla borrelioosiakin, mutta ainakin viittaa johonkin patogeeniseen tautiin. Täällä Suomessa nämä pistetään mysteerisairauksien joukkoon, kun ollaan liian epäpäteviä hoitamaan tämmöistä. Sehän minua ärsyttää. Lyövät varmaan kouraan Cipralexin jos menet lääkärille.

Koeta saada lääkäri määräämään joitain antibioottia, esim. doxicyclineä, niin reaktiot siihen (ole varovainen sen kanssa, koska reaktiot voivat olla aika vahvoja) paljastavat armottomasti että kyseessä on bakteeriongelma. Sen jälkeen joudut itse miettimään miten jatkat.

Äänestä

Oliskohan sulla verenpaine laskenut äkkiä? Oliskohan se mennyt nopeammin ohi, jos olisit päässyt pitkäksesi, koita sitä ensi kerralla. Jos se menee ohi, kun pääsee pikäkseen, niin sitten se on tilpäistä verenpaineen laskua. Muuten se kuullostaa minusta joltain neurologiselta häiriöltä (migreeni ilman särkyä on yksi mahdollisuus) tai paniikkihäiriöltä. Oikein piukat niskan lihakset voi myös haitata verenkiertoa aivoihin ja tehdä migreeniaura-oireita, huimausta ja tykyttelyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Eli kyselisin vähän tätä kautta tietoa mikä ihme minulle on iskenyt.. Eli töissä ollessani sain jonkun ihme kohtauksen aivan yhtä äkkiä. Tuntui kuin se olisi lähtenyt sydämmestä, mutta olen vain reilu parikymppinen joten en jaskaisi uskoa sydän ongelmiin. kohtaus alkoi siten että näössäni alkoi olla jotain häikkää, toisella silmällä näkyi kaiken maailman juovia sun muita.. vähän tästä myöhemmin kohtaus alkoi, tuntui kuin olisin pyörtynyt ja ihan älytön hiki iski pintaan.. nyt kohtauksesta vajaa viikko ja sen ensioireet iskivät jällleen ja outoa pientä rinta ja lihas kipua myös.. Suhteellisen pelottavaa! Luin netistä eri vaihtoehtoja tälle mysteeriselle systeemilleni ja vaihtoehdoiksi ilmestyi muun muassa sydänkohtaus, aikuisiän diabetes ja paniikki häiriö. Osaisikohan joku kenties kertoa mistä tässä voisi olla kyse, alkaa jo pikku hiljaa huolestuttaa mikäli kohtaukset jatkuvat ja saa alkaa pumppua pelkäämään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu